hs.fi - 2000009202458 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-02-03T06:59:08.457Z
👁️ 129 katselukertaa
🔓 Julkinen


Kioskilta hakemassani sipsipussissa lukee:

Rainbow Rustic & Crispy

maalaisperunalastut.

Sea salt.

Rustika potatichips.

Merisuola

med havssalt.

Eri kielet ovat pussissa eri kokoisia. Sea salt lukee valtavin kirjaimin keskellä pakettia. Sama asia – merisuola – on suomeksi ja ruotsiksi paljon pienemmällä. Rustic & crispy lukee huomiota herättävässä pallerossa yläkulmassa. Sitä ei ole käännetty suomeksi, ellei sitten sana maalais- ole käännös.

Paketti korostaa leppoisaa maalaisuutta, mutta ei kai Suomen maaseudulla puhuta englantia. Merisuola sekä rustic & crispy liittyvät kansainvälisiin ruokatrendeihin. Alkuperältään sipsit ovatkin kansainvälistä bulkkia, valmistettu Belgiassa saksalaisista perunoista Suomen markkinoita varten. Paketin takapuolelta löytyvät pienellä präntätyt tuoteselosteet suomeksi, ruotsiksi ja myös viroksi.

Sipsit, kuten suurin osa tavarasta ympärillämme, ovat globaaleja. Valmistusaineet ja allergiaa aiheuttavat ainesosat tulee lain mukaan olla kirjoitettu pakettiin kansalliskielellä. Tuotteen nimi ja muut brändiä tukevat iskusanat taas voi olla mitä kieltä vain. Yhä useammin se on englantia.

Karkkihyllyssä on Finnish filled licorice, salmiakkilakritsaa arvatenkin. Juomapuolella tarjotaan Beebad Energy drink, joka on powered with honey ja made with Royal yelly & propolis. On myös Fat Lizard Conan juice Vermont IPA. Energiajuomaa ja olutta siis, tehty Suomessa suomalaisille kuluttajille.

Lähiostoskeskuksen vaatemyymälässä löytyvät osastot women, men, kids ja sport, vaikka ei kai tässä kaupunginosassa moniakaan englanninkielisiä asu. Ihan suomea naapurit puhuvat. Syksyllä alkoi back to school autumn season sale. 13–17-vuotiaille on alueellani tarjolla liikuntaa Fun Action.

Maailmassa on aina käytetty kieliä sekaisin. Kotikaupungissani Helsingissä englannin ja suomen sekoitus on korvannut sadan vuoden takaisen suomen ja ruotsin sekakielen. Asia ei siis ole uusi. Kielet eivät kuitenkaan sekoitu sattumanvaraisesti. Niiden sekamelska liittyy valtasuhteisiin, ideologioihin, arvoihin ja muoteihin.

Kielen sosiaalista ulottuvuutta tutkivalle Suomi on juuri nyt kiintoisa paikka. Yhtenäiskulttuuri on kadonnut, jos oli koskaan olemassakaan. On syntynyt uusia kielivähemmistöjä ja suomen kielen variantteja. Samalla suomen käyttö koulutuksessa ja hyväpalkkaisissa töissä on vähentynyt. Korkeakoulut ovat muuttaneet suuren osan opetuksesta englanninkieliseksi. Maan kulttuurisen infrastruktuurin ydin – työn ja koulutuksen kielet – ovat muuttuneet melkein ilman poliittisia päätöksiä tai yhteiskunnallista keskustelua.

Globaalit muutokset tapahtuvat varhain Suomessa, joka on väestömäärältään pieni, koulutustasoltaan korkea ja maailman keskuksista kaukana. Naisten työssäkäynti ja poliittisten oikeudet, kännykät ja netti yleistyivät Suomessa ennen useimpia suuria maita.

Nyt olemme taas globalisaation ensimmäisessä vaunussa. Kokeilemme, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnassa käytetään vähemmän kansalliskieliä ja enemmän englantia.

Suomalaisten kieliasenteet ovat pragmaattisempia kuin monessa muussa maassa. Eräässä kyselyssä 97 prosenttia norjalaisista ja 93 prosenttia tanskalaisista oli sitä mieltä, että maahanmuuttajien tulee osata maan kieltä. Suomessa samoin ajatteli vain 66 prosenttia.

Kävelen valokuvaajakaverin kanssa Helsingin Keskuskadun päästä päähän ja kuvaamme jokaisen näkyvän tekstin. Tulokset hätkähdyttävät. Englantia on paljon enemmän kuin suomea, ja suuremmilla kirjaimilla. Useimmat tuotenimet, mainokset ja ruokalistat ovat englanniksi.

Suomeksikin on yksikielisiä viestejä, mutta ne ovat koskevat turvallisuutta: sprinklerikeskus, STV teollisuusvartiointi, hätäpoistumistie. Ruotsia näkyy viranomaismääräyksissä, mutta niissä vain toistetaan suomeksi sanottua: Pysäköinti kielletty – parkering förbjuden. Hengenvaara – livsfara.

Mitä väliä on tällaisella kielimaisemalla? Ainakin se kuvaa sitä, mihin kieli kelpaa ja mitä se edustaa. Siitä lapsetkin oppivat, miten asioista puhutaan eri kielillä. Suomen kieli edustaa viranomaisia, ohjeita ja kieltoja, ja ruotsin kieli edustaa suomenkielisen sisällön toistamista. Englanniksi taas viestitään, että asia on houkutteleva tai herkullinen. Se edustaa markkinoita – kapitalismia, jos näin halutaan.

Samalla englannin kieli on jonkinlaista mielikuvahöttöä. Monet tekstit ovat sellaisia, että suomeksi käännettynä ne olisivat täysin sisällyksettömiä: solutions for brighter future, herbal life tai peak performance.

Mikä todella on herbal life suomeksi? Yrttielämä? Tai ehkä yrttien täyttämä elämä? Mutta eihän tässä ole järkeä. Brändien englanti onkin ornamentti tai hieroglyfi, joka symboloi kansainvälisyyttä, ajanmukaisuutta tai herkullisuutta. Usein se ei sisällä mitään varsinaista informaatiota.

Englannin käyttöä perustellaan usein sillä, että “kaikki ymmärtävät englantia”, mutta tämä ei ole totta. Kansainvälisen English proficiency indexin (englannintaitoindeksin) mukaan englantia osaa Suomessa 67 prosenttia väestöstä. Tieto perustuu ihmisten omaan käsitykseen kielitaidostaan. Kolmannes siis ei osaa englantia edes omasta mielestään. Tiedossa on sekin, että monen englantia osaavan kielitaidossa on paljon puutteita.

Jos kaikkien paras kieli olisi englanti, juuri kiellot olisivat varmaan englantia. Suomea käytetäänkin kylteissä yhä, kun ymmärtäminen on välttämätöntä. Englantia taas käytetään silloin, kun ymmärtäminen on luksusta tai turhaa. Esimerkiksi tämän kirjoituksen julkaisee Helsingin Sanomien feature-toimitus, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa.

Suomen kielitilanne on osin kokonaan uusi. Uutta on, että kieli on yhä useammin työväline. Suomessa on noin 60 000 maataloustuottajaa ja alle 400 000 teollista työpaikkaa. Opettajia, virkamiehiä, suunnittelijoita, konsultteja ja markkinoijia on enemmän. He käyttävät kuokan ja sorvin sijaan työvälineenään kieltä, ja heidän työnsä tulos on sekin vain lisää kieltä.

Jälkiteollinen yhteiskunta on sopimusten, suunnitelmien, visioiden ja brändien. Kaikista asioista on loputtomasti tekstejä. Tämä on ihmiskunnan historiassa uusi tilanne ja muuttaa kielten tulevaisuuden erilaiseksi kuin niiden menneisyys oli. Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa on olemassa todella globaaleja yhteisöjä. Moni kommunikoi tietoverkoissa sellaisten ihmisten kanssa, joita ei koskaan tapaa ruumiillisesti.

Kun teollisuustyö muuttui globaaliksi, kaikkialle perustettiin tehtaita, kaivoksia, kutomoja tai telakoita. Työ muutti sinne, missä työvoima ja raaka-aineet olivat halvimmat. Syntyi työväenliikkeen tai nationalismin muovaamia identiteettejä: ammattiliittoja, kommunistisia ja nationalistisia puolueita.

Mutta nyt eletään aikaa, jolloin kielityö muuttuu globaaliksi. Silloin samanlaisiksi muuttuvat identiteettien lisäksi myös käsitteet ja ajattelu. Samalla tarvitaan monikielisiä ratkaisuja – käännöskoneita, tulkkausta ja kielten opiskelua – tai sitten yhtä kieltä, jota ymmärretään kaikkialla.

Kääntäminen ja kielenopiskelu olisi hyvä ratkaisu, mutta se vaatii vaivaa, aikaa ja rahaa. Sen sijaan yhden kielen leviäminen kaikkialle tapahtuu helposti, koska kieli on myös valtaa.

Maailmanlaajuisten yhteisöjen muodostumiseen liittyy globaali kieli, englanti. Sen ymmärretään usein merkitsevän tasa-arvoa. Oikeasti se on myös eriarvoisuuden lähde.

Miten paljon puhutaankin Yhdysvaltain sotilasmahdista ja taloudellisesta vallasta ja miten vähän siitä vallasta, jota englanninkielinen tiede ja uutiset, viihde tai musiikki edustavat. Se hallitsee ihmisten ajatuksia käsitteinä, joiden avulla he jäsentävät ja ymmärtävät maailmaa. Se menee ihmisten ruumiiseen tanssilattian nytkähtelyinä ja kyyneleinä elokuvateatterissa, kun kulutetaan Hollywoodin tuotoksia. 

Tämä on todellinen maailmanvallan pohja. Kiinassa voidaan tehdä muovista mitä vain, mutta mielemme muovataan Yhdysvalloissa, tai globaalissa verkossa, jossa englantia hyvin osaavat soittavat ensiviulua.

Systeemi ei ole tasa-arvoinen, koska ihmisillä on kovin erilaiset mahdollisuudet oppia englantia. Paljon riippuu koulutuksesta ja vielä enemmän mahdollisuudesta matkustella, käyttää nettiä tai luoda kansainvälisiä kontakteja. Maailmassa, jossa neljä viidestä ihmisestä ei ole koskaan noussut lentokoneeseen, ei englantiakaan opita kaikkialla samoin edellytyksin.

Vaikka joka kolmas suomalainen ei osaa englantia, on Suomi englannin taidossa aivan huipulla. English proficiency indexin mukaan Suomea paremmin sitä osataan vain muutamassa maassa kuten Hollannissa ja Ruotsissa.

Mutta hetkinen. Jos työ on muuttunut kielenkäytöksi ja luovuudeksi, eikö luova ajattelu kuihdu, jos kaikki käyttävät vain yhtä kieltä: sen käsitteitä, kielikuvia ja sille ominaista huumoria? Voiko englanniksi todella tehdä kaiken sen, minkä suomeksi?

Kielitieteen vastaus on: kyllä ja ei. Kielet ovat korvattavissa toisillaan niin kauan kun tilataan kaljaa ja maksetaan laskuja. Mutta kun aletaan kirjoittaa romaaneja ja rap-lyriikkaa, näkemään unia ja vitsailemaan, kielet eivät vastaakaan toisiaan. Ne ovat erilaisia soittimia tai ilmastoja, joista syntyvät erilaiset assosiaatiot, kokemukset ja tunnelma.

Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota sanaan since. Esimerkiksi Uusi koski -baari on toiminut Siuronkosken kupeessa Ylä-Satakunnassa since 1959. Kioskibaari Tuulimylly mainostaa toimivansa metsän siimeksessä Lammilla since 2013. Vastaavia esimerkkejä on satoja. Since olisi kai suomeksi vuodesta. Ihmettelen, miten asia ei ole Siurossa tiedossa.

Kun suomea käytetään markkinoinnissa vähemmän, sillä ei kohta enää osata ilmaista paljoakaan. Sana vuodesta on unohtunut, samoin sanat herkullinen, leppoisa tai suunmukainen. Niiden sijasta esiintyvät brändipuheessa tasty, pleasant ja delicious.

”On näet käynyt ilmeiseksi, että porejuomiamme himoitsevat kaikki, joiden suu ei ole tuohesta – yhtä hyvin herrasväki kuin hunsvotitkin” kirjoittaa Laitilan Wirvoitusjuomatehdas mainoksessaan ja herättää samalla nostalgisia muistoja ajasta, jolloin asiakkaita houkuteltiin aistimaan ja kuluttamaan suomeksi. Mutta yhtä tällaista yritystä kohden on kymmenen sellaista, joiden brändi on pelkkää englantia.

Ravintolat ovat oma lukunsa. Suosittu salolainen JJ’S BBQ sijaitsee Naughty BRGRin tiloissa. Sieltä saa platteria, jossa on makkaraa, briskettiä, pulled porkia, coleslawta sekä macaron & cheeseä. Periaatteessa näille asioille löytyisi suomenkielisiäkin nimiä. Macaron & cheese on juustomakaronia, pulled pork nyhtöpossua ja brisketti grillitassua. Platter lienee tarjotin.

Jostain syystä asia halutaan kuitenkin kertoa salolaisille näin. Tilastokeskuksen mukaan Salon asukkaista suomi on äidinkielenä 93 prosentilla. Reilun 50 000 asukkaan kaupungissa on 115 englantia äidinkielenään puhuvaa. Se on kaksi prosenttia väestöstä.

Ruoka-aiheinen Facebook-ryhmä Sivumaku kysyy lukijoiltaan, tulisiko ravintoloissa saada suomenkielistä palvelua. Vastaukset olivat kirjavia:

Kuinka monessa maassa hyväksytään käytäntö, että omassa maassaan ei saa palvelua äidinkielellään? Vastaus on pärjään, mutta en hyväksy.

Maassa maan tavalla. Joten Suomessa suomeksi, kiitos.

Mulle on ihan sama vaikka ois hindiksi kunhan saa hyvää palvelua. Ei se ole mikään itsestäänselvyys että kun palvelu tulee suomeksi, kaikki toimii.

Mielestäni tämä on ymmärrettävä kehityssuunta. Suomi on vaikea kieli ja henkilökunnasta on pulaa.

Yrittäjä Alex Nieminen on monien ravintoloiden osakas. Hän kertoo keskusteluketjussa, että ”meillä on olennaisempaa ammattitaito ja palveluasenne kuin suomen osaaminen.”

Onko suomen kieli siis ”ammattitaidon” ulkopuolella? Näin ei ajatella ainakaan ELY-keskuksissa. Ne järjestävät maahan saapuville turvapaikanhakijoille kotouttamiskoulusta, joka on työllistämispalvelu. Tavoitteena on B.1.1-tason suomen kielen taito. Tasolla tulisi ymmärtää yleiskielistä puhetta ja selvitä arkielämän tilanteista.

Vaatimuksia on arvosteltu koviksi. B.1.1-taitotasoa tankataan päähän esimerkiksi Somalian pakolaisille, joilla on usein vähän kokemusta koulunkäynnistä edes omalla kielellään.

Järjestelmä on myös varsin byrokraattinen. Kotonani, suomalaisessa perheessä, asui Irakin pakolainen neljä ja puoli vuotta. Saatuaan lopulta turvapaikan Suomessa ja muutettuaan omaan asuntoon, hän joutui kotoutumiskoulutukseen. Tämä siitä huolimatta, että hän oli käynyt jo vuosia töissä ja puhunut suomea perheeni kanssa päivittäin.

Ammattikoulun sähköasentajalinjalle pyrkiviltä pakolaisilta edellytetään siis suomen taitoa viranomaisvoimin, mutta huippuasiantuntijan tehtäviin pääsee ilman. Korkeapalkkaiseksi koodariksi tai professoriksi suomalaiseen yliopistoon rekrytoidaan koko maailmasta. Se on seuraus kielityön globalisoitumisesta.

Kun aloitin työurani Helsingin yliopistolla noin 25 vuotta sitten, kokoukset olivat suomeksi. Kun toissa vuonna jäin työttömäksi samasta paikasta, pidettiin suurin osa niistä englanniksi. Yleensä paikalla oli lähinnä suomalaisia mutta lisäksi joku, josta arveltiin, että hän ei ehkä osaa tai halua käyttää suomea. Kokoukset pidettiin hänen vuokseen englanniksi, eikä hän siis voinutkaan oppia suomea työssään.

Korkeakoulut ja suuryritykset julistavat strategioissaan kansainvälisyyden sanomaa. Ja kansainvälisyys ymmärretään aina samoin, nimittäin siten, että suomen kielen on väistyttävä englannin tieltä.

Mutta eikö oikeaa kansainvälisyyttä olisi käyttää monia eri kieliä?

Kysymys on paitsi kielitaidosta myös yhteiskuntaluokasta. Trendiravintoloiden omistaja valittaa, että ei löydä suomen taitoista työvoimaa, eikä hän siksi pidäkään asiaa tärkeänä. Mutta Suomi on täynnä arkipäiväisiä pizzerioita ja kebabbiloita, joita pitävät turkkilaiset, kurdit ja arabit. Niissä ruokalistat ovat suomea, palvelu sujuu ja huulta heitetään suomeksi, joka todennäköisesti on opittu kotouttamiskoulutuksen asemesta käytännön elämässä.

Kansainväliset koulut ovat arvostettuja englanninkielisiä kouluja, joissa opetetaan ylempien sosiaaliluokkien lapsia. Usein heidän perheensä muuttavat maasta toiseen vanhempien työpaikan mukana. Mutta jos koulussa on paljon arabian- ja venäjänkielisiä oppilaita, kyseessä ei olekaan kansainvälinen koulu vaan ”maahanmuuttajakoulu”, siis ongelma.

Populistipoliitikot rakastavat maahanmuuttajien tuomia ongelmia, joista yksi on, että kouluissa on liikaa lapsia, joilla on muu äidinkieli kuin suomi. Näille, usein alempien sosiaaliluokkien perheille, vaaditaan kotouttamista ja lisää suomen kieltä. Samoja asioita ei koskaan vaadita työn perässä saapuville korkeiden sosiaaliluokkien erityisasiantuntijoille ja heidän lapsilleen.

Olin mukana Helsingin yliopiston tutkimushankkeessa, joka toteutettiin pahamaineisissa maahanmuuttajakouluissa. Ne olivat monessa mielessä paljon kansainvälisempiä kuin niin sanotut kansainväliset koulut. Melko pian hankkeen kuluessa unohtui, että kouluissa on ”maahanmuuttajia”. Näin vain monenlaisia lapsia kirjavista taustoista. Kaikilla heillä oli suunnitelmia, toiveita ja haaveita, eikä kukaan kokenut olevansa yhteiskunnallinen ongelma.

Lapset puhuivat myös suomea, monet tosin eri tavoin kuin olin tottunut kuulemaan. Tilastoissa nämä lapset näyttäytyvät ”vieraskielisinä”, koska laki ei mahdollista useampien äidinkielten merkitsemistä väestötietojärjestelmään, ainakaan toistaiseksi.

Tulevaisuudessa suomi on monille vain yksi äidinkielistä. Suomen puhujiksi rekisteröityjen suomalaisten määrä kääntyi laskuun vuoden 2016 tienoilla. Nyt äidinkieleltään suomalaiset vähenevät tilastoissa noin 10 000 henkeä vuodessa. Tämä vastaa suurin piirtein kuolleisuuden ja syntyvyyden välistä eroa Suomessa. Suomen väkiluku kasvaa kuitenkin yhä yli 10 000 uudella suomalaisella vuodessa. He kaikki kuuluvat tilastoissa kieliryhmään muut.

Helsingin keskustassa englanti on syrjäyttänyt suomen opasteissa, mutta Itä-Helsingin remontoimattomissa ostoskeskuksissa voi nähdä paljon niitäkin maahanmuuttajakieliä, joita Suomessa puhutaan eniten: arabiaa, somalia, kurdia ja venäjää.

Tutustukaapa uuteen suomenkieliseen räp-musiikkiin. Voitte nauttia lähiönäkymistä. Näette ja kuulette rikollisuuteen vivahtavaa kovapintaisuutta mutta myös kokonaan uudenlaisen Suomen, jossa on sarkasmia, ironiaa, voimaa ja intoa. Sekä tietysti uusia arabialaisperäisiä sanoja ja ilmauksia.

Tulevaisuuden Suomi syntyy juuri täällä, kaukana politiikan maahanmuuttokeskustelusta ja kotouttamiskoulutuksen normeista.

Kiistat kielten käytöstä liittyvät usein kielten “virallisuuteen”. Vaaditaan esimerkiksi palveluja tietyllä kielellä, koska se on virallinen. Tai ollaan huolissaan siitä, miten virallista kieltä ei enää taideta.

Kielilaissa määritellään viranomaisten velvollisuudet käyttää suomea ja ruotsia ja väestösuhteet, joiden täyttyessä kuntien tulee tarjota palveluja molemmilla kielillä. Kunta on säädettävä kaksikieliseksi, jos suomen- tai ruotsinkielinen vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia tai yli 3 000 asukasta. Jos pykälää sovellettaisiin myös muihin kieliin, muuttuisivat monet suuret kaupungit todella monikielisiksi. Esimerkiksi Vantaa olisi paitsi suomen- ja ruotsin-, myös venäjän-, viron-, arabian- somalin- ja albaaninkielinen.

Englanninkielinen Vantaa ei kuitenkaan olisi. Silti kaupunkien viranomaisviestinnässäkin leviää tapa käyttää juuri englantia. Kotiostoskeskukseni ilmoitustaululta löytyvä FunAction on Helsingin kaupungin tuottama palvelu. Espoon kaupunki on ilmoittanut, että aikoo tarjota kaikkia palveluita englanniksi. En tiedä, onko kukaan pohtinut, osaavatko Espoon sosiaalityöntekijät, kaavoittajat ja sairaanhoitajat todella englantia niin hyvin, että he noin vain alkavat käyttämään sitä kaikessa toiminnassaan.

On tiedossa, että maamme kasvava monikielinen väestö ei itse asiassa hyödy englanninkielisistä palveluista paljoakaan. Suurin maahanmuuttajaryhmä on venäläiset – ja Venäjällä englantia osaa English proficiency indexin mukaan alle 10 prosenttia väestöstä. Paljon maahanmuuttajia saapuu Somaliasta ja Irakista – ja kummatkin ovat aivan hännillä englannin taitoa selvittävissä mittauksissa.

Kielilaki on yksityiskohtainen, mutta voi kysyä, onko se voimassa. Eduskunnan oikeusasiamies on antanut useita huomautuksia englanninkielisistä viranomaisten nimistä. Tampereen yliopistosairaalan yksikkönimi Stroke Unit tai Helsingin kasvatusammattilaisten koulutustilaisuuden nimi Helsinki Education Week on todettu lainvastaisiksi. Jälkimmäisen todettiin olevan jopa kuuden eri lain vastainen. Silti viranomaiset eivät helposti muuta nimiä, vaikka ne kuinka olisivat lain vastaisia.

Englanti lisääntyy ympärillämme myös siksi, että yhä harvempi palvelu on viranomaisten tuottama. Esimerkiksi Suomen lentokenttiä hallinnoi Finavia, sataprosenttisesti valtio-omisteinen yritys. Se oli aiemmin viranomainen nimeltään Ilmailuvirasto, mutta ei enää. Kielilaki ei siis koske sitä.

Mikä voisi olla kansainvälisempi paikka kuin lentokenttä? Silti Pariisin Charles de Gaulle -kentällä, Frankfurtin lentoasemalla, Rooman Fiumicinossa tai Tukholman Arlandassa on paikallinen kieli opasteissa ensimmäisenä. Helsinki–Vantaan lentokenttä on ainoa poikkeus alentuvassa ”kansainvälisyydessään”. Kaikki opasteet ovat englanniksi jättiläismäisin kirjaimin, ja suomi ja ruotsi, kansalliskielet, pienenä piiperryksenä opasteiden alareunassa.

Kielilaki ei enää koske myöskään yliopistoja, jotka ovat vuoden 2010 yliopistolain myötä muuttuneet yksityisoikeudellisiksi laitoksiksi. Yliopistolaissa määrätään kuitenkin, että yliopistojen ”tutkintokielet” ovat suomi ja ruotsi. Silti kun laskin Aalto-yliopistossa yhden vuoden aikana tehtyjen diplomitöiden kielet, niistä noin 80 prosenttia oli pelkkää englantia. Onkin melko epäselvää, mitä ”tutkintokieli” tarkoittaa.

Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri ovat huomauttaneet Aalto-yliopistolle, että yliopistolaki ei salli kansalliskielten syrjäyttämistä opinnoista, mutta huomautukset eivät ilmeisesti johtaneet mihinkään muutoksiin.

Lait eivät siis säätele suomen kielioloja kovinkaan voimakkaasti viranomaistoiminnan ulkopuolella. Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa on hieman toisin. Siellä on eräänlainen kielipoliisi Keeleinspektsioon, jonka tehtävä on seurata, että yksityissektorikin käyttää riittävästi viroa. Jos ravintolasta ei löydy vironkielistä ruokalistaa tai virontaitoista henkilökuntaa, saattaa seuraus olla varoitus tai sakot.

Vastaavia yksityisen sektorin kielenkäyttöä koskevia lakeja on voimassa muuallakin. Esimerkiksi Ranskassa mainokset ja bränditkin tulee kääntää. Lastenelokuva, joka suomeksi markkinoitiin nimellä Frozen oli Saksassa Eiskönigin (“jääkuningatar”) ja Liettuassa Ledo šalis (“jäähalla”), koska laki vaatii kääntämään myös nimiä.

Mutta Suomessa kielenkäyttöä ohjaa jokin muu kuin laki. Kysymys on kieliasenteista, suomen kieleen, englannin kieleen ja muihin kieliin liittyvistä myyteistä, oletuksista ja uskomuksista.

Monikielisyyteen liittyy ainakin seuraavia uskomuksia: kaikki osaavat englantia, englanti on kaikille yhteinen kieli, englanti on kansainvälistä, suomen kieltä on vaikea oppia.

Ketkä eivät osaa englantia Suomessa? Appivanhempani eivät osaa sitä paljoakaan, ei myöskään kehitysvammainen serkkuni. 10- ja 7-vuotiaat lapseni osaavat sitä muutaman hoilotuksen. Luonani vuosia asunut irakilainen maahanmuuttaja ei osaa englantia. Tuntemani vanhempi inkerinsuomalainen nainen ei osaa. Ryhmiä on paljon, ja itse asiassa maahanmuutto lisää niitä. Uudet suomalaiset osaavat englantia huonommin kuin vanhat.

Entä onko suomen kieli vaikea oppia? On ja ei. Se eroaa rakenteeltaan useimmista suurista eurooppalaisista kielistä. Ihmisen, joka on tottunut opiskelemaan sellaisia kieliä kuin ranska tai espanja, on käännettävä aivojaan hieman uuteen asentoon oppiakseen suomea.

Toisaalta suomi on rakenteeltaan aika samanlaista kuin vaikkapa turkki tai japani. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että näiden kielten puhujille englanti on helpommin opittava kieli. Jos onkin, kysymys on paljolti kieliympäristöstä. Englannin kieli lävistää koko maailman, ja yhä useampi oppii sitä jonkin verran samalla tavoin kuin oppii hengittämään ilmaa.

Mielestäni myös Suomen tulisi olla paikka, jossa oppii suomea luonnostaan. Irakin arabille, joka ei osaa englantia eikä suomea, ei ole järkeä tarjota englanninkielisiä palveluja. Jos Suomessa ei suomea käytetä, mihin koko maata sitten tarvitaan?

Voisimmeko oppia jotakin maamme uudelta, monikieliseltä väestöltä? Pohdin, miksi arabian, turkin tai kiinan puhujia, uusia suomalaisia, pidetään ongelmana, kun taas englannin puhujia pidetään kadehdittuina huippuosaajina, joiden edessä lait ja asetuksetkin pitää sivuuttaa ja kaikki kielelliset kynnykset madaltaa.

Herranjestas. Monet arabimaat ovat valtavan rikkaita. Suomen vientiteollisuus hamuaa niistä markkinoita. Kiina on kohta jo maailman johtava talousmahti, ja monet muutkin maahanmuuttajaryhmät tulevat talouden ja kulttuurin suurmaista.

Miksi emme panisi maahanmuuttajia opettamaan meille omia kieliään? Maassa on kymmeniä tuhansia arabian puhujia, mutta onko yhtään koulua, jossa arabiaa tarjottaisiin vieraana kielenä suomalaisille?

Olen joskus kuvitellut Suomen, jossa ekaluokkalaiset ryhtyisivät englannin sijasta  opiskelemaan vierustovereidensa äidinkieliä: arabiaa, venäjää, viroa, kurdia, kiinaa, farsia ja turkkia. Minkälaiset kansainväliset verkostot Suomen kulttuurille  muodostuisivatkaan muutamassa vuosikymmenessä? Varmasti laajemmat kuin nyt, kun kaikki osaavat vain yhtä ”kansainvälistä” kieltä.

Kieliympäristön muutos ei ole luonnonvoima vaan ihmisten käyttäytymistä, valintoja. Kysymys on politiikasta ja arvoista. Miten maahanmuuttajat integroidaan? Minkälaista kielitaitoa heiltä vaaditaan? Miten heidän äidinkieliinsä suhtaudutaan?

On päätettävä, vaaditaanko Suomeen tulevilta, että he ottavat käyttöön suomen kielen. Vai tyydytäänkö siihen, että he integroituvat englanniksi?

Tällä hetkellä alaluokkien maahanmuuttajat integroidaan suomeksi ja yläluokkien maahanmuuttajat englanniksi. Kielellä on siis Suomessa luokkaluonne, hieman samaan tapaan kuin 1900-luvun alussa, jolloin herrasväki puhui ruotsia ja maalaiset suomea.

Suomeen saa tulla opettamaan suomalaisia vaikka ei osaisikaan suomea. Mutta suhteessa huonommin koulutettuun työväkeen olemme herroja: heidän pitäisi oppia puhumaan meidän tavallamme.

Tulisi alkaa sietää uudenlaista suomea, erilaisia aksentteja. Meidän ei tulisi kääntää puhetta englanniksi, jos on pienikin epäilys, että joku ei ehkä osaa suomea.

Joskus esitetään, että suomen kieli voi hävitä tulevaisuudessa. Tämä on tietenkin totta. Koko ihmiskunta voi hävitä. Mutta jos maailma säilyy, jonkinlaista suomen kielen varianttia puhutaan vielä pitkään. Meistä on kiinni, puhutaanko sitä yliopiston kateedereissa vai ainoastaan keittiössä.

Noin 150 vuotta sitten suomen murteet olivat kansankieliä, joilla oli vain vähän käyttöä koulutuksessa, taiteessa ja tieteessä. Asiat kuitenkin muuttuivat. 1860-luvulla tuli suomalainen peruskoulu, kirjallisuus, teatteri ja lehdistö syntyivät. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä suomesta tuli korkeakoulutuksen kieli, joka 1960-luvulla laajeni maakuntiinkin.

Mutta nyt, 2020-luvulla tarvitaan tietoisia päätöksiä, jos suomen kielen elinvoimaa halutaan ylläpitää.

Maahanmuuttokeskustelu koskee yleensä arabimaista, Somaliasta ja Venäjältä saapuvia matalapalkka-alojen työntekijöitä, joista puhutaan uhkakuvina.  Mutta todennäköisempi uhka kieliympäristölle ovat kuitenkin korkeampien sosiaaliluokkien ihmiset, maahanmuuttajat ja ennen kaikkea oma alemmuudentuntomme heidän edessään. Jos edes suomalaiset suuryritykset ja oppilaitokset eivät vaadi työntekijöiltään erikoisalojen suomen kielen taitoa, on vaarana, että suomen kieli taantuu jälleen kotikieleksi.

Silloin voi käydä niin, että parin sukupolven päästä suomea käyttävät rikkaasti ja mielenkiintoisesti vain Sonkajärven ja Humppilan pizzerian kurditaustaiset suomalaiset. Helsingin pientaloalueiden hyvinvoivat menevät kansainvälisiin kouluihin, ulkomaisiin yliopistoihin ja naimisiin toisten samanlaisten menestyjien kanssa. Heidän lapsensa puhuvat puhuvat sitten lähinnä englantia.

Suomen kieli on taantunut samaan asemaan, jossa se oli 1860-luvulla. Iso osa suomalaisista on vain on vaihtunut.