Tervetuloa Säynätsaloon!

Olympiavuonna 1952 vihitty Säynätsalon kunnantalo on yksi arkkitehti Alvar Aallon tunnetuimmista töistä.

Oppaanamme on matkailuyrittäjä Harri Taskinen. Yleensä hän tuo vieraat sisäpihalle graniittisten pääportaiden kautta, mutta HS:n lukijoille kuvattu virtuaalikierros aloitetaan talon länsiosan nurmiportailta.

Asuntosiiven ja kirjaston välistä näkyy sisäpiha ja kunnantalon helmi, valtuustosali. Tästä kulmasta kunnantalo on ikuistettu lukuisiin Alvar Aaltoa käsitteleviin kirjoihin ja dokumentteihin.

Harri Taskinen on vetänyt kunnantalossa opaskierroksia kuusi vuotta. Sitä ennen talo oli pitkään vajaakäytössä. Käyttö hiipui, kun Säynätsalo liitettiin Jyväskylään vuonna 1993. 

Jossain vaiheessa eräs kaupungin virkamies suivaantui 70 000 euron vuotuisiin ylläpitokuluihin. Hän ehdotti, että kaupunki myisi talon yhdellä eurolla Alvar Aalto -säätiölle.

Säätiö kieltäytyi. Sekään ei halunnut kuluja taakakseen.

Nyt Harri Taskinen asuu kunnantalossa. Hän pitää opaskierroksia ja pientä matkamuistomyymälää sekä muutaman huoneen majataloa. Vuokrattavat asunnot ja vierashuoneet ovat kunnantalon alkuperäisiä osia. Kaupunki tukee toimintaa pitämällä vuokrat maltillisina vuoden hiljaisina aikoina.

Taskinen arvioi, että kunnantalolla saattaa käydä tänä vuonna 7 000 henkeä. Viime vuonna kävijöitä oli 5 886, joista kolmasosa ulkomailta. Ennen pandemiaa ulkomaalaisia oli lähes puolet vierailijoista. Aulassa on maailmankartta, johon kävijät ovat merkanneet kotimaansa nuppineulalla. Neuloja on kaikissa maanosissa.

Joillekin modernin arkkitehtuurin faneille Säynätsalo on kuin pyhiinvaelluskohde. Kuten japanilaiselle arkkitehtipariskunnalle, joka lensi Tokiosta Helsinkiin ja jatkoi Helsinki-Vantaalta suoraan Tikkakoskelle vain nähdäkseen kunnantalon.

Taskinen tarjoutui näyttämään pariskunnalle myös Muuramen kirkon ja Jyväskylän yliopiston kampuksen. Pariskunta liikuttui kiitollisuudesta.

Suomessa käy jo nyt tuhansia matkailijoita Aallon takia. Mutta muutaman vuoden kuluttua Aalto-turistien määrä voi kasvaa merkittävästi.

Kolmentoista kotimaisen Aalto-kohteen sarjaa esitetään Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon.

Museovirasto, Alvar Aalto -säätiö ja historiallisten rakennusten suojeluun erikoistunut asiantuntijajärjestö Icomos ry valmistelevat parhaillaan ehdotusta, joka on tarkoitus jättää Unescolle alkuvuodesta 2025. Päätöstä odotetaan vuonna 2026.

Listalla on valtavia kohteita, kuten Paimion parantola ja Finlandia-talo, mutta myös herkkiä yksityistaloja, kuten Villa Mairea ja Aaltojen kotitalo Munkkiniemessä.

Maailmanperintölistalle pääsy olisi kuin kolme Michelin-tähteä ravintolalle. Se toisi entistäkin enemmän kansainvälistä huomiota ja houkuttelisi arkkitehtuurituristeja.

Unesco-status vahvistaisi Suomen maabrändiä arkkitehtuurin ja designin pienenä suurvaltana.

Mutta kuten Michelin-tähdet, myös Unesco-statuksen saaminen vaatii vuosikausien työtä ja yksityiskohtien hallintaa.

Aalto-hanke on hyvin mutkikas ja vaikea.

Osa kohteista on menettänyt käyttötarkoituksensa. Monet sijaitsevat turistien kannalta hankalien matkojen päässä. 

Osa Aalto-kohteista vaatisi peruskorjausta. Tai käyttötarkoituksen muutosta. Yhteensä puhutaan jopa satojen miljoonien eurojen summista.

Rakennusten omistajakunta on hyvin kirjava. On julkisia ja yksityisiä tahoja, säätiöitä ja kuntia. Yksi listalle valituista on niin pahasti rapistunut, että rakennus on käyttökiellossa.

Toisen avainkohteen käyttäjä vastustaa suojelua ja kammoaa ajatusta turistivirroista.

Kuusi vuotta sitten maineikas arkkitehti ja Harvardin yliopiston professori Toshiko Mori toi opiskelijansa Säynätsaloon. Mori pani opiskelijansa ideoimaan uusia lisärakennuksia ja keksimään uusia käyttötarkoituksia.

Tuli kaikenlaisia ehdotuksia: biotalouden tutkimuslaitos, puutarhakeskus, hyvinvointikeskus, julkinen sauna. Yhdessä visiossa kunnantalon kylkeen olisi rakennettu luostari ja olutpanimo.

Kunnantalossa on kieltämättä jotain luostarimaista. Se johtuu Aallon italialaisista vaikutteista, kuten sisäpihaa eli piazzaa kiertävästä käytävästä eli loggiasta.

Sisäpiha on rakennettu keinotekoiselle kummulle. Pihaa koristaa pieni vesiallas, jonka kupeessa on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen kubistinen Tanssijatar-veistos.

Nyt kunnantalon yhteydessä toimii kirjasto, muutaman huoneen majatalo, kahvila, antikvariaatti, kampaamo ja Päijänteen Luonnonperintösäätiö.

Säynätsalon salaisuus on ihmisenkokoisessa mittakaavassa, välimerellisissä vaikutteissa, kekseliäissä yksityiskohdissa ja elävissä punatiilipinnoissa.

Rakennusta ei ole syyttä kutsuttu kokonaistaideteokseksi, johon kuuluvat olennaisesti Maija Heikinheimon suunnittelemat huonekalut sekä Aallon valaisimet ja lukuisat muut yksityiskohdat ovenkahvoista lattiamateriaaleihin.

Alvar Aalto (1898–76) kuului kiistatta 1900-luvun merkittävimpiin arkkitehteihin. Hän aloitti työt opiskeluaikanaan ja kuoli matkalla työpaikalleen 11. toukokuuta 1976.

Yli viidenkymmenen vuoden uran aikana Aallon työluetteloon kertyi 500 rakennusta, asemakaavaa tai muuta suunnitelmaa, joista noin 410 sijoittui Suomeen ja 90 ulkomaille. Näistä suunnitelmista toteutettiin Suomessa noin parisataa rakennusta sekä parituhatta Aallon suunnitelmiin perustuvaa valmistaloa. Ulkomailla on yli 20 toteutunutta Aallon rakennusta.

Valtavassa joukossa kunnantalo on yksi tärkeimmistä. Juuri Säynätsalossa arkkitehdin keskeiset ajatukset ja tavoitteet toteutuivat.

Kaksi vuotta sitten The New York Timesin Style Magazinen kokoama asiantuntijaraati valitsi 25 merkittävintä rakennusta, jotka on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. 

Listalla oli Sydneyn oopperatalo, Pariisin Pompidou-keskus, muutama Mies van der Rohen rakennus ja Le Corbusieria – sekä tämä syrjäiselle suomalaiselle teollisuuspaikkakunnalle valmistunut Aallon talo.

Huhtikuussa 1951 Alvar Aalto kirjoitti kunnantalon muurareille kiitoskirjeen:

”Säynätsalon kunnantalon muuraustyöt, joita pidän yhtenä kaikkein tärkeimmistä muuraustöistä arkkitehtoonisessa mielessä, ovat suorittaneet Toivo Nykänen, Paavo Asplund, Yrjö Marjamäki, Aimo Renlund, Väinö Puolanen ja Sakari Sundvall. Minulle arkkitehtinä on erittäin tärkeää kehittää muurauskulttuuria maassamme. Siitä syystä on Säynätsalon kunnantalon muuraus puhdasta tiilimuurausta sekä fasaadiltaan että melkein kaikilta sisustusosiltaan. Minun on sanottava, että olen erittäin tyytyväinen niihin työtuloksiin, joihin yhteistyömme on vienyt, ja sen kautta on saatu esimerkillinen tapaus aikaan Suomen tiilikulttuurin alalla.”

Kunnantalo aloitti Aallon kotimaisessa tuotannossa punatiilikauden. Aalto halusi tehdä tiilipinnoista eläviä käyttämällä rikkinäisiä ja väreiltään vaihtelevia tiiliä, joista osa oli lähes mustaksi palaneita.

Kerrotaan, että Säynätsalon rakennusmiehet kaatoivat tiiliä lavalta maahan, jotta niistä saatiin arkkitehdin toiveiden mukaisia.

Aaltoa koskevaa maailmanperintöehdotusta on valmisteltu lähes kaksikymmentä vuotta, sanoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Lindh antaa haastattelun Jyväskylässä vasta-avatussa Aalto2-museokeskuksessa. Aulassa parveilee kesäkuun toisella viikolla kymmeniä Aalto-tutkijaseminaarin osallistujia eri puolilta maailmaa.

Alvar Aallon syntymästä tuli helmikuussa kuluneeksi 125 vuotta. Aalto2 avattiin juhlavuoden kunniaksi. Museokeskus syntyi, kun Aallon suunnittelemat Keski-Suomen museo ja Alvar Aalto -museo yhdistettiin uudella liitososalla. Kahden museon peruskorjaus ja nivelosa maksoivat yhteensä 16,4 miljoonaa euroa.

Aalto2:ssa esitellään nyt Unescon maailmanperintöä saunakulttuurista Kiinan muuriin ja moderniin arkkitehtuuriin. Esillä on myös Unescon luetteloon valittujen arkkitehtien Frank Lloyd Wrightin ja Le Corbusierin kohteita.

Aallon talot voivat muutaman vuoden päästä olla niiden rinnalla Unescon luettelossa modernismin merkkipaaluina.

”Olemme ehdotuksessa halunneet tehdä pesäeroa Lloyd Wrightiin ja Le Corbusierin sarjoihin”, Lindh sanoo.

Lindhin mukaan Aalto-ehdotuksen ydin on ”humaani, moderni arkkitehtuuri”. ”Ihmiskeskeinen suunnittelu ja inhimillinen mittakaava. Ne tulevat esitellyksi kolmestatoista eri näkökulmasta”, Lindh sanoo.

Alun perin maailmanperintökohteeksi kaavailtiin vain Paimion parantolaa, Tommi Lindh kertoo. Paimiota koskeva esitys piti esitellä Unescon komitealle vuonna 2006 Uudessa-Seelannissa. Suomalaiset vetivät kuitenkin esityksen pois saatuaan valitsijoilta vihjeen, että heidän kannattaisi ennemmin tehdä laajempi Aalto-esitys. Paimion kaltaisia sairaaloita oli jo luettelossa.

Alvar Aalto -säätiö alkoi tosissaan edistää maailmanperintöhanketta viisi vuotta sitten. Sitä ennen hanketta valmisteltiin pääosin Museovirastossa, mutta hanke eteni Lindhin mukaan aivan liian hitaasti.

Katsotaanpa kolmeatoista Aalto-kohdetta tarkemmin.

Paimion parantola, Paimio

Valmistunut: 1933

Omistaja: Paimion parantola -säätiö

Paimion parantolaa pidetään yhtenä funktionalismin merkkiteoksista koko maailmassa. Parantolassa oli sairaalatoimintaa vuoteen 2015 asti. Kesällä 2018 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri pani parantolan yllättäen myyntiin. Parantolan pelastajaksi perustettiin säätiö, jota valtio sitoutui rahoittamaan enintään 2,5 miljoonalla eurolla seuraavan neljän vuoden aikana. Nyt parantolaan suunnitellaan laajempaa hotellitoimintaa. Parantola on auki yleisölle.

Aaltojen koti, Riihitie 20, Helsinki

Valmistunut: 1936

Omistaja: Alvar Aalto -säätiö, Helsingin kaupunki ja valtio TSEKKAA TOMMI

Aino ja Alvar Aalto suunnittelivat ensimmäisen yhteisen kotitalonsa Munkkiniemen Riihitielle. Nelihenkinen perhe muutti taloon elokuussa 1936. Talossa toimi myös Aaltojen arkkitehtitoimisto vuoteen 1955 asti. Talon viimeinen asukas oli Alvarin toinen vaimo Elissa Aalto, joka kuoli vuonna 1994. Talossa on tehty pieniä korjauksia pitkin matkaa. Seuraavaksi edessä on kattoremontti, Tommi Lindh kertoo. Kotimuseoon voi tutustua opastetuilla kierroksilla.

Sunilan asuinalue, Kotka

Valmistunut: 1936

Omistajat: useita

Sunila on suurin ja merkittävin Aallon suunnittelemista teollisuusalueista. Aalto suunnitteli alueelle selluloosatehtaan ja monenlaisten lisärakennusten lisäksi yleiskaavan ja kokonaisen asuinalueen, johon kuului niin johtajan talo, insinöörien ja työnjohtajien rivitalot kuin työntekijöiden lamellitalot eli pitkänomaiset kerrostalot. Tehdas luopui asunnoista 1960-luvulla. Nykyään kaksion Sunilasta saattaa saada 20 000 eurolla. Tänä kesänä metsäyhtiö Stora Enso kertoi, että se suunnittelee lakkauttavansa tehtaan. 

Villa Mairea, Noormarkku

Valmistunut: 1939

Omistajat: Ahlstrom Oyj

Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat Villa Mairean kodiksi ystävilleen Maire ja Harry Gullichsenille. Maire oli Ahlströmin teollisuussuvun perillisiä ja hänen miehensä Harry toimi A. Ahlström Oy:n pääjohtajana. Talosta tuli yksi Aaltojen tuotannon tutkituimmista ja ihailluimmista kohteista. Aallot saivat taloa suunnitellessaan melko vapaat kädet varakkailta tilaajiltaan. Lopputuloksena syntyi omaperäinen kokonaisuus, joka on täynnä leikkisiä yksityiskohtia ja mutkikkaita rakenneratkaisuja. Villa Mairea suojeltiin vasta keväällä 2023. Talosta vastaa erillinen Mairea-säätiö. Talo on omistajasuvun käytössä ja rajoitetusti auki turisteille.

Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylä

Valmistunut: 1952

Omistaja: Jyväskylän kaupunki

Olympiavuonna 1952 valmistunut Säynätsalon kunnantalo on yksi Alvar Aallon tuotannon keskeisiä kohteita. Kunnantalo on ulkoisesti säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan. Avoinna turisteille, myös majoitustoimintaa.

Seminaarinmäen alue, Jyväskylä

Valmistunut: 1954–1989

Omistaja: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Aallon Jyväskylään suunnittelemaan korkeakoulurakennusten kokonaisuuteen kuuluu iso liuta erilaisia rakennuksia opetustiloista, ruokaloista ja kirjastosta aina urheiluhalliin ja uimahalliin asti. Vuosikymmenten mittaan kampuksen rakennuksissa on ollut pahoja sisäilmaongelmia. Yliopiston työntekijät ja opiskelijat ovat toistuvasti joutuneet evakkoon. Tarkasti suojeltujen rakennusten remontointi on ollut paitsi kallista, myös mutkikasta. Yliopiston näkökulmasta remontteja ovat hankaloittaneet Aalto-säätiön tiukat ohjeistukset. Suojelluissa rakennuksissa myös rakenteiden purku- ja korjaustyöt vaativat lupia.

Muuratsalon koetalo, Jyväskylä

Valmistunut: 1954

Omistaja: Jyväskylän kaupunki

Alvar Aalto avioitui Elissan kanssa vuonna 1952. Samalla ajankohtaistui uuden huvilan suunnittelu. Se rakennettiin isolle tontille Muuratsalon saarelle Säynätsalon lähelle. Aalto yritti saada huvilan rekisteröityä toimistonsa koerakennukseksi, jolloin kuluja olisi voinut vähentää verotuksessa. Ehdotus ei mennyt verottajalta läpi, mutta nimi ”koetalo” jäi käyttöön. Huvilan erikoisuuksiin kuuluu sisäpiha, jonka keskellä on nuotiopaikka. Aalto testaili huvilallaan erilaisia tiilien sauma- ja ladontamalleja. Talo on osin Aallon suvun käytössä ja rajoitetusti auki turisteille.

Aalto-ateljee, Tiilimäki 20, Helsinki

Valmistunut: 1954

Omistaja: Alvar Aalto -säätiö

Kun Aallon toimisto kasvoi 1950-luvulla, arkkitehdit eivät mahtuneet enää Riihitien toimistosiipeen. Toimistolla oli sivupisteitä ympäri kaupunkia, muun muassa Ratakadun Insinööritalossa. Uusi toimisto suunniteltiin Munkkiniemeen. Aallon kuoleman jälkeen 1976 toimisto jatkoi työtään Tiilimäen talossa Elissa Aallon johdolla aina Elissan kuolemaan asti 1994. Tommi Lindhin mukaan ateljee on kohtuullisessa kunnossa ja kaipaa lähinnä pintaremonttia. Aalto-säätiö käyttää ateljeetaloa ja se on myös auki turisteille.

Kansaneläkelaitoksen pääkonttori, Helsinki

Valmistunut: 1956

Omistaja: Kansaneläkelaitos

Alvar ja Aino Aalto ehtivät 1940-luvun lopussa laatia kunnianhimoisen pääkonttorisuunnitelman Kelalle. Talon piti tulla Mannerheimintien varteen Hesperianpuiston tuntumaan tontille, jonka sittemmin valtasivat kaksi isoa hotellia. Kela päätti kuitenkin 1950-luvun alussa rakennuttaa pääkonttorinsa pohjoisemmalle tontille Taka-Töölöön Nordenskiöldinkadulle. Tontti on alkuperäistä ahtaampi, mutta lopputulosta pidetään silti onnistuneena ja merkittävänä. Rakennuksen omistaja ja käyttäjä Kela on suhtautunut nihkeästi talonsa suojeluun ja turisteihin.

Kulttuuritalo, Helsinki

Valmistunut: 1958

Omistaja: Helsingin kulttuurihub

Suomen kommunistinen puolue ja vasemmistolaiset järjestöt tilasivat Aallon toimistolta Skp:lle puoluetoimiston ja kulttuuritilat. Projekti oli mittava ja kallis. Rakentaminen toteutettiin osin talkootyönä, joissa oli mukana 5 000 talkoolaista. Tarinan mukaan Aalto teki ”Kultsan” ensiluonnokset Klubiaskin eli tupakkapaketin kanteen. Kulttuuritalossa ovat konsertoineet muun muassa Jimi Hendrix, Led Zeppelin ja Queen. Kun kommunisteilta loppuivat rahat, Kulttuuritalo haettiin konkurssiin syksyllä 1991. Talo päätyi pakkohuutokaupan jälkeen ”roskapankiksi” kutsutulle Arsenalille nimelliseen hintaan ja sen jälkeen valtion Senaatti-kiinteistöille. Valtio yritti pitkään myydä Kulttuuritaloa. Lopulta vuonna 2022 yksityishenkilöiden perustama Helsingin Kulttuurihub Oy osti talon lähes 11,5 miljoonalla eurolla. Keväällä kerrottiin, että Kulttuuritalon ohjelma- ja ravintolatoiminta siirtyy kansainväliselle ASM Global -yhtiölle. Se aikoo toteuttaa talossa uudistuksia.

Kolmen ristin kirkko, Imatra

Valmistunut: 1958

Omistaja: Imatran seurakunta

Huonokuntoisin maailmanperintöehdotuskohteista on valtava valkoinen kirkko, joka sijaitsee Imatran Vuoksenniskassa. Kirkko on kuin kolmeen saliin jaettu jättimäinen veistos, johon mahtuu istumaan 800 henkeä. Salin osia on käytetty myös liikuntahallina ja kerhotiloina. Kirkkoa pidetään yhtenä Aallon kunnianhimoisimmista suunnitelmista. Pahasti rapistunut kirkko on käyttökiellossa. Siitä huolimatta turistit pääsevät tutustumaan rakennukseen.

Seinäjoen hallintokeskus ja Lakeuden Risti

Valmistunut: 1960–1987

Omistajat: Seinäjoen kaupunki, seurakunta ja valtio TSEKKAA

Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskusta pidetään kenties edustavimpana esimerkkinä Alvar Aallon monista kaupunkikeskuksista, joista useimmat jäivät toteutumatta. Kaikkiaan Aalto suunnitteli 16 kaupunkikeskusta, joista viimeisen Saudi-Arabian Jeddaan vähän kuolemaansa. Seinäjoen kokonaisuuteen kuuluu sininen kaupungintalo, Lakeuden risti -kirkko, kirjasto, seurakuntakeskus, valtion virastotalo ja teatteri, joka valmistui 1987 – yli kymmenen vuotta Aallon kuoleman jälkeen.

Finlandiatalo, Helsinki

Valmistunut: 1971 ja 1975

Omistaja: Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki tilasi Aallon toimistolta mittavan keskustasuunnitelman vuonna 1959. Töölönlahden rantaan Aalto hahmotteli kulttuurirakennusten sarjan. Aallon mittavasta suunnitelmasta toteutui oikeastaan vain kaksi kohdetta, Kampin Sähkötalo ja Finlandia-talo. Päärakennus valmistui 1971 ja kongressisiipi 1975. Finlandia-talon seinät peitettiin Carraran marmorista valmistetuilla laatoilla. Marmorilaatat alkoivat vääntyä jo 1980-luvulla ja ne vaihdettiin 1990-luvun lopussa. Uudetkin laatat alkoivat lopulta vääntyä. Vuonna 2022 Finlandia-talossa alkoi massiivinen peruskorjaus, jossa uudistetaan myös talotekniikka. Peruskorjauksen hinta-arvio on noin 120 miljoonaa euroa. Nyt Carraran marmorin tilalle tulee Etelä-Tirolin marmoria, jonka pitäisi kestää paremmin Helsingin sääoloja. Talon pitäisi avautua taas alkuvuodesta 2025.

Säynätsalon kunnantalon valtuustosali on peräti 17 metriä korkea.

Kun Säynätsalon kunnantaloa suunniteltiin, paikallisen rakennuslautakunnan jäsenet kysyivät arkkitehdiltä, onko tosiaan välttämätöntä rakentaa niin korkeaa salia, kun tiiletkin ovat kalliita.

Aalto vastasi heille: ”Hyvät herrat, maailman kauneimmassa ja kuuluisimmassa kaupungintalossa Sienassa on 16 metriä korkea istuntosali. Minä ehdotan, että me rakennamme 17-metrisen.”

Italiassa Toscanassa sijaitsevan Sienan historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Pian Sienan kaupungintalo saattaa saada seuraukseen Säynätsalon kunnantalon, jossa italialaisen renessanssin perintö toistui Aallon tapaan.

Säynätsalosta on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta tullut toimiva turistikohde. Aallon perinnönvartijat voivat kiittää siitä Harri Taskista.

Monen muun listalle nostetun Aalto-kohteen tilanne on hankalampi.

Joukossa on herkkiä yksityistaloja, kuten Muuratsalon koetalo ja Villa Mairea, joihin ei edes haluta isoja turistilaumoja.

Sitten on Sunila, Kotkan lähiö satoine erilaisine omistajineen. Osa asukkaista vastustaa Unesco-hanketta, sillä se toisi lisää taloja pällisteleviä turisteja kotipihoille. Sen sijaan kakkoskodin alueelta ostaneet helsinkiläiset design-harrastajat ovat innoissaan Unesco-statuksesta. Sunilan tehtaan lopettaessa tämän vuoden lopulla hajukin poistuu.

Kaikkia Aallon kohteita on pitänyt tietenkin peruskorjata jo rakennusten iänkin takia. Mutta osassa on ollut myös poikkeuksellisen hankalia ongelmia ja pitkittyneitä remontteja, kuten Jyväskylän kampuksella.

Kaikkiaan Aalto-kohteiden korjausvelkaa on mahdotonta arvioida. Mutta pelkästään joidenkin yksittäisten kohteiden osalta kyse on kymmenistä miljoonista.

Jos ja kun rakennusten käyttötarkoitusta muutetaan ja talotekniikkaa nykyaikaistetaan, se vaatii vielä valtavia lisäinvestointeja.

Varovaisestikin arvioituna Aalto-kohteiden kokonaisuudessa korjausten ja muutostöiden osalta puhutaan kaikkiaan satojen miljoonien eurojen summista.

Listan ongelmakohteita ovat Imatran Kolmen ristin kirkko, Paimion parantola ja Kelan pääkonttori, kukin omista syistään.

Kolmen ristin kirkko Imatran Vuoksenniskassa on niin pahasti rapistunut, että rakennus on käyttökiellossa.

”Tämä on ehdottomasti akuutein kohde Unesco-listalla”, sanoo arkkitehti Tapani Mustonen, joka vastaa puhelimeen Imatran lähellä. Mustonen on jälleen kerran käynyt Kolmen ristin kirkossa arvioimassa remonttitarpeita.

Mustonen työskenteli nuorena arkkitehtina Aallon toimistossa ja on sittemmin ollut avainroolissa muun muassa Kulttuuritalon, Viipurin kirjaston, Jyväskylän kampuksen ja Seinäjoen Aalto-keskuksen korjaustöissä.

Mustosen mukaan Kolmen ristin kirkko vaatisi jopa viiden miljoonan remontin. Remonttia on valmisteltu vuosien ajan. Nyt puuttuvat vain rahat.

Viime vuonna kirkon lattiat kaivettiin auki ja kastunutta hiekkaa poistettiin 400 tonnia. Nyt pitäisi korjata vesikatto, sitten pahasti rapistuneet julkisivut ja ikkunat.

Kirkon ongelmat johtuvat Mustosen mukaan rakentamisen heikosta laadusta.

”Valu on todella epätasaista ja huonolaatuista. Se on tehty talvella ja päässyt heti jäätymään. Alapohjassa on tehty kaikki mahdolliset virheet”, Mustonen sanoo.

Kirkko on vaikea kunnostettava, sillä betonirakentamisen muodot ovat aivan toisenlaisia kuin tänä päivänä. Tyylillä on hintansa: juuri omaperäiset kaarevat betonirakenteet tekevät kirkosta arkkitehtonisesti niin merkittävän.

”Se on uskomattoman hieno kirkko, mutta sitä on kohdeltu kaltoin alusta lähtien”, Mustonen sanoo.

Kirkon omistaa Imatran seurakunta, jolla ei ole ollut varaa tarvittaviin remontteihin. Kirkkohallitus on tukenut remontteja. Ja viime vuosina rahaa ovat keränneet myös eri yhdistykset, joista yksi toimii Japanissa ja toinen Yhdysvalloissa.

Aallon rakennuksia on toisinaan syytetty monimutkaisista rakenneratkaisuista, joiden takia niiden korjaaminen on kallista. Kyse on myös siitä, että käsityönä tehtyjen rakennusten korjaamisessakin tarvitaan käsityötä.

Paimion haaste on koko: kymmenen rakennuksen kokonaisuus, joista pelkästään päärakennuksessa on 11 400 neliömetriä. Siinä riittää lämmittämistä ja huolehtimista. Talon käyttökulut ovat yli miljoona euroa vuodessa.

Paimion tulevaisuudesta ollaan laatimassa kunnianhimoista suunnitelmaa, kertoo parantolaa pyörittävän säätiön toimitusjohtaja Mirkku Kullberg. Kullberg on kokenut design-osaaja, joka on toiminut muun muassa Artekin toimitusjohtajana.

”Ajatuksena on, että Paimiosta kehitetään pohjoismaisen hyvinvoinnin sanatorio, maailmanluokan kohde”, Kullberg sanoo.

Se tarkoittaisi hotellia, kenties omaa kylpyläosastoa ja erilaisia hoitoja. Alvar Aalto ajatteli, että myös rakennus itsessään voi hoitaa ihmistä. Parantola palaisi tavallaan juurilleen, kun ihmiset tulisivat sinne hoidattamaan itseään. Tuberkuloosin sijasta ihmiset voisivat nyt saada apua vaikka uniongelmiinsa, ruokavalioonsa ja hyvinvointiinsa.

Viime vuonna Paimiossa kävi 10 000 vierailijaa. Kullberg uskoo, että tänä vuonna määrä kasvaa 20 000:een.

Paimion kehittäjillä on rahoitusta ensi vuoden loppuun. Siihen mennessä paikkaan pitää löytää sopivat vuokralaiset ja mahdollisen hotellin pyörittäjä. Kullberg uskoo, että sellainen löytyy, kenties maailmalta. Suomessa kun ei oikein vieläkään tajuta Aallon arvoa.

”Meille on vaikeaa miettiä kulttuurin ja talouden yhteyttä. Aallon arvo on maailmalla paljon suurempi”, Kullberg sanoo.

Paimion suojelupäätös voisi Aalto-säätiön Tommi Lindhin mukaan sallia sen, että sairaalasta remontoitaisiin esimerkiksi sadan huoneen hotelli. Remonttiin menisi helposti kymmeniä miljoonia, sillä ilmanvaihto-, lämpö- ja vesiratkaisut pitäisi samalla modernisoida.

Kolmestatoista Aalto-kohteesta yhdeksän on suojeltu rakennuslailla. Muuratsalon koetalon, Tiilimäen ateljeen ja Kelan pääkonttorin osalta suojeluprosessi on vireillä. Sunilalle ei ole tarkoituskaan hakea perinteistä suojelua, sillä omistajakunta on niin kirjava.

Mutta Kelan osalta tilanne on erityisen mutkikas.

Pääkonttorin omistaja ja käyttäjä eli Kela on suhtautunut suojeluhankkeeseen nihkeästi. Kelasta välittämättä Docomomon Suomen osasto on esittänyt kohteen suojelua. Docomomo on modernin arkkitehtuurin suojeluun ja dokumentointiin erikoistunut järjestö.

Suojelu voisi tarkoittaa sitä, että ulkopuoliset voivat puuttua siihen, miten Kela taloaan käyttää, sanoo Kelan kiinteistöpäällikkö Mervi Roiha-Muilu.

”Tämä ei ole mikään museo”, Roiha-Muilu sanoo.

Kelassa suhtaudutaan kriittisesti myös Unesco-hankkeeseen.

”Emme näe tällä hetkellä kauheasti hyötyä Unesco-statuksesta”, Roiha-Muilu sanoo.

Turistit ovat päässeet tutustumaan hyvin rajoitetusti Kelan pääkonttoriin. Eikä Kela halua avata oviaan yhtään enempää. Se johtuu turvallisuudesta. Mitään tietovuotojen riskiä ei haluta ottaa.

”Paras suojaus on se, että pystytään pitämään asiattomat ulkopuolella”, Roiha-Muilu sanoo.

Roiha-Muilun mukaan Kelan pääkonttorin korjausvelka on paisunut kymmeniin miljooniin euroihin. Kelan asenne suojeluun voisi muuttua, jos sitä kautta saataisiin rahoitusta peruskorjaukseen.

Kela ei ole silti jättäytymässä pois Unesco-hankkeesta, ainakaan vielä. Asiantuntijoiden mielestä kohde kuuluu ilman muuta Aallon avainteosten listalle.

Museovirastossa Unesco-hanketta vetävän Niina Svartströmin mukaan maailmanperintölistalla voi olla myös kohteita, jotka on suljettu vierailta.

Svartström sanoo, ettei hakemuksessa aiota peitellä Aalto-kohteiden ongelmia. Haasteet ja uhkatekijät kerrotaan avoimesti.

Unesco-status tarkoittaisi myös jonkinlaista suoja-aluetta kohteen ympärillä. Ehdotuksessa kohteen aluerajauksesta ja suoja-alueista tehdään tarkat kartat.

Esimerkiksi Seinäjoella ollaan oltu huolissaan siitä, miten suoja-alueet vaikuttaisivat kaupungin kehittämiseen Aalto-kohteiden ympärillä.

Säynätsalon aulassa keskipäivän valo siilautuu villiviinien välistä. Toisella seinustalla kasvaa köynnöshortensiaa.

Säynätsalon suunnitelmiin kuuluivat olennaisesti myös istutukset ja taloa ympäröivä mäntymetsä. Ympäröivä luonto on olennainen osa useimpia Aallon kohteita. Aalto toivoi, ettei hänen talojensa tieltä jouduttaisi kaatamaan yhtäkään puuta.

”Aallon suunnittelun hienoutta oli ympäristön ja sisätilan yhdistäminen. Se, miten luonto ja arkkitehtuuri keskustelevat”, sanoo Pirjo Sanaksenaho, Aalto-yliopiston rakennussuunnittelun professori.

Kolmen vuoden kuluttua Säynätsalon kunnantalo ja muut Aallon avainkohteet saattavat olla Unescon maailmanperintöluettelossa. Se tarkoittaisi luultavasti melkoista Aalto-turismin kasvua.

Unescon lista saattaisi tosin varjostaa muita merkittäviä Aalto-kohteita. Ne jäisivät vaille Michelin-tähden kaltaista huomiota, sanoo Esa Laaksonen.

Laaksonen on arkkitehti ja Alvar Aalto -akatemian entinen johtaja. Viisi vuotta sitten Tammi julkaisi Laaksosen tekemän Alvar Aalto – arkkitehdin vuosikymmenet -teoksen, jossa on 540 sivua ja yli 700 kuvaa.

Aallon tuotannosta on tehty arviolta yli viisituhatta kirjaa yli neljälläkymmenellä kielellä. Pelkästään väitöskirjoja on arviolta 250. 

Aalto-kirjojen joukossa Laaksosen teos on todennäköisesti komein ja kattavin. Kahvipöytäkokoinen arvokirja maksaa antikvariaateissa edelleen vähintään 200 euroa.

Laaksonen sanoo kirjaa tehdessään tajunneensa, miten mestarillisesti Aalto osasi ratkoa suuria ongelmia. Aalto hallitsi mutkikkaat ja monikäyttöiset rakennukset. Arkkitehti pohti, miten ihminen liikkuu rakennuksissa. Kulkusuunnat näkyvät Aallon luonnoksissa ja piirustuksissa viivoina.

Aalto osasi tehdä myös pientä ja siroa, kuten Unesco-kohteiden listasta näkyy.

Kaikkea yhdisti inhimillisyys. Ihmislähtöisyys.

Laaksosen mielestä Aallon tuotanto kuuluu Unescon luetteloon.

”Kun sadan tai kahdensadan vuoden kuluttua katsotaan 1900-luvun perintöä, Aallon nimi tulee olemaan yksi niistä, jotka muistetaan”, Laaksonen sanoo.

Suomessa Aaltoa on tietysti myös arvosteltu, välillä hyvin rajustikin. Kun yksi hahmo kasvaa pienessä maassa liian suureksi, se aiheuttaa väistämättä oirei­lua. 

Aallon muotokieli joutui Suomessa nuoren polven ankaran kritiikin kohteeksi jo 1960-luvulla. Aallon luonnonmukaisuuden tilalle tuli teollinen ajattelu, orgaanisuus vaihtui konstruktivismiin. Osa äänekkäimmistä kriitikoista ryhtyi ylistämään Aallon saavutuksia tämän kuoleman jälkeen.

Seitsemän vuotta sitten vihreiden Osmo Soininvaara tuohtui siitä, ettei osaa tyhjillään olleesta Aallon Insinööritalosta Helsingin keskustassa saanut muuttaa asuntohotelliksi. ”Meillä tämä Alvar Aalto on vähän ehkä nostettu jumalan asemaan. Se on lähellä henkilöpalvontaa, että mihin Alvar Aalto tai hänen toimistonsa on koskenut, muuttuu pyhäksi”, Soininvaara sanoi Ylelle.

Vähitellen Aalto-kriittiset äänet ovat vaimentuneet. Unesco-status saattaisi hiljentää loputkin.

Aallon perintöä on kuitenkin syytä katsoa edelleen myös kriittisesti. 

Unesco-lista paljastaa, että monet Aallon avainkohteista ovat kuin menneen Suomen monumentteja. Varsinaissuomalaiseen mäntymetsään rakennuttu valtava tuberkuloosisairaala. Syrjäiselle tehdaspaikkakunnalle tilattu kunnantalo. Itäiseen metsäteollisuuskaupunkiin rakennettu valtava 800-paikkainen kirkko.

Nyt ei ole enää onneksi tuberkuloosipotilaita, ei Säynätsalon kuntaa, eikä tarpeeksi kirkossa kävijöitä.

Jäljellä ovat upeat rakennukset, jotka ovat menettäneet käyttötarkoituksensa tai osoittautuneet osin nykykäyttöön soveltumattomiksi.

Onko Aallon perintö yksinkertaisesti liian haastava Suomelle ylläpidettäväksi?

”Melkein kaikki rakennusperintö on haastavaa”, sanoo apulaisprofessori Panu Savolainen. Savolainen vastaa arkkitehtuurin historian opetuksesta Aalto-yliopistossa ja on myös Alvar Aalto -säätiön hallituksen jäsen.

Savolaisen mukaan haaste koskee isoa osaa vanhemmasta rakennuskannasta. Rakennusten käyttötarkoitukset muuttuvat. Digitalisaation myötä esimerkiksi rautatieasemat menettävät tarkoituksensa, kun liput ostetaan verkosta.

”Itse näen, että Aallon merkkikohteet ovat sellaisia, että niiden säilyttäminen ja uusien käyttötarkoitusten miettiminen on helpompaa kuin valtaosassa vastaavaa rakennuskantaa. Se kysyy vain luovuutta”, Savolainen sanoo.

Tällä hetkellä rakennuksia puretaan Savolaisen mielestä ylipäätään aivan liian lyhytnäköisesti.

Savolaisen mielestä Aallon kansainvälinen vetovoima on niin iso, että myös valtion pitäisi mittavammin osallistua perinnön ylläpitoon.

”Ei ole realistista, että tällainen perintö pyörisi yksin liiketoiminnan pohjalta.”

Samaan aikaan Suomi on vauraampi kuin koskaan. Meillä pitäisi olla varaa ylläpitää kulttuuriperintöä, kuten arvokkaita vanhoja rakennuksia, sanoo Alvar Aalto -säätiön yliarkkitehti Jonas Malmberg.

Se ei toki tarkoita, että arvokohteet tulisivat automaattisesti valtion ylläpidettäviksi.

”Mikä tahansa rakennus vaatii sitoutuneen omistajan. Kasvoton omistaja on harvoin paras vaihtoehto”, Malmberg sanoo.

Aallon avainrakennukset voivat olla menneen Suomen monumentteja. Mutta ehkä se on osa niiden vetovoimaa. Ne ovat pysäytyskuvia ajasta ja kansakunnasta, jossa edistysusko ja estetiikan taju kerran kohtasivat.

Rakennuksiin pitää puhaltaa uutta elämää. Aallon kohteista ei kannata tehdä vain museoita.

Kuten professori Pirjo Sanaksenaho sanoi: ”Käyttö on parasta suojelua.”

Alvar Aallon

monet rakennukset ovatkin käytössä edelleen ympäri Suomea.

Kolmentoista valitun osalta Unesco päättää pian, onko kyseessä valtava mahdollisuus vai liian

hankala perintö.