Kun Rauni Mäki ensimmäisen kerran muutti Leppävaaraan, siellä näytti tältä: 

Oli pieni puinen asemarakennus ja sen ympärillä metsää ja peltoa. Lehmät laidunsivat pelloilla. Huviloita oli siellä täällä. 

Junat puksuttivat ohi harvakseltaan. Heinäseipäiden lisäksi maisemassa tönötti vain yksittäisiä taloja. Nykyaikaisia kerrostaloja ei ollut, sillä ensimmäinen valmistui Leppävaaraan vasta vuonna 1958, pari vuotta Mäen muuton jälkeen. 

Mennyttä maisemaa on vaikea kuvitella, kun nyt katsoo kauppakeskus Sellon valomainoksia ja aseman ja Kehä I:n kuhinaa Mäen ikkunasta. Hän asuu aivan asemaa vastapäätä 21-kerroksisessa Leppävaaran tornissa, joka on yksi alueen näkyvimpiä maamerkkejä. 

Muutos on ollut valtava. 

Leppävaarasta on tullut Espoon suurin ja samalla Suomen nopeimmin kasvava kaupunginosa. Se on pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kolmanneksi vilkkain keskus Helsingin rautatieaseman ja Pasilan aseman jälkeen. 

Asukkaita on noin 38 000. Määrä on kasvanut viime vuosina noin tuhannella asukkaalla vuosittain ja tulee jatkossakin kasvamaan sadoilla joka vuosi.

Suur-Leppävaarassa, johon kuuluvat Leppävaaran, Karakallion, Kilon, Laaksolahden, Lintuvaaran, Lippajärven, Sepänkylän ja Viherlaakson kaupunginosat, asuu ennusteen mukaan vuonna 2040 jo 100 000 ihmistä. Jos se itsenäistyisi, se olisi nykylistauksessa Suomen kymmenenneksi suurin kaupunki.

Leppävaarasta on kasvanut kaupunki kaupungin sisälle. 

Kasvulla on myös varjopuolensa: mitä enemmän on ihmisiä, sitä levottomampaa on. Niin polku usein menee. 

Kun Ilta-Sanomat muutama vuosi sitten listasi Suomen väkivaltaisimmat kaupunginosat – selvityksessä oli mukana yli 3 400 kaupunginosaa – Leppävaara oli sijalla 15. Uutisiin ovat nousseet alueelta ponnistaneet rikollisjengit Mantaga ja L City. 

Mäki, 86, puhuu kuitenkin Leppävaarasta lämpimästi. Se on edelleen hyvä paikka asua, vaikka olikin 1950-luvulla vielä parempi.

”Silloin vieraatkin ihmiset jäivät jutustelemaan. Nyt kaikilla on kiire jonnekin”, hän harmittelee. 

”Mutta niinhän se kaupungeissa taitaa olla aina.”

Tärkeintä Mäelle on, että kaikkialle on lyhyt matka: kauppaan, lääkäriin ja kirjastoon. Kauemmaksikin pääsee helposti. 

”Ja tiedän, että monet ovat tästä eri mieltä, mutta minusta täällä on todella rauhallista. Ei minua ole täällä ikinä häiritty, ei edes nuorena.”

Mäki asuu tornitalon toisessa kerroksessa, mutta me jatkamme matkaa ylöspäin. Haluamme kuulla lisää elämästä Leppävaaran ytimessä, joten aiomme soittaa ovikelloa jokaisessa talon 19 asuinkerroksessa.

Pimpom.

Kolmannessa kerroksessa tuoksuu jokin ihana mausteinen ruoka, mutta kukaan ei tule avaamaan. 

Neljännessä kerroksessa ovi avautuu, mutta haastatteluun ei kuulemma nyt ehdi, koska lapsi pitää syöttää. 

Seuraavan kerran ovi aukeaa kahdeksannessa kerroksessa. Jos Rauni Mäki oli yksi talon vanhimmista asukkaista, tämän oven takaa löytyy kenties nuorin: 2,5 kuukautta vanha Aino Pärssinen. 

Hän on yksi kasvavasta joukosta eli Espoossa syntyvistä vauvoista. Viime vuonna Suur-Leppävaarassa syntyi hieman yli 900 vauvaa. 

Espoo on yksi Suomen harvoista kaupungeista, joissa syntyvyys kasvaa. 

Pärssisten nelihenkinen perhe muutti Espoon Matinkylästä Leppävaaraan tornitalon houkuttelemana neljä vuotta sitten. Äiti Suvi Pärssinen on ollut muuttoon tyytyväinen, sillä kaikki palvelut, joita voi toivoa, ovat lähellä.

Leppävaaran sydän on kauppakeskus Sello. Se saa asukkailta kiitosta etenkin siitä, että kauppojen ja ravintoloiden lisäksi siellä on elokuvateatteri, kirjasto ja konserttipaikka Sellosali.

Ennen sen paikalla keskellä peltoa ja parkkipaikkaa seisoi aikansa jättimarket Maxi. 

Maxin ympäristössä oli vierestä kulkevan rautatien ansiosta paljon potentiaalia, mutta maan omistanut Helsingin kaupunki ja Espoo eivät tahtoneet päästä alueen käytöstä yhteisymmärrykseen. 

Pattitilanne jatkui noin 30 vuotta.

Sopu löytyi vuonna 1989, ja Leppävaaraan päätettiin rakentaa liikekeskus, toimistoja ja asuntoja. Mutta sitten hidasteeksi tulivat muun muassa lama ja Monikonpuro, jota luonnonsuojelijat puolustivat. 

Lopulta liikekeskuksen, joka sai nimen Sello, rakentaminen alkoi vuonna 2000.

Sello on uuden Leppävaaran kasvun symboli. Mutta samalla siihen tiivistyy yksi alueen suuri haaste: tylsistynyt nuoriso. 

Katujengit näkyvät otsikoissa, mutta poliisi on Leppävaarassa enemmän huolissaan nuorista, jotka voivat päätyä mukaan jengeihin, sanoo Länsi-Uudenmaan poliisin komisario Hannu Väänänen. 

Väänänen on vastannut kolme vuotta Espoon ennaltaehkäisevästä toiminnasta eli esimerkiksi nuorisorikollisuudesta ja sen torjunnasta.

Poliisin luokittelussa katujengit ja nuorisorikollisuus ovat eri ilmiöitä. Katujengiläiset ovat aikuisia ammattilaisia, mutta nuorisorikollisuuden taustalla on enemmänkin tylsistymistä, harkitsemattomuutta ja porukassa tiivistynyttä typeryyttä.

Tänä vuonna alle 21-vuotiaat olivat tehneet lokakuun 5. päivään mennessä Leppävaarassa 72 henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta. Niitä ovat esimerkiksi pahoinpitelyt ja tapot. 

Ryöstöjä nuoret olivat tehneet 16. 

Se tarkoittaa keskimäärin hieman yli kahta rikosta viikossa, mikä on enemmän kuin missään muualla Espoossa.

”Leppävaara on edelleen ihan turvallinen paikka, eikä tuo luku ole asukasmäärään nähden hirveän suuri. Jokainen rikos on kuitenkin tietenkin liikaa”, Väänänen sanoo.

Leppävaara vetää nuoria puoleensa, koska siellä on elämää, ”eniten suurkaupunkimaista menoa Espoossa”, Väänänen kuvaa. ”Sello, lähijuna, korkeita taloja ja valoja...”

Levottomuudet keskittyvät tilastojen mukaan yleisille paikoille. Siihen liittyy Väänäsen mukaan Leppävaaran toinen huoli: nuorisojoukkojen pelossa aikuiset saattavat alkaa karttamaan julkisia paikkoja. 

”Kun järkevä toiminta lähtee, sen korvaa yleensä ei niin järkevä toiminta.”

Jos nelikymppiset pariskunnat ja lapsiperheet eivät enää käy Sellossa perjantai-iltana ravintolassa ja elokuvissa, kauppakeskus voi päätyä kärjistetysti sanottuna tylsistyneiden nuorten rellestyskentäksi.

Kipuaminen tornitalossa jatkuu. Yhdessä kerroksessa oven avaa mies, jolla ei ole housuja jalassaan. 

”Jatkakaahan matkaa”, hän murahtaa. 

12. kerroksessa asuva Mona Lisa Singh kertoo mieltyneensä Leppävaaran sykkeeseen. ”Leppävaara on keskus. Esimerkiksi Tapiolassa ei ole yhtään sama energia, siellä on passiivisempaa.”

Mutta hänkin harmittelee läheisen Sellon mukana tulevaa levottomuutta. Talon hissin peiliin on syljetty, ja kerhohuoneen televisio on yritetty varastaa.

13. kerroksessa asuu Käkelän nelihenkinen perhe. He muuttivat tänne viisi vuotta sitten Helsingin Jätkäsaaresta halvemman asunnon perässä. 

Perheen 4-vuotias Olivia-tytär haluaa esitellä vieraalle heti vierailun alussa kaikki lelunsa ja hattunsa. 

Äiti Sirke Käkelä on viihtynyt Leppävaaran tornissa niin hyvin, että haluaisi jäädä. Lähellä on ihana monikulttuurinen päiväkoti, ja pikaratikan ensimmäistä matkaa pystyi seuraamaan live-lähetyksen lisäksi omalta parvekkeelta. 

Mutta tornitalon asunnot uhkaavat jäädä liian pieniksi. Talossa on vain kaksiota ja kolmioita. 

Urbaani kaupunkimaisuus on asia, joka Leppävaarassa tuntuu vetoavan ainakin tornitalon asukkaisiin. Mutta 14. kerroksessa asuva Merve Yaman kiittelee myös alueen lähiluontoa. 

Perhe on asunut Suomessa vuoden. Yamanille erityisen tärkeitä paikkoja ovat myös lähialueen leikkipuistot, sillä 3-vuotias tytär Lena Yaman ei ole vielä päiväkodissa. 

Kiipeämme ylemmäs. 

Mitä korkeammalle tornitalossa nousee, sitä selvemmin näkee, että Leppävaara ei ole niin urbaani paikka kuin äkkiseltään luulisi. Ydin on tiivis, mutta metsääkin on yllättävän lähellä.

Kehä I:n itäpuolella näkyy kuitenkin korkeiden kerrostalojen rypäs. Se on Perkkaa. Alueelle alettiin rakentaa koteja toden teolla 1970-luvulla, mutta yli puolet sen asunnoista on rakennettu vasta vuoden 2015 jälkeen.

Uudet talot ovat melko korkeita, yli 10-kerroksisia. Yksiöitä ja kaksioita on vuoden 2015 jälkeen valmistuneista asunnoista lähes 71 prosenttia. 

Perkkaalla on enemmän yksinasuvia ja vähemmän lapsiperheitä kuin Espoossa keskimäärin. 

Ylipäätään pääkaupunkiseudun uusi asuntotuotanto on painottunut vahvasti pienasuntoihin, joista suurin osa on päätynyt vuokralle. Tutkijoita huolestuttaa Perkkaan tyylinen kehitys, jossa rakennetaan isoja taloja täynnä pieniä vuokra-asuntoja, joissa asutaan enimmäkseen yksin.

Leppävaaran kasvu ei näytä hidastuvan. Ennusteen mukaan Kanta-Leppävaarassa asuisi lähes 41 000 ihmistä vuonna 2031. Se on noin 3 000 ihmistä enemmän kuin viime vuoden lopussa. 

Tilaakin rakentamiseen olisi, jopa aivan Leppävaaran arvokkaassa ytimessä. 

Junaradan pohjoispuoli, jossa alueen maamerkki Leppävaaran tornikin on, muistuttaa maalaispitäjää, sanoo alueen projektijohtaja Mika Rantala. 

Alueen maan käytöstä on taisteltu kymmenisen vuotta. 

Leppävaaran keskustan eli Sellon pohjoispuolen kortteleiden tulevaisuudesta on järjestetty ideakilpailu, jossa on jäljellä viisi ehdotusta. Niistä neljä hahmottelee radan varteen torneja, jotka olisivat vähintään yhtä korkeita kuin Leppävaaran torni, joka kohoaa nyt radan pohjoispuolella ylhäisessä yksinäisyydessään. 

Jotkut näkevät tornitalot suurena uhkana Leppävaaran hengelle. 

Jos valtava määrä ihmisiä pakkautuisi muutaman korttelin alueelle, syntyisikö ihmisgetto, jossa kukaan ei tunne toistaan? Jos tornitalot nousevat 80-luvulla rakennettujen matalien talojen eteen, paistaisiko aurinko niihin enää koskaan? 

Projektijohtaja Rantala tietää, että tornitalosuunnitelmat herättävät vahvoja tunteita.

”Kaupunkisuunnittelu on voimakasta kompromissinhakua”, hän muotoilee.

Kilpailun voittaja ja keskuksen tulevaisuus selviävät ensi keväänä.

Viimeinen ovi aukeaa tornitalon 19. kerroksessa Täällä asuu Kirsi Kovero. 

Hän tietää hyvin, että monia naapureita sapettavat tulevat tornisuunnitelmat. Kovero ei ole huolissaan. Hänen ikkunansa ovat nimittäin eri suuntaan kuin tulevaisuudessa siintävät tornit. 

”On ihan ok, jos Läkkitori vierestä jyrätään ja siihen tulee tyylikkäitä tornitaloja. Minun aurinkoni nousee silti aina.”

Kuusi vuotta sitten, kun lapset olivat muuttaneet kotoa, Kovero myi lähistöllä Lintuvaarassa sijainneen omakotitalonsa ja muutti unelmiensa torniin. 

”Olen niin city-nainen, että en haluaisi asua edes tuolla mäellä vaan juuri tässä, ihan ytimessä. Jo puolitoista kilometriä vaikuttaa siihen, lähteekö asioille autolla vai jalan.”

Kun hän puhuu ytimestä, hän tarkoittaa nimenomaan Leppävaaran ydintä. Helsingin keskustaan hän ei lähtisi asumaan, koska aina saisi etsiä parkkipaikkaa. Leppävaarasta, tai Lepuskista, on muutenkin tullut osa hänen identiteettiä. 

”Se kertoo Leppävaaran kasvusta ehkä eniten, että tänne on ollut mahdollista juurtua”, hän pohtii.

Kuin vakuudeksi Koveron sohvan yläpuolella on suuri valokuva, johon on ikuistettu maisema hänen parvekkeeltaan. 

Ulkona on jo pimeää, kun hyvästelemme Koveron. Pikaraitiovaunu luikertaa kohti Selloa. Raitiotieaseman tunnelissa ihmiset kulkevat kuin muurahaiset jonossa kohti kekoa. 

Ehkä siinä on Leppävaaran salaisuus: on tapoja lähteä käymään muualla ja paljon paikkoja, mihin tulla. 

Juttua varten on haastateltu myös Leppävaaran entistä aluearkkitehtiä ja Espoon nykyistä asemakaavapäällikköä Ossi Kerästä.