Kaikki alkoi urheiluvaatevillityksestä.

Muotitalo Versace tunnetaan kultaisesta glamouristaan, mutta Milanon muotiviikoilla vuonna 2016 sen mallien yllä nähtiin jotain yllättävää: kahisevaa ja räikeää tuulipukukangasta, joka muistutti vähän mummon marjastusasua. 

Myös muotitalot Chloé ja Gucci toivat tuulipuvut catwalkeilleen. Pian verryttelypukuja nähtiin Kardashianien ja huippumalli Bella Hadidin yllä. The New York Times kirjoitti, että kolmen raidan ja sporttimuodin paluu on alkanut.

Ei mennyt kauaa, kun muoti omaksuttiin myös Suomessa. Räppäreiden musiikkivideoilla alkoi näkyä Adidaksen retroja verkkareita. Nuoret hamusivat kulahtaneita college-paitoja ja vyölaukkuja.

Onneksi Helsingissä oli yksi kivijalkaliike, josta niitä löytyi läjäpäin.

Tätä second handin uuden aikakauden käännekohtaa kuvasi osuvasti räppäri Iben vuonna 2017 julkaistu kappale KIRPPARINARKKARI: 

Stadissa jengi jonottaa Uffei ku Supremee. 

Ei tyylikästä sust hinta tee. 

Mul o fäijönii, mul o vintagee 

UFF:n kirpparin vertaaminen suosittuun yhdysvaltalaiseen skeittaus- ja vaatemerkkiin oli tietysti ironiaa, mutta se piti paikkansa. Kappaleen julkaisuvuonna UFF-myymälöiden jonot räjähtivät. Parhaimmillaan ne ylsivät seuraavaan kortteliin asti, muistelee pitkään UFF:llä työskennellyt Susanne Koskiniemi-Kosunen.

Siihen asti UFF oli ollut kuin mikä tahansa kirpputori muiden joukossa. Se oli saanut ihmisiltä lahjoituksia ja myynyt niitä omissa liikkeissään eteenpäin. Suunnilleen samalla tavalla olivat toimineet esimerkiksi lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fidan kirppikset.

Fidasta ei kuitenkaan tullut nuorten suosikkia, mutta UFF:sta tuli. Miksi? 

Susanne Koskiniemi-Kosunen aloitti työnsä UFF:n myymälöissä 16 vuotta sitten. Sittemmin hän on edennyt UFF:n markkinoinnin ja sisällöntuotannon asiantuntijaksi. 

Hän haistelee pukeutumisen trendejä maailmalta, Helsingin katukuvasta, muotilehdistä ja Tiktokista. Löydöksistään hän askartelee muotikollaaseja, jotka pyörivät UFF:n lajittelukeskuksen taukohuoneen seinällä. Pari kertaa vuodessa Koskiniemi-Kosunen järjestää UFF:n myymäläpäälliköiden kanssa niin sanottuja trendipäiviä UFF:n myyjille ja lajittelijoille. Tänä vuonna siellä on keskusteltu muun muassa cargo-housujen paluusta.

Koskiniemi-Kosusesta on tullut eräänlainen UFF:n muotiguru tai taiteellinen neuvonantaja. Silti hän kieltää, että UFF:n menestys nuorison vintage-muodissa olisi hänen ansiotaan. Suosio on syntynyt kuin itsestään ilman mitään markkinointikoneistoja, hän väittää.

Mutta toki UFF:ssa on osattu taitavasti seurata trendejä.

Esimerkiksi Tiktokissa UFF-hauleista eli ostostenesittelyvideoista on tullut oma trendinsä. Aiheeseen liittyvillä videoilla on sovelluksessa liki kaksi miljoonaa näyttökertaa. Videoilla ei puhuta kirpputoreista tai edes second handista vaan nimenomaan uffeilusta ja uff-löydöistä.

UFF on onnistunut luomaan itsestään mielikuvan vintagen ja ysärivaatteiden edelläkävijänä. 

Hakaniemen UFF-myymälässä hyllyt notkuvat tämän päivän halutuinta vintagea: Y2K:ta eli matalavyötäröisiä farkkuja, napapaitoja ja Barbie-pinkkiä.

”Näitä mä en ikinä ostaisi”, toteaa Tiktok-vaikuttaja Emilia Tamminen, 25, ja ottaa hyllyltä tennaria muistuttavan kiilakorkokengän.

Tamminen on muoti-intoilija, joka käy UFF-myymälöissä viikoittain. Hän selaa vaatteita määrätietoisen oloisesti. Jokaista vaatekappaletta on katsottava yksilönä, hän neuvoo.

Ensimmäinen löytö on valkoinen, polvien alapuolelle yltävä kankainen maksihame. Maksihameet ovat Tammisen mukaan monikäyttöisiä ja sopivat hyvin hänen kapselivaatekaappiinsa. Kapselipukeutuminen tarkoittaa hänelle sitä, että jokaisesta vaatteesta saa muodostettua viisi eri asukokonaisuutta.

Kirppareilla halpuus johtaa helposti hamstraamiseen. Siksi Tamminen pyrkii välttämään hutiostoksia ja ostaa päivän aikana korkeintaan kaksi vaatetta kerralla.

Elokuinen kirpputorivalikoima on pullollaan trenssejä ja nahkatakkeja. Tamminen nostaa rekistä kauniisti kuluneen vaaleanruskean nahkatakin ja tarkastelee sen sisävuorta.

”Tämä näyttää ihan hyvältä”, hän arvioi.

Hyväkuntoisesta nahkatakista saisi helposti parikymppiä itsepalvelukirpputorilla. Silti tuhannet suomalaiset heittävät ne mieluummin vaatekeräykseen.

12,3 miljoonaa kiloa vaatetta. Sen verran suomalaiset lahjoittivat vaatteita UFF:lle vuonna 2022.

Miljoonien kilojen vaatevyöry kulkee kahden lajittelukeskuksen läpi. Toinen on Helsingin Kuninkaantammessa, toinen täällä Nurmijärven Klaukkalassa. 

Klaukkalan lajittelukeskus on näistä kahdesta suurempi. Sen lastauslaiturille ajaa päivittäin keskimäärin kaksi rekkaa täynnä ihmisten vanhoja aarteita. Vaatteet kaadetaan rullakkokärryistä lajittelijoiden liukuhihnoille, joista ne heitellään uusiin rullakkoihin.

Sitten seuraa UFF:n trendikkään imagon kannalta ratkaiseva hetki. Lajittelukeskuksen viidellä liukuhihnalla päätetään, mikä on vintagea, ja mikä ei. 

Esimerkiksi bändipaidat menevät trendi-kategoriaan, siis käytännössä Suomen vintage-myymälöihin, mutta lasten softsell-takit päätyvät useimmiten Afrikan talvivaatemyyntiin.

Afrikan tukkukauppa on herättänyt viime vuosina myös kritiikkiä. Kansainväliset apujärjestöt kauppaavat lajittelematonta tekstiiliä yrityksille ja tukkumyyjille niin paljon ja niin halvalla, että siitä on tullut ongelma. Esimerkiksi Ruanda kielsi maaliskuussa tekstiilien tuonnin, koska käytettyjen vaatteiden kauppa haittasi paikallista tekstiilituotantoa.

UFF kertoo myyvänsä ulkomaille lähinnä lajiteltua vaatetta ja sellaisia vaate-eriä, jota siltä halutaan ostaa. Vaatteiden myynnistä saadut tulot menevät säätiön vaatekeräystoiminnan pyörittämiseen ja kehitysyhteistyöhön, kertoo UFF:n viestintäpäällikkö Anu Virnes-Karjalainen.

”Me hommataan se raha, jotta me voimme omilla rahoillamme kerätä ne vaatteet. Vaatekeräys maksaa meille noin 8 miljoonaa euroa vuodessa”, Virnes-Karjalainen selventää.

UFF:n keltaiset vaatekeräyskontit ilmestyivät katukuvaan vuonna 1987. Huoltoasemien ja kauppakeskusten pihalla nököttävien konttien kyljessä luki ”UFF — vaatteita kehitysmaihin”.

Jo alusta lähtien puhelinkioskin kokoisiin kontteihin suhtauduttiin Suomessa hieman epäilevästi. HS:n uutisessa kerrottiin tammikuussa 1989, että UFF:sta ja varsinkin sen emojärjestöstä Tvindistä oli kohistu järjestön kotimaassa Tanskassa jo pitkään. 

Tvindillä oli Tanskassa kymmeniä yksityisiä kansanopistoja, joissa sen epäiltiin aivopesevän oppilaitaan. Koulut perusti joukko tanskalaisopettajia 1970-luvulla. He kutsuivat itseään opettajaryhmäksi ja antoivat palkkansa ja työstä yli jäävän aikansa kollektiiville, jonka tarkoitus oli toimia ”yleishyödyllisten päämäärien hyväksi”. Ryhmää pidettiin Tvind-liikkeen sydämenä.

Järjestön yllä velloi muitakin epäilyjä. Sitä epäiltiin muun muassa  yhteyksistä ulkomaisiin terroristijärjestöihin – jopa niin, että Tanskan tiedustelupalvelu salakuunteli sen puhelimia. 

Suomessa Tvindin koulutus nousi otsikoihin 1990-luvun lopulla, kun joukko koulun keskeyttäneitä suomalaisnuoria kritisoi sitä esimerkiksi aivopesusta ja palkattoman työn teettämisestä opiskelijoilla.

Samoihin aikoihin UFF:n sisaryhtiö Humana joutui viranomaisten syyniin. Humanan epäiltiin välittävän rahaa kehitysavun sijaan Caymansaarten veroparatiisiin. Veropetosepäilyjen taustalla oli UFF:n perustajiin kuuluva, kehitysmaiden auttamiseksi toimivan Tvind-liikkeen perustaja Mogens Amdi Petersen.

Yli kaksikymmentä vuotta kadoksissa ollut Petersen löydettiin lokakuussa 2001 Fisher Islandilta Miamista, jossa hän vietti ylellistä elämää.

Tanskan valtio käy edelleen Peterseniä vastaan mutkikasta oikeudenkäyntiä petoksesta ja veronkierrosta.

Suomen UFF on yrittänyt 2000-luvulla pyristellä irti emojärjestönsä hämärästä menneisyydestä. Toistaiseksi se on säästynyt skandaaleilta.

Esimerkiksi Suomen ulkoministeriö ei ole löytänyt UFF:n toiminnasta moitittavaa. Ministeriö valvoo UFF:ää, koska UFF on saanut siltä tukea Afrikka-hankkeisiinsa jo kymmeniä vuosia.

Mainekriisin sijaan UFF:llä on nyt uusi ongelma: ihmisten kuluttaminen. Vintagen suosio ja trendilajittelu eivät ole ainakaan toistaiseksi hillinneet pikamuodin kuluttamista Suomessa.

Suomalaiset ostavat vuosittain noin seitsemän ja puoli kiloa uusia vaatteita, kertoo tuorein Tekstiilivirtaraportti.

Ei ole ihme, että lajittelukeskuksen hihnallakin näkyy laputettuja, täysin käyttämättömiä vaatteita. Kiinalaista ultrapikamuotia tulee yhä enemmän vastaan, kertoo lajittelija Carita Rönnberg.

”Vielä 1990-luvulla materiaalit kestivät kierrätystä. Sen jälkeen on menty alaspäin.”

Lajittelusta pikamuotiketjujen vaatteet päätyvät mitä todennäköisimmin UFF:n niin sanottuihin tavallisiin second hand -myymälöihin. Vain poikkeustapaukset päätyvät Vintage-myymälöihin.

Emilia Tamminen huomasi kerran UFF:n myymälässä kiinalaisen pikamuotiketju Sheinin vaatteen, jonka hinta oli 15 euroa. Shein-paidat maksavat uutenakin usein alle 10 euroa. Tammisen mielestä huonolaatuisista ja rikkinäisistäkin vaatteista saatetaan UFF:n myymälässä pyytää liikaa.

”Vaatteissa voi olla esimerkiksi vetoketju rikki, ja silti hinta saattaa olla 20 euroa. Mielestäni se on liikaa.”

UFF:n myymälöissä on standardit, joiden mukaan myyjät hinnoittelevat tuotteet. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi materiaali ja vaatteen ”yksilö”, kertoo Hakaniemen myymäläpäällikkö Karl Tabell. Mutta sekin myymälöissä on huomattu, että ihmiset ovat nyt valmiimpia maksamaan käytetystä vaatteesta enemmän kuin ennen.

Nyt UFF:n vintage-liikkeiden lahjoittajien ja ostajien välillä näyttä olevan sopiva sukupolvien välinen rako. Kun kolmi-nelikymppiset antavat 2000-luvulla käyttämiään vaatteita pois, z-sukupolvi ostaa ne.

Vintage-innostuksen loppua ei näy. Data-analytiikka- ja konsulttiyritys GlobalDatan tuorein tutkimus ennustaa Euroopan second hand -vaatteiden markkinalle  97 prosentin kasvua vuoteen 2027 mennessä.

Mutta mitä sitten, kun ysäri- ja nollarivaatteiden lahjoittajat loppuvat? Uhka tiedostetaan UFF:llä jo nyt.

”Onhan se pelottava tulevaisuuden näkymä”, UFF:n markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija Susanne Koskiniemi-Kosunen sanoo.

Hän toivoo, että ihmiset kuluttaisivat kestävämpää muotia. Nyt suunta näyttää muuta. Pikamuoti kasvaa, ja kestävään muotiin keskittyvät yritykset ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Listalta löytyvät esimerkiksi Lapista ponnistava Haló, nokialainen Papu ja tamperelainen Uhana.

Jos kierrätykseen päätyy tulevaisuudessa vain Sheinin kaltaista pikamuotia, vintagea ei enää synny.