Ensin se oli vain tapa rentoutua. Kun Saara Kantanen, 46, halusi hetken itselleen, hän käveli hirsitalonsa olohuoneeseen tatamimatolle ja otti köydet esille. 

Hän punoi niitä hiljalleen käsiensä ja jalkojensa ympärille ja pysähtyi kuulostelemaan, miltä köyden puristava paine tuntuu iholla.

Usein hyvältä, juuri siltä, miltä Saara on toivonutkin. Mutta vahvempi hyvänolontunne levisi kehoon ja mieleen yleensä vasta jälkikäteen.

Hiljalleen sidonnoista alkoi tulla intohimo ja harrastus. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin Saara lämpeni ajatukselle tulla toisen sidotuksi. 

Mikään perinteinen Billnäsissä asuvan Kantasen perheen olohuone ei ole. Seinustalta ei löydy ylellisen pehmeää kulmasohvaa, muhkeaa nukkamattoa, isoa tv:tä tai sohvapöytää. 

Korkealle kohoava tila on oikeastaan aika tyhjä, sillä se on varattu shibarille. Siksi jyhkeästä katosta roikkuu metallikoukkuja ja pitkä bambun runko.

”Shibari on muuttanut ratkaisevasti elämääni ja myös parisuhdettamme”, Saara sanoo. Tänä päivänä shibari on myös hänen ammattinsa. 

Shibari tarkoittaa japaniksi sidontaa, ja sillä on pitkät juuret japanilaisessa kulttuurissa ja shintolaisuudessa. Rinnalla käytetään usein myös vanhempaa termiä kinbaku, joka merkitsee tiukkaa sidontaa ja ja kahden ihmisen välistä kommunikaatiota köysien avulla.

Japanissa erilaisia sidontoja on käytetty vuosisatojen ajan niin kidutuksen muotona kuin seksuaalisena leikkinä. Suureen suosioon kinbaku nousi erityisesti 1950-luvulla, jolloin aikakauslehdet, kuten Kitan Club ja Yomikiri Romance, julkaisivat kuvia sidotuista alastomista ihmisistä.

Sidonnalla tavoitellaan usein kauniita solmuja ja esteettisyyttä, ja sidottu ihminen monesti valokuvataan tai joskus koristellaan kukin. 

Länsimaissa shibarista on tullut suosittua varsinkin BDSM-piireissä, mutta shibarissa on useita eri alalajeja, tekniikoita ja koulukuntia. 

Kantasille shibari merkitsee erityisesti taiteellista ilmaisua. Keho on kuin tyhjä paperi, jota aletaan muokata köysin erilaisiin asentoihin. Jarno sanoo nauttivansa myös sitomisen eroottisesta puolesta, joka hänelle on alun perin ollut shibarin viehättävin ja vetovoimaisin elementti. 

Shibaria tuntemattomalle toisen ihmisen sitominen ja roikottaminen voi olla raju näky. 

Näin ajatteli myös Saara, joka tyrmäsi puolisonsa Jarnon ehdotuksen köysillä sitomisesta reilu kymmenen vuosi sitten.

Taiteilijana ja tatuoijana työskentelevä Jarno oli tutustunut japanilaiseen kulttuuriin ja kuvataiteeseen jo kymmenien vuosien ajan ja kerännyt kirjallisuutta japanilaisesta alakulttuurista, jossa esiintyi myös shibari-kuvastoa.

”Minulle shibari näytti alistamiselta ja sanoin, etten halua sellaista”, Saara kertoo.

Sidontaa Jarno ja Saara olivat aiemmin kyllä tehneet, mutta kaulahuivein ja narunpätkillä. Niihin verrattuna köydet tuntuivat Saarasta liian rajuilta.

Mutta kun Saaran ystävä kertoi näkemästään shibari-esityksestä, kiinnostus heräsi. Innostusta vauhdittivat Instagramin shibari-aiheiset tilit ja niiden kaunis estetiikka. 

”Tajusin, että ihmiset ovat sidottuina ja kuvattavina omasta vapaasta tahdostaan ja että he nauttivat siitä. Huomasin itsekin haluavani juuri sitä ja olla kuvissa samalla tavalla kuin he.”

Kuusi vuotta sitten Jarno ja Saara aloittivat köysillä sitomisen ja sittemmin ”homma suorastaan räjähti käsiin”. 

Saara alkoi opiskella itsekin intensiivisesti shibaria. Hän harjoitteli sidontoja niin itselleen kuin ystävillekin ja alkoi myös ikuistaa niitä kuviin. Kuvat pääsivät myös Instagramiin, ja Saara alkoi huomata, että shibari kiinnostaa monia muitakin. Alkoi tulla viestejä, joissa kysyttiin, voisiko Saara tehdä sidontoja muillekin. 

Nykyisin pariskunta esiintyy ja opettaa shibaria Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi Saara tekee sidontoja asiakkailleen.

Lapsilleen he ovat aina puhuneet avoimesti shibarista, ja köydet ovat olleet esillä kotona. 

”Kun lapset vielä asuivat kotona, sidontahetkissä ei ollut koskaan mitään sellaista, mikä olisi ollut heidän silmilleen epäsopivaa. Jos tarvitsemme intiimin sidontahetken aikuisten kesken, he eivät olleet silloin paikalla.”

Kantasille shibari on sanatonta vuorovaikutusta. Sessiot vaihtelevat tunnelman mukaan: joskus sitominen voi olla hellävaraista huolenpitoa, toisella kertaa rajumpaa ja  esineellistävää.

Roolit ovat selkeät: Jarno on sitoja ja Saara sidottava. Jarno sanoo, ettei hän halua olla sidottuna vaan nauttii enemmän Saaran kehon muokkaamisesta erilaisiin asentoihin ikään kuin luomukseksi. Shibari on hänelle ennen kaikkea kehollinen kokemus ja taiteen ja visuaalisuuden muoto. 

”Teen Saarasta kauniin veistoksen. Minua viehättää, että hän on siinä minua varten ja välillämme on syvä henkinen yhteys, Jarno kertoo. 

Sidontasessio käynnistyy aina sääntöjen sopimisesta siitä, mitä sidonnan aikana tehdään ja mitä ei ja mitkä ovat juuri sen hetkiset toiveet ja rajat.

”Olemme jatkuvassa kommunikaatiossa ja teemme vain sitä, mitä olemme sopineet. Sidonnan aikana sidottu voi olla herkässä tilassa, joten silloin kummankin pitää tietää, mitä ollaan tekemässä. Sitojalla on vastuu kunnioittaa sovittuja rajoja”, Saara sanoo.

Saara nauttii nimenomaan köysien tuomasta paineesta ja toisen antamasta kovasta kosketuksesta. Se, että voi antautua toisen käsiin ja katsottavaksi, on Saaran mielestä kokonaisvaltainen, voimakas kokemus. Sidontasessio on joskus eroottista, mutta ei välttämättä päädy seksiin. 

Sidonnan aikana voi käydä läpi voimakkaankin tunnemyrskyn, Saara kertoo.

"En koskaan tiedä etukäteen, mitä tunteita milläkin hetkellä nousee pintaan. Ne voivat olla vuosiakin vanhoja asioita, joihin keho ja mieli reagoivat. Se voi olla itkua, vihaa, iloa tai nautintoa. Eikä niitä tunteita voi paeta. Jos tunnen suuttumusta, en voi juosta ovesta ulos.”

Se, että puoliso katsoo sidonnan aikana hyväksyvästi ja ihaillen, on Saarasta merkityksellistä. Tuntuu hyvältä, kun toinen kehuu, miten kauniilta näyttää.

Shibari onkin tuonut paljon hyvää parin suhteeseen. Saara sanoo, että hän tuntee Jarnoa kohtaan ihan uudella tavalla lämpöä ja lempeyttä. 

Saaran mukaan sidontasessiot auttavat myös käsittelemään vaikeita asioita ja tunnelukkoja, kun toisen edessä voi olla täysin avoimena. Kehossa on muistissa paljon erilaisia kokemuksia ja tunteita, ja sidonta voi olla yksi keino purkaa niitä kehosta.

Sidonta on auttanut Saaraa myös pääsemään eroon kontrollin tarpeesta. Saaran mielestä se näkyy monella tapaa positiivisesti heidän arjessaan. 

Sidonnan aikana on pakko luopua kontrollista eikä toista voi neuvoa ja ohjata – sellainen alkaisi aika nopeasti ärsyttää. Kun oppii sidonnan aikana päästämään langat käsistään, sitä voi Saaran mielestä toteuttaa myös työelämässä tai vaikka kotitöissä.

"Minun ei tarvitse kotona puuttua kaikkeen. On iso juttu oivaltaa, että tietyistä asioista (like x) voi päästää irti. Ei se ole niin vaarallista.” 

Kantaset haluavat muutenkin huomioida toisiaan arjessa pienillä teoilla. Aamuisin ensimmäinen, joka herää, vie toiselle kahvin sänkyyn, koska tällä tavalla hyvän kierre vahvistuu. 

”Kun saan Jarnolta hyvän sidonnan, se tunne kantaa pitkälle ja haluan samanlaista sidontaa uudelleen. Koska hän tarjoaa minulle juuri sitä, mitä haluan ja tarvitsen, teen mielelläni hänellekin hyviä asioita. Uskon, että tällainen vahvistaa parisuhdetta – sitä, että meidän yhteiselo jatkuu.” 

Miltä kehossa tänään tuntuu? Mitä toiveita sinulla on?

On iltapäivä, ja Saaran asiakas Kaisa on tullut parituntiseen sidontaan Kurjennokkaan eli Kantasten kotiin. 

Samalla, kun Saara kerää köysiä lähelle tatamia, hän kuulostelee, kuinka asiakas voi ja millaista sidontaa asiakas juuri tänään toivoo. Kaisa ei esiinny jutussa omalla nimellään ja kasvoillaan, koska shibari on hänen henkilökohtainen harrastuksensa.

Hiljaisuus laskeutuu olohuoneeseen, ja aurinko siivilöityy kauniisti paperisten rullaverhojen lävitse hirsiseinille. Alusvaatteissaan oleva Kaisa polvistuu tatamille Saaran eteen silmät kiinni. Saara laittaa kätensä Kaisan olkapäille ja antaa pitkän halauksen.

Miksi Kaisa käy sidonnoissa? 

Monestakin syystä. Alun perin häntä viehätti kokeilla jotain extremeä, joka veisi kivunsietokyvyn äärirajoille. 

Sittemmin hän on huomannut, miten shibari on lisännyt kunnioitusta kehoa ja itseä kohtaan. Keho ja sen pystyvyys ovat tulleet ihan uudella tavalla tutuksi. 

”En saa tällaista kokemusta mistään muualta. Nautin siitä, että voin antautua täysin Saaran käsiin.”

Vaikka sidonnan aikana tuntee kipua, se on usein hyvää kipua.

”Tunne on varmaan aika pitkälti sama kuin kävisi avannossa. Ensin vihlaisee ja tuntuu pahalta, mutta jälkeenpäin kehon valtaa euforinen, raukea olo, joka voi kestää tuntien ajan. Sisältä voi nousta monenlaisia tunteita pintaan.”

Saara aloittaa sitomalla Kaisan käsivarret yhteen selän taakse. Kaisan ilmekään ei värähdä, kun Saara alkaa seuraavaksi kierittää köysiä vasemman reiden ja säären ympärille tiukaksi paketiksi. Sidonnan päätteeksi Saara vetää Kaisan hitaasti roikkumaan bambusta. 

Kaisa äännähtää, kun köydet kiristyvät roikotuksesta ja painautuvat ihoon kiinni. 

Sattuuko?

”Sattuu”, Kaisa ähkäisee ja painaa silmänsä kiinni. ”Mutta kyllä tässä usein voi olla pitkäänkin.”

Saaran mukaan riipunnan eli suspension toivovat ne asiakkaat, jotka toivovat maksimaalista painetta ja haluavat kuulostella, minkä verran keho kestää kipua. Monet kokevat, että roikunnan jälkeen hyvän olon tunne on voimakkaampi kuin jos sidonta tapahtuu vain matolla. Ensimmäisillä kerroilla pysytään aina lähellä lattiaa.

”Useat haluavat myös harjoitella antautumista ja kontrollista luopumista. Sitä, että pystyy sataprosenttisesti luottamaan toiseen. Monelle se on ihana tunne.”

Shibarissa turvallisuus on kaiken a ja o, mitä Saarakin korostaa omassa työssään. Mustelmat voivat olla tavallisia, mutta hermovaurioita pitää välttää ja siksi sitojan pitää tietää, mistä kohtaa kehoa köysiä vetää ja kiristää solmut. Kun sidonnat on tehty hyvin, raajat eivät myöskään pahasti puudu.

Kaikille sitominen ei sovi ja joillekin se voi olla myös ahdistava kokemus. 

”Ennen sidontaa sovimme aina asiakkaan kanssa, millä tavalla hän kommunikoi, jos hän haluaa pois köysistä tai helpotusta oloon.”

Sidonnat nostavat ihmisissä pintaan monenlaisia tuntemuksia, Saara kertoo. 

Joillekin asiakkaille sidontahetki voi olla ainoa keino purkaa kehoon vuosienkin ajan kasautuneita asioita. Joku voi kokea olonsa turvalliseksi vain köysissä.

Monella voi olla rankkaa töissä, kela pyörii tauotta päässä, laitteet piippaavat ja on sata asiaa, joita pitää hallita ja kontrolloida, Saara pohtii.

”Sidonta voi olla tapa päästä tästä kaikesta irti hetkeksi. Arkiset asiat voi hetken pyöriä mielessä vielä sidonnan alussa, mutta lopussa asiakas saattaa huomata, ettei ole miettinyt yhtään mitään.”

Jotkut hakevat myös kehoon yhteyttä, joka on voinut unohtua kiireisessä arjessa. Omat tarpeet ovat voineet olla vuosikausia takaa-alalla, ja sidonta auttaa rentoutumaan ja löytämään hyvän olon tunteen.

”Itku on hyvinkin tavallinen reaktio sidonnan alussa tai päätteeksi. Tai nauru, keho voi täristäkin, kun jännitys purkautuu. Erilaiset tuntemukset voivat tulla vasta parinkin päivän päästä.”

Ja moni nauttii jo ihan siitä, että joku koskettaa ja tarttuu hiuksista.

”Kun köydet hivelevät ihoa, se on useille ihana tunne.”

Kaisa roikkuu bambusta muutamien minuuttien ajan, juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Käsivarret ja toinen jalka alkavat sinertyä puristuksesta.

Saaran nostaa järjestelmäkameransa lattialta ja ikuistaa Kaisan kuviin. Sen jälkeen hän laskee Kaisan alas ja alkaa purkaa köysiä tämän ympäriltä.

Levollisuus laskeutuu huoneeseen, ja Kaisan kasvoilta näkyy raukeus ja rauhallisuus.

”On täysin tyhjä olo, Väsynyt”, hän sanoo.

Pienen tauon jälkeen Kaisa ja Saara jatkavat sidontasessiota.

Kuvateksteihin: 

Seinän vierustoilla on kynttilöitä korkeissa kynttilänjaloissa, ja ehkä rauhoittavin asia avautuu ikkunoista: horisonttiin jatkuvat peltomaisemat, kasvimaa ja vehmaat puut. Jos ikkunasta kurkistaa vasemmalle, näkee lampaat XXX ja X. 

Kantasen perhe elää osittain omavaraisesti. Pihalla asuu X lampaita ja X kanoja, ja he käyttävät lampaista hyödyksi kaiken mahdollisen villasta lihaan, sisäelimiin ja rasvan.