hs.fi - 2000010107796 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2024-01-11T18:57:14.118Z
- 👁️ 181 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Torstaina Kulwinder Kaur karkotetaan entiseen kotimaahansa Intiaan. Kaksi Suomessa tehtyä kokin tutkintoa ja esihenkilön asema intialaista ruokaa tuottavassa tehtaassa eivät riittäneet.
Kaur on suorittanut tutkintonsa Vantaalla ammattiopisto Variassa ja toisen Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Hänellä on työsopimus, jonka mukaan häntä odottaa työpaikka ja 3 560 euron kuukausipalkka.
”Hakijan Suomessa suorittamat ammattitutkinnot tai solmima työsuhde eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin”, ilmoitti Maahanmuuttovirasto (Migri) päätöksessään 7. joulukuuta.
Onko yleisen edun mukaista karkottaa maasta tutkinnot suorittanut kokki, jolla olisi hyvin palkattu työpaikka?
Kaurin tilanne on muuttunut Suomessa asuttuina vuosina. Alkukaan ei ollut helppo. Lokakuussa 2018 Kaur sai luvan muuttaa maahan. Hän oli mennyt naimisiin intialaistaustaisen miehen kanssa, mutta Maahanmuuttovirasto on alusta asti epäillyt suhteen olleen kulissiavioliitto.
Tässä tapauksessa punnitaan, ovatko Kaur ja hänen lähipiirinsä harhauttaneet viranomaista ja onko se ollut niin vakava asia, että karkottaminen palvelee yleistä etua enemmän kuin osaavan työvoiman saaminen maahan.
HS on nähnyt tapauksesta kertovia Maahanmuuttoviraston päätöksiä ja Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisun.
Keravalaisessa teollisuuskiinteistössä pinnat hohtavat kylmän valkoisina ja teräksisinä. Milab-niminen yritys on vastikään alkanut tuottaa täällä intialaistyylisiä valmisaterioita. Se neuvottelee paraikaa Keskon kanssa yhteistyöstä valmisaterioiden myymisessä.
Tämä olisi Kaurin työpaikka.
Muutamaa päivää ennen karkotusta Kaurin olemus on lysähtänyt. Hän osaa suomea mutta puhuminen on vaikeaa.
”Minulla on kokin ammatti”, Kaur sanoo niin, että sen kuullakseen on oltava korva tarkkana.
”Minulla on kokin ammattitodistus enkä ymmärrä, miksi Migri ei anna minulle oleskelulupaa.”
Ensimmäistä kertaa Kaur haki oleskelulupaa Suomeen tammikuussa 2016. Silloin Maahanmuuttovirasto hylkäsi hakemuksen, koska epäili, että Kaur yritti kiertää maahantuloa koskevia säännöksiä.
Käytännössä Migri siis epäili Kaurin avioliittoa vain keinoksi päästä Suomeen.
Lokakuussa 2018 virasto kuitenkin pyörsi oman kantansa ja myönsi Kaurille luvan muuttaa maahan Suomen kansalaisen puolisona. Tammikuussa 2020 virasto myös antoi Kaurille jatkoluvan samalla perusteella.
Seuraavina vuosina Kaurin elämäntilanne muuttui. Hän on hakenut avioeroa. Hän on myös saanut tutkintonsa valmiiksi vuosina 2021 ja 2023 sekä ollut töissä Milabissa – aluksi oppisopimuksella ja nyt Kauria odottaisi paikka esihenkilönä.
Aiemmat tapahtumat ovat kuitenkin palanneet estämään Kaurin oleskelua Suomessa.
Keravalla Milab-ruokatehtaassa sen omistajan Guljar Singh Chandin otsa kurtistuu syviin ryppyihin. Chandi on Kaurin esihenkilö.
Chandi on ottanut asiakseen puolustaa Kauria. He ovat Chandin mukaan yhdessä suunnitelleet pakattujen ruokien valmistusta siitä asti, kun koronapandemia pakotti ravintola-alalla toimivan Chandin miettimään, miten tilanteesta selvitään.
”Minä tarjoan hänelle työpaikkaa, koska hän on ahkera ja osaa tehdä nimenomaan tätä työtä. Hän olisi henkilöstövastaava ja suunnittelisi uusia annoksia”, Chandi sanoo.
Ruokatehtaan keittiössä pitää Chandin mukaan olla esihenkilö, jolla on ”erinomainen tuntemus intialaisen ruoan valmistamisesta ja ymmärrys intialaisesta ruokakulttuurista”.
Chandi sanoo haluavansa juuri Kaurin myös, koska tämä on suorittanut tutkinnon Suomessa ja hallitsee jo toimenkuvan.
”Pitäisi katsoa tämän päivän tilannetta. Ei voi koko ajan vedota siihen, mitä on ollut neljä vuotta sitten”, Kaur sanoo.
Päätös Kaurin karkotuksesta tuli heinäkuussa 2021. Hankaluudet Maahanmuuttoviraston kanssa olivat alkaneet huhtikuussa 2020, kun virastossa oli havaittu, ettei Kaur enää asu puolisonsa kanssa.
Kaurilla ei viraston mukaan tästä syystä enää ollut perustetta olla maassa, koska oleskelu oli sallittu Suomen kansalaisen puolisona.
Kaurin perhetilanne vaikuttaa Maahanmuuttoviraston päätösten perusteella kieltämättä mutkikkaalta.
Ennen Kauria tämän Suomessa asuva puoliso oli naimisissa toisen intialaistaustaisen naisen kanssa.
Mies kuitenkin erosi ensimmäisestä vaimostaan ja meni pian sen jälkeen naimisiin Kaurin kanssa. Liitto oli Kaurin ja miehen perheiden järjestämä.
Mutkikkaiden avioerokuvioiden aikaan sekä Kaur että tämän miehen ensimmäinen vaimo myös asuivat joitakin aikoja Chandin luona Vantaalla.
Maahanmuuttoviraston tulkinnan mukaan Kaurin mies ja tämän ensimmäinen vaimo olivat eronneet vain paperilla, jotta mies voi mennä naimisiin Kaurin kanssa ja Kaurista saadaan lastenhoitaja parin lapsille.
Viraston kanta on, että epäselvyydet perhesuhteissa ovat edelleen perusteltu syy Kaurin karkottamiseen. Samalle kannalle päätyi Helsingin hallinto-oikeus.
Kaurin tutkinnot ja työsuhde eivät viraston mukaan muuta tilannetta.
Tapauksen laaja yhteiskunnallinen kiinnostavuus ei kuitenkaan lopulta liity siihen, onko Maahanmuuttoviraston tulkinta avioliiton laadusta oikea.
Suuri osa poliittisista puolueista ja alan asiantuntijoista katsoo, että Suomi tarvitsee kipeästi työperäistä maahanmuuttoa. Tämän vuoksi on käyty julkista keskustelua siitä, tekeekö Suomi maahantulon jopa liian vaikeaksi. Kaurin tapauksessa on siis kyse siitä, onko väitetty virhe oikeassa suhteessa rangaistukseen.
Kaikkien mielestä ei ole.
”Tässä ei enää toteudu kohtuullisuus, kun viranomaisen harkintavalta on liian laaja”, sanoo Kauria edustava asianajaja Harri Nevala.
Pakolaisneuvonnan juristi Elena Murto ei ota suoraan kantaa Kaurin tapaukseen, mutta puhuu asiasta yleisellä tasolla. Hän arvioi, että Maahanmuuttovirasto on ennenkin käyttänyt ”liian matalalla kynnyksellä maahantulosäännösten kiertämistä perusteena evätä oleskelulupa”.
”Tämä on noussut esiin vuosien ajan käytännön työssämme”, Murto sanoo.
Pakolaisneuvonta antaa oikeudellista apua ulkomaalaistaustaisille ihmisille.
Kun ihminen on Kaurin tapaan asunut Suomessa vuosia, suorittanut ammattitutkinnon, ja hänelle on syntynyt uusia henkilökohtaisia siteitä, on Murron mukaan järjetöntä evätä lupa siksi, että aiempaan oleskelulupaan on katsottu liittyvän maahantulosäännösten kiertämistarkoitus.
Jos ja kun hakija täyttää nykytilanteessa oleskeluluvan edellytykset, miksi sitä ei myönnetä, Murto kysyy. Virasto oli tammikuussa 2021 muuttanut Kaurin uuden oleskeluluvan hakemustyypin Suomessa tutkinnon suorittaneen jatkolupahakemukseksi.
”Syy, miksi henkilö on alun perin tullut Suomeen, voi muuttua. Mutta hänellä on oikeus muuttaa jatkolupahakemuksensa perustetta”, Murto sanoo.
Ajan kuluminen tulisi ottaa huomioon, sanoo Kauria edustava asianajaja Nevala.
Vanhaa hylkäämisperustetta ei Nevalan mukaan tulisi käyttää, kun oleskelulle Suomessa on uudet perusteet.
”Se, että hän edelleen kiertäisi säädöksiä, kuten vuonna 2016 on arvioitu, ei tunnu kohtuulliselta. Hänen oikeuksiaan rajoitetaan liikaa”, Nevala sanoo.
Ulkomaalaislaissa on suhteellisuusperiaate, jonka mukaan ulkomaalaisen oikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.
Lopulta asiasta on syytä kysyä vielä Maahanmuuttovirastolta.
Mikä on Suomen kannalta tärkeintä? Pitääkö kiinni siitä, että ihminen on mahdollisesti solminut ”kulissiavioliiton” ja siksi karkottaa hänet maasta? Vai ottaa huomioon muuttunut tilanne ja antaa pätevän työntekijän jäädä töihin Suomeen?
”Ei ole helpoin kysymys”, sanoo tulosalueen johtaja Juha Kannelmaa Maahanmuuttovirastosta.
Kannelmaa ei voi ottaa kantaa Kaurin tapaukseen vaan arvioi lupaharkintaa ja maasta poistamista yleisellä tasolla.
Jos on perusteltua epäillä, että oleskeluluvan hakija on kiertänyt säädöksiä, lupa voidaan hylätä. Silloin punnitaan Kannelmaan mukaan useita asioita: Suomeen muodostuneita siteitä, perhesuhteita Suomessa ja aiemmassa kotimaassa. Sitä, miten vakavasta teosta on kyse ja kauanko aikaa on kulunut.
Kaur ei Oikeusrekisterikeskuksen mukaan esimerkiksi ole syyllistynyt Suomessa rikoksiin.
Viraston päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen.
”Varaamme hakijalle tilaisuuden antaa selvityksen, miten hän suhtautuu maasta poistamiseen. Totta kai katsotaan sitäkin, miten tilanne on muuttunut”, Kannelmaa sanoo.
RuokatehDas toimii jo. Sieltä lähtee Chandin mukaan nyt kauppoihin kuussa noin 8 000 annosta valmisruokaa.
Keskon sopimuksen toteutuessa määrä kasvaisi noin 40 000 annokseen.
Kulwinder Kaur kuitenkin lähtee nyt maasta. Hän sanoo, ettei tiedä, mistä saa töitä Intiassa. Että mieluummin hän tekisi töitä täällä Keravalla.
”On tässä myös se, että kotona minua katsotaan huonosti, koska tuli ero”, Kaur sanoo.