hs.fi - 2000009160951 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-02-02T06:33:27.848Z
👁️ 64 katselukertaa
🔓 Julkinen


Riemastuttavat arkea. Auttavat rentoutumaan. Vapauttavat estoista, ruokkivat mielikuvitusta, parantavat mielialaa.

Antavat seksuaalisuudelle värit.

Kun Helsingin Sanomat pyysi lukijoitaan kertomaan seksuaalifantasioistaan, valtaosassa vastauksista korostui se, miten tärkeitä fantasiat ihmisille ovat. Kuten eräs vastaaja kiteytti:

”En olisi minä ilman niitä.”

Seksuaali- tai seksifantasialla tarkoitetaan mielikuvaa, joka kiihottaa ja tuottaa mielihyvää. Unholaan on jäänyt Sigmund Freudin määritelmä fantasioista tukahdutettuina traumoina, joita mieli työstää, sekä hänen toteamuksensa siitä, että ainoastaan tyytymättömät ihmiset fantasioivat.

”Fantasiat ovat keinoja pohtia mahdollisuuksien horisontteja: mitä kaikkea maailmassa onkaan, mitä haluaisin tehdä tai mikä minua kuumottaa”, sanoo mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen Turun yliopistosta. Paasonen on tutkinut urallaan muun muassa pornoa ja populaarikulttuuria.

”Tämänkin kyselyn vastauksissa toistui se tutkimuksista tiedetty asia, että fantasioihin liittyy usein jokin raja, tabu tai kielletty hedelmä.”

Samoin kuin seksuaalisuus, myös fantasiat muuttuvat iän myötä. Raaka-aineet fantasioihin pursuavat eletystä elämästä sekä ihmisen kuluttamista kulttuurituotteista: kaikesta nähdystä, kuullusta ja luetusta.

Nykyisessä mediakulttuurissa raaka-aineita on enemmän kuin koskaan aiemmin. Toisin oli vielä 1970-luvulla: Susanna Paasonen kertoo muistitietoaineistosta, jonka hän runsas vuosikymmen sitten tutkimusryhmineen keräsi Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkiston kanssa. 

Aineistossa eri-ikäiset suomalaiset kertoivat näkemyksiään, muistojaan ja kokemuksiaan pornosta. Samalla he listasivat materiaalia, jota olivat oman kiihottumisensa tueksi hyödyntäneet.

”Vastauksissa mainittiin muun muassa Anttilan alusvaatekuvastot, Korkea veisu, Maa on syntinen laulu -elokuvan tv-esitys ja kirjallisuus. Oli myös paljon itse tekemistä: piirtämistä, kirjoittamista ja kuvaamista.”

Amerikkalainen sosiaalipsykologi Justin J. Lehmiller julkaisi vuonna 2018 isoimman koskaan Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen seksuaalifantasioista. Kyselytutkimukseen vastasi yli neljä tuhatta 18–87-vuotiasta amerikkalaista, ja heistä 97 prosenttia kertoi fantasioineensa, valtaosa monta kertaa viikossa tai päivässä. Alle kolmasosa oli toteuttanut isoimman fantasiansa, kolme neljästä haaveili sen toteuttamisesta.

Lehmillerin tutkimuksessa yleisimmät fantasiat liittyivät erilaisiin ryhmäseksitilanteisiin: 89 prosenttia oli haaveillut kolmen kimpasta. Fantasioita värittivät myös vallankäyttö, kontrollointi ja erilainen raju seksi.

Usein seksuaalifantasioista kuulee puhuttavan liki synonyymina pornon kanssa, mutta Susanna Paasonen muistuttaa, että ne eivät ole sama asia.

”Porno on yksi alue, jossa fantasioita kuvitetaan. Toisaalta porno myös ruokkii fantasioita, kun pornon kuvastoja selataan. Se on vähän sellainen muna vai kana -kysymys.”

Kysymysten parissa pähkii työssään myös kliininen seksologi ja seksuaaliterapeutti Tiina Vilponen, joka johtaa Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskusta. Hän listaa kolme yleisintä kysymystä, joita hän asiakkailtaan seksuaalifantasioista kuulee:

Onko minussa jotain pielessä, jos fantasioin tällaisesta?

Miten lähtisin etenemään, jos haluaisin toteuttaa fantasiani?

Uskallanko kertoa fantasiasta kumppanilleni tai kumppaneilleni?

Ensimmäinen kysymys kiteytyy huolen ympärille. Jos esimerkiksi itsensä heteroksi määrittelevä mies fantasioi toisista miehistä, fantasia saattaa säikäyttää: tunnenko itseäni ollenkaan?

”Meillä on aika jäykkä käsitys esimerkiksi siitä, mitä heteroseksuaalisuus on ja miten se saa näyttäytyä. Toivon, että olisimme tässä joustavampia”, Vilponen sanoo.

Ihmisen fantasiamaailma voi olla hyvin rikas ja monipuolinen eikä sen välttämättä tarvitse määritellä seksuaali-identiteettiä.

”Ja vaikka lähtisi fantasioitaan toteuttamaankin, voi esimerkiksi ajatella olevansa hetero, jolla on lisäksi tällaisia mielenkiinnon kohteita.”

Vilponen sanoo ihmisten toisinaan olevan fantasioiden suhteen omia ajatuspoliisejaan.

”Helposti tunnetaan syyllisyyttä fantasioista ja mietitään, saako tällaisesta fantasioida.”

Kyllä saa, Vilponen alleviivaa. Vaikka joidenkin fantasioiden toteuttaminen olisi yhteiskunnallisten normien tai lakien vastaista, Vilponen alleviivaa, että ajatus on eri asia kuin teko. Samaa painottaa Susanna Paasonen.

”Esimerkiksi ärhäkkää feministiä voivat mietityttää retuutus- tai raiskausfantasiat, ja silloin voi pohtia, pelaako patriarkaatin pussiin, jos fantasioi sellaisesta. Mutta fantasioissa työstetään valtasuhteita ja normeja. Fantasiat ovat tila, jossa niillä voi leikkiä, vaikka yhteiskunnalliset valtasuhteet eivät leikkisiä olekaan.”

Fantasioissa voi siis tapahtua mitä tahansa, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.

”Toisinaan fantasiat aiheuttavat ahdistusta ja jäävät vaivaamaan. Silloin on hyvä todeta, ettei ole sinut asian kanssa ja muistaa, että keskusteluapua on saatavilla. Kannustan puhumaan seksologille fantasioihin liittyvästä ahdistuksesta matalalla kynnyksellä.”

Vilponen muistuttaa myös, että jos alkaa pelätä, että päätyisi toteuttamaan esimerkiksi pedofiilisiä fantasioitaan, siihen saa apua: Sexpon SeriE-hanke auttaa ihmisiä, joiden seksuaaliset ajatukset, mielikuvat ja halut kohdistuvat pääsääntöisesti itseä huomattavasti nuorempiin lapsiin tai nuoriin.

”On tärkeää, että on paikka, jonne voi mennä. Seksologit on tottuneet kuulemaan näitäkin tarinoita”, Vilponen alleviivaa.

TOINEN KYSYMYS, johon Vilponen vastaanotollaan törmää, liittyy fantasioiden toteuttamiseen.

Isolle osalle ihmisiä fantasiat ovat pelkkiä ajatuksia, joita ei missään muodossa halua toteuttaa. Yksi fantasioihin liittyvistä väärinymmärryksistä onkin se, että ne olisivat jotain, mitä pitäisi lähteä toteuttamaan. Vilponen painottaa, että ei tarvitse.

”Fantasia on sellaisenaan osa ihmisen seksielämää, jota voi vain arvostaa ilman tarvetta tehdä sille mitään.”

Jos oman fantasian toteuttaminen kiinnostaa, Vilponen kannustaa miettimään, mistä voisi aloittaa. Fantasia voi olla uutta ja jopa rohkeaa verrattuna nykyiseen seksielämään.

”Ne voivat olla jännittäviä ja tuoda toivottua vaihtelua sekä lisätä nautintoa seksiin.”

Ensin onkin hyvä miettiä, mitkä fantasian elementit ovat sellaisia, joita olisi kiinnostunut kokeilemaan: mitkä yksityiskohdat kutkuttavat eniten ja mikä niistä olisi käytännönläheinen ja helpoin toteuttaa.

Vilponen alleviivaa, että kumppanilla tai kumppaneilla pitää olla mahdollisuus sanoa ei tai neuvotella siitä, miten toteutettavaa fantasiaa voisi muokata.

Kolmas Vilposen usein asiakkailtaan kuulema kysymys liittyy fantasian jakamiseen: uskaltaako fantasiasta kertoa kumppanille tai kumppaneille? 

HS:n kyselyyn vastanneista valtaosa oli kertonut fantasiastaan jollekin: kumppaneille, ystäville, salarakkaille, nettitutuille. Niillä, jotka eivät olleet kertoneet kenellekään, oli vaikenemiselle yksi syy ylitse muiden: omat fantasiat nolottavat. Eräs vastaaja myös totesi:

”Avopuolisoni on niin rajoittunut ja estoinen, että hän menisi tällaisista ajatuksista aivan sekaisin eikä luultavasti edes pystyisi käsittelemään niitä.”

Vilponen muistuttaa, että jokaisella on oikeus yksityisyyteen, eikä fantasioitaan tarvitse jakaa kenenkään kanssa.

”Kannattaa myös miettiä, kokeeko kyseisen ihmissuhteen riittävän turvalliseksi, jotta fantasiansa haluaa jakaa.”

Vilposen mukaan monia myös mietityttää, voiko fantasialla loukata kumppania tai kumppaneita – eli onko fantasia pettämistä, jos se toteutuessaan olisi jotain, mikä rikkoisi omassa suhteessa määriteltyä rajaa.

”Myös tämä ajatus voi estää kertomasta fantasiasta”, Vilponen kertoo.

Kaiken kaikkiaan julkinen puhe fantasioista niin kuin kaikesta muustakin seksuaalisuuteen liittyvästä on muuttunut valtavasti viime vuosikymmeninä.

Seksuaalinen moninaisuus ymmärretään aiempaa paremmin, ja seksuaalisuuden joustavuudesta ja kirjosta puhutaan enemmän. Polyamoria, monisuhteisuus, vastikkeellinen seksi, sokerideittailu – kaikesta tästä puhutaan moniäänisemmin kuin ennen.

”Onhan keskustelu erilaista kuin se jeesustelu, jota vielä vuosituhannen vaihteessa oli”, Susanna Paasonen sanoo.

Puhe ei ole enää yhtä ongelmalähtöistä kuin ennen.

”Fantasioista puhutaan enemmän tavalla, jossa korostuu nautinto. Että niistä saa ennen muuta nauttia.”