hs.fi - 2000009687224 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2023-11-01T16:55:13.623Z
- 👁️ 144 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Kontulalaiset asukkaat joutuivat paniikkiin, kun Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) tiedotti tuntuvista vuokrankorotuksista. Korotettu neliövuokra nostaisi vuokria asunnosta riippuen jopa sadoilla euroilla.
Kaiken lisäksi keskiviikkoisessa viestissä uuden vuokran kerrottiin astuvan voimaan elokuun alussa. Lain mukaan asukkaiden tulisi saada tieto vuokrankorotuksista vähintään kaksi kuukautta etukäteen.
Asukkaille oli aiemmin ilmoitettu, että peruskorjaus nostaisi neliövuokran 11,93 euroon kuukaudessa, mutta keskiviikkona uudeksi neliövuokraksi tiedotettiin 15,24 euroa.
Torstaina, jonkin aikaa HS:n yhteydenoton jälkeen Heka lähetti asukkaille tiedotteen, jossa perutaan edellispäivänä tiedotettu vuokrankorotus ja kerrotaan vuokran pysyvän toistaiseksi peruskorjausta edeltävällä tasolla. HS on nähnyt asukkaiden saamat viestit.
Osoitteessa Kontulankaari 11 sijaitsevaan kohteeseen kuuluu kolme taloa, joissa on yhteensä 288 asuntoa. Hekan aiheuttama sotku ehti siis todennäköisesti pelästyttää suuren joukon vuokralaisia.
Aiemmin tiedotettu kolmen euron korotus neliövuokraan tuntui epäoikeudenmukaiselta asukkaasta, joka otti yhteyttä Hekan idän alueen talouden ja hallinnon valvojaan Auli Rantaseen. Rantanen on ennen asunut Kontulankaaressa, ja toimii yhä asukasaktiivina.
”Tämä on ihan uskomaton juttu”, Rantanen päivittelee.
Hekan idän toimiston aluejohtaja Pekka Pirinen sanoo, että heidän kohdallaan on käynyt inhimillinen virhe.
”Emme voi olla sillä tavalla kohtuuttomia, että asukkaiden vuokranmaksukyky menisi heikoksi väärän informaation takia”, Pirinen toteaa.
Asukkaiden kannalta keskiviikkona alkanut saaga ei kuitenkaan vielä ole ohi.
Pirinen kertoo, että Heka jää selvittelemään asiaa kesän yli. Uudet arviot pyritään tekemään syksyyn mennessä.
”Joudumme tekemään selvitystä siitä, miten saamme tehtyä vuokrankorotukset asukkaita huomioiden niin, etteivät vuokrat nouse kohtuuttomasti.”
Asukkaiden onneksi vuokrankorotuksia arvioidaan uudelleen. Silti talouden ja hallinnon valvoja Rantanen ihmettelee, miten vuokria ylipäätään suunniteltiin nostettavan näin rajusti.
”Normaalistihan vuokrat nousevat korkeintaan 15 prosenttia, mutta tämä korotus on lähes 30 prosenttia ja tulee asukkaille aivan puskista”, Rantanen sanoo.
Aluejohtaja Pirisen mukaan asukkaita on informoitu vuokrankorotuksista infopaketilla, jossa kerrottiin peruskorjauksen nostavan asuntojen arvoa ja sen myötä vuokria. Hän sanoo, että vuokria verrataan alueelliseen tasoon ja sen myötä tehdään korotuspäätökset, jotka Hekan hallitus hyväksyy.
Mutta eikö olekin niin, että Kontulankaaren uusi neliövuokra ylittäisi alueellisen tason roimasti?
Tämän Pirinen myöntää.
”Toki siellä ei ole monia kohteita vielä peruskorjattu. Esimerkiksi yksi kohde valmistuu vasta ensi vuonna.”
Asukkaat saivat päättää, muuttavatko peruskorjauksen valmistuttua takaisin vai jäävätkö väistöasuntoihin, mutta maltillinen vuokrankorotus sai monet palaamaan. Aiemmin ilmoitettu vuokra oli vain 50 senttiä alkuperäistä korkeampi, ja sen oli määrä olla voimassa vuoden loppuun asti.
Yhdellä Kontulankaaren parvekkeista istuu Suvi Kannisto, jonka asunto on hiljattain valmistunut peruskorjauksesta. Kannistolla on kylässä hänen naapurinsa Pauliina Railio viereisestä talosta, joka on vielä remontissa. Railio halusi tulla katsomaan, miltä Kanniston koti näyttää nyt.
Molempien mielestä remontoidut asunnot ovat mukavia, mutta ne eivät olisi suunnilteltujen vuokrankorotusten arvoiset.
”Kiva asunto, mutta ei sen hinnan väärti”, Kannisto toteaa.
Vuokrankorotukset olisivat nostaneet Kanniston vuokraa 300 eurolla kuussa. Se olisi pakottanut hänet pohtimaan, onko hänellä yksinhuoltajana asuntoon varaa.
”Onneksi nousimme kapinaan, muuten tämä olisi varmaan mennyt läpi tällaisenaan”, Kannisto huokaa.
Talouden ja hallinnon valvoja Rantanen on huolestunut siitä, että suunnitellut korotukset voisivat nostaa vuokrien tasoa niin, että Kelan asumistukea hakiessa hyväksyttävien asumismenojen rajat ylittyisivät.
Vaikka Rantanen pitää Kontulasta alueena ja on itsekin asunut siellä jo vuosikymmeniä, hänen on vaikea löytää korotuksille perusteita. Hän lisää, että kyse on 1970-luvulla rakennetusta talosta Kontulan perukoilla, eikä mistään uudisrakennuksesta Kalasatamassa tai Jätkäsaaressa.
”Tästä olisi tullut kertaheitolla Kontulan kallein vuokra, menee alueen keskivuokrastakin kohisten yli”, Rantanen päivittelee.