Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokkaana olevan Mika Aaltolan kannatus on romahtanut. Viimeisimmässä joulukuun HS-gallupissa Aaltola jäi yhdeksän ehdokkaan joukossa seitsemänneksi. Kannatus oli enää neljä prosenttia.

Alas on siis tultu – ja reippaasti.

Olihan Aaltola reilu vuosi sitten, lokakuussa 2022, Ilta-Sanomien kyselyn ykkösenä.

”Voi pyhä jysäys, mitkä tulokset”, kyselyä kommentoi silloin Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen.

Silloin kyselyssä peräti 44 prosenttia vastaajista kertoi, että voisi kuvitella äänestävänsä Aaltolaa. Pekka Haavisto (vihr) oli kakkosena 43 prosentilla.

Elokuun puolivälissä HS julkaisi kyselyn, jossa 33 prosenttia vastaajista arvioi Aaltolan olevan hyvä valinta presidentiksi. Tuossa kyselyssä Aaltola oli kolmas Haaviston ja kokoomuksen Alexander Stubbin jälkeen.

Edellä mainituissa kyselyissä vastaaja sai nimetä useamman vaihtoehdon, joten ne eivät ole vertailukelpoisia viime kuukausina julkaistujen varsinaisten kyselyiden kanssa. Niissähän voi valita vain yhden ehdokkaan.

Ehdokkaaksi ilmoittautumisensa jälkeen Aaltola ei ole pärjännyt yhtä hyvin. Lokakuun HS-gallupissa Aaltola oli viides kahdeksan prosentin kannatuksella. Ja joulukuussa siitäkin oli siis sulanut puolet pois.

Mika Aaltolan kannatusromahdus on poikkeuksellisen jyrkkä, mutta ei aivan tavaton. Esimerkiksi vuoden 2000 presidentinvaaleissa Riitta Uosukainen oli vielä kesällä yksi ennakkosuosikeista. Vaaleja edeltävän syksyn aikana hänen kannatuksensa kuitenkin hupeni. 

Uosukaisen kannatuslaskun arvioidaan johtuneen hänen Karjalan palauttamista koskeneista lausunnoistaan sekä epäonnistumisista televisiotenteissä.

Mika Aaltolakin on tehnyt virheitä.

Aaltola arvioi esimerkiksi kampanjansa avajaistilaisuudessa erottuvansa muista ehdokkaista siinä, että hän ajaa Suomen etua.

Se kuulosti siltä, että hänen mielestään muut ehdokkaat eivät sitä aja.

”Jos on tietoa ja on taitoa ja on rohkeutta, ja sitä ei muilla tunnu olevan, sitä näkemystä – niin sitten on vähän niin kuin velvollisuus lähteä”, Aaltola totesi Ylen haastattelussa. 

Tämä oli virhe. Suomalaiset eivät  pidä poliitikon omakehusta. Suomalaisessa poliittisessa retoriikassa ehdokkaan pitää esittää korostetun nöyrää.

Silti on vaikea kuvitella, että Aaltolan omahyväiset kommentit yksin selittäisivät kannatusromahduksen. Vaikutusta on varmaankin ollut sillä, että Aaltolan kampanjalla on tosi vähän rahaa käytössä. Se ei saa puolueilta rahaa toisin kuin muiden ehdokkaiden kampanjat.

Silti syitä voi olla myös jossain syvemmällä.

Amerikkalainen klassikkoelokuva Tervetuloa, Mr. Chance! kertoo Chance-nimisestä puutarhurista, joka on viettänyt koko elämänsä isäntänsä talossa hoitamassa tämän kasveja. Kaiken ymmärryksensä maailmasta hän on saanut hoitamalla puutarhaa ja katselemalla televisiota.

Kun isäntä kuolee, Chance joutuu lähtemään talosta.

Hän päätyy sattumalta asumaan rikkaan liikemiehen ja politiikan taustavaikuttajan kotiin. Taustavaikuttajan mielestä Chancen poliittiset näkemykset ovat hyvin viisaita. 

Kyse on kuitenkin molemminpuolisesta väärinymmärryksestä. 

Kun taustavaikuttaja kysyy neuvoja politiikan tekoon, Chance vastaa hänelle kertomalla niksejä puutarhanhoidosta. 

Taustavaikuttaja olettaa Chancen puhuvan politiikkaa käyttämällä puutarhanhoidollisia vertauksia, vaikka Chance puhuu ihan vain siitä itsestään eli pelkästään puutarhanhoidosta. 

Joka tapauksessa taustavaikuttaja tulkitsee Chancen vertauskuvalliset vastaukset ratkaisuksi juuri senhetkisiin poliittisiin ongelmiin. Niinpä Chance päätyy Yhdysvaltain presidentin neuvonantajaksi.

”Luuletko, että voimme stimuloida kasvua väliaikaisilla kannustimilla”, presidentti kysyy Chancelta.

”Niin kauan, kun juuret eivät vahingoitu, kaikki on hyvin”, Chance vastaa.

Presidentin mielestä Chancen näkemykset ovat filosofisesti syvällisiä ja raikkaita.

Lopulta Chancea ryhdytään ajamaan Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi.

En väitä, että Mika Aaltola olisi herra Chance – kaikkea muuta. Aaltola ei ole puutarhuri, vaan tohtori, Ulkopoliittisen instituutin (Upi) johtaja ja yksi Suomen parhaita ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita.

Yhteistä Aaltolan ja Chancen välillä on kuitenkin se, että molemmat hallitsevat puheen, joka oikeassa hetkessä voi kuulostaa raikkaalta ja syvälliseltä.

Aaltola nousi kansalliseksi superjulkkikseksi heti Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen helmikuussa 2022. Aaltola suorastaan päivysti Ylen A-studiossa ja kertoi ilta toisensa jälkeen suomalaisille näkemyksiään geopoliittisesta myllerryksestä.

Hän onnistui irtoamaan perinteisestä kuivan faktapohjaisesta asiantuntijaroolista, eikä pelännyt tunteiden näyttämistä ja patetiaa.

A-studiossa hän ei kuulostanut Upin johtajalta vaan kansakunnan sielunhoitajalta.

Aaltola onnistui helmikuussa 2022 rauhoittamaan suomalaisten pelkoja – mikä oli hieno suoritus.

Jostain syystä Aaltolalle jäi kuitenkin levy päälle. Hän ei oikein osannut enää palata vanhaan asiantuntijarooliinsa. Aaltola jatkoi kansakunnan sielunhoitoa, vaikka sitä ei enää olisi entiseen tapaan kaivattu. Aaltolan mahtipontiset puheet eivät enää kuulostaneet raikkailta vaan lähinnä vain mahtipontisilta.

Siksi olikin varmasti luontevaa, että Aaltola ryhtyi presidenttiehdokkaaksi.

Se ei kuitenkaan ole mennyt kovin hyvin. Aaltola ei taida nimittäin oikein itsekään tietää, millainen ehdokas hän haluaisi olla.

Aaltola yrittää ehdokkaana olla asiantuntija, joka toistelee väsymättä sanaa strategia. Hän yrittää olla korruptiosta puhdas politiikan ulkopuolinen, joka puhuu suomettumisen hännistä. Ja hän yrittää olla topeliaaninen kansakunnan ääni, joka kertoo kaskinaurista syövistä suomalaisista ja heidän uurteisista käsistään.

Aaltola ei ole löytänyt omaa ääntään poliitikkona.

Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä hän ei ilmeisestikään miellä itseään poliitikoksi. Äänestäjät kuitenkin mitä ilmeisimmin arvostavat näissä vaaleissa poliittista kokemusta.

On hetkiä, jolloin puhe puutarhanhoidosta kuulostaa syvällisen filosofiselta ja raikkaalta. Ja sitten toisinaan se kuulostaa vain puutarhanhoidolta – joka sekin on omalla tavallaan tärkeää.