Vielä muutama vuosikymmen sitten rakkaudesta puhuttiin harvassa suomalaisperheessä. Nykyään ”mä rakastan sua” voi olla lause, jonka moni lapsi kuulee vanhemmaltaan joka päivä.

”Lienee amerikkalaisen kulttuurin peruja, että rakkaus-sanaa on meillä Suomessakin alettu käyttää kevyemmin”, pohtii kokenut psykiatri, psykoanalyytikko Kristiina Kuula.

Kuitenkin osa nykyvanhemmistakin kamppailee rakkauden ilmaisussa. Kai r-sana pitäisi kakaista ulos edes toisinaan – mutta miten sitä saisi luontevasti käytettyä, kun ei ole sitä omilta vanhemmiltaan koskaan kuullut?

Kuula on sitä mieltä, ettei rakkaudentunnustuksesta lapselle kannata ottaa liikaa paineita.

”Monelle ihmiselle rakastetuksi tulemisen kokemus välittyy ilman sanomistakin.”

Jos vanhempi ei kerro rakastavansa, se ei sinänsä riko lapsen mieltä eikä haittaa lapsen normaalia psyykkistä kehitystä, Kuula arvioi.

”Rakkaudesta puhumisessa on sukupolvien välisiä ja kulttuurieroja. Se ei tarkoita aina rakkauden puutetta. Jos sitä sanaa ei ole perheessä aiemmin käytetty, se voi tuntua ylidramaattiselta tai vaikealta.”

Rakkauden ilmaisuun voi liittyä myös häpeän uhkaa.

”Rakkaudestaan puhuessaan ihminen paljastaa haavoittuvuutensa. Voi pelätä, ettei toinen vastaakaan tunteeseen.”

Vanhemman rakkauden pystyi luultavasti ennenkin päättelemään, vaikkei siitä puhuttu. Sen ehkä huomasi pienistä vivahteista, kuten äänensävystä, jolla vanhempi toivotti hyvää yötä.

Rakkaudesta puhumista tärkeämpää onkin Kuulan mukaan se, miten rakkaus käy ilmi esimerkiksi huolenpidosta, yhdessä olemisen tavasta ja vanhemman kiinnostuksesta lapseen. 

Pienelle lapselle rakkaus välittyy etenkin fyysisestä hoivasta ja sylissä pitämisestä sekä siitä, että vanhempi ilahtuu lapsestaan. Rakastava vanhempi näkee lapsen omana erityislaatuisena itsenään ja auttaa lasta tulemaan toimeen erilaisten tunteiden kanssa.

Rakkaus omaan lapseen ei välttämättä syty heti syntymässä, Kuula muistuttaa. Jos saa useampia lapsia, rakkaus heihin saattaa kehittyä eri tavalla ja eri aikataulussa. Jonkun lapsen kanssa rakastaminen voi olla dramaattisempaa, toisen kanssa hiljaisempaa.

”Ei kannata ahdistua, jos tunne kehittyy hitaasti. Huolestuttavaa on, jos omia rakkauden tunteitaan ryhtyy pakko-oireisesti tarkkailemaan. Sen sijaan kannattaa ’kutsua’ rakkautta esimerkiksi hellimällä lasta”, Kuula sanoo.

Vauvaansa tutustuva vanhempi saattaa esimerkiksi leperrellä tälle kutsumalla tätä omaan suuhun sopivilla hellittelynimillä. Tällainen on Kuulan mielestä ihan yhtä aitoa rakkauden ilmaisua kuin sanat ”minä rakastan sinua”.”

Kuula uskoo, että joillekin ihmisille ”rakastan sinua” on tärkeämpi lause kuin toisille. Asian sanoittaminen voi tulla erityiseen tarpeeseen etenkin konfliktitilanteiden jälkeen tai muissa sellaisissa hetkissä, joissa rakkaudesta on syntynyt epäselvyyttä.

”Joskus voi olla tavattoman tärkeää saada kuulla se – ja vielä niin, että se tulee todella aidosti sydämestä.”

Kun rakkautta kerran on, ajattelisi, että sitä voisi välillä ilmaistakin, Kuula pohtii. Se, että vanhempi vakuuttelee rakkauttaan, ei kuitenkaan välttämättä saa lasta tuntemaan itseään rakastetuksi.

”Toisen sanojahan voi epäillä loputtomiin.”

Epäilyä lietsoo se, jos perheessä viljellään r-sanaa myös väärissä paikoissa. Aikuinen voi esimerkiksi nuhdella sanomalla ”voi rakas lapsi” tai käyttää rakkauttaan perusteluna sille, että painostaa lasta toivomiinsa valintoihin.

Lapset ovat Kuulan mukaan tarkkanäköisiä ja huomaavat myös sen, jos vanhempi paikkailee ”rakastan sinua” -fraasilla syyllisyyttään esimerkiksi siitä, että on ollut paljon poissa kotoa.

”Toisaalta on ymmärrettävää, että kiireinen vanhempi haluaa lyhyessä ajassa antaa lapselle jotain.”

Joskus lapselle voi jäädä sellainen kokemus, että häntä ei ole rakastettu, vaikka vanhempien näkökulmasta asia olisi ollut toisin. Aikuisena terapiassa ihminen saattaa kertoa esimerkiksi, että vanhempi on pitänyt häntä vääränlaisena tai pohjimmiltaan pahana.

”Selvittämättömät riidat tai muut katkeruuden aiheet muodostavat ikään kuin tulpan, jonka alta hyviä tapahtumia ja tunteita on vaikea edes muistaa”, Kuula kertoo.

Kun kokemuksia puretaan terapiassa, mieleen alkaa joskus muistua enemmän hyviä asioita lapsuuden ihmissuhteista. Silloin saattaa tiedostaa, että äiti tai isä sittenkin rakasti, vaikka ei osannutkaan käyttäytyä rakentavasti vanhemmuudessaan.

Se, jos lapsi epäilee vanhemman rakkautta, voi joskus myös tulla ilmi vanhemmalle, Kuula huomauttaa.

”Esimerkiksi teini voi suoraan sanoa, että sä et kyllä välitä musta yhtään. Vanhemman kannattaa ottaa tilanne vakavasti, koettaa ymmärtää, mistä tunne on lapselle tullut ja miettiä, miten käsityksen voisi oikaista.”

Kuula kannustaa tunnustelemaan tilanteen mukaan, milloin läheinen on valmis ottamaan vastaan rakkaudentunnustuksen. Sama voi päteä halaamiseen. Läheisyyden ilmaisut eivät sovi kaikkiin tilanteisiin, ja joistakin ihmisistä – esimerkiksi teineistä – ne voivat tuntua joskus hyvinkin tungettelevilta.

Kuoleman läheisyys tyypillisesti nostaa esiin sen tarpeen, että saisi ilmaistua rakkautensa läheiselle edes kerran. Vaikka ihmissuhteeseen olisi kuulunut ristiriitaisia tunteita, kuoleman lähestyessä moni haluaa jakaa toisen kanssa suhteeseen kuuluneen hyvän.

”Asian haluaa ehkä sanoa, koska se on itselle totta”, Kuula sanoo.

Monesta olisi myös kiva kuulla asia ikääntyvältä vanhemmaltaan. Kuula kehottaa olemaan siinä tapauksessa aloitteellinen.

”Aitoa rakkauden tunnustusta tuskin voi saada kiristämällä, kuten sanomalla, että ’te ette ole koskaan rakastaneet mua’. Sen sijaan kannattaa viritellä keskustelua, jossa tunteista tulisi puhuttua."

Kuulan mukaan jokaisen olisi hyvä löytää rakkauden ilmaisuun sellaiset sanat, jotka tuntuvat itsestä luontevilta ja oikeilta.

”Joku vanhempi voi vaikka sanoa, että olet ihan kaikkein tärkeintä, mitä elämässäni on.”

Vähän ristiriitaista on se, että parisuhderakkaudessa ”minä rakastan sinua” on paljon laajemmin käytössä kuin vanhempien ja lasten suhteissa – vaikka parisuhderakkaus on luonteeltaan häilyvämpää. Se voi syttyä ja sammua. Vanhemmille taas rakkaus lapseen on pitkällä aikavälillä useimmiten selvää.

Siitä vain ei aina tule puhuttua.