hs.fi - 2000002872829 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-05-29T20:14:36.549Z
👁️ 70 katselukertaa
🔓 Julkinen





Suomessa on laajat oikeudet liikkua toisen omistamilla mailla. Jokamiehenoikeutta kuitenkin rajataan useilla eri laeilla. Näistä poikkeuksellisin on poliisilaki, jonka turvin kuka tahansa toiminnanharjoittaja voi hakea liikkumis- ja oleskelurajoitusta alueelleen.




Viime kuussa sisäministeriö myönsi uusia rajoitteita muun muassa Muoniossa toimivalle autojen testiradalle.




Rajoituksia myönnetään niin ulkopuolisten turvallisuuden, yritysalaisuuksien kuin yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi.




”Käytännössä rajoitus tarkoittaa sitä, että jokamiehenoikeudet eivät koske kyseistä aluetta, vaikka siellä olisi miten hyvät sieni- ja marjapaikat”, poliisitarkastaja Marko Savolainen Poliisihallituksesta selvittää.







Esimerkiksi Muonion testiratojen rajoituksissa, joita jo kaksi suomalaista yritystä on saanut, on kyse teollisuusvakoilun uhkasta. Radoilla testataan muun muassa suunnitteluvaiheessa olevia autoja.




”Toisaalta kyse on myös ulkopuolisten turvallisuudesta ja vastuuvapaudesta. Jos pariasataa ajava auto lipeää käsistä, satunnaisen retkeilijän ei kannata olla eksynyt paikalle”, Savolainen sanoo.




HS keräsi kaikki poliisilain nojalla rajoitettu alueet verkkokarttaan. Alueet ovat julkista tietoa.




<br>




 




 




”Ei näistä löydy mitään Alue 51 -tyyppistä kohdetta”, Savolainen nauraa viitaten Yhdysvaltojen ilmavoimien salaiseen tukikohtaan. 




Kielletyt alueet on luokiteltu useaan kategoriaan. Näistä suurimpaan kuuluvat kantaverkon muuntoasemat ja varavoima-asemat. Niitä turvataan, sillä yhteiskunnan kannalta tärkeää energiahuoltoa on suojattava muun muassa ilkivallalta ja sabotaasilta.




”Muuntoasemissa on yleensä myös hengenvaara. Kielto ja sakon uhka ovat yhteiskunnan tapa osoittaa, että sinä teet jotain kiellettyä, jos tulet alueelle”, Savolainen sanoo.




Toiminnanharjoittajan tehtävänä on merkitä alue riittävillä kieltokylteillä. Alueen voi tarvittaessa myös rajata aidoilla.










”Kieltotaulujen pitää olla selkeitä, ja niistä pitää käydä ilmi rangaistusuhka, mutta mitään määrättyä muotoa tauluille ei ole”, ylitarkastaja Elina Hirttiö sisäministeriöstä kertoo.




Poliisilaissa rajoitetaan myös yhteiskunnan kannalta tärkeitä suuria kohteita kuten ydinvoimaloita. Uutena rajoitusalueena on Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalan työmaa-alue, jolla on ollut järjestyshäiriöitä jopa päivittäin.




”Poliisilla on tietenkin toimivalta äkillisissä tilanteissa, eli poliisilla on valtuudet eristää paikka ja estää liikkuminen. Nämä ovat lyhytkestoisia ratkaisuja, joten tarvitsemme pitkäkestoisia kieltoja yhteiskunnan turvallisuuden takia”, Savolainen painottaa.







Voimalaitosten ja satamien lisäksi listalla on myös esimerkiksi vanhoja kaivoksia. Lohjalla sijaitseva Ojamon vanha kaivoslampi on suosittu sukelluskohde, jossa on tapahtunut useita sukellusonnettomuuksia. Sukeltamaan pääsee vain luvan saatuaan, ja alueella liikkuminen on muutoin kielletty.







”Tämäntyyppisissä kohteissa viranomaisen pelastustoiminta voi olla äärimmäisen haastavaa”, Savolainen sanoo.




Helsingin edustalla oleva Vallisaari avautuu ensi vuonna yleisölle. Puolustusvoimien käytössä olleessa saaressa on mahdollisesti vanhoja räjähteitä, joten alueen eteläpuoli on liikkumiskiellon piirissä jatkossakin.




Lentoasemien alueella liikkumisesta säädetään ilmailulaissa, mutta pienempien lentopaikkojen alueella liikkumista voidaan rajoittaa poliisilain perusteella.




Lentopaikkojen rajoitukset ovat ajankohtaisia.




”Niiden avulla voidaan estää niin sanottuja laserosoittelijoita, jotka häikäisevät lentäjiä. Totta kai liikkumien alueella voi myös aiheuttaa vaaraa henkilölle itselleen”, Savolainen kertoo.




Poliisilain mukaisia rajoituksia on annettu 1960-luvulta asti. Aiemmin lääninhallitukset antoivat rajoituksia omilla alueillaan sijaitseville kohteille kuten vankiloille. Rajoitetut kohteet keskitettiin vuonna 2013 sisäministeriön hallinnoimaksi listaksi, jota on päivitetty kerran. 







Nyt viranomaiset eivät ole päivittäneet listaa omatoimisesti.




”Kaikki nyt julkistetut uudet rajoitusalueet päätyivät listalle toiminnanharjoittajan aloitteesta”, Hirttiö kertoo.




”Meillä ei ole tietoa uusista tarvittavista rajoituskohteista”, Savolainen sanoo.




Vankiloiden, ydinvoimaloiden ja muuntoasemien lisäksi poliisilaissa rajoitetaan myös presidentin asuntojen alueilla liikkumista. Ulkopuolisilla ei ole asiaa Helsingin Mäntyniemeen ja Naantalin Kultarantaan presidentin, hänen läheistensä sekä kansainvälisten vierailijoiden turvaamiseksi.