Kukkaro kevenee, kun väki vähenee. Tätä yhtälöä kirkon talousosastolla on pyöritelty jo vuosia, mutta isoin romahdus on silti vasta edessä.

Harva tilastokäyrä on niin tasaisesti laskeva kuin Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärää kuvaava. Suomalaisista neljä viidestä kuului kirkkoon vielä vuonna 2009. Nyt enää alle kaksi kolmasosaa.

Kirkkohallituksen ennusteessa käyrä jatkaa matkaansa alaspäin. Kymmenen vuoden päästä kirkkoon kuuluu enää noin puolet kansasta.

Rahaa riittää joten kuten vielä jonkin aikaa. Se johtuu siitä, että kirkkoon kuuluvat työssä käyvät ovat tienanneet enemmän. Kirkollisverojen tuotto on viime vuosina kasvanut jäsenmäärän laskusta huolimatta. Toki myös menot ovat kasvaneet.

Kirkkoon kuuluu yhä paljon hyvätuloisia 1940- ja 1950-luvuilla syntyneitä eläkeläisiä. Heidän ikäpolvelleen kirkon jäsenyys kuuluu asiaan, toisin kuin nuorille aikuisille, joita kirkosta eroajat suurelta osin ovat.

Kirkkoon ei tule jäseniä myöskään maahanmuuttajista, joiden varassa Suomen väestönkasvu tulevina vuosina lepää.

Kirkkohallituksen arvion mukaan karvas totuus taloudesta on edessä viimeistään 2030-luvun alussa. Maksajia ei enää riitä ja verotulot kutistuvat rajummin kuin koskaan ennen.

Edessä on vaikeita päätöksiä, joissa yhdistetään seurakuntia, luovutaan tiloista ja vähennetään työntekijöitä. Linjauksia säästöistä on jo tehty ja monin paikoin toteutettukin.

Esimerkiksi Helsingissä seurakunnat muotoilivat vuosi sitten, että nykyisistä tiloista karsitaan neljännes vuoteen 2030 mennessä. Koska käytöstä poistettua kirkkoa ei välttämättä kukaan osta, eikä sitä saa aina purkaakaan suojelumääräysten takia, niitä rapistuu yhä enemmän paikoilleen. Sinne ne jäävät muistuttamaan ajasta, joka joskus oli.

Kirkon jäsenmäärän laskua on selitetty yhteiskunnan polarisoitumisella eli arvokonservatiivien ja liberaalien välisellä vastakkainasettelulla. Tuoreimmat selvitykset kuitenkin paljastavat, että on raadollisempiakin syitä, ihan puhdas raha.

Kun Yhteiskuntapolitiikka-lehden tutkimusartikkelissa analysoitiin eroilmoituksia, huomattiin, että talouden vaikutus eropäätökseen oli kasvanut. Elämää jäsennetään rahan näkökulmasta ja moni eroaa kirkosta säästääkseen kuluja. 

Lisäksi Suomessa on nähty merkkejä kansainvälisestä ilmiöstä, jossa hyvätuloiset eroavat kirkosta pienituloisia useammin. Jos kirkolle menee palkasta tietty prosenttiosuus, moni hyvätuloinen kokee antaneensa jo riittävästi.

Kirkon talouden tulevaisuus on synkkä, eikä se kaipaa enää yhtään uutta kiusallista kohua, jossa väitellään vaikkapa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisesta kohtelusta.

Asenteet, joiden koetaan olevan liian kaukana nykyajan arjesta, loitontavat nuoria kirkosta entisestään, ja samalla katoavat toiminnan rahoittajat.

Uudistumisen paine ja pakko ulottuu kirkossa yhä voimakkaammin myös vanhoillisimpiin. Tuuli on kääntymässä esimerkiksi avioliittokäsityksen päivittämisessä.

Piispat suosittelivat kolme vuotta sitten, että samaa sukupuolta olevia pareja vihkiviä ei rangaista, mutta kirkon ylimmän elimen, kirkolliskokouksen, päätös asiassa puuttuu.

Kirkolliskokouksen taipumista saatetaan joutua vielä odottamaan, sillä muutoksen pystyy kokouksessa torppaamaan yhden neljäsosan määrävähemmistö.

Perustavat arvoihin liittyvät muutokset vievät kirkossa aikaa. Se nähtiin, kun avioliittokäsitystä edellisen kerran sorvattiin uusiksi: eronneiden vihkiminen aiheutti päänvaivaa aina 1990-luvulle asti.

Naispappeuden kirkolliskokous hyväksyi 1986, mutta sekin on edelleen prosessissa esimerkiksi kirkon suurimmassa herätysliikkeessä vanhoillis-lestadiolaisuudessa.

Piispainkokous joutui jyrähtämään tänä syksynä myös kahdelle lähetysjärjestölleen, jotka vihkivät papeiksi naispappeuden vastustajia Pietarissa.

Asemastaan kamppailevalla kirkolla on paljon huolenaiheita. Uudistumisen jarruttajat aiheuttavat sille tarpeetonta lisätuskaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.