hs.fi - 2000009851866 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-10-23T13:36:16.689Z
👁️ 175 katselukertaa
🔓 Julkinen


Pari vuotta sitten Sonja Ilves tuijotti suihkun lattiaa. Tummat kaakelit olivat hänen päästään irronneen hiuskasan peitossa.

Näky sai Ilveksen tolaltaan. Miten niitä olikin lähtenyt taas niin paljon? Tippuisiko tukka kohta kokonaan pois?

Ahdinkoa ei lieventänyt se, että Ilves piti itseään jo valmiiksi ohuttukkaisena. 

”Se oli ihan hirveää ja kunnon kolaus itsetunnolle”, parikymppinen Ilves kuvailee.

”Olen aina ollut epävarma hiuksistani. Jos näenkin jonkun paksutukkaisen, olen, että voi vitsit, olisipa minullakin. Alkoi pelottaa, että jäljelle jäävät viruhiukset ja niiden alta pilkistävä päänahka.”

Pian Ilves marssi terveysasemalle, jossa hänestä tuntui, ettei parikymppisen naisen kertomaa otettu tosissaan.

Ilves muistaa hoitajan tokaisseen, että hiuksia kuuluukin irrota. Sitä toisteltiin myös apteekissa, jossa hän yritti etsiä käsiinsä hiustenlähtöä helpottavia vitamiineja.

Vaati pitkän taistelun, ennen kuin Ilves pääsi verikokeisiin. Niissä ei kuitenkaan ilmennyt mitään poikkeuksellista. 

Sittemmin, kuukausien päästä, hiustenlähtö onneksi hieman helpotti. Mysteeriksi jäi, miksi hiustuppo toisensa perään varisi pienessä ajassa lattiakaivoon.

Yhä tukkaa irtoaa joka kerta, kun sitä yhtään harjaa tai pesee, Ilves painottaa. 

Osittain tämän vuoksi hän hoitaa hiuksiaan maltillisesti. Pesee ne joka toinen päivä ja käyttää erittäin hoitavaa shampoota, hiusöljyä ja suihketta.

Ilves ei ole huolensa kanssa yksin, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Martta Jokinen korostaa.

Viime vuosina Jokisen vastaanotolla on käynyt runsaasti potilaita, joita oma hiustenlähtö pelottaa. Erityistä on, että suurin osa heistä on nuoria naisia.

”Monet potilaat ihan itkevät ja ovat silmin nähden ahdistuneita. Se on minusta todella ymmärrettävää eikä pinnallista”, Jokinen sanoo.

Yhtäältä hiuksiin liittyy läjä sosiaalisia odotuksia. Paksu ja kiiltävä tukka on tavoiteltava asia, kaljuuntuminen ei.

Toisaalta hiustenlähdöstä murehtiminen on evolutiivista, Jokinen muistuttaa. Ihmislajillekin on tärkeää, että turkki pitää olla kunnossa. 

Jokisen mukaan jokaiselta ihmiseltä irtoaa hiuksia päivittäin, eikä sitä pidä hätkähtää. Mistä sitten tietää, mikä määrä putoavaa tukkaa on epänormaalia?

Sitä on vaikea määritellä, Jokinen vastaa. Keskimäärin hiuksia irtoaa päivittäin 20–150, pesupäivinä jopa 300. 

Ihmisen oma silmä tai kokemus harvoin valehtelee, Jokinen jatkaa.

Hiusten irtoamiseen vaikuttaa myös esimerkiksi vuodenaika, sillä syksyllä hiuksia lähtee enemmän kuin kesällä.

Päivästä toiseen identtisenä pysyvä, kiristävä kampaus voi sekin olla syynä irtoileviin hiuskiehkuroihin.

”Jos hiuksia pitää tosi tiukalla, kuten ponnarilla samassa kohdalla niin, että otsa menee sileäksi, se saattaa heikentää hiusten kasvua. Ilmeisesti ihan pysyvästi”, ihotautilääkäri täydentää.

Yhtä lailla afrolettikampaus voi aiheuttaa hiusten katoa, samoin se, että hiuksia kiskoo tai pyörittelee sormen ympärillä.

Jos hiustenlähtö vaivaa, se kannattaa tutkituttaa.

Diagnoosiksi voi saada pälvikaljun eli alopecia areatan, joka on autoimmuunisairaus. Sen tunnistaa nopeasti, ihotautilääkäri toteaa. 

Sairaudessa päälaella tai takaraivolla on säännöllisen pyöreitä tai ovaaleja kaljuja läiskiä. Iho on terve, eikä siinä ole hilsettä, haavoja tai arpia.

Tavallisesti syyt hiustenlähdölle ovat kuitenkin monen tekijän summa. 

Yleinen selittävä tekijä naisilla on raudanpuute, jolloin alhainen ferritiini saa hiuskasvun lepotilaan. Raudanpuute saattaa heikentää hiustenkasvua jo ennen kuin hemoglobiini laskee.

Se oli syypää myös raahelaisen Milena Hurmeen hiustenlähtöön. Hurmeen tavaramerkki oli paksu ja pitkä tukka, kunnes se yhtäkkiä alkoi irrota.

Selittämätön hiustenlähtö jatkui vuosia. Kyyneleet ja hiukset valuivat kilvan lattiakaivoon, Hurme kuvailee.

Vuosi sitten Hurme sairasti peräjälkeen koronan ja noroviruksen. Niiden jälki­mainingeissa selvisi, että hänen ferritiini­arvonsa olivat romahtaneet. 

Samalla selityksen saivat oireet, jotka oli laitettu virheellisesti ahdistushäiriön piikkiin.

Nyt Hurme on syönyt rautaa vuoden päivät, mikä on pikkuhiljaa vaikuttanut myös hiuksiin. Silti hänen on täytynyt muuttaa ajatustaan siitä, että hiukset olisivat naisen kruunu. Oloa on yllättäen helpottanut tytär, joka veti tukkansa kaljuksi.

”Hän sanoi kauniisti, ettei hius määritä ihmisen kauneutta. Ehkä sain siitä itsellenikin jotain ajatusmallia.”

Raudanpuutoksen lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta heikentää hiusten kasvamista. 

Monesti syynä on telogen effluvium eli hajanainen hiustenlähtö, eräänlainen sulkasato. 

Koronaepidemian myötä useat ihotautilääkärit panivat merkille, että hiustenlähtö oli tavallisempaa. Useimmiten hiukset alkoivat irtoilla muutama kuukausi sairastetun koronan jälkeen. 

Hajanainen hiustenlähtö johtuu siitä, että hiusten uusiutumissykli sekoittuu, jolloin useampi hius siirtyy lepotilaan yhtä aikaa. 

Tyypillisiä laukaisijoita tälle ovat shokkitilat, kuten sairaalahoito, synnytys tai muuten pitkään jatkunut stressi. Sykli palautuu itsestään normaaliksi kuukausien kuluessa. 

Yhtä lailla huonossa kunnossa oleva hiuspohjan psoriaasi, atooppinen ekseema ja tali-ihottuma voivat heikentää hiusten kasvua. 

Yleistymässä on ollut harvinainen punajäkälän sukuinen sairaus, jossa hiukset vetäytyvät otsalta. Se aiheuttaa kutinaa ja pahimmillaan pysyvää hiustenlähtöä, jossa hiustupet arpeutuvat ja tuhoutuvat, Jokinen kertoo.

Toisinaan hiustenlähtö on perintötekijöistä riippuvaa, niin sanottua androgeneettistä hiustenlähtöä, jossa mieshormonivaikutus hiljalleen surkastuttaa hiustenkasvua. 

Sen tunnistaa hitaasta etenemisestä ja tyyppipaikoista. Naisilla keskijakaus levenee ja miehillä joko päälaki alkaa paistaa läpi tai otsan hiusraja vetäytyä. Tämän jarruttamiseen on tehokkaita lääkkeitä.

Jokinen ei usko, että kemikaalit, kuten muotoilutuotteet tai hiusten värjääminen selittävät useinkaan hiustenlähtöä. Eivät ainakaan, jos ei ilmene iho-oireita.

Hiustenlähdöstä kärsivät saattavat vältellä hiusten pesemistä, vaikka sillä ei ole oireiluun vaikutusta.

”Mutta kun pesuväliä pidentää, lähdössä muutenkin ollut määrä hiuksia lähtee kerralla. Se voi olla liki traumaattinen kokemus”, Jokinen sanoo.

Mitä Jokinen ajattelee ravinnelisistä ja liuoksista, joita kovasanaisesti mainostetaan hiustenlähtöön? 

Hän ei täysin nimeä niitä humpuukiksi mutta kannustaa kriittisyyteen. Osasta, kuten minoksidiililiuoksesta, on vankkaa tutkimusnäyttöä, osasta ei minkäänlaista.