Siinä hän tulee, hopeanharmaasta kuontalostaan tunnettu hollantilaispopulisti. Geert Wilders pyyhältää hisseiltä kohti istuntosalia. Nyt jos koskaan hänelle pitää esittää kysymyksiä.

”Mister Wilders! Suomalaisesta mediast...”

Wilders ei pysähdy. On sännättävä kintereille ja kysyttävä lennosta: ”Vapauspuolue on määritelty milloin oikeistopopulistiseksi, milloin radikaalioikeistolaiseksi, miten te itse määritt...”

Wilders kääntyy kohti ja sutkauttaa: ”Me olemme paras puolue.”

Sitten hän käy istuntosalin ovesta sisään. Turvamies tekee selväksi, että tämä oli tässä.

Vai oliko sittenkään? Pitääpä jatkaa käytävillä kyttäämistä.

On joulukuun puoliväli, ja olemme Hollannin – tai virallisemmin: Alankomaiden –parlamentissa. Vastikään valitut 150 kansanedustajaa ovat Haagissa täysistunnossa valitsemassa uutta puhemiestä.

Päivästä tulee pitkä, mutta tulkoon. On yritettävä selvittää, mikä on miehiään Wilders, Euroopan tämän hetken puhutuin populisti.

Geert Wilders, 60, perusti vapauspuolueensa eli PVV:n vuonna 2006, mutta jättipotti kopsahti vasta marraskuun 2023 parlamenttivaaleissa.

Vapauspuolue otti murskavoiton ja suurimman puolueen aseman. Ääniosuus oli 23,5 prosenttia, mikä Hollannin sirpaleisessa puoluekentässä jätti kilpailijat kauas taakse.

Hollannin kuntakartta piirtyi miltei kauttaaltaan PVV:n värein. Joissain kunnissa kuten esimerkiksi Amsterdamin lähellä Edam-Volendamissa vapauspuolue keräsi yli 40 prosenttia äänistä.

”Äänestäjät ovat saaneet tarpeekseen”, Wilders tulkitsi vaali-iltana. ”He ovat kurkkuaan myöten täynnä.”

Vapauspuolueella on nyt 37 kansanedustajaa. Enemmistöhallituksen taakse tarvitaan 76 edustajaa eli useamman puolueen koalitio, joten hallitusneuvottelut saattavat kestää kauan.

Vaalituloksen perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että lähivuodet Alankomaita johtaa pääministeri Geert Wilders.

VapauspuoluEen olemuksesta on vaikea saada ensi käden tietoa. Puolue ei ole kiinnostunut avaamaan kantojaan medialle. Tätä kirjoitusta varten HS lähetti viitisentoista eri pyyntöä PVV:n tiedottajille ja kansanedustajille, eikä yhteenkään vastattu sanallakaan.

Mediasuhteesta saa jonkinlaisen käsityksen, kun lukee puolueen vaaliohjelmaa. Siinä vaadittiin loppua Hollannin yleisradion rahoitukselle.

Vaaliohjelma oli muutenkin kärkevää tekstiä. Ensimmäinen luku alkoi näin: ”Kaunis Alankomaamme on jatkuvan turvapaikkatsunamin ja massamaahanmuuton takia tärveltynyt pahoin.”

Yksi tavoitteista kuuluu: ”Ei islamilaisia kouluja, ei Koraaneja eikä moskeijoita.”

Wildersin PVV on tavoitteiltaan radikaali, mutta sinänsä tyypillinen oikeistopopulistinen eurooppalaispuolue: viholliskuvissa toistuvat maahanmuutto, islam ja Euroopan unioni.

Maahanmuuttajia on Hollannissa paljon. Noin 18 miljoonasta asukkaasta noin joka kuudes on syntynyt muualla.

Maahanmuuton vastaiset mielialat olivat yksi ilmeinen syy vapauspuolueen murskavoitolle. HS:n tapaamat vapauspuolueen äänestäjät kertoivat Hollannin olevan ”täynnä”. Maa on tiheästi asuttu, ja asuntopula on vakava.

Edellinen, maltillisen oikeistopuolue VVD:n johtama hallitus hajosi kesällä juuri maahanmuuttokysymyksiin, mikä laukaisi ennenaikaiset vaalit.

Pitkäaikainen pääministeri Mark Rutte ilmoitti siirtyvänsä syrjään. Syksyn vaalitaistelussa hänen seuraajansa, VVD:n uusi johtaja Dilan Yeşilgöz meni vielä tekemään taktisen munauksen.

”Liberaalikonservatiivit [VVD] avasivat oven Wildersin vaalimenestykseen, koska he eivät tällä kertaa sulkeneet pois hallitusyhteistyötä hänen kanssaan”, sanoo Euroopan politiikan apulaisprofessori Stijn van Kessel Queen Maryn yliopistosta Lontoosta.

”Niinpä monet äänestäjät näkivät Wildersin nyt todellisena vaihtoehtona, ja useimmille äänestäjille on tärkeää, että heidän valitsemansa puolue voi päästä vallankahvaan”, jatkaa van Kessel. Hän on hollantilainen ja erikoistunut tutkijana populismiin.

Hollannissa kävi van Kesselin mukaan niin, että kun maltillinen oikeisto alkoi keskittyä maahanmuuttoon, se tuli kasvattaneeksi vapauspuolueen avainteeman merkitystä. Monet äänestäjät valitsivatkin sitten mieluummin ”alkuperäisen” eli Geert Wildersin.

”Monet ihmiset ajattelivat, että voin yhtä hyvin antaa ääneni radikaalioikeistolle”, van Kessel sanoo.

Syynä vaalimenestykseen on myös Wildersin omien äänenpainojen – joskaan ei politiikan tavoitteiden – maltillistuminen.

“Hänet nähdään yhä normaalimpana, koska hänestä on tullut hyvin kiinteä osa Hollannin politiikkaa. Hän on nyt pisimpään palvellut kansanedustaja”, van Kessel sanoo.

“Vaalikampanjan aikana hän laimensi retoriikkaansa ja sanoi – ilman että hän muutti keskeisiä kantojaan –, että ’tietysti minä olen valmis kompromisseihin’. Hänestä on tullut aiempaa salonkikelpoisempi.”

Van Kesselillä on pikantti esimerkki normalisoitumisesta. Kun Hollannin television lapsille suunnatussa uutisohjelmassa esiteltiin puoluejohtajia, Wildersin jakso oli nimeltään Kissoja paijaamassa Geert Wildersin kanssa.

Mutta palataan Haagiin ja parlamenttisaliin.

Asialista on lyhyt: tänään valitaan puhemies. Vastakkain ovat vapauspuolueen Martin Bosma ja punavihreiden Tom van der Lee.

Bosma kuuluu ”vanhaan yhdeksikköön”, PVV:n ensimmäisiin kansanedustajiin vuodelta 2006.

Bosmaa pidetään Wildersin oikeana kätenä ja ”ideologina”, joka on puhunut muun muassa ”väestönvaihdosta” eli kantahollantilaisten vaihtumisesta muihin väestöryhmiin. Sanalla ”väestönvaihto” on salaliittoteorian kaltainen äärioikeistolainen kaiku.

Parlamentin lehtereiltä on hauska seurata istuntosalin vilskettä. Salipalvelijat toimittavat asioita hillityn arvokkaasti. Heillä on hännystakit ja rinnuksissa Alankomaiden vaakuna. Virkaa tekevälle puhemiehelle kiikutetaan kahvikuppi.

Parlamenttiryhmien johtajat pitävät puheitaan ja esittävät näkemyksiään puhemiehen vaalista. Prosessi kestää, ei vähiten siksi, että kansanedustajia on peräti 15 puolueesta.

Wilders istuu eturivissä, puhujapöntöstä katsoen äärioikealla. Hänen ympärillään käy jatkuva hyörinä. Se kuuluu vallan olemukseen.

Ja hyörinhän minä Wildersin ympärillä itsekin. Kun parlamentti pitää iltapäivällä kahden maissa myöhäisen lounastauon, siirryn jälleen käytävälle kyttäysasemiin.

Kohta Geert Wilders turvamiehineen pyyhältää istuntosalista kohti hissejä, ja huikkaan hänelle taas: ”Mr. Wilders. I’m from Finnish media. Do you...”

Tapahtuu pienimuotoinen joulun ihme. Wilders vinkkaa, että asetutaanpa hieman tuonnemmas. Ihmeellistä tässä on se, ettei Wilders oikeastaan harrasta haastattelutuokioita toimittajien kanssa. Näin ovat hollantilaiskollegat kertoneet.

Siis kysytäänpä nyt: Miten määrittelette oman puolueenne? Oikeistopopulistinen, radikaalioikeistolainen, laita-, ääri-?

Tällä kertaa Geert Wilders ei sutkauttele.

”Me olemme kansan puolue, yhdistelmä kulttuurikonservatiivisuutta – mitä tulee lakiin ja järjestykseen sekä maahanmuuttoon –, mutta samaan aikaan kilpailemme vasemmiston kanssa, mitä tulee parempaan terveydenhoitoon ja vähimmäispalkkoihin.”

Vastaus tulee yläviistosta. Wilders on noin 195-senttinen.

”Yhdistelmä on Hollannin politiikassa varsin ainutlaatuinen”, hän täydentää. ”Ei voi sanoa, että olisimme joko tai [oikealla tai vasemmalla].”

Geert Wildersin vastauksesta tulee minulle déjà-vu eli entiselämys. Olen kuullut likipitäen saman vastauksen kauan sitten, Itävallassa Klagenfurtin joulutorilla vuonna 2000.

Silloin kysyin Itävallan vapauspuolueen FPÖ:n populistijohtajalta Jörg Haiderilta (1950–2008), miten hän itsensä määrittelee.

”Minä olen uudistuspoliitikko”, Haider vastasi. ”En ole sen enempää oikealla kuin vasemmalla vaan muiden edellä.”

Eurooppa on kulkenut todella pitkän matkan Haiderin menestyksen vuosista. 2000-luvun taitteessa muut EU:n jäsenmaat asettivat Itävallalle pakotteita, kun äärioikeistolaisena pidetty FPÖ pääsi hallitukseen.

Nykyään vastaavat pakotteet eivät tulisi kuuloonkaan. Oikeistopopulismi on normalisoitunut, mikä Suomessakin hyvin tiedetään.

Pakotteita nyky-Euroopassa asetetaan lähinnä Venäjälle, joka käy raakalaismaista hyökkäyssotaa Ukrainassa. Siitä pitää kysyä Wildersiltäkin, nyt kun hän kerran tuossa edessäni on.

Geert Wilders on sanonut haluavansa lopettaa Hollannin aseellisen avun Ukrainalle. Linjaus olisi toteutuessaan merkittävä, koska Hollanti on ollut Ukrainan avokätisimpiä tukijoita.

Miksi näin?

”Me kyllä tuemme Ukrainaa”, Wilders vastaa. ”Me kutsumme Venäjää hyökkääjäksi, joka tunkeutui suvereeniin maahan, Ukrainaan, ja tuomitsemme tämän täysin. Me tuemme Ukrainaa poliittisesti ja me kannatamme sitä, että hollantilaiset joukot vahvistavat Naton itäistä sivustaa Romaniassa ja Liettuassa.”

Sitten tulee suuri ”mutta”.

”Mutta me uskomme, että meiltä itseltämme puuttuu Hollannissa sotilaallista kyvykkyyttä”, Wilders sanoo. ”Meidän on pitänyt liisata panssarivaunuja Saksasta. – –  Me tuemme Natoa, mutta hollantilaisten aseiden lähettämistä emme kannata, koska meillä itsellämme ei ole niitä tarpeeksi.”

Intän Wildersille, etteivät hänen perustelunsa ole uskottavia. Hollantia turvallisempaa kolkkaa saa Euroopasta hakea.

”Mutta silti, silti”, Wilders vastaa. ”Meidän pitää pystyä puolustamaan omaa kansakuntaamme. Kysyimme vuosi sitten puolustusministeriltä, että kauanko me kestäisimme, jos joutuisimme käymään tavanomaista sotaa. Hän sanoi, että 24–36 tuntia, koska meiltä puuttuu sitä ja tätä ja tuota.”

Pikahaastattelu Geert Wildersin kanssa on päättynyt. Parlamentin täysistunto sen sijaan ei tunnu päättyvän koskaan.

Alkuillan tunteina puhemiesehdokkaat pitävät omat puheenvuoronsa. Niitä ei ole pilattu ytimekkyydellä.

Sitten on taas tauko. Parlamentin kahvilassa havaitsen vapauspuolueen puhemiesehdokkaan Martin Bosman.

Käyn kysäisemässä, onko hän tietoinen, että Suomessa eduskunnan puhemiehenä on perussuomalaisten Jussi Halla-aho, jota kaiketi voi kutsua aatetoveriksi.

Bosma ei ole tietoinen. Hän sanoo, ettei ole hoitanut vapauspuolueessa kansainvälisiä yhteyksiä. Ne taitavat olla visusti Geert Wildersin näpeissä.

En muista, mikä perussuomalaiset on englanniksi.

”Basic Finns, True Finns, Real Finns”, tapailen. ”Perus, you know.”

”Basic Finns”, Bosma toistaa. Käännös huvittaa häntä, joskin se on väärä. Tarkistamalla selviää, että perussuomalaiset haluavat olla englanniksi Finns Party.

Illalla seitsemältä Martin Bosma valitaan Alankomaiden parlamentin alahuoneen puhemieheksi.

Äänestyskierroksia tarvitaan kaksi, ja ne vievät aikansa. Salaisessa lippuäänestyksessä kansanedustajat käyvät kukin vuorollaan pudottamassa lipukkeensa oluttuopin muotoiseen lippaaseen.

Tuloksen ratkettua Bosma nostaa puhemiehen nuijan ilmaan voitonriemuisena. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun PVV:n edustaja valitaan merkittävään kansallisen tason tehtävään.

Hollanti elää murroskohtaa. Sitä pitää tutkailla lisää.

Seuraavana aamuna tapaan Haagissa hahmon, joka on jännällä tavalla ristiriitainen.

Hero Brinkman saapuu keskustakahvila Ludeniin ja tilaa cappuccinon. Hänellä on paljon kerrottavaa, sillä hän kuului Martin Bosman tavoin PVV:n alkuperäiseen kaartiin, siis ”vanhaan yhdeksikköön”.

Ennen politiikkaan siirtymistään Brinkman työskenteli poliisina. Hän oli päällikkötehtävissä Amsterdamin läntisessä keskustassa.

”Siellä oli El Tawheedin moskeija, jossa kävi myös Mohammed Bouyeri”, Brinkman kertoo.

Ääri-islamisti Bouyeri järkytti koko Hollantia vuonna 2004. Hän ampui islam-kriittisen elokuvaohjaajan Theo van Goghin, joka oli pyöräilemässä töihin marraskuisena aamuna.

Bouyeri oli tekohetkellä 26-vuotias. Ampumisen jälkeen hän silpoi van Goghia puukolla, yritti katkaista kaulan ja iski vielä tämän rintaan uhkauskirjeen.

”Sinä päivänä minä päätin, että nyt riittää, minä menen politiikkaan”, Brinkman sanoo. ”Minä näin, mitä isoissa kaupungeissa tapahtui terrorismin suhteen, miten maahanmuuttajat muuttavat yhteisöä.”

Brinkmanin silmissä ongelmana on nimenomaan islam: ”Joissain moskeijoissa on omat oikeusistuimet, joissa jaetaan omaa oikeutta, me emme halua sitä, minä en halua sitä.”

Hero Brinkman liittyi Geert Wildersin joukkoihin. Vapauspuolue PVV perustettiin vuonna 2006, ja Brinkman valittiin kansanedustajaksi. Hän oli parlamentissa kuusi vuotta, kunnes hän ajautui Wildersin kanssa erimielisyyksiin.

Brinkman kertoo, että olisi halunnut puolueen kehittyvän demokraattiseen suuntaan. Näin ei käynyt, eikä ole käynyt vieläkään.

Puolue on yhtä kuin Geert Wilders. Hän on sen ainoa jäsen.

Tämä on poikkeuksellisuudessaan hyvin kiinnostavaa. Ei siis ole olemassa vapauspuolueen kenttäväkeä, ei ruohonjuuritason organisaatiota, oikeastaan ei ole koko puoluetta.

Omintakeiseen ratkaisuun on monta syytä, Brinkman sanoo.

”Tärkein syy on se, että sinä [Wilders] olet puolue. En minä. Minä työskentelen sinulle, mutta sinä olet puolue, sinä saat päättää kaikesta. Sinä voit päättää ohjelmasta, sinä voit päättää, ketkä pääsevät vaaleissa ehdokkaiksi.”

Eli Wilders on omiensa parissa yksinvaltias?

”Hän on ehdottomasti diktaattori omassa puolueessaan”, Brinkman sanoo.

Tämä ehkä selittää myös, miksi muut PVV:n kansanedustajat eivät anna senkään vertaa haastatteluja kuin Wilders.

”Hän haluaa pitää pikku tipuset korissa, eikä päästä yhtäkään ulos.”

Hero Brinkman työskentelee nykyään politiikan taustavaikuttajana sekä radio- ja tv-kommentaattorina. Vapauspuoluetta hän ei enää missään nimessä äänestä – ja tästä päästäänkin siihen jännään ristiriitaan.

Brinkmanin mielestä Geert Wilders olisi ”hyvä, erittäin hyvä pääministeri”.

”Hän on Hollannin ja ehkä koko Euroopan lahjakkaimpia poliitikkoja”, Brinkman sanoo.

”Kun hän sanoo haluavansa olla kaikkien hollantilaisten pääministeri, niin minä uskon, että hän pystyy siihen. Koska minä tunnen hänet.”

Hollannin poliittinen murros ei tapahdu tyhjiössä. Se tapahtuu osana eurooppalaista murrosta.

Apulaisprofessori Stijn van Kessel toteaa, että Euroopassa on jatkossakin huomionarvoista laitaoikeiston ja epäliberaalin politiikan normalisoituminen.

Kehityksestä on merkkejä suurissakin maissa kuten Saksassa ja Britanniassa.   Saksassa laitaoikeiston AfD on rynnistänyt tuoreissa kyselyissä yli 20 prosentin puolueeksi.

”Vaaleja on vuonna 2024 Belgiassa ja Itävallassa”, van Kessel sanoo. ”Ja myös Euroopan parlamentin vaaleissa [kesällä 2024] radikaalioikeisto tulee todennäköisesti menestymään.”

Van Kessel jatkaa:

”Hollannin vaalitulosta voi pitää osviittana sille, mitä on tapahtumassa. Ja on selvää, ettei populismi – tai, jos ollaan tarkkoja, populistinen radikaalioikeisto – ole lähiaikoina katoamassa mihinkään.”