”Paljonko näiden kahden kuvan ottamisen välillä on aikaa, mitä veikkaisit?” viisikymppinen kuntosaliharrastaja Pekka kysyy videopuhelun välityksellä.

Hän on jakanut näytölle kaksi muutaman vuoden takaista kuvaa itsestään.

Kummassakin kuvassa Pekka vaikuttaa suunnilleen samanikäiseltä, mutta hänen käsivarsissaan ja jaloissaan näkyy iso muutos.

Ensimmäisessä hän näyttää viisikymppiseksi mieheksi hyväkuntoiselta. Toisessa hän on kuitenkin tikissä. Lihakset erottuvat selkeästi, ja suonetkin pullottavat.

Voisi veikata, että tulokset on saatu vuoden, ehkä kahden salitreenillä.

Pekka paljastaa kuvien ottamisen välillä kuluneen ajan: yksitoista viikkoa, siis alle kolme kuukautta.

”Ymmärrät varmaan nyt, että kun antaa kerran pirulle pikkusormen, niin se vie koko käden. Ainakaan minä en pääsisi tuohon kondikseen varmaan ikinä”, Pekka sanoo.

Siis ilman dopingia.

Doping yhdistetään melkein poikkeuksetta kilpaurheiluun. Suomessa on kuitenkin arviolta kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka ovat joskus käyttäneet erilaisia dopingaineisiin luettavia lääkeaineita tehostaakseen kuntoiluaan – eivät siis kilpaillakseen.

Ilmiötä kutsutaan kuntodopingiksi. Useimmiten kuntodouppaajat tavoittelevat isompia lihaksia ja kiinteämpää kroppaa, mutta muitakin syitä on.

Kun Helsingin Sanomat keräsi lukijoiltaan kokemuksia kuntodopingin käytöstä, kyselyyn vastanneet nostivat esille esimerkiksi korkeammat energiatasot ja kasvaneiden lihasten myötä kohonneen itsetunnon.

Kyselyyn vastasi 14 ihmistä, joista Pekka on yksi. Hän ei esiinny jutussa aiheen arkaluontoisuuden vuoksi omalla nimellään, mutta hänen henkilöllisyytensä on HS:n tiedossa.

THL:n vuoden 2022 huumekyselyn mukaan noin prosentti suomalaisista on joskus elämänsä aikana kokeillut dopingaineisiin lukeutuvia aineita kuntoilunsa tehostamiseksi.

Dopingaineiden valmistus, maahantuonti, levittäminen ja hallussapito levittämistarkoituksessa on kriminalisoitu, mutta niiden käyttö ei ole laitonta.

Vaikka kuntodopingin käyttäjä ei siis syyllisty rikokseen, kyse on vahvoista lääkeaineista, joiden terveydelliset haittavaikutukset ovat tutkitusti vakavia ja sivuvaikutuslistat pitkiä. 

Miksi moni on valmis vaarantamaan terveytensä vain ja ainoastaan lihaksikkaamman kehon tähden?

Kuntodopingista on puhuttu julkisuudessa aina 1980- ja 1990-lukujen kehonrakennusbuumista asti.

Tuolloin kehonrakennus kasvatti suosiotaan ja kilpailijoita jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Samalla terveydenhuollon ammattilaisten huoli kääntyi tavallisiin kuntoilijoihin: voisiko yltiöpäinen lihasten ihannointi saada myös tavalliset kuntoilijat dopingaineiden pariin?

Noihin aikoihin myös Pekka kokeili dopingia ensimmäistä kertaa. Hän oli 18-vuotias ja harrastanut saliurheilua aktiivisesti kolmen vuoden ajan.

Pekka halusi olla isompi, voimakkaampi ja näyttää hyvältä tyttöjen silmissä. Hän tiesi kotikaupungistaan kilpailevia voimanostajia ja kehonrakentajia, joita hän piti esikuvinaan.

”Tuon ikäisenä varmaan jokainen nuori etsii paikkaansa maailmassa. Kukapa nuori mies ei haluaisi olla lihaksikas, vahva ja komea.”

Kun Pekka sitten kuuli tutultaan, että tällä olisi suun kautta otettavia steroidinappeja treenaamisen tehostamiseksi, hän päätti kokeilla.

Dopingaineisiin lukeutuu monenmoista ainetta. Tyypillisimpiä ovat kuitenkin anabolis-androgeeniset steroidit, joita kutsutaan arkikielessä monesti vain sanaparilla anaboliset steroidit.

Anabolis-androgeeniset steroidit ovat testosteronin eli niin sanotun mieshormonin synteettisiä johdannaisia. Niiden vaikutukset voi tiivistää seuraavasti: lihasten energia-aineenvaihdunta tehostuu, lihassolut kasvavat ja rasvasolujen hajoaminen kiihtyy. Tuloksena ovat siis isommat lihakset ja vähäisempi rasvaprosentti.

Niitä myös Pekka parikymppisenä tavoitteli.

Pekka muistelee, kuinka jo ensimmäisen dopingkuurin aikana hän nosti penkistä joka treenikerralla enemmän painoja ja lihakset kasvoivat.

Pekka ei kertonut muille käyttävänsä aineita, mutta muut salikävijät huomasivat pian muutoksen. Pekka kertoo, kuinka hän kerran riisui pitkähihaisen paitansa kuntosalitreenin päätteeksi ja salin kookkaimmat miehet katsahtivat toisiaan – ja hymyilivät.

”He tajusivat heti, mistä oli kysymys”, Pekka kertoo.

Pekan mukaan hänet hyväksyttiin tapauksen jälkeen ikään kuin osaksi sisäpiiriä. Vanhojen salitreenaajien silmissä Pekka oli alkanut ”oikeasti bodaamaan”.

Kun Pekka tuli seuraavan kerran salille, samaiset ”vanhat jermut” tervehtivät häntä. Aiemmin näin ei ollut tapahtunut. Pekka alkoi saada kutsuja myös yhteisiin saunailtoihin ja pikkujouluihin.

Douppaaminen jatkui lopulta parin vuoden ajan, kunnes Pekka meni armeijaan ja aloitti pian sen jälkeen opiskelun. Saliharrastus ja samalla dopingaineet jäivät. Pekan mukaan hän ei huomannut, että aineista olisi aiheutunut ainakaan merkittäviä terveyshaittoja.

Anabolis-androgeenisten steroidien terveysriskeistä on kattavaa näyttöä. Muun muassa sydän- ja verisuonitautien riski kasvaa ja maksa rasittuu. Mieliala voi alkaa vaihdella. Listaa todetuista terveysriskeistä voisi jatkaa vaikka kuinka monta riviä.

Riskit ovat sitä suuremmat, mitä vahvempia annoksia ottaa. Myös sillä on vaikutusta, käyttääkö vain yhtä ainetta vai useita ja käyttääkö esimerkiksi päihteitä. 

Aineiden käytön tiedetään johtaneen niinkin vakaviin seurauksiin kuin lapsettomuuteen, luontaisen testosteronituotannon lamaantumiseen ja jopa  sydämenpysähdykseen.

Pekkaa mahdolliset riskit eivät kuitenkaan parikymppisenä paljoa stressanneet. Hän luotti aineet välittäneeseen ystäväänsä, ja koska annos vaikutti pieneltä, ei hän uskonut sen vaikuttavan huomattavasti.

Kun hän kävi lääkärissä mittaamassa maksa-arvonsa, tuloksissa ei näkynyt mitään hälyttävää.

Samantyyppiset kokemukset toistuivat muissakin HS:n kyselyn vastauksissa: moni vastaaja koki, että julkisuudessa annettu kuva dopingaineiden haittavaikutuksista on yliampuva eikä vastaa keskivertokäyttäjän todellisuutta.

Juuri tämä käsitys on kuitenkin yksi kuntodopingin vaaroista, kertoo päihdelääkäri Kaarlo Simojoki.

Jos dopingaineita käyttää satunnaisesti ja pieniä määriä, steroidien käytöstä ei välttämättä seuraa välittömiä haittavaikutuksia. Se voi luoda valheellisen mielikuvan aineiden turvallisuudesta.

”Moni, joka ei käytä massiivisia annoksia eikä useita aineita kerralla, eikä siis koe vahvoja sivuvaikutuksia, voi ajatella, että steroidit voivat olla osa terveitä elämäntapoja”, Simojoki sanoo.

Simojoen mukaan terveellisyyden tuntua voi luoda myös se, että käytön lopettamisen jälkeen mieliala ja esimerkiksi libido laskevat hetkellisesti. Käyttäjä saattaa sen vuoksi ajatella, että aineet paransivat hänen vointiaan.

Käytön aikainen kokemus ei kuitenkaan kerro mitään aineiden pitkäaikaisista vaikutuksista, Simojoki kertoo. Esimerkiksi monet sydän- ja verisuonitauteihin liittyvät riskit ilmoittavat itsestään vasta, kun haitat ovat jo vakavia. 

”Vähän kuin rasvaisen ruuan kanssa, haittavaikutukset tulevat kuitenkin hiipien vasta yleensä vuosien päästä.”

Simojoen mukaan vaaratonta testosteronin tai sen johdannaisten käyttöä ei ole.

Steroidien käytön on tutkittu vaikuttavan haitallisesti myös kehonkuvaan. 

Simojoen mukaan monen pitkään dopingaineita käyttäneen kehonkuva vääristyy ja sekin voi kasvattaa riskiä psyykkiseen riippuvuuteen. Noin kolmannes dopingaineita käyttävistä kertoo olevansa psyykkisesti koukussa aineisiin.

2000-luvun alussa Pekka oli työelämässä. Hän alkoi käydä työpaikkansa salilla kasvattaakseen lihasmassaa ja helpottaakseen konttorityössä syntyneitä niska- ja hartiakipujaan.

Pian motiivit kuitenkin muuttuivat: Pekka halusi kokeilla, kuinka kovaan kuntoon hän voisi itsensä saada. 

Pekka otti yhteyttä vanhoihin tuttuihinsa ja kysyi, josko heiltä tai heidän tutuiltaan liikenisi anabolisia steroideja ja testosteronilisiä treenaamisen tehostamiseksi.

Tällä kertaa dopingainekuurit kasvoivat, ja napit vaihtuivat piikkeihin. Hän kertoo käyttäneensä aineisiin 500–1000 euroa aina puolen vuoden välein.

”Työssä käyvälle tuo ei ole kuitenkaan kauhean kallista.” 

Lihakset kasvoivat Pekan sanoin ”järjettömästi”. Jonkin ajan päästä lihakset olivat niin suuret, että päälle mahtuvia vaatteita oli vaikea enää löytää. 

Kerran Pekka etsi pikkutakkia juhlia varten, mutta jokaisessa vaateliikkeessä sanottiin samaa: puku on pakko teetättää. Pekka meni lopulta räätälille, joka valmisti hänelle puvuntakin mittatilaustyönä.

Tuolloin Pekka huomasi ensimmäistä kertaa haittavaikutuksia. Pinna oli välillä kireänä ja ajatusmaailma normaalia negatiivisempi. Kerran veret purskahtivat nenästä ulos painoa nostaessa.

Muita vaikutuksia hän ei kuitenkaan huomannut. Pekka kertoo käyneensä aika ajoin työterveydessä mittauttamassa maksa- ja hemoglobiiniarvonsa, jotka eivät hänen mukaansa ikinä lähennelleet vaarallisia lukuja. Lääkärille hän ei kuitenkaan kertonut käytöstään.

Vuonna 2007 silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin esitti huolensa kuntodopingin yleistymisestä ja pohti, onko ilmiöstä tulossa kansantauti. 

Paria vuotta myöhemmin, vuonna 2009, huippu-urheilun ulkopuolista dopingia alettiin kartoittaa.

Paria vuotta myöhemmin, vuonna 2009, huippu-urheilun ulkopuolista dopingia alettiin kartoittaa Nuorisotutkimusverkoston tutkimushankkeessa. 

Talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo oli tuolloin mukana tekemässä tutkimuksia. Lisäksi hän on kirjoittanut yhdessä sosiologi Mikko Piispan kanssa aihetta käsittelevän kirjan.

Kaiken tämän perusteella päätelmä oli selkeä: dopingepidemiaa ei ollut. 

Dopingaineita kokeilleiden määrä oli pysynyt samana 2000-luvun alusta eli noin prosentissa, vaikka monissa muissa länsimaissa prosenttiosuudet olivatkin suurempia.

Salasuo arvioi, että tätä avitti suomalaisten yleinen terveystietoisuus ja kielteinen asenne kilpadopingiin, mutta myös dopingaineiden käyttöön liittyvä stigma.

”Sama stigma pätee edelleenkin. Jos näyttää hyvältä, mutta muut saavat tietää, että kyse on jostain keinotekoisesta, se on pahin mahdollinen sattumus tällaisena itsensä esittämisen aikana.”

Silloisissa selvityksissä ilmeni, että keskivertokäyttäjä ei vastannut median luomia mielikuvia aggressiivisista kehonrakentajista. 

Tyypillisin tapaus on parikymppinen mies, joka käyttää dopingaineita kausiluontoisesti päästäkseen kesäkuntoon. Suurin osa dopingaineista hankitaan nykyisin verkosta.

Dopingtietämyksessä on kuitenkin vielä aukkoja. Naisten kuntodopingista ja sen yleisyydestä ei tiedetä juuri mitään, ja sitäkin voidaan vain arvuutella, kuinka moni aineita käyttävistä saa vaarallisia sivuvaikutuksia kaikessa hiljaisuudessa.

Vuonna 2010 Suomeen perustettiin Dopinglinkki, joka on valtion tukema tiedon- ja avunlähde dopingaineiden käyttäjille.

”Kuntodoping on mielestäni yksi niistä harvoista ilmiöistä, joihin on puututtu oikein. Ensin oltiin huolissaan, sitten selvitettiin ilmiön laajuus ja tunnistettiin ehkäisevän työn tarve ja luotiin palvelu siihen”, Salasuo sanoo.

Salasuon mukaan dopingin käyttö ei ole sittemmin yleistynyt. Asiaa on selvitetty neljän vuoden välein THL:n huumekyselyissä.

Salasuo veikkaa kuitenkin, että dopingaineiden käyttö saattaa jossain määrin kasvaa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Hän perustelee veikkaustaan sosiaaliseen mediaan liittyvillä ulkonäköpaineilla ja yksilöllisyyden korostumisella. 

Sosiaalisesta mediasta löytyy sisältöä, jossa dopingaineita käyttävät kuntoilijat kertovat seuraajilleen aineiden käytöstä tai vain esittelevät lihaksiaan. Pekkakin tunnistaa ilmiön.

”Sosiaalinen media on täynnä videoita, joissa spekuloidaan esimerkiksi sitä, onko joku fitness-vaikuttaja ’naturaali’ vai ei”, Pekka kertoo.

Stigma näyttää siis ainakin somen perusteella heikentyneen. Salasuon huolena on etenkin se, että somessa dopingaineiden käyttäjät ajautuvat kuplaan, jossa tietoa hankitaan itse eikä terveydenhuollon ammattilaisilta.

A-klinikkasäätiön tutkimus- ja kehitysyksikön päällikön Jukka Koskelon mukaan on selkeää, että jos dopingaineiden käyttäjät jäävät yksin, terveysriskit kasvavat.

Koskelon mukaan aineiden käyttäminen on aina riski jo ihan siksikin, että nykyään dopingaineet tuodaan maahan käytännössä verkosta tilattuna. Pakkausten sisällöstä ja puhtaudesta on vaikea saada täyttä varmuutta. 

Pekka aloitti viimeisimmän kuntodopingjaksonsa pari vuotta sitten, ja hän käyttää dopingaineita edelleen.

Pekka kertoo palanneensa salille ihan vain kaivattuaan harrastusta. Kuntosalilla käyminen oli tuttua, ja sen avulla oli helppo rentoutua esimerkiksi työpäivän jälkeen.

”Nyt viisikymppisenä olen halunnut vain harrastaa jotain, joten aloitin saliurheilun uudestaan. Se vaikuttaa hyvin mieleen, kun unohtaa stressitekijät.”

Jos kerran treenaamisen tavoitteena on helpottaa stressiä eikä kasvattaa lihaksia, mihin ihmeeseen Pekka tarvitsee dopingaineita?

Pekka myöntää, että lihasten kasvun näkeminen motivoi. Luomuna tuloksia syntyy tuskastuttavan hitaasti. 

Hän palaa piruvertaukseen.

”Kerran kun on käyttänyt, niin paluuta ei ole.”