jamsanseutu.fi - 2000008889704 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-11-08T19:21:23.957Z
👁️ 158 katselukertaa
🔓 Julkinen


Jämsän Aluelämpö Oy on investoinut lämpöpumppulaitokseen ja siihen energiaa tuottavaan aurinkopaneelikenttään. 

Aluelämmön toimitusjohtaja Hannu Soikkeli kertoo, että kaikkineen kyseessä on miljoonainvestointi. 

”Tontin, laitoksen ja aurinkopaneelien lisäksi kustannuksia on tullut esimerkiksi kaukolämpöputkiston yhdistämisestä Kaipolan ja Tiirinniemen välillä.”

Aluelämmön täytyi alkaa pohtia vaihtoehtoisia lämmöntuotantotapoja, kun UPM Kaipolan tehtaan toiminta lakkasi. Kaipolan alueelle tuotettiin kaukolämpöä tehtaan hukkalämmöstä. 

Yhtiö päätyi lämpöpumppulaitokseen ympäristösyistä. 

”Puhtaan energian puolesta puhutaan, joten lähtökohtamme ratkaisussa oli vihreä energiantuotanto. Haimme parasta koeteltua tekniikkaa ja valmista toimivaa ratkaisua”, Soikkeli summaa. 

AmbiHeat-lämpöpumppulaitos rakentuu Kaipolaan Tiirinniementien varteen. Aurinkopaneelit ovat jo tontilla odottamassa. 

”Lämpölaitos rakennetaan ostamallemme tontille. Laitos saataneen paikoilleen kesäkuun aikana ja alamme heti sitten testaamaan sitä.”

Soikkelin mukaan tarkoituksena on, että aurinkopaneelikenttä tuottaa kesäaikana suurimman osan lämpöpumppulaitoksen tarvitsemasta energiasta. 

500 kilowatin lämpöpumppulaitos tuottaa kesäaikaan kaksi kolmasosaa alueen lämmöntarpeesta. Laitos pystyy tuottamaan lämpöä, kun lämpötila pysyttelee kuuden pakkasasteen yläpuolella. 

Tulevaisuudessa ei ole poissuljettua, etteikö Kaipolan tehdasalueen uusien toimijoiden myötä alueen hukkalämpöä voitaisi myös käyttää kaukolämmön tuotantoon. Lämpöpumppulaitos on joustava, joten lämpöä voidaan tuottaa tarpeen mukaan paljon tai vähän.