Jos haluat ajaa maantietä pitkin Turun saaristoon Paraisille, Nauvoon, Korppooseen tai Houtskariin, ylität aina surullisenkuuluisan Kirjalansalmen sillan. Se on Saaristotien suurin silta ja samalla koko Suomen pisin riippusilta, joka jaksaa ihmetyttää matkaoppaita selaavia Rengastien kulkijoita: ”Miten niin muka riippusilta?”

Rakennustekniikaltaan riippusillaksi rakennettu terässilta on ainoa kiinteä tieyhteys Paraisten saaristoon. Se on kriittisessä roolissa suomalaisessa rakennusteollisuudessa ja huoltovarmuudessa, sillä sillan toisella puolella Paraisilla tuotetaan noin puolet koko maan sementtitarpeesta.

Jos Kirjalansalmen silta ei olisi käytössä, pääkaupunkiseudulla ja muualla maassa moni suuri rakennustyömaa olisi vaarassa pysähtyä parissa vuorokaudessa.

Kun Kirjalansalmen silta valmistui suurin fanfaarein vuonna 1963, Helsingin Sanomat kehui (24.12.1963) Suomen pisimmän riippusillan ja samalla Suomen pisimmän maantiesillan sijaitsevan ”luonnonihanassa saaristomaisemassa ”. Lehti luonnehti siltaa ”tekniikan pelkistettyä tarkoituksenmukaisuutta edustavaksi luomukseksi”.

Silloinen kulkulaitosministeri Martti Niskala kehui avajaispuheessaan, että sillan myötä suomalainen insinööritaito on yhdessä tanskalaisen suunnittelun kanssa saanut pysyvän muistomerkin.

Pysyvää muistomerkkiä sillasta ei kuitenkaan saatu.

Jo vajaat kolme vuosikymmentä myöhemmin sillan kriittisissä osissa havaittiin runsaasti ruostetta ja huolestuttavia rapautumia.

Tänä päivänä rakennettavat, uutta tekniikkaa edustavat terässillat rakennetaan kestämään kovaa käyttöä vähintään sadan vuoden ajaksi.

Vaikka ajat ja vaatimukset olivat ennen erilaiset, oli silti yllätys, kun Kirjalansalmen silta joutui massiiviseen remonttiin jo vuonna 1990, vain 26 vuotta vihkimisensä jälkeen.

Kesällä 1990 sillalla oli lähes koko kesän ajan kilometrien pituisia jonoja sillan korjaustöiden vuoksi. Tuolloin Turun tiepiirin työpäällikkö Teuvo Frändilä kertoi Helsingin Sanomille, että korjaustöissä uusitaan sillan koko pintakerros eristyksiä myöten.

”Samoin uusitaan kuusi kappaletta liikuntasaumoja eli ns. välisaumoja, jotka ovat sillan pääjänteen osuudella. Ne uusitaan vesitiiviiksi. Liikenteen alla on saumaan tullut jopa sentin rako, jolloin suolainen vesi on mennyt raoista sisään sekä rapauttanut betonin sauman molemmin puolin ja vesi on vuotanut sinne sillan kannen alle teräsrakenteiden päälle”, Fändilä kertoi lehdelle.

Suolainen vesi onkin ollut yksi sillan kohtalon kysymyksistä.

Vuonna 2012 Varsinais-Suomen Ely-keskuksen siltainsinöörin virasta eläkkeelle jäänyt Jouko Välimäki kertoo, että siltojen jatkuva jäätyminen ja sulaminen tekee olosuhteista äärimmäisen vaikeat.

”Meillä käytetään silloilla suolaa liukkauden torjuntaan. Suola on yhdessä veden ja lian kanssa aikamoinen myrkky. Se syövyttää sekä betonia että terästä.”

Suolavesi on useimpien siltojen ongelma, mutta Kirjalansalmen sillassa ongelmat kertaantuivat ja alkoivat toden teolla syödä teräksisen sillan rakenteita ja köysistöä.

”Suolaveden ja lian poishuuhtelu olisi ollut tärkeää, mutta Kirjalansalmen sillassa on sellaisia rakenteita, joihin on vaikea päästä käsiksi ja joihin kaikki tämä suolainen moska kertyy.”

Marraskuussa 2022 Kirjalansalmen sillan alla kolisee ja tärisee.

Varsinais-Suomen Ely-keskuksen siltainsinööri Ari Salo ja Väyläviraston silta-asiantuntija Jari Nikki ovat suostuneet esittelemään sillan kriittisiä paikkoja. Niitä, jotka ovat piilossa sillankäyttäjien silmiltä ja joita ei päälle päin näy, mutta jotka paljastavat kuitenkin ne peruuttamattomat vauriot, jotka nyt ovat johtamassa koko sillan purkamiseen.

Sillan alla kulkeva, lukkojen takana oleva kävelyhuoltosilta on tukevaa tekoa. Yläpuolella ajavat autot tärisyttävät siltaa. Etenkin raskas liikenne kolisuttaa siltaa niin, että ääntä on pakko korottaa. 

Maallikon silmin sillan alapuoliset rakenteet näyttävät moderneilta, tukevilta ja siisteiltä.

”Parikymmentä vuotta sitten sillalle tehtiin suuri peruskorjaus. Sen yhteydessä kaikki nämä rakenteet myös putsattiin ja maalattiin. Siksikin täällä näyttää niin hyväkuntoiselta nyt”, Salo selvittää.

Sitten Nikki pysäyttää askeleet ja osoittaa sillan tukirakenteita yhdistävää niittiliitosta. Niittiliitoksia on sillan alla satoja, ja Nikin osoittaman liitoksen pinnalla on runsain määrin ruostetta.

”Niittiliitokset ovat sillanrakentamisessa auttamatta vanhanaikainen tapa, joka nyttemmin on korvattu pultti- ja hitsausliitoksilla. Muutama vuosi sitten halusimme tutkia, missä kunnossa nämä vanhat niittiliitokset olivat. Ensimmäiseksi kokeiltu niitti oli niin hapero, että jäi vetäjän käteen. Kyllähän se säikäytti”, Nikki kertoo.

Tämän seurauksena kaikki sillankannen alapuoliset niitit tutkittiin ultraäänitarkastuksilla. Toista yhtä rikkinäistä niittiä ei kuitenkaan enää löytynyt.

Ari Salo jatkaa vaurioiden esittelemistä. Sillan alla kulkee tukevia teräspalkkeja, joista neljä on saanut ympärilleen teräksisen vaimentimen.

”Niiden tehtävänä on estää palkkeja värähtelemästä liiaksi.”

Yhä edelleen joka kerta, kun sillan ylittää raskas ajoneuvo, silta notkahtaa ja teräspalkit taipuvat aiheuttaen värähtelyä rakenteisiin. Ari Salon tarkat silmät näkevät taipumisen, mutta sitä pitää osata katsoa oikein.

”Auto työntää massaa edessään kuin aaltoa niin, että silta painuu alas hieman ennen, kuin auto on siinä kohdalla.”

Yksi taipuminen ei itsessään ole liikaa, mutta taipumisten sarja sen sijaan on.

Kyseessä on klemmariefekti.

Kuka onkaan joskus saanut sormiinsa pienen, metallisen paperiliittimen niin tietää, että sitä voi jonkin aikaa taivutella huvikseen, mutta kun klemmaria on muutaman kerran taivuttanut liikaa, se napsahtaakin äkisti poikki.

Puhutaan metallin väsymisestä.

Ja Kirjalansalmen silta on väsynyt.

Kun silta vuonna 1963 vihittiin käyttöön Maamme-laulun raikuessa, kukaan tuskin tiesi, että se jää suhteellisen lyhytikäiseksi.

Välimäki sanoo, että siltaa ei valmistumisensa jälkeen varsinaisesti huollettu. Kyse ei ole huolto- ja kunnossapitosuunnitelman laiminlyönnistä, sillä tällaista suunnitelmaa ei yhdenkään silta-asiantuntijan mukaan ole Kirjalansalmen sillalle edes tehty.

”Tuolloin ei vain ymmärretty sitä, että siltoja pitää niiden valmistumisen jälkeen myös tarkastaa ja huoltaa säännöllisesti. Siihen herättiin Suomessa vasta 1980-luvulla. Kirjalansalmen siltaakin alettiin tutkia tarkemmin vasta 1990-luvulla”, Välimäki muistelee.

Tuolloin havaittiin, että sillan rakenteissa oli pari sataa kappaletta huolestuttavassa kunnossa olevia teräslaakereita.

”Niiden olisi pitänyt olla huoltovapaita ja pysyä kunnossa itsessään. Nyt ne olivat kuitenkin ruostuneet kiinni eivätkä ne olleet päässeet liikkumaan riittävästi”, Nikki kertoo.

Teräslaakereiden ruostumisen myötä sillan liikuntasaumalaitteet eivät enää toimineet. Ne olivat jämähtäneet paikoilleen, jolloin sillan rakenteet olivat joutuneet suunniteltua suuremman rasituksen kohteeksi.

”Sillan liikuntasaumarakenteet elävät lämpötiloista johtuen. Teräs venyy ja sen täytyy esteettä päästä liikkumaan. Nyt liikuntarakenteet olivat jymähtäneet kiinni eikä teräs päässyt lainkaan liikkumaan”, Välimäki sanoo.

Kun vauriot paljastuivat, ymmärrettiin, että silta vaati kiireistä korjausta. Sillan korjaussuunnitelmiin liittyen järjestettiin kriisipalavereja, joissa tulevia korjaustöitä ja niiden aiheuttamia häiriöitä ja vaikutuksia käytiin tarkoin läpi.

2000-luvun alussa tehdyn mittavan peruskorjauksen suunnitellut Juhani Hyvönen Pontek oy:stä sanoo, että koska sillan kannessa määrävälein olleet liikuntasaumarakenteet eivät enää toimineet tarkoitetulla tavalla, sillan kansirakennetta ja käyttäytymistä päätettiin muuttaa ihan kokonaan.

”Teräslaakerit poistettiin ja koko kansi pantiin kumilaakereille. Samalla liikuntasaumat poistettiin koko sillan matkalta päitä lukuun ottamatta. Tämä remontti oli tekohengitystä, jolla sillalle saatiin 20 vuotta lisäaikaa.”

Nyt tuo 20 vuotta on kulunut ja surullisenkuuluisa silta elää viimeisiä vuosiaan. Se on esiintynyt jopa sadoissa negatiivissävyisissä uutisjutuissa elinkaarensa aikana, kun sen vaurioita on ruodittu perinpohjaisesti. Vuonna 2026 silta on viimein historiaa, kun se puretaan kokonaan pois.

Sillan viereen on marraskuussa alettu rakentaa työsiltaa. Sen valmistuttua Kirjalansalmen yli rakennetaan uusi, entistä ehompi silta, jonka on määrä valmistua vuonna 2025.

”Siitä tulee kaksi kertaa pidempi kuin nykyinen silta on. Sekin on korkea terässilta, mutta ei riippusilta kuten nykyinen vaan vinoköysisilta”, Ari Salo kertoo.

Uusi silta rakentuu nykyisen vierelle, Kaarinan suunnasta Paraisille ajettaessa nykysillan vasemmalle puolelle.

Uusien tielinjausten tieltä on jo kaadettu metsää ja tehty maatöitä. Muutama päivä sitten alueella käynnistyivät työsillan paalutus-, poraus- ja louhintatyöt. Edessä on pitkäksi ajaksi ajoittaista melua, tärinää ja rakennustyön pysäytysten vuoksi syntyviä jonoja.

Jari Nikki sanoo, että nyt käynnistynyt työ on Väyläviraston suurin siltahanke. Samaan syssyyn uusitaan myös läheinen Hessundinsalmen maantiesilta. Hankekokonaisuuden kustannusarvio on 128 miljoonaa euroa.

Uuden sillan kohdalla huomioidaan monta seikkaa, joita vanhan sillan kohdalla ei ymmärretty huomioida.

Silta-asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Kirjalansalmen nykyisen sillan huonokuntoisuus on monen asian summa.

Ensinnäkin vanha silta on oman aikansa tuote ja rakennettu sen ajan teknisten vaatimusten mukaan. Se on jo alun perinkin tehty sellaiseksi, että se on ollut hankala huoltaa. Silta on myös jätetty elinkaarensa alkupuolella huoltamatta.

Silta on myös aikoinaan suunniteltu kokonaan toisentyyppiselle liikenteelle. Se taas on johtanut siihen, että Paraisten suurteollisuudelle välttämätön raskas liikenne on rasittanut siltaa kohtuuttoman paljon.

”Silta tehtiin aikoinaan 30 tonnia painaville autoille. Nyt sillalla kulkee 76 tonnia painavia rekkoja”, Nikki sanoo.

Uuden sillan kantavuus kestää myös tulevaisuuden kovaa kuormitusta htc-rekoilla ja niiden entistä painavimmilla kuormilla.

Kun silta-asiantuntijoita vuosikymmenet työllistänyt Kirjalansalmen silta viimein puretaan, millaisia tuntemuksia se herättää?

”On tässä vielä niin paljon epävarmuuksia, että tiedä sitten, mitä tuntemuksia tässä vielä tulee”, Ari Salo pohtii.

Jari Nikki sen sijaan puntaroi tuntemuksiaan kahden vaihtoehdon välillä.

”Tämä on jo monta vuotta antanut ajoittaisia sydäntykytyksiä. Saa sitten nähdä, tuleeko purkuvaiheessa silmiin tippa vai tulisiko sittenkin enemmän helpotuksen huokaus”, hän naurahtaa.