hs.fi - 2000010034475 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-12-10T08:37:12.107Z
👁️ 207 katselukertaa
🔓 Julkinen


Fuengirola

Kuva­taide­piirin tapaaminen  on juuri päättynyt Fuengirolan Los Pacosissa. Sen vetäjä Tarja Pihlanen hyvästelee osallistujia Suomela-yhdistyksen tiloissa. 

Espanjan aurinko paistaa täydeltä terältä. 

Suomalaisten aikanaan rakennuttaman ja pääosin suomalaisten asuttaman Girasol-taloyhtiön tiloissa sijaitsevassa Suomelassa on ollut tänä talvena vilinää.

”Suomalaisia on tänä vuonna ihan valtavasti, ja suomea kuulee kaikkialla. Nuoria tulee lisää”, eläkkeellä itsekin oleva Pihlanen toteaa.

Kaikilla ei kuitenkaan enää ole varaa vuokrata asuntoa Fuengirolasta – ainakaan sen halutuimmilta alueilta.

Vuoden aikana Fuengirolan neliöhinnat ovat nousseet 15 prosentilla. Suomalaisten suosimassa Los Bolichesin kaupungin­osassa nousu on tätäkin huimempi: yli 28 prosenttia.

Kymmenessä vuodessa Fuengirolan vuokrien keskimääräinen neliöhinta on tuplaantunut. Tämän vuoden marraskuun vuokra-asunnon keski­määräinen neliöhinta oli kiinteistön­välitys­portaali Idealistan mukaan 12,60 euroa, kun kymmenen vuotta sitten vuokraa maksettiin kuutisen euroa neliöltä. Tuolloin 60 neliön asunnon sai siis keskimäärin 378 eurolla nykyisen 756 euron sijaan.

Pihlanen kokee olevansa onnekas, sillä hän maksaa kahden makuu­huoneen asunnostaan Los Pacosissa 660 euroa. Päälle tulevat sähkö ja netti. Monet hänen tuttavansa maksavat saman­kokoisista asunnoista suomalaisten suosimilla alueilla jo noin tuhat euroa.

”Haluaisin mielelläni vaihtaa asuntoa, mutta ei ole varaa. Kipuraja on tullut vastaan vuokra-asumisen hinnan suhteen.”

Asumisen lisäksi myös ruoka Aurinkorannikolla on kallistunut. Aiemmin Pihlanen teki ruokaostokset noin 15–20 eurolla, kun nyt kauppaan menee helposti tuplahinta.

”Olen ihan tavallisella työeläkkeellä, mutta nykyään eläkkeestä ei enää kuun lopussa ole enää mitään jäljellä – ennen sentään oli.”

Yrittäjänä uransa tehnyt Leena Myller muutti seitsemän vuotta sitten Aurinkorannikolle eläkepäivien viettoon.

”Mietin kotona itsekseni, että voisinhan minä istua yksin auringossakin.”

Myllerin ensimmäisenä Fuengirolan talvena Aurinko­rannikolla myrskysi, ja hän ihmetteli hurjia talvisäitä 400 euroa kuukaudessa maksaneesta ranta­kolmiostaan käsin. Kahden kuukauden jälkeen hän suunnitteli jo paluuta Suomeen.

Käänne oli se, kun Myller tapasi miesystävänsä ja elämä Espanjassa alkoi maistua. Kun vuokran­antaja ilmoitti, että ranta-asunto laitettaisiin ensin remonttiin ja sitten loma­vuokraukseen, Leena Myller muutti yhteen miesystävänsä kanssa.

Osat vuodesta Espanjassa asuva eläkeläinen jakaa miesystävänsä kanssa nyt 900 euron neljän huoneen asunnon, ja kulujen jakaminen mahdollistaa mukavan asumisen.

Vaikka hinnat ovat nousseet, Myller kokee pääsevänsä Espanjassa Suomea parempaan elintasoon.

Fuengirolan Los Bolichesista käsin koko Aurinko­rannikolla palvelevan Sunloma-kiinteistön­välitystoimiston yrittäjä Kirsi Oras sanoo, että myynti­hinnat ovat nousseet maltillisemmin. Mukavan kahden makuuhuoneen asunnon suomalaisten suosimilta alueilta saa noin 170 000–250 000 eurolla.

”Vuokra-asuntojen hintataso on liki tuplaantunut. Samalla kuitenkin myös asuntojen laatu on parantunut.”

Edullista asumista etsitään nyt sisämaan pienistä vuoristokylistä.

”Nykyään eläkeläiset ajavat autoa, harrastavat ja liikkuvat. Ei heitä pelota lähteä uusille alueille.”

Oras uskoo, että Aurinko­rannikolla on hiljalleen käynnissä sukupolven­vaihdos.

”Etätyö­mahdollisuudet ovat avanneet maailmaa, ja voisimme vuokrata asuntoja etätöitä tekeville perheille 2–3 kuukauden pätkissä niin paljon kuin niitä vain olisi.”

Meri­mies­kirkon sosiaali­kuraattorit Tia Raunio ja Nina Tölli ovat huomanneet Aurinko­rannikon vuokrahintojen nousun sekä omakohtaisesti että asiakkaidensa kohdalla.

”Paikallisilla ei ole enää varaa maksaa näitä vuokria, eikä pian ulko­maalaisillakaan”, Raunio sanoo.

”Täällä pärjäävät nyt esimerkiksi ne, joilla on tosi hyvä eläke, ja etätöitä tekevät.”

Aurinko­rannikko sijaitsee Málagan maakunnassa, jonka keski­määräinen vuokra on 1  233 euroa eli enemmän kuin Espanjan 1 080 euron minimipalkka. Maakunnan keski­määräinen brutto­palkka on noin 1 450 euroa kuussa. Monien alueella asuvien suomalaisten työikäisten palkkataso on samaa luokkaa.

Vuonna 1996 ensimmäisen kerran Aurinko­rannikolle saapunut Tölli muistaa, että 1990-luvulla Aurinko­rannikolle muuttivat monet hyvin pientä eläkettä saavat.

”Täällä he pystyivät saavuttamaan paremman elämän­laadun. Vuokra-asunnon sai edullisesti, ja samalla pystyi syömään ulkona ja nauttimaan elämästä.”

Nyt Raunio ja Tölli kokevat suomalais­yhteisön jakautuneen kahtia. Osalla on varaa nautiskella, kun taas toinen osa on yhä tiukemmilla, eikä sopivan hintaista asuntoa tahdo löytyä edes kimppa­kämpistä.

Monet suomalais­eläkeläiset ovat suosineet vuokra-asumista sen tarjoaman vapauden vuoksi. Kesät on vietetty Suomessa, loppuvuosi Espanjan lämmössä. Aurinko­rannikolla on odottanut tuttu vuokrakoti.

”Kun hinnat ovat nousseet, osa on joutunut jäämään Suomeen”, Raunio sanoo.

Sosiaali­kuraattoreita suomalaiselle seura­kuntakodille tapaamaan tullut Tiina kuuluu siihen ryhmään, jolla ei ole enää varaa Fuengirolan vuokriin. Hän ei halua puhua tukalasta tilanteesta omalla nimellään.

Varhennettua osa-aikais­eläkettä saava Tiina muutti Espanjaan lähes 12 vuotta sitten. Hän saapui Espanjaan pienen perinnön turvin ja työskenteli pitkään ravintola-alalla. Nyt sydän­ongelma on tehnyt työnteosta lähes mahdotonta.

Tiina vuokrasi kahden makuu­huoneen ullakko­huoneistoa 380 eurolla. Vuokrien noustua hän siirtyi asumaan kimppa­kämppiin. Hän etsii parhaillaan uutta kotia.

”Pari vuotta sitten näin ensimmäisen asuntoni vuokra­ilmoituksen, ja vuokra oli hypännyt 1 200 euroon.”

Osa-aikaiseläkkeen lisäksi Tiina saa pientä toimeentulotukea paikalliselta sosiaali­toimelta. Hän on joutunut tukeutumaan myös ruoka-apuun.

Tia Raunio ja Nina Tölli kuvailevat ilma­piiriä ikäihmisten keskuudessa hämmentyneeksi. Vuokralaki ei ole useimmille tuttu, eikä monikaan tiedä, miten esimerkiksi yllättävien vuokran­korotuksien suhteen pitäisi toimia.

Raunio joutui itsekin palkkaamaan laki­miehen, kun hänen vuokra­sopimuksensa aiottiin katkaista laittomasti.

”Monet vuokran­antajat eivät tunne lakia tai välitä siitä, eivätkä kaikki vuokralaiset uskalla vastustaa vuokran­antajaa. Kannattaa selvittää omat oikeutensa.”

Tiinalle Suomeen paluu ei ole vaihtoehto, sillä Espanjasta on tullut koti. Hän on kuitenkin pohtinut muuttoa Kaakkois-Espanjan Costa Blancalla sijaitsevaan Torreviejaan, jossa elää Espanjan toinen suomalais­yhteisö.

Costa Blanca on perinteisesti ollut Aurinko­rannikkoa edullisempi alue. Vaikka myös Torreviejan vuokrat ovat selkeässä nousussa, keski­määräinen neliöhinta on pysytellyt toistaiseksi alle 10 euron. Sosiaali­kuraattorit ovat huomanneet Torreviejan vetävän nyt aiempaa enemmän suomalaisia.