hs.fi - 2000010065074 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-12-22T12:25:10.460Z
👁️ 148 katselukertaa
🔓 Julkinen


”Herranjestas sentään.”

Näin kommentoi polkupyöräilevä nainen Hyvinkään Koneenkadulla, kun hän kuulee viereisen matalan harjakattoisen rakennuksen uusista käyttäjistä.

Loppuvuoden aikana rakennuksessa on alkanut toimia kulttuurikeskus Otsolaksi nimetty toimintapaikka, jossa äärioikeisto aikoo järjestää tapahtumia. 

Talon omistaa yksityishenkilö. Kun HS kävi paikalla tällä viikolla, sen ulkoseinissä ei näkynyt keskuksen nimeä eikä muitakaan tunnuksia. 

Kadun toisella puolella sijaitsee nostolaitteita valmistavan Konecranesin pääkonttori. Lähistöllä on myös yksittäisiä asuintaloja.

Otsolan avajaistilaisuus järjestettiin lauantaina 9. joulukuuta. Tuolloin rakennuksessa esiintyi äärioikeistopiireissä vaikuttavia koti- ja ulkomaisia bändejä.

Sosiaalisen median päivitysten perusteella avajaisiin kokoontui äärioikeistolaisia toimijoita Suomen lisäksi ainakin Virosta, Norjasta, Ranskasta ja Kreikasta.

Musiikkitapahtumaan osallistui esimerkiksi kamppailuharjoituksia järjestävien avoimesti rasistisen Active Club -verkoston ja Veren laki -ryhmän jäseniä. Active Club oli herättänyt julkisuudessa huomiota muutama päivä aiemmin itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa Helsingissä.

Avajaistapahtumaa mainosti etukäteen myös uusnatsiryhmä Hammerskins omalla Telegram-kanavallaan.

HS on varmistanut sosiaalisen median ja muiden avointen lähteiden perusteella, että äärioikeistolaisten ryhmien edustajat julkaisivat sosiaalisen median päivityksiään  Koneenkadun rakennukselta.

Kulttuurikeskus Otsolan toiminta-ajatus vaikuttaa vahvasti äärioikeistolaiselta, sanoo äärioikeistoa tutkinut dosentti Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta.

Hänen mukaansa äärioikeistolla on aiemminkin ollut tiloja toimintaansa varten, mutta niiden osoitteet on pidetty ulkopuolisilta salassa. 

Otsolasta tekee poikkeuksellisen se, että osoite Hyvinkään Koneenkadulla on kerrottu avoimesti muun muassa keskuksen omilla sosiaalisen median tileillä. 

Pysyvä kokoontumispaikka voi helpottaa äärioikeiston toimintaa, sillä kunnat ja muut toimijat eivät välttämättä suostu vuokraamaan niille tiloja tapahtumia varten. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki perui Ylen mukaan liikuntatilansa varauksen Veren laki -ryhmältä vuonna 2020, koska piti sen toimintaa kaupungin arvojen vastaisena. 

”Se helpottaa tapahtumien järjestämistä, kun ei tarvitse aina erikseen hankkia tilaa. Valmiina on aina tila, johon kokoontua”, Kotonen sanoo.

Rakennuksessa on tarkoitus järjestää musiikkitapahtumien lisäksi ”puhe­tilaisuuksia, isompia kamppailu­treenejä, fight nighteja ja mitä mieleen tuleekaan”. Näin ainakin Otsolan edustajat itse ovat kertoneet äärioikeistolaisen Partisaani-verkkomedian haastattelussa. 

Haastattelussa mainitaan mahdollisina tapahtumina myös saunaillat ja puoluekokoukset.

Kukaan yksittäinen henkilö ei ole esiintynyt omalla nimellään Otsolan edustajana sosiaalisessa mediassa tai muualla julkisuudessa.

Äärioikeistolaisen Partisaani-verkkomedian haastattelussa kysymykseen Otsolan puolesta vastasi ”kollektiivi”, jonka edustajien nimiä ei kerrottu.

Sosiaaliseen mediaan julkaistussa tapahtuman materiaalissa on peitetty valtaosa osallistujien kasvoista.

HS yritti kysyä Otsolan toiminnasta sähköpostitse sen sosiaalisessa mediassa ilmoittamasta sähköpostiosoitteesta. Kysymykset koskivat muun muassa sitä, ketkä keskusta pyörittävät ja miksi se avattiin juuri Hyvinkäälle.

Lyhyt vastausviesti tuli alle puolessa tunnissa, mutta siinä ei vastattu suoraan kysymyksiin.

”Otsola on kulttuurikeskus, jossa järjestetään erilaisia kansallismielisiä kokoontumisia. Taustalla on ajatus kansallismielisten toimintatilasta ilman sen erityisempiä poliittisia kirjauksia mihinkään paperiin”, kuului allekirjoittamaton vastausviesti kokonaisuudessaan.

Rakennuksessa järjestettävät tapahtumat voivat Tommi Kotosen mukaan toimia rekrytointikanavana äärioikeistolaiseen toimintaan.

”Musiikkikulttuuri on ollut aina keskeinen kanava, jonka kautta ihmisiä on liittynyt toimintaan mukaan. Se antaa mahdollisuuden kutsua paikalle sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole täysimääräisesti sitoutuneet siihen.”

Tapahtumat ja kasvokkaiset kohtaamiset voivat Kotosen mukaan myös lisätä ryhmän solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Suojelupoliisi kertoo, että ”tapaamispaikoilla on merkitystä muun muassa äärioikeistoon liittyvien henkilöiden verkostoitumisen ja ääriliikkeisiin rekrytoinnin näkökulmasta”.

Suomessa toimii suojelupoliisin mukaan useita järjestäytyneitä äärioikeistoryhmiä. Ne organisoivat esimerkiksi mielenosoituksia, musiikkitapahtumia ja kamppailuharjoituksia.

”Tällaisten näkyvästi toimivien ryhmien ei arvioida itsessään pyrkivän terroristiseen toimintaan, mutta ne luovat potentiaalisen kasvualustan yksittäisten henkilöiden radikalisoitumiseen”, suojelupoliisi toteaa HS:lle.

Suojelupoliisi on kiinnostunut nimenomaan äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyvästä terroristisesta toiminnasta. Äärioikeistolaisen terrorismin uhka on suojelupoliisin mukaan kasvanut Suomessa.

”Tällaiset toimijat pyrkivät toimimaan salassa. Todennäköisimmän terrorismin uhkan muodostavat salassa toimivat yksittäiset henkilöt ja ryhmät, joilla on sekä halu että kyky väkivaltaiseen toimintaan.”

Kulttuurikeskus Otsolan kiinteistön omistaa 44-vuotias mies. 

”En ole itse mukana sen toiminnassa, vaan he ovat siinä vuokralaisena. He eivät ole aiheuttaneet mitään häiriötä”, mies kertoo.

Kiinteistönomistajan mukaan Otsola voi toimia kiinteistössä, kunhan se maksaa vuokran eikä aiheuta häiriötä. Hän ei suostu muuten kommentoimaan Otsolan toimintaa eikä vuokrasopimuksen pituutta. 

Ainakaan kaikki lähiseudun ihmiset eivät vielä tiedä, että naapurustoon on perustettu äärioikeiston toimintapaikka. Lähistöllä asuva mies ei ilahtunut tiedosta, kun hän kuuli siitä HS:lta.

”Kiva tietää”, mies sanoi ja teki sormillaan ilmaan lainausmerkit.

”Sen tyyppinen poliittinen toiminta on aina väärässä paikassa.”