Naps. Rintaliivien hakaset napsahtavat auki ja rintani pullahtavat esiin.

Riisun vielä rumat tennissukkani ja potkin ne sohvan alle piiloon. Päälläni on pelkät alushousut, joiden hikoiluttava pitsi hiertää nivusia. Onhan tamponin naru piilossa?

Tarkastan, että jalustalla seisovan kamerani linssi osoittaa juuri oikeaan kohtaan sängylläni. Painan itselaukaisijaa, ja kymmenen sekunnin lähtölaskenta alkaa.

Heittäydyn vatsalleni sängylle ja häädän hätäisesti kissan tiehensä. Hoen mielessäni: ”Ole rento, näytä seksikkäältä, ole rento, näytä seksikkäältä.”

Klik. Uusi asento. Klik. Uudelleen ja uudelleen.

Kuvaan itseäni puolialasti opiskelun nimissä.

Olen edellisviikolla maksanut 79 euroa neljän viikon mittaisesta verkkokurssista, jonka nimi on Ura OnlyFansissa: Aloita, onnistu & menesty. Tarkoitukseni on selvittää, voiko kaltaiseni nelikymppinen perheenäiti mennä seksuaalissävytteisistä sisällöistään tunnetuksi tulleeseen OnlyFans-palveluun – ja jos voi, mitä siellä tekisin.

Britanniassa vuonna 2015 perustettu OnlyFans on rekisteröityneille käyttäjille omistettu sisällönjakopalvelu, jonka toimintamalli on yksinkertainen: luo profiili ja tili, määrittele julkaisuvirrallesi hinta, postaa rohkeita kuvia ja videoita säännöllisesti ja toivo vakiotilaajia.

Kuukausitilausten hinnat vaihtelevat viidestä viiteenkymmeneen dollariin, eli hieman alle viidestä eurosta hieman alle viiteenkymppiin. Erityisen tyytyväiset fanit voivat myös ”tipata” eli maksaa sisällöntuottajalle ekstraa.

OnlyFansin typistäminen pelkiksi seksisisällöiksi on tosin harhaanjohtavaa. Palvelussa on niin kokkaustilejä, suosittuja sporttiprofiileja kuin söpöjä eläinvideoitakin, mutta parhaiten vetää seksi. Kun yritys viime syksynä ilmoitti kieltävänsä palvelusta seksuaalisen sisällön, sekä käyttäjät että tekijät pillastuivat, ja linjaus kumottiin vain muutamaa päivää myöhemmin.

Palvelun suosio kasvoi räjähdysmäisesti pandemiavuosina, eikä ihme. Kun korona sulki melkein koko maailman koteihinsa, oli aikaa vetkutella verkossa, kuluttaa ja tuottaa nettisisältöjä – kuten pornoa. OnlyFans takoo koko ajan parempaa tulosta: viime vuonna yhtiön nettoliikevaihto oli lähes sata miljoonaa dollaria.

OnlyFans julistaa demokratisoineensa erotiikka-alan, ja sen seksikkään sisällön tekijöitä viehättävät tuotantomuodon joustavuus ja omaehtoisuus. Alusta tarjoaa menestysmahdollisuuden myös kapeasta pornokuvastosta poikkeaville tekijöille, eli kaikennäköisille ja -kokoisille yrittäjille.

Asiakkaalle eli maksajalle palvelu tuo seksiin ja pornoon uuden, kutkuttavan vinkkelin: vähän kuin tuntisin tuon tyypin, jonka kuumia kuvia pääsen katselemaan. Intiimiyden ja henkilökohtaisuuden illuusio kiihottaa.

Eikä kyse ole aina pelkästään illuusiosta – osa OnlyFans-tekijöistä kertoo, että he nauttivat aidoista vuorovaikutussuhteista asiakkaidensa kanssa.

Minussa herättää mielenkiintoa ajatus OnlyFans-sivutuloista.

Olen vaihtelevilla tuloilla kuusihenkistä perhettä kannatteleva freelancer, eikä sosiaalisella medialla ansaitseminen ole minulle vierasta. Minulla on Instagramissa 18 000 seuraajaa ja teen siellä kaupallisia yhteistöitä eli mainoksia. Kulttuurialan vaativiin, mutta satasilla korvattaviin silpputöihin nähden mainokset tuntuvat helpolta, houkuttelevalta rahalta.

Voisiko kaupallisen työn tulovirtaa kasvattaa entisestään OnlyFansissa?

Tähän tarvitsen ammattilaisen apua, ja siksi olen ilmoittautunut menestyvän OnlyFans-tilin perustamiseen opastavalle verkkokurssille. Sitä vetää Erika Helin. Helin on muutaman vuoden takainen Miss Suomi -finalisti ja tosi-tv-sarja Paratiisihotellin kilpailija, mutta ennen kaikkea seurattu sometähti. Toisaalta hän on myös it-alalla työskennellyt insinööri.

Helin on Suomen merkittävimpiä OnlyFans-pioneereja ja tuottanut eroottista materiaalia alustalle jo reilun kahden vuoden ajan.

Helin kertoo lanseeranneensa OnlyFans-kurssinsa Instagramin yksityisviestilaatikkonsa täytyttyä aina samoista kysymyksistä: Miten OnlyFans-asiakkaita hankitaan? Miten itseään voi markkinoida? Mihin visuaalisuudessa kannattaa panostaa?

Sen minäkin haluaisin tietää.

”Ura OnlyFansissa -luento saatavilla!”

Puhelimeni näytölle välähtää ilmoitus siitä, että päivän kurssisisältö on saatavilla. Istun ystävän kanssa kahvilla ja kiskaisen käteni vaistomaisesti näytön päälle. Hävettää. Reaktio paljastaa paljon ennakkoluuloistani: onkohan tämä vähän noloa ja likaista?

Onneksi kurssi sentään on täysin anonyymi. Napakat sisällöt ilmestyvät päivittäin verkkokauppasovellukseeni, mutta en tiedä muista kurssilaisista mitään. Pänttään ohjeita ja teen kirjallisia harjoituksia omassa tahdissa itsekseni.

Kurssi on kuumasta aiheestaan huolimatta ennen kaikkea asiallinen yrittäjyysvalmennus: aseta tavoitteet toivomallesi kuukausitulolle, luo brändi, panosta tekniseen toteutukseen. Luo kuviin filttereillä yhtenäinen tunnelma ja määrittele värimaailmasi.

Hämmennyn. Lempivärejäni ovat hempeät pastellit, mutta nyt haetaan varmasti jotakin räväkämpää.

Opin, että OnlyFansilla voi tienata parilla eri mallilla.

Aloittelijan kannattaa luoda kuukausimaksullinen sivusto, jolle ladataan tietty, luvattu määrä julkaisuja viikossa. Sen lisäksi voi myydä lisämaksullista, rohkeampaa ja räätälöidympää sisältöä.

Helinin kurssilla suositellaan myös ilmaiskokeilujaksoa sisäänheittotuotteena. Harva tahtoo ostaa sikaa säkissä tai sensuellia sisältöä sokkona.

Kuukausimaksun lisäksi sisällöntuottajat tarjoavat useimmiten lisäpalveluhinnaston eli ”tippimenun”, jolta tilaaja voi valita haluamaansa ekstrasisältöä. Tämä voi olla mitä tahansa käytetyn alusvaatteen postituksesta yhteiseen chat-hetkeen. Asiakas voi toki tipata suosikkisisällöntuottajaansa ilman lisäpalveluitakin, jos tämän vakiosisältö miellyttää tarpeeksi jo itsessään.

Helinin kurssin tietopaketteja rytmittävät harjoitukset, joissa kurssilaiset haastetaan pohtimaan omia arvojaan, rajojaan ja realistisia tavoitteitaan. Erika Helinin mukaan myös OnlyFansissa purevat viimeisten päälle stailattujen kiiltokuvien rinnalla inhimilliset sisällöt: kännykällä kuvatut, aidot videot, joissa tilaaja pääsee lähelle sisällöntuottajaa.

Tämä kuulostaa minusta hyvältä. Someseuraajani kiittävät minua poikkeuksetta rehellisyydestä ja intiimin ilmapiirin luomisesta, ja sellainen on ilmeisesti OnlyFansin ytimessä.

Mutta millainen olisi OF-brändini, jos heittäisin vaatteet hemmettiin? Kun teen listaa yksityiskohdista, kirjaan ylös, että en halua kuviin pimppiäni: se on kiva elämänkumppani, mutta ei erityisen kuvauksellinen. Anteeksi, alapää.

Kehoni puolesta minut luokitellaan pluskokoiseksi, jolloin on vaarassa ajautua automaattisesti kehopositiivisuuslokeroon ”juhlistamaan kaikenlaisia vartaloita”. OnlyFans on täynnä näitä runsaita, seksikkäitä naisia, joille myös riittää kiihkeitä tilaajia. Kannatan ideologiaa, mutta en ole tarpeeksi sinut kilojeni kanssa alkamaan itse kehoaktivistiksi. En halua myöskään olla fetissikohde.

Lisäksi pelkään, etten kestäisi kurjaa palautetta tai kamalia kommentteja ulkonäöstäni. Ja neljäänkymppiin mennessä olen oppinut, ettei itsetunnon aukkoja paikata millään määrällä tsemppaavia, edes ihailevia, nettikommentteja, vaikka niitä OnlyFansissa kyllä riittää.

Monella tavalla OnlyFans saattaakin olla edistysaskel, mutta seksialan epäkohtiin se ei ole mikään ihmelääke. Vaikka palvelu varmistaa, että sisällöntuottajat ovat täysi-ikäisiä, heidän henkilöhistoriastaan, motiiveistaan tai mielenterveytensä tilasta palvelulla ei ole takeita.

Tilin luominen on niin helppoa, että se onnistuu päähänpistonakin, eivätkä kaikki varmasti osaa arvioida työn seurannaisvaikutuksia. Kuvat voivat hyvinkin päätyä sukulaisten tai työnantajien nähtäviksi, ja seksityön stigma on yhä raju.

Omien rajojen ennalta määrittely on Erika Helinin mukaan olennainen osa tervettä OnlyFans-työtä.

”On pakko miettiä, millä summalla on valmis myymään sieluaan ja kehoaan”, Helin summaa videopuhelussa reissun päältä Lontoosta.

”Viimeksi kun tarkistin, palvelun mahdollistaman tipin yläraja oli 200 dollaria. Sekin on verojen jälkeen aika pieni summa omista periaatteista tinkimisestä. Omien rajojen rikkominen aiheuttaa ahdistusta ja on pitkässä juoksussa henkistä väkivaltaa itseä kohtaan. Etenkin nuorten tekijöiden pitäisi ymmärtää tämä.”

Heliniltä pyydetään säännöllisesti graafisia alapääkuvia tai vaikkapa dildovideoita.

”Silloin on asiallista vastata, että kiitos toiveesta, mutta en tee sellaisia. Sen sijaan saatan suositella jotakin kivaa kollegaa, jolle sellaiset ovat ok. Se on hyvää asiakaspalvelua.”

Dildovideot, avoimet alapääkuvat. Tunnen lievää paniikkia.

Jos en ole aivan sinut OnlyFans-flirttailuni kanssa, eivät ole kaikki muutkaan.

”Joko sä olet perustanut sun OnlyFansin?”

Puolisoni kysymys aamiaispöydässä on muka-huoleton, mutta aistin, että siinä on annos epävarmuutta. Hän suhtautuu kurssikokeiluuni varauksella ja kysyy, aionko poseerata tätä juttua varten otettaviin kuviin ”siis ihan haarat levällään tai jotenkin”.

Avomieheni ei ole kontrolloiva mulkku, vaan naisten itsemääräämisoikeuteen ja seksuaaliseen voimaantumiseen lämmöllä suhtautuva feministi. Ymmärrän silti, että ajatus oman puolison puolijulkisesta seksisisällöstä verkossa voi tuntua epämukavalta.

Siksi kysyn häneltä, olisiko hänelle ok, jos alkaisin julkaista vaikkapa alusvaatekuvia OnlyFansissa.

”En minä tiedä, mitä saan tuntea puolisona”, mies aloittaa. ”Mutta ei se kovin helpolta ajatukselta tunnu.”

Hän heittää minulle vastapallon: mitä jos hän poseeraisi boksereissaan tuntemattomille? Mietin hetken. Vatsassa muljahtaa inhottava mustasukkaisuuden tunne. Sen terävin huippu on juuri OnlyFansin henkilökohtainen ulottuvuus. Tuntuu kuin palvelussa ei olisi etäinen, kasvoton pornotähti, vaan käyttäjien kaveri.

OnlyFansiin luovat kylläkin sisältöä myös pariskunnat. Pitäisikö meidän alkaa ladata seksiaktejamme nettiin?

”Ei kiitos, en ole ekshibitionisti”, puoliso vastaa ja haukkaa paahtoleipää.

Ammattilainenkin tunnistaa alan haasteet ihmissuhteissa. Erika Helinin mukaan sekä perhe että ystävät nikottelivat, kun hän aloitti uransa OnlyFansissa. Läheisten hyväksyntä ja myötäilo Helinin menestyksestä ottivat aikaa.

Romanttisille kumppaneille alavalintaa on pitänyt perustella tiuhempaan. Helin on sinkku, mutta on tehnyt OnlyFansia myös deittaillessa ja seurustellessa.

”Moni mies väittää aluksi, että urani ei haittaa heitä, mutta joka kerta omistushalu ja mustasukkaisuus ovat lopulta tulleet suhteemme tielle”, Helin sanoo. ”Saan viikoittain satoja viestejä, jopa kosintoja. Minulle iskuyritykset eivät merkitse mitään, mutta poikaystävät saattavat ottaa ne vakavasti.”

OnlyFansin ei Helinin mukaan tarvitse olla parisuhteessa ongelma, ja hänestä työmuoto sopii myös perheelliselle. OnlyFans-tekijöillä on myös lapsia, ja parhaimmillaan heille puhutaan äidin tai isän työstä rehellisesti ja ikätasoisesti.

”Lapset ovat aikuisten peilejä. Jos heille opetetaan, että seksuaalisuudessa ei ole mitään inhottavaa tai naurettavaa, tämän ammatinkaan ei tarvitse olla tabu.”

Erika Helin nauttii työstään avoimesti. Ja miksi ei nauttisi? OnlyFans on tarjonnut hänelle vapauden tehdä ”ihan mitä tahansa”.

Helinin tapauksessa se on tarkoittanut jo parin vuoden ajan yli puolta vuotta vuodesta ulkomailla, ylellisissä hotelleissa. Hänen työnsä ei ole sidottu aikaan tai paikkaan, ja yksityisyrittäjänä hän on vastuussa tekemisistään vain itselleen.

Olen lyhytjänteinen, levoton ja sitoutumiskammoinen työntekijä, joten Helinin arki kuulostaa korvaani mahtavalta.

”Elämäni on ihanaa”, Helin sanoo. ”Keski-ikäisillä on tapana ajatella, että nuorena raadetaan ja eläkkeellä nautitaan. Minä tahdon hoitaa nauttimisen jo nuorena.”

Helin sanoo jatkavansa OnlyFansissa niin kauan, kun työ tuottaa rahaa kohtuullisella vaivalla.

”Jos ala kuolee nopeasti, menen takaisin töihin. Tällä hetkellä panostan sijoittamisen ja säästämiseen, jotta voisin parinkymmenen vuoden päästä satsata vaikkapa kutsumushommiin, kuten vapaaehtoistöihin nuorten tai vanhusten parissa.”

Minkä verran Helin sitten tienaa?

”Sehän kaikkia kiinnostaa”, Helin huokaa. ”No, sanotaanko, että tienaan paremmin kuin aiemmin insinöörinä it-alalla. Tuloni ovat vähintään 6 000 euroa kuussa.”

Kun neljän viikon OnlyFans-kurssini lähestyy loppuaan, tajuan, etten ole tähän henkisesti valmis.

Todellinen menestys OnlyFansissa, kuten Instagramissa tai TikTokissakaan, ei onnistu päähänpistopohjalta, vaan vaatii selkeää brändiä ja oman ”jutun” löytämistä. Tässä palvelussa en yksinkertaisesti löydä sitä.

Kun puntaroin ohjeistuksen mukaisesti, mikä minua oikeasti eniten kiinnostaa, vastaus on kirjallisuus. Ei kovin orgastista, vaikka fetissisisältö kyllä kukoistaa OnlyFansissa. Ehdotan ruokakauppaan ajaessa tohkeissani puolisolleni, että joku voisi innostua siitä, että vaikkapa nuolen kirjojani. Klassikko per päivä! Siitä hän ei varmaankaan olisi kovin mustasukkainen?

Autoon laskeutuu hiljaisuus, ja konseptini vaietaan kuoliaaksi.

Totta puhuen kiinnostun Helinin kurssin myötä OnlyFansista ennemmin tilaajana kuin tuottajana.

Kulutan pornoa silloin tällöin ja olen jo joitain vuosia sitten herännyt ristiriitaan kulutusperiaatteissani: miksi ostan eettisesti tuotettuja vaatteita ja perehdyn ärhäkkänä kahvin tuotanto-olosuhteisiin ja hedelmien viljelyn ilmastovaikutuksiin, mutta pidän itsestään selvänä, että saan mässäillä pornolla ilmaiseksi niin paljon kuin sielu sietää?

Siinä puhutaan kuitenkin ihmisistä, ei avokadoista.

Siksi olen siirtynyt maksamaan reilut parikymppiä kuussa laadukkaan pornopalvelun videokirjastosta, ja voin hyvin kuvitella siirtyväni jonkun suosikkitähteni seuraajaksi myös OnlyFansissa. Jos nykyään haksahdan katsomaan ilmaista bulkkipornoa, kokemus muistuttaa Mäkkärissä aterioimista: hetkellisesti tyydyttävää, mutta aika paskaa. Jälkikäteen kaduttaa.

Intiimi työ on arvokasta, ja siitä kuuluu maksaa.

Se on myös vaikeaa, kuten huomaan kuvaussessioni aikana kääntäessäni lattanoita pakaroitani tyrkylle ja säätäessäni kuvan valotusta kohdilleen, kunnes lopulta on liian hämärää kuvata ollenkaan.

Ennen kaikkea haasteeni ovat kuitenkin henkisiä. En olekaan niin vapautunut kuin luulin. Ajatus nakukuvastani netissä on turvaton. Sitä tunnetta ei voi ohittaa.

”Tätä työtä on mahdoton tehdä, jos ei tunne oloaan mukavaksi”, Erika Helin tiivistää.

Jatkan siis tilaajana, en tuottajana. Hyvästi tienestit.