Aamuyöllä 22. helmikuuta suomalainen purjevene Cara Mia sai varoituksen. Jemenin huthiliike oli aktivoitunut samalla alueella, jolla Cara Mia juuri seilasi, varoitti britannialainen merenkulkua seuraava virasto UKMTO.

Veneen miehistönä olivat suomalaisinsinöörit Jarno Grönlund ja Veli-Veikko Elomaa. He olivat lähteneet siirtämään Elomaan venettä Omanin Salalahista Saudi-Arabian Jeddaan. Matka vei heidät keskelle aktiivista konfliktialuetta Punaisellamerellä.

”Meni noin puoli tuntia [UKMTO:n varoituksesta] ja katselin horisonttia, missä tiesin, että on rahtialuksia. Siellä näkyi tulipallo, ja 5–10 minuutin päässä näkyi toinen. Kaksi räjähdystä näkyi noin kahdeksan mailin päässä”, kertoo Elomaa.

Sattui olemaan Elomaan syntymäpäivä.

Samana päivänä Yhdysvaltain armeija ampui Punaisellamerellä alas kuusi huthien lennokkia. Huthien ohjus puolestaan osui brittiomisteiseen, Palaun lipun alla seilaavaan rahtialus MV Islanderiin. Yksi ihminen loukkaantui.

Kyseessä eivät välttämättä ole juuri samat iskut, joita Elomaa todisti; Jemenin länsi- ja eteläpuolilla sijaitsevista Punaisestamerestä ja Adeninlahdesta on hieman yli neljän kuukauden aikana muodostunut aktiivinen konfliktialue.

Marraskuun 19. päivän ja maaliskuun 21. päivän välillä Afrikan sarven meriturvallisuuskeskus raportoi 68 huthiliikkeen iskua Adeninlahdella ja Punaisellamerellä, sekä 25 eri maiden sotalaivojen vastaiskua.

Syyksi iskuille Iranin tukema huthiliike on ilmoittanut Israelin armeijan Gazassa käymän sodan ja Palestiinan tukemisen. 11. tammikuuta Yhdysvallat liittolaisineen ilmoitti ryhtyvänsä vastaiskuihin.

Huthien iskut ovat viime kuukausina osuneet useammin ja aiheuttaneet suurempaa tuhoa. 18. helmikuuta Rubymar-nimiseen, Belizen lipun alla seilaavaan rahtialukseen, osui ohjus. Aluksen miehistö evakuoitiin Afrikan mantereen puolelle Djiboutiin. Lopulta alus upposi maaliskuun 2. päivänä.

Cara Mia purjehtijakaksikkoineen oli lähtenyt liikkeelle Omanista 14. helmikuuta, neljä päivää ennen Rubymariin osunutta ohjusiskua. Myös he havaitsivat aluksen olevan merihädässä.

”Silloin kuului radioliikennettä vahvasti, juuri näitä evakuointiasioita”, kuvailee Grönlund.

Grönlund ja Elomaa uskovat nähneensä aluksen seilatessaan sen ohi. Miehet purjehtivat aluksen ohi lähellä Adeninlahden ja Punaisenmeren yhdistävää Bab el Mandebin salmea vain päiviä sen jälkeen, kun alus sai osuman.

Rubymarin mukana upposi 40 000 tonnia lannoitteita, ja ympäristökatastrofin uhkaa on pyritty torjumaan siitä lähtien. Maanantaina 17. maaliskuuta YK:n alainen Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO vaati hutheja lopettamaan iskunsa, jotta alus saataisiin siivottua alueelta.

Cara Mian omistava ja Grönlundin matkalle mukaan kutsunut Elomaa kertoo, että päätös purjehtia läpi konfliktialueen johtui aikatauluista ja siitä, ettei Afrikan ympäri purjehtiminenkaan ole riskitöntä. Viime kuukausina somalimerirosvojen toiminta on jälleen lisääntynyt. Myös Länsi-Afrikan rannikon Guineanlahden turvallisuustilanne on epävarma.

12 prosenttia maailman merenkulusta kulkee läpi alueen, johon huthit ovat säännöllisesti iskeneet.

Rahtialuksilla Afrikan mantereen kiertäminen lisää matka-aikaa yli viikolla. Purjeveneellä matka saattaisi venähtää vuoteen.

Sota muistutti purjehduksella jatkuvasti itsestään: runsas radioliikenne hätäkanavalla, veneen yllä hyörineet lennokit ja hävittäjät, huthien arabiankieliset propagandaviestit radiossa, horisontissa näkyneet sotalaivat ja tutkissa AIS-sijaintijärjestelmänsä sulkeneet näkymättömät alukset.

Huthien lisäksi alueella partioi muiden maiden sota-aluksia. Grönlund ja Elomaa kommunikoivat matkallaan useiden eri maiden meri- ja ilmavoimien kanssa.

Matkan alkupuolella Adeninlahdella oli heidän mukaansa erityisesti Japanin ja Korean joukkoja. Bab el Mandebin salmen jälkeen taas näkyi enemmän yhdysvaltalaisia joukkoja ja näiden liittolaisia.

Yhdysvallat johtaa alueella Prosperity Guardian -liittoumaa (”Vaurauden vartija”), johon kuuluu kymmenkunta valtiota. Sen lisäksi alueella toimii EU:n alainen Aspides -operaatio. Suomi on ilmoittanut lähettävänsä joukkoja molempiin.

Yhdysvaltojen tai sen liittolaisten läsnäolo ei juuri hillitse huthien toimia – lähinnä päin vastoin, arvioi Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren. Liittouman tehtävä jää ennaltaehkäisyn sijaan pitkälti ohjusten torjunnaksi ja yrityksiksi tuhota huthien asevarastoja.

Länsimaiden sotalaivat Punaisellamerellä myös keräävät suurempaa huomiota hutheille kuin näiden toimet yksinään saisivat aikaiseksi.

”Hutheille tämä kampanja on ollut lottovoitto”, Dahlgren kuvailee.

Erityisesti arabimaissa huthit ovat keränneet mainetta ja kunniaa ainoana tahona, joka uskaltaa ”panna Israelille kampoihin”. Ne ovat myös sanoneet pyrkivänsä lähentymään Venäjän ja Kiinan kanssa, ja ovat päässeet luikahtamaan merkittäväksi toimijaksi keskelle suurvalta­politiikkaa.

Tosiasiassa huthit keräävät joukkoihinsa nuoria miehiä taistelemaan toisia jemeniläisiä, ei israelilaisia, vastaan. Värväyskampanja on toiminut. Liike on saanut riveihinsä jopa 200 000 uutta miestä ja poikaa, kertoo Dahlgren.

Huthit ovat ilmoittaneet iskevänsä Israelin, Yhdysvaltojen ja Britannian aluksia vastaan. Usein iskut kuitenkin osuvat aivan muualle.

6. maaliskuuta iskut aiheuttivat ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat kuolonuhrinsa, kun kaksi huthien ballistista ohjusta osui True Confidence -alukseen. Alus purjehti Barbadoksen lipun alla, ja sitä operoi kreikkalainen yhtiö. Iskussa kuolleista miehistön jäsenistä kaksi oli filippiiniläisiä ja yksi vietnamilainen.

Dahlgrenin mukaan hutheille ei ole juuri merkitystä, osuvatko heidän iskunsa vai eivät. Hän vertaa niitä viime vuosituhannen lopun lentokonekaappauksiin tai 2000-luvun itsemurhapommituksiin.

”Näissä raketti-iskuissa ei ole pointtina se, että osutaan, vaan että luodaan turvattomuuden tila”, hän kertoo.

Yhdysvallat nähdään Lähi-idässä ongelmien aiheuttajana, ei niiden torjujana. Bahrainia lukuun ottamatta Lähi-idän maat eivät ole halunneet liittyä Yhdysvaltain johtamaan huthien vastaiseen koalitioon, vaikka esimerkiksi Egyptin talous kärsii huomattavasti Suezin kanavan liikenteen vähenemisestä.

”Harva arabimaa uskaltaa lähteä siihen. Koska silloin näyttäytyy, että olisi Israelin puolella”, sanoo Dahlgren.

Hänen mukaansa Yhdysvallat ei varsinaisesti voi voittaa hutheja vastaan, eikä tilanne tule loppumaan nopeasti. Kun sota Gazassa joskus loppuu, tulevat huthit ottamaan hetkellisesti kunnian. Sen jälkeen liike kehittää jonkin muun syyn iskuilleen.

”Kun joku polttaa Tukholmassa Koraanin, niin sitten tulikin uusi syy. Tässä ei ole kysymys Gazan sodasta.”

Grönlundin ja Elomaan mukaan liittouman asevoimien läsnäolo tuntui tervetulleelta.

”Sota-alusten läsnäolo tavallaan rauhoitti. Kun siellä näkyi partioivia aluksia ja oli ilmatiedustelua, ne olivat positiivisia asioita”, kertoo Grönlund.

Kun miehet parin viikon purjehduksen jälkeen saapuivat Jeddaan, saivat he sankarien vastaanoton: vastaanottokomitean, ruokailun missä hyvänsä jahtiklubin piikkiin ja jopa kutsun katsomaan Saudi-Arabian F1-osakilpailua – johon Grönlundin ja Elomaan aikataulu ei kuitenkaan taipunut.

Vaikka perille päästiin ilman suurempia vaaratilanteita, jännittäviäkin hetkiä muistuu matkalta mieleen erityisesti Adeninlahdelta.

”Kuuntelin ensin, että tuleeko meitä kohti moottorivene tosi nopeasti. Se ajoi suoraan kohti Jemenistä. Sitten tajusin, ettei se ole moottorivene, vaan ilmateitse lähestyi jotain. Kun se tuli meidän kohdallemme, se vaihtoi täysin kurssiaan”, kuvailee Grönlund kohtaamista tunnistamattomaksi jääneen matalalla lentäneen ilma-aluksen kanssa.

Pääosin ympärillä riehuvien sotilaallisten konfliktien sijaan Cara Mian huolena oli Grönlundin mukaan kuitenkin arkisempi asia:

”Mulla meinasi loppua kantti, siellä oli niin raju keli. Vene oli kuin pesukoneessa olisi ollut.”

Oikaisu 30.3. kello 12.50: Prosperity Guardian tarkoittaa Vaurauden vartijaa, ei Vapauden vartijaa, kuten jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin.