Nelikymppisen Kaisan puolisolla on tapa, joka kummeksuttaa Kaisaa.

Aina joskus puoliso ”lavastaa” tilanteita, joissa hän pääsee esittelemään Kaisan tuttavilleen. Kumppani selvästi nauttii tuttavien hämmästyksestä: miten kaunis vaimo miehellä onkaan! Joskus Kaisan mieheltä on jopa kysytty suoraan, miten hän on saanut napattua Kaisan kaltaisen naisen.

Kaisa on itsekin huomannut kummeksuvia katseita. Joskus uudet tuttavuudet eivät meinaa uskoa Kaisaa, kun hän kertoo olevansa miehensä vaimo.

Kaisalla on pitkät kauniit hiukset ja hän hymyilee paljon. On helppo uskoa, että häneen kiinnitetään huomiota.

Kaisan mies on vaatimattomamman näköinen, mutta Kaisa itse pitää miestään viehättävänä. Kaisaa miellyttävät miehen leveät hartiat ja voimakas ruumiinrakenne.

”Hän pukeutuu kivoihin vaatteisiin ja huolehtii hygieniastaan ja siitä, että hiukset ovat aina siisteiksi leikatut. En tiedä, onko hän kasvoiltaan kaunis, mutta kun hän nauraa, hän on todella iloisen ja sydämellisen näköinen”, Kaisa pohdiskelee.

Kaisa huomaa, että ulkonäkökysymysten analysoiminen on hänelle hankalaa, sillä hänen lapsuudenperheessään ulkonäkö oli asia, jonka mukaan arvotettiin ihmisiä, erityisesti naisia.

Kaisa oppi ajattelemaan omasta ulkonäöstään vähätellen. Parikymppisenä hän aloitti suhteen miehen kanssa, johon ei tuntenut vetoa. Kaisa häpesi miehen ulkonäköä ja olemusta eikä halunnut lähteä hänen kanssaan mihinkään. Pari oli yhdessä 13 vuotta, kunnes Kaisa tapasi nykyisen puolisonsa.

”Ajattelin, ettei minulla ole vaihtoehtoa, enkä koskaan olisi voinut kuvitellakaan, että voisin itse valita poikaystävän, josta todella fyysisesti viehätyn”, hän kertoo nyt.

Odotus ulkonäön samankaltaisuudesta liittyy vahvasti ajatuksiin pariutumisesta.

Tv-sarjoissa ja elokuvissa on viljelty ajatusta ”tasoista”, joille ihmiset ulkonäkönsä puolesta asettuvat – ja parinhaussa tulisi pysytellä omalla tasollaan tai arvostaa tuuriaan, jos onnistuu sen ylittämään.

Suomen kielessä puhutaan naimanaamoista. Sillä tarkoitetaan ilmiötä, jossa pariskunnat näyttävät toisiltaan. Tutkimuksessa on löydetty todisteita siitä, että ihmiset, joilla on samankaltaiset kasvot, tosiaan päätyvät yhteen.

Lisäksi on viitteitä siitä, että ihmiset osaavat ainakin valokuvien perusteella arvioida ihmisten ”samantasoisuutta” suhteellisen yhteneväisesti.

Ulkonäköäkin tutkinut sosiologian professori Outi Sarpila Turun yliopistosta arvioi, että ilmiö on parien ulkonäköjen samankaltaisuutta laajempi. Ulkonäöstä nimittäin tehdään päätelmiä esimerkiksi elämäntyylistä, persoonallisuuden piirteistä ja luokka-asemasta.

Ulkonäkönormit rakentuvat pitkälti keskiluokkaisten käsitysten mukaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi huoliteltua olemusta.

”Näiden standardien tunnistaminen ja ’oikeanlaisesta näyttäminen’ on kulttuurisen pääoman muoto”, Sarpila kertoo. ”Ulkonäkö antaa vihjeitä sosiaalisista kategorioista, joihin kuulumme.”

Toisen ihmisen ulkonäön arviointi on nopea eikä välttämättä kovin tietoinen prosessi. Sen huomaa, kun seuraa deittiprofiileja selaavia ihmisiä: kuvia viuhuu oikealle ja erityisesti vasemmalle tahtia, joka on osoitus aivojen huippukyvystä käsitellä kasvoihin liittyvää informaatiota.

Sarpila kertoo, että vetoavaan ulkonäköön liittyy piirteitä, jotka eivät ole kulttuuri- tai luokkasidonnaisia: esimerkiksi nuoria kasvoja pidetään keskimäärin viehättävämpinä kuin vanhoja.

Sarpila uskoo kauneuden arvioinnissa olevan ihmisten ja ryhmien välillä enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä – eli vaikka tutkimuksissa tietynlaisia kasvonpiirteitä arvioidaan usein viehättäviksi, kauneus on myös katsojan silmässä ja oma tausta ja asema ohjaavat katsetta.

Nelikymppinen Sonja ei ihastunut entisessä puolisossaan ulkonäköön. Mies oli karismaattinen, mukava ja hauska. Heillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

”Aluksi en miettinyt ulkonäköä yhtään, kun olin niin hullaantunut”, Sonja kertoo.

Halut kohtasivat ja seksielämä oli taivaallista. Alun huuma johti vuosien suhteeseen uusperheenä.

Myöhemmin ulkonäkökysymykset alkoivat hiipiä Sonjan mieleen: alkuhuuman jälkeen vetovoiman löytäminen vaikeutui.

Sonja painottaa, ettei missään nimessä ajattele, että olisi esimerkiksi yksi ulkonäkömuotti, johon kaikkien pitäisi sopia, ja siksi hän muistaakin hävenneensä ajatuksiaan.

”Mietin, että millä oikeudella minä tällaista arvioin.”

Vaikka entinen puoliso ei Sonjasta ollut fyysisesti kovin vetoava, hän koki olonsa tämän seurassa viehättäväksi, kun tunsi, miten paljon mies häntä haluaa. Se tuntui kiihottavalta.

Lopulta Sonja huomasi, että alkoi kaivata fyysistä vetovoimaa ihmisiin, joita pitää ”kuumina”. Sonjan ja hänen kumppaninsa suhde päättyi eroon.

”Vaikka intiimiys toimi koko suhteen ajan varsin hyvin, kuvio, jossa opettelin nauttimaan toisen himosta minua kohtaan, syveni syvenemistään”, Sonja kertoo.

Sittemmin Sonjan monet kumppanit ovat olleet hänen arvionsa mukaan hyvännäköisiä – joistain Sonja on jopa ajatellut aluksi, että he ovat hänelle ”liian hyvännäköisiä”.

Heidän kanssaan Sonja on opetellut uudenlaista olemista: kumppania voi haluta suoraan ilman, että miettii ensin, haluaako kumppani häntä. Se avannut uusia ulottuvuuksia seksielämään.

Vaikka koko suhteen ajan Sonja koki olevansa ”näyttelyesine”, hän ei koskaan puhunut entiselle puolisolleen ajatuksistaan. Hän arvelee, että mieskin näki heidän välillään jonkinlaisen ulkonäön tasoeron, joka vaikutti suhteen dynamiikkaan – ja siitä oli helpompi vaieta.

Outi Sarpila sanoo, että on tyypillistä, ettei ulkonäön merkityksestä parinhaussa haluta puhua suoraan. Sanotaan esimerkiksi, että etsitään ”itselle sopivaa”, ei mahdollisimman hyvännäköistä kumppania.

”Haluttaisiin ajatella, ettei ulkonäkö vaikuta, että ollaan pinnallisten asioiden yläpuolella.”

Ulkonäön merkityksen korostus ei sovi suomalaiseen tarinaan tasa-arvosta. Vaikka ulkonäköä voi muokata, loputtomasti siihen ei voi vaikuttaa edes kulutusyhteiskunnan välineillä ja niihinkin ihmisillä on erilaisia pääsyjä.

Puhumattomuus voi kuitenkin piilottaa alleen epätasa-arvoa vahvistavia yhteiskunnallisia rakenteita. Tutkimuksesta tiedetään, että hyvästä ulkonäöstä on sosiaalisia ja taloudellisia etuja.

Ulkonäkö parisuhteissa liittyy voimakkaasti myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Ulkonäköä pidetään feminiinisenä resurssina. Usein siis ajatellaan, että varsinkin naiset vaihtavat kauneutta statukseen ja muihin resursseihin – kuten on spekuloitu esimerkiksi Donald ja Melania Trumpin suhteessa.

Aina vaihtokauppa ei kuitenkaan ole reilu. Sarpila nostaa esimerkiksi tutkimuksen vip-klubeilta, joilla hyvätuloiset miehet pönkittivät statustaan ympäröimällä itsensä nuorilla kauniilla naisilla.

”Naisille itselleen ei välttämättä jäänyt käteen mitään muuta kuin ilmaisia juomia tai yhden illan kestävät bileet.”

Kaunis nainen ja vaatimattomamman näköinen mies onkin yleisesti tunnistettu asetelma, johon liittyy paljon julmiakin ennakkoluuloja. Toisinpäin sukupuoliasetelmaan ei ole samanlaista kulttuurista mallia: esimerkiksi näyttelijä Hugh Jackmanin ja hänen ”tavallisen näköiseksi” tituleeratun ex-vaimonsa Deborra Lee-Furnessin suhdetta jaksettiin päivitellä viihdesivustoilla vuosikymmeniä.

Ulkonäkö ei tietenkään ole ainut rakkauteen vaikuttava asia. Sitä voi pitää eräänlaisena esikarsintavaiheena ja sen merkitykseen voi vaikuttaa moni seikka.

Esimerkiksi eräässä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että pareilla, jotka olivat tunteneet toisensa pitkään ennen seurustelua, oli useammin eroja viehättävyydessä. Tutkimuksessa esitettiin myös kiinnostava pohdinta. Ihmiset tapaavat yhä useammin kumppaninsa kuviin perustuvissa digitaalisissa palveluissa, joissa algoritmi ilmeisesti ohjaa saman verran tykkäyksiä saaneita ihmisiä yhteen.

Siksi tutkijat veikkasivat, että jatkossa tällaiset ihmiset myös pariutuvat keskenään yhä enemmän.

Sonja ja Kaisa eivät esiinny jutussa oikeilla nimillään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi. Heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.