Pori

Eläkkeelle jäätyään Seija Pajamäki palasi Tampereelta Poriin ja osti 80-neliöisen kerrostalokolmion. 

”En olisi ikinä ostanut, jos olisin tiennyt ennen kauppaa kaiken, mistä sain tietää vasta sen jälkeen.”

Alkoi jo 16 vuotta jatkunut taistelu ensin myyjän ja sitten taloyhtiön ja Porin terveysvalvonnan kanssa. 

Kaupat asunnosta tehtiin helmikuun lopulla 2007. Kauppahinta vuonna 1979 valmistuneen talon asunnosta oli 52 000 euroa. 

Pajamäki kertoo soittaneensa taloyhtiön isännöitsijälle ennen kaupantekoa. Hän tiedusteli laajasti taloyhtiöön liittyviä asioita, kiinteistön kuntoa sekä tehtyjä ja tulevia remontteja, jotka voisivat vaikuttaa ostopäätökseen. Mitään hälyttävää ei tullut ilmi.

Pajamäki kävi myös katsomassa asuntoa muutaman kerran ennen kaupantekoa, eikä havainnut ongelmia, kun huonekalut ja kodintekstiilit olivat paikoillaan ja huoneistossa leijaili hänen mukaansa jonkin pesuaineen tuoksu.

”Sanoin kiinteistönvälittäjällekin, etten koskaan osta asuntoa, missä on tai on ollut kosteusvaurioita, koska olen jo altistunut homemyrkyille.”

Altistus oli todettu 1997, ja se tapahtui Pajamäen silloisessa työpaikassa.

”Välittäjä kertoi, että kylpyhuone oli remontoitu edellisenä vuonna, ja se täytti kaikki nykypäivän vaatimukset ja että isännöitsijä on tarkastanut, valvonut ja hyväksynyt remontin. Siksi en pyytänyt kosteusmittausta. Sitä ei myöskään kiinteistönvälittäjä ehdottanut”, Pajamäki sanoo. 

Maaliskuussa 2007 Seija Pajamäki sai avaimet asuntoon. 

”Purin ensimmäisenä olohuoneen seinässä olleen paneelin. Minulle tuli tosi huono olo. Oli pakko lähteä pois. Seuraavana päivänä kiersin kaikki huoneet tarkemmin ja aloin havaita ongelmia. Esimerkiksi pienemmän makuuhuoneen seinässä maali kupruili ja varisi ja jalkalista oli pitkältä matkalta homeessa.”

Pajamäki otti yhteyttä isännöitsijään, myyjään ja kiinteistönvälittäjään ja kertoi havaitsemistaan kosteusvaurioista. 

Taloyhtiö teetti selvityksen asunnon kunnosta. Makuuhuoneen muovimaton alta löytyi kosteutta ja kosteusvaurioita ja ulkoseinän vieressä jalkalistasta homekasvustoa. Syynä oli vuotanut julkisivuelementin sauma.

Pajamäki pyysi paikalle kaupungin terveystarkastajan.

”Hän sanoi, ettet sinä voi täällä asua, ennen kuin kaikki vauriot on korjattu. Hän myös kehotti käyttämään hengityssuojainta, jossa on suodatin, jos käyn asunnolla”, Pajamäki kertoo.

Hän pyysi sanottua kirjallisena, muttei saanut. Terveystarkastajan muovimaton alta ottamassa näytteessä havaittiin sädesientä, mutta määrä alitti asumisterveysohjeen ohjearvon.

Pajamäki halusi purkaa kaupan. Myyjä ei tähän suostunut, ja Pajamäki vei asian oikeuteen maaliskuussa 2008. 

Hän vetosi muun muassa siihen, että myyjä oli vakuuttanut kiinteistönvälittäjälle antamassaan selvitysasiakirjassa, ettei rakennuksessa ole sattunut vesivahinkoa, ei ole kosteusvaurioita, ei home- tai sieniongelmaa eikä muita vikoja tai puutteita. 

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei myyjän allekirjoittama lomake ole vakuutus, vaan  ainoastaan ilmoitus siitä, mitä hän tietää tai olettaa kohteesta. 

Oikeus katsoi myös, että asunnon sisäpuoliset kosteusvauriot eivät olleet asumisen aiheuttamia, eikä myyjä tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää kaupanteon jälkeen paljastuneista kosteusongelmista. Häntä ei siten voitu pitää vastuullisena. 

Käräjäoikeuden mukaan jäi myös näyttämättä, että Pajamäki olisi asettanut kaupassa erityisehdon liittyen kosteusongelmiin. Kiinteistönvälittäjä sanoi oikeudessa, että jos näin olisi ollut, hän olisi merkinnyt sen kauppakirjaan ja totesi, että olisi suositellut kosteusmittausta, jos homealtistus olisi mainittu.

Pajamäki sanoo tuoneensa asian kyllä selkeästi esiin. 

Hän sanoo myös, että kaupanteon jälkeen käydyssä keskustelussa kävi ilmi isännöitsijän tienneen talossa olleista vesivahingoista, vaikkei tämä niistä hänen kysyessään ollut kertonutkaan.

Isännöitsijä sanoi oikeudelle, että rappukäytävien A ja B seiniä oli maalattu 2003 tai 2005 muun muassa vaakasaumojen maalin ”pullistelun” vuoksi, mutta syynä eivät isännöitsijän mukaan olleet vesivuodot.

Käräjäoikeus totesi, että huomioiden sen, kuinka voimakkaasti Seija Pajamäki oikeudenkäynnissä toi esiin homealtistuksensa, hänen olisi ollut perusteltua vaatia tai teettää asunnossa kosteusmittaus ennen kaupantekoa.

Kaupan purkuun tai hinnanalennukseen ei käräjäoikeus nähnyt syytä. Pajamäen korvattavaksi tulivat myyjän vajaan 13 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Pajamäki valitti hovioikeuteen, joka sekin katsoi tuomiossaan maaliskuussa 2010, ettei perustetta kaupan purkuun ole. 

Asunnon virheet olisi mahdollista korjata niin, että asunto täyttäisi ainakin kohtuullista asumistasoa koskevat yleiset vaatimukset, ja kaupan purulla olisi muun muassa vakavat vaikutukset myyjän taloudelliseen tilanteeseen. 

”Onko muka sellainen laki tai säännös? Entä ostajan taloudellinen tilanne?” Pajamäki ihmettelee. 

Koska kauppa tehtiin oletetusti virheettömästä kohteesta, mutta tulikin iso koko taloa koskeva remontti, hovioikeus katsoi hinnan alennuksen olevan paikallaan. Pajamäen osuus ulkoremonteista oli noin 17 000 euroa. 

Koska remontit toisaalta nostivat asunnon arvoa, hovioikeus päätti hinnanalennukseksi 8 500 euroa. Lisäksi Pajamäen velvollisuutta korvata myyjän kuluja edellisessä oikeusasteessa laskettiin 5 000 euroon.

Sekä Seija Pajamäki että asunnon myyjä hakivat valituslupaa korkeimpaan oikeuteen. Sitä ei kuitenkaan myönnetty. 

Pajamäen asuntoon ulkoapäin päässyt kosteus herätti siis taloyhtiön tutkimaan asiaa laajemmin, ja julkisivujen tekninen kunto havaittiin yllättäen heikoksi. Päädyttiin julkisivuremonttiin, joka valmistui joulukuussa 2008. 

Julkisivun vioista johtuneiden Pajamäen asunnon kosteusvaurioiden korjaus kuului sekin taloyhtiölle. 

Homeelle altistuneen Seija Pajamäen mielestä julkisivussa ei riittänyt uusien eristeiden ja julkisivulevyjen asentaminen, vaan vanhat kostuneet eristeet olisi pitänyt poistaa. Taloyhtiön mukaan se ei ollut tarpeen, sillä elementti on ulospäin tuulettuva, ja käytetty metodi oli yleinen. 

Pajamäki sanoo, että taloyhtiö ei itse halunnut asiaa tutkia, mutta antoi hänelle luvan teettää seinän väliin jätetyistä eristeistä omalla kustannuksellaan tutkimuksen  huhtikuussa 2009. Raportin mukaan oli epäiltävissä, että rakennuksessa oli mikrobikasvusto. Mikrobeja saattoi kulkeutua sisäilmaan ilmavirtausten ja ilmanvaihdon mukana. Ellei kasvustoa poistettaisi, se voisi olla haitallista kuivumisen jälkeenkin.

Tämän jälkeen huoneistossa tehtiin syyskuussa 2009 asunnontarkastus, jossa löytyi raja-arvot hyvin runsaasti ylittäviä sieni-itiö- ja sädesienipitoisuuksia. Toimenpide-ehdotuksena kaupungin ympäristöviraston muistiossa todettiin, että kostuneet, mikrobien vaurioittamat rakennusmateriaalit on yleensä vaihdettava puhtaisiin. Tätä ei tehty.

Seija Pajamäki kustansi asuntoon myös homekoiratutkimuksen, jossa koira merkkasi lisää kohtia.

Taloyhtiö aloitti remontin Pajamäen asunnossa elokuussa 2010 ja valmista oli tammikuussa 2011. Remontti maksoi noin 14 000 euroa. Ulkoseinän eristetilan näytteet eivät desinfiointien jälkeen ylittäneet raja-arvoja, eivätkä sieni-itiö- tai sädesienipitoisuudet ylittyneet. Bakteeripitoisuudet olivat matalat.

Seija Pajamäki katsoi, että asuntoyhtiö oli rakennuksen kunnossapidon laiminlyömällä aiheuttanut hänelle ylimääräisiä kuluja, koska hän oli joutunut remonttien ajan asumaan muualla. Hän vaati käräjäoikeudessa taloyhtiöltä noin 21 000 euron vuokrakuluja korkoineen. Pajamäki ei myöskään pitänyt tehtyä remonttia riittävänä, koska esimerkiksi homekoiran merkitsemille kohteille ei tehty mitään. 

Käräjäoikeus totesi kesäkuussa 2012, ettei ollut näyttöä isännöitsijän tai asuntoyhtiön hallituksen huolimattomuudesta, kun ulkovaipan vaurioita ei huomattu. Niiden korjaamisessa ei viivytelty aiheetta, eikä asuntoyhtiön myöskään katsottu perusteettomasti viivyttäneen Pajamäen asunnon korjaustöiden aloittamista.

Oikeus katsoi myös, että asuntoyhtiöllä on oikeus valita haluamansa korjaustapa, mikäli se riittää vian korjaamiseen. Koska terveystarkastajan mittaukset korjauksen jälkeen eivät ylittäneet raja-arvoja, voitiin korjaustoimenpiteetkin katsoa sen mukaan riittäviksi. Käräjäoikeudesta Pajamäen korvattavaksi jäi puolet taloyhtiön oikeudenkäyntikuluista, lähes 10 000 euroa.

Seija Pajamäki peräsi oikeuttaan jälleen hovioikeudelta. Se katsoi tuomiossaan tammikuussa 2014, ettei Pajamäki homeille ja mikrobeille altistuneena henkilönä ole voinut asua huoneistossaan. 

Asuntoyhtiön ei nytkään katsottu laiminlyöneen rakennuksen ylläpitoa ja sen kunnon valvontaa siten, että syntyisi korvausvastuu. 

Käräjäoikeudesta poiketen hovioikeus kuitenkin katsoi, että aika ulkopuoliremontin valmistumisesta Pajamäen huoneiston remontin valmistumiseen oli kohtuuton. Pajamäki oikeutettiin runsaan 7 000 euron korvaukseen asumishyödyn menetyksestä. Hänet myös vapautettiin velvollisuudesta korvata asuntoyhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. 

Pajamäki ei kuitenkaan ollut edelleenkään tyytyväinen. Hän katsoi, ettei voi asua huoneistossa eikä myydä sitä. Hän toteaa, ettei taloyhtiö antanut lupaa poistaa remontissa kaikkia home- ja kosteusvaurioita tavalla, jonka hän olisi kokenut teettämiensä asiantuntijatutkimuksien perusteella riittäväksi ja lainmukaiseksi.

”Taloyhtiö ei ole myöskään useista vaatimuksistani huolimatta suostunut ostamaan asuntoani, kun vaadin myös maksamaan muualla asumisesta koituneet sekä muut kulut ja myöntämään, etten ole vastuussa asunnon kunnosta ennen tai jälkeen kaupan”, Pajamäki sanoo.

Keväällä 2011 Pajamäki jätti Porin kaupunginhallitukselle selvityspyynnön ympäristölautakunnan ja terveystarkastajan toiminnan asianmukaisuudesta. Muutosta ei tapahtunut.

Samoihin aikoihin Pajamäki teki poliisille tutkintapyynnön.

”Katson, että minulta oli alun perin salattu tietoisesti asioita, eikä välittäjä hoitanut hänelle lakiin kuuluvaa selonottovelvollisuutta. Lisäksi tein tutkintapyynnön totuudenvastaisten lausuntojen antamisesta oikeudessa. Minulle sanottiin, että asiat tullaan tutkimaan törkeänä petoksena.”

Tutkinta kesti melkein kuusi vuotta ja lopputuloksena oli, että syytteitä ei nostettu.

Pajamäki on useasti ollut yhteydessä myös aluehallintovirastoon, ministeriöihin, oikeusasiamieheen ja ottanut yhteyttä myös valtakunnansyyttäjään.

Pajamäki sanoo, ettei hän edelleenkään ole voinut asua huoneistossa, koska saa siellä fyysisiä oireita. 

”Jouduin 2017 itse pyytämään taas rakennusterveysasiantuntijaa (RTA, VTT) paikalle. Tulokset vahvistivat sen, minkä jo edellinen asiantuntijani on sanonut, ja mistä asianajajani ilmoitti isännöitsijälle heti asunnon remontin jälkeen: asunnossa on pistävä haju, ja remontti on tehty puutteellisesti ja virheellisesti”, Pajamäki sanoo.

Alkoi uusi kierros. Kaupungin terveystarkastajat kävivät asunnossa helmikuussa 2018. Asuntokaupoista oli kulunut tässä vaiheessa 11 vuotta.

”Heidän mielestään asunnossa ei ole terveyshaittaa, vaikka he olivat haistaneet ’outoa’ hajua ja olivat tietoisia minun ja asunnon tilanteesta”, Pajamäki ihmettelee.

Perustuen yhteydenottoon sosiaali- ja terveysministeriöön ja valvontavirasto Valviraan Pajamäki teki kantelun hallinto-oikeuteen Porin kaupungin terveydensuojeluviranomaisista.

Hallinto-oikeus asettui viime joulukuussa osin Pajamäen kannalle. Sen mukaan ei käynyt ilmi, millä perusteella Porin kaupungin asettamat terveystarkastajat olivat arvioineet, ettei haju asunnossa aiheuta terveyshaittaa.

Hallinto-oikeus päättikin, että on tehtävä uusi tarkastus siitä, esiintyykö edelleen hajua ja onko se voimakkuudeltaan ja laadultaan sellaista, että se voi vaarantaa asunnossa oleskelevan terveyttä.

Maaliskuussa 2023 terveystarkastajat tekivät aistinvaraisen asunnontarkastuksen, jossa totesivat asunnossa kemikaalimaisen hajun ja tilasivat teknisen tutkimuksen. Siinä kuitenkin päädyttiin lopputulokseen, että asunnossa ei esiinny terveydensuojelulaissa tarkoitettua terveyshaittaa. 

Pajamäki teki tästä oikaisuvaatimuksen, koska katsoo, ettei tutkimuksia tehty edellytetyssä laajuudessa. Terveystarkastaja ilmoitti Pajamäelle elokuussa 2023, ettei tarkastuskertomusta muuteta. 

Pajamäki teki oikaisuvaatimuksen ympäristö- ja terveysjaostolle. Sitä ei ole vielä käsitelty.

”Päätän jatkotoimenpiteistä sen mukaan, mitä sieltä kuuluu.”

Tämän jutun kirjoittaja on tutustunut Seija Pajamäen asuntoriitaan liittyviin asiakirjoihin.

Miksi Pajamäki yhä jatkaa taisteluaan? 

”En hyväksy, että minusta yritetään kaikin keinoin, jopa lainvastaisesti, tehdä syyllistä ja maksajaa asunnossani ja kiinteistössä oleviin home- ja kosteusvaurioihin, joiden syntymiseen tai estämiseen en ole voinut mitenkään vaikuttaa.”

Pajamäki on asunut koko 16 vuoden taistelunsa ajan vuokralla. Samaan aikaan kulut ovat juosseet huoneistosta, jossa hän ei ole pystynyt asumaan. Hän laskee vuokrakuluihin, oikeudenkäynteihin, tutkimuksiin ja asiantuntijalausuntoihin menneen vuosien mittaan yli 200 000 euroa.

Pajamäki sanoo, että haluaa tilanteensa julkisuuteen, ettei kukaan muu joutuisi samanlaiseen tilanteeseen.

”En kyllä Poriin päin katsokaan, kun tästä pääsen.”