Iltalehden kuvassa mustaan ulkoiluasuun pukeutunut hahmo ylittää katua. Hänellä on päässään lippalakki, jossa lukee ”Narcos”. Narcos on Netflix-sarja, joka kertoo tunnetusta huumerikollisesta Pablo Escobarista.

”Vankilaa pakoileva Cannonballin ex-pomo nähty Ranskassa”, kertoo vuonna 2018 julkaistun jutun otsikko. Kuvassa tepastelee Janne Tranberg, joka väittää itse lähettäneensä kuvan Iltalehdelle.

Tranberg oli matkustanut satoja kilometrejä Espanjan Aurinkorannikolta Ranskan Marseilleen poseeratakseen kuvassa, jossa näkyy selkeästi myös katuosoite.

Tranberg oli tuolloin Europolin etsintäkuulutettujen listalla, koska häntä odotti Suomessa vajaan kahden vuoden vankeustuomio veropetosjutusta. Espanjasta käsin hän pyöritti myös Suomen historian laajinta huumevyyhteä yhdessä Niko Ranta-ahon kanssa.

Kyseessä oli Tranbergin mukaan ”harhautusoperaatio”. 

Sen sijaan, että Tranberg olisi pysytellyt hiljaa, hän leikki median ja poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiä. Hän päivitti ahkerasti blogiaan, julkaisi selfieitä Instagramissa – ja ainakin omien sanojensa mukaan lähetti itsestään uutisvinkkejä suomalaismediaan.

Iltalehden jutussa ei ole toimittajien nimiä, ja toimituksesta kerrotaan, että jutusta vastanneet henkilöt eivät enää työskentele siellä. Journalisteja sitoo myös lähdesuoja. Tranbergin väitettä Ranskassa otetusta valokuvasta on siis vaikea todentaa jälkikäteen. 

Mutta kysytään Tranbergilta itseltään. Miksi hän teki pakomatkastaan julkisen spektaakkelin?

Koska hän oli kirjoittanut kirjan.

”Sanotaan näin, että ihmisten kiinnostus pysyi hyvin ylhäällä, kun välillä vähän rääpi suuta sieltä piilopaikoistaan. Siitä ei ainakaan ollut haittaa kirjan näkyvyydelle, mutta siitä oli haittaa pakomatkani ja mahdollisen kiinnijäämisen kannalta”, Tranberg kertoo videohaastattelussa Helsingin vankilasta.

Nykyisten ja entisten rikollisten omakohtaiset tarinat ovat nyt kiihkeimmin kasvava true crimen muoto. Näin arvioi true crime -viihteeseen perehtynyt Turun yliopiston tutkijatohtori Pauliina Tuomi. Syy on yksinkertainen: ne myyvät hyvin.

Parhaiten ovat menestyneet Cannonball-liivijengin entiset pomot, Janne Tranberg ja Mika Ilmén. 

Tranberg suorittaa parhaillaan vankilassa lähes kolmentoista vuoden tuomiota. Se tuli Katiska-vyyhtinä tunnetusta huumerikosjutusta. Tranberg on kiistänyt osuutensa, mutta hovioikeuden tuomio jäi marraskuussa voimaan, kun korkein oikeus hylkäsi Tranbergin valituslupahakemuksen.

Tranberg tiesi jäävänsä kiinni ennen pitkää. Hän kertoo, että toimi pakomatkalla ”täysin harkitusti” ja mietti jo tulevaisuuttaan. Pakomatkan aikana, vuonna 2019, julkaistu Wanted – Suomen etsityimmän rikollisen tarina menestyikin hyvin.

Erityisen hyvin teos menestyi äänikirjapalveluissa. Vuonna 2020 Tranbergin kirja oli Storytel-palvelun kuunnelluin tunneissa mitattuna ja Bookbeatissakin neljänneksi kuunnelluin tietokirja.

Kun Tranberg lopulta jäi kiinni lokakuussa 2019, poliisi löysi hänen tavaroistaan vihon. Vihkoon Tranberg oli kirjoittanut: ”Kirja 2, Muistiinpanot, Ei saa hävittää.” Muistiinpanot kertoivat huumekauppiaan stressaavasta arjesta.

Tranberg väittää nyt, että kyse oli rikosfiktiosta, jonka poliisi todistusaineistoksi siirtäessään ”irrotti kontekstista”. Sen Tranberg kuitenkin sanoo, että halu kirjoittaa asetti hänet tuolloin epäedulliseen asemaan tutkinnassa.

Tranbergin rikoshistoria on mittava. Hänet on tuomittu parinkymmenen vuoden aikana kaikkiaan noin 50 erillisessä rikosjutussa, jotka kattavat lähes kaiken mahdollisen paitsi vakavimmat henkirikokset.

Mutta nyt Tranbergilla on uusi ura täydessä vauhdissa. Hän on kirjailija ja sisällöntuottaja. Vankilassa hän on julkaissut kaksi kirjaa lisää sekä kaksi podcast-sarjaa yhdessä juontaja Jone Nikulan kanssa. Lisäksi hänestä on tehty Pako-niminen dokumenttisarja Neloselle. Neljäs kirjakin on jo tekeillä.

Mika llmén puolestaan sai kymmenen vuoden vankeustuomion törkeästä huumausainerikoksesta vuonna 2014. Hän pääsi koevapauteen istuttuaan tuomiostaan viisi vuotta.

”Kun pääsin vankilasta, niin päässä risteili kaikenlaisia ajatuksia, että mitäs nyt tehdään. Tuli kaikenlaisia ehdotuksiakin, mutta luojan kiitos ne oli niin paskoja, ettei niihin voinut lähteä”, Ilmén sanoo.

Tuli vastaan parempi tarjous. Ilménin vanha tuttu Markus Lähdesniemi oli Bazarilla kustantajana. Hän ehdotti Ilménille, kirjoittaisiko tämä kirjan. Ilmén kiinnostui, mutta huomautti, ettei osaa kirjoittaa. Projektiin otettiin mukaan MTV:n rikostoimittaja Jarkko Sipilä, joka kirjoitti Ilménin muisteluiden pohjalta Immu-teoksen.

Nykyään Ilménin työviikot ovat täynnä erilaista sisällöntuotantoa. On suositun Youtube-sarja Krimisarkiston sekä kolmen eri podcast-sarjan käsikirjoitukset ja nauhoitukset. Hän on julkaissut kolme muistelmateosta ja tietokirjan. Parhaillaan hän työstää kahta uutta teosta ja kehittelee kahta eri televisiohanketta sekä tekee sisältöjä ja kaupallisia yhteistöitä sosiaaliseen mediaan.

Uusi elämä on paljon kivempaa, hän sanoo. Rikossisältöjen tekeminen on myös hyvää bisnestä, Ilmén lisää. Ilmén on ollut koko kirjallisen uransa ajan eli vuodesta 2019 lähtien kokonaiskuunteluissa Storytelin kuunnelluin tietokirjailija. Hän tienasi viime vuonna lähes 94 000 euron ansiotulot.

Se on paljon, etenkin jos summaa vertaa siihen, kuinka paljon tuloja tietokirjailijat tyypillisesti saavat myynnistä ja tekijänoikeuskorvauksista. Viime vuonna tietokirjailijoiden teoksista saamat mediaaniansiot olivat vain 606 euroa. 

Sen sijaan Tranberg ei uudella urallaan pääse varsinaisesti rikastumaan. Hän on velkaa valtiolle 3,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna Tranbergilla oli verotietojen mukaan vajaat 23 000 euroa ansiotuloja. Tranbergin mukaan kolmasosa hänen tuloistaan menee ulosottoon.

”Varmin tapa päästä kirjailijaksi taitaa olla se, että tekee vakavia rikoksia”, rikoskirjailija ja vapaa toimittaja Rami Mäkinen vitsailee ja tulee samalla versioineeksi Erno Paasilinnan (1935–2000) mottoa: ”Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.”

Mäkinen on tehnyt pitkän uran rikostoimittajana Ilta-Sanomissa ja sitä ennen STT:llä. Hän on myös Katiska-vyyhdistä tehtyjen kirjojen toinen kirjoittaja. Nyt Mäkinen tekee tietokirjaa entisen journalistisen tutkimuskohteensa, Janne Tranbergin kanssa.

Mäkinen on hieman ihmeissään seurannut, miten rikollisten avoin esillä olo on lisääntynyt 2000-luvun alusta lähtien. Mäkinen arvioi syyksi sosiaalista mediaa: ”Vanhat rosvot menivät muiden boomereiden tavoin Facebookiin.” 

Somealustojen kautta rikolliset ovat päässeet viestimään ilman toimittajien, poliisin ja muiden julkisuuden portinvartijoiden sensuuria.

Ilménillä on eri somealustoilla noin 170 000 seuraajaa, joista yli 65 000 nuorison suosimassa Tiktokissa. Instagramissa hänen nimensä alla lukee ”gangstakuiskaaja”. 

Tranbergilla on Instagramissa yli 38 000 seuraajaa. Viimeisin julkaisu on huhtikuulta. Hän poseeraa siinä peiliselfiessä ilman paitaa ja kertoo viikostaan emojien kera: ”Keskiviikkona julkaistiin uusin kirjani, torstaina tuli todella pitkä tuomio. Mutta elämä jatkuu, just keep on smiling.”

Julkaisun alla on 49 kommenttia, joista lähes kaikki ovat tsemppaavia. 

Oli vain ajan kysymys, että somessa näkyvästi esillä olevat rikolliset ja true crime -buumista hajulla olevat kustantamot löytäisivät toisensa. Tämän uuden aallon rötöskirjallisuuden etulinjassa ovat olleet entiset liivijengiläiset. Aloittaja oli Cannonballin entinen jäsen Marko Lönnqvist teoksella Elämäni Gangsterina, jonka julkaisi Crime Time vuonna 2016. 

Tranberg sanoo, että sai inspiraation omalle kirjalleen nimenomaan Lönnqvistin kynäilystä. Häntä ärsytti, että kokemuksistaan kertoivat aina entiset jengiläiset. Tranberg halusi kertoa todellisuudesta jengin sisältä käsin.

”Halusin kertoa asioista omasta mielestäni uskottavammin ja rehellisemmin, yksinkertaisesti paremmin.” 

Wanted-kirja oli puolivälissä, kun Tranberg erotettiin Cannonballista, jonka keskusrikospoliisi on määritellyt järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.

Jotkut vanhan liiton liivijengiläiset myös karsastivat tapaa, jolla Tranberg esitteli elämäänsä sosiaalisessa mediassa. 

”Some-Nacci, sen hienot vaatteet, hieno auto ja elämäntyyli ärsyttivät joitakin”, kertoo Wanted-kirjaan haastateltu entinen Cannonballin jäsen.

Tranberg ei ole missään vaiheessa varsinaisesti pelännyt huomiota tai julkisuutta. Vuonna 2013 hän oli mukana Ylen A-Streamin keskusteluohjelmassa puhumassa moottoripyöräkerhoista muun muassa yhdessä silloisen rikosylikomisario Jari Aarnion kanssa. Kolme vuotta myöhemmin hän oli keskeisessä roolissa Arman Alizadin televisiosarjan Cannonballia käsittelevässä jaksossa, josta nousi kohu. Alizadin dokumentti keskittyi rikollisesta toiminnasta kertomisen sijaan veljeyden ja yhteisöllisyyden kuvaukseen, bilettämiseen ja hengailuun, johon hän myös itse osallistui.

Ilmén taas on entinen tosi-tv-tähti. Hän oli yksi päähenkilöistä Jim-kanavalla vuonna 2010 esitetyssä Sali-ohjelmassa, joka kuvasi vapaaottelijoiden elämää. 

”Elin sellaista kaksoiselämää. Tein reality-sarjaa ja samaan aikaan vedin kamaa ihan raivona, ja olin täysiverinen konna 24/7”.

Mitään suunnitelmaa brändin rakennukselle hänellä ei ole omien sanojensa mukaan silti ollut. Jokainen kirja ja projekti, johon hän on lähtenyt mukaan, on vain sattunut menemään hyvin läpi. Ilmén sanoo tiedostavansa, että vaikka hän on nyt kovassa nosteessa, ihmiset todennäköisesti jossain vaiheessa kyllästyvät.

”He haluavat jonkun uuden kasvon.”

Rikolliset eivät ole suhtautuneet suopeasti Ilménin uuteen uraan. Murha.info-nettisivuston keskustelupalstalle ilmestyy tasaisin väliajoin tappouhkauksia. Ilménin mukaan se tekee vain hyvää hänen liiketoiminnalleen. Kun vähän sohaisee ampiaispesään solvaamalla menneisyyden rosvotuttuja, saa aikaan hirveän reaktion, hän kuvailee. 

”Sitä kautta olen kiinnostava persoona, ja se sataa loppupeleissä mun laariin.” 

Hän sanoo haluavansa tällä tavoin myös osoittaa, ettei rikollisia tarvitse totella tai kunnioittaa. Siitä maailmasta voi päästä irti.

Tutkijatohtori Pauliina Tuomen mukaan nykyisten ja entisten rikollisten omakohtaisten tarinoiden julkaisuun liittyy myös ongelmia. True crime -tuotteita tehdään usein kaupallisista ja viihteellisistä näkökulmista. Kun rikolliset ovat itse keskiössä, mukaan voi tulla rikollisen elämän ihannointia. He saavat tilaisuuden kertoa oman näkökulmansa ja mahdollisesti valkopestä omia tekojaan.

Tuomi nostaa esiin Nelosen Katiska-dokumenttisarjan kesältä 2020. Sarjaa syytettiin rikollisen elämän ihannoinnista, kun yhdentoista vuoden tuomion saanut Niko Ranta-aho pääsi ensimmäisissä jaksoissa kehuskelemaan luksuselämällään, johon kuului ”nopeita autoja, kauniita naisia, hienoja kelloja ja hienoja juhlia”. 

Ranta-aho kertoi medialle olevansa liikemies, jonka ”portfolioon” sattuivat kuulumaan myös huumeet.

Tuomen mielestä Katiska-vyyhdin mediapyörityksessä on jäänyt liian usein sanomatta, että huumerikollisuus on raadollista bisnestä, joka johtaa myös ihmisten kuolemaan. Suomessa kuolee huumeisiin alle 25-vuotiaita nuoria suhteessa eniten koko Euroopassa.

Mutta missä määrin julkkisrikosten ympärillä pyörivää liiketoimintaa on kohtuullista moralisoida saatikka rajoittaa? Länsimaisissa oikeusvaltioissa myös rikoksista tuomituilla on sananvapaus.

Se on Tuomen mielestä monimutkainen kysymys: mihin raja vedetään? Ääritapauksissa tätä vapautta on jouduttu rajoittamaan. Esimerkiksi Norjan valtio on linjannut, että massamurhaaja Anders Breivik ei saa mahdollisuutta esittää äärioikeistolaista manifestiaan muurien ulkopuolella eikä myydä tarinaansa kustantamoille, vaikka sillä olisi ottajia ”pilvin pimein”, Tuomi sanoo.

Yhdysvalloissa rikollisten sananvapaudesta ja uhrien oikeuksista on käyty kiistaa vuosikymmenten ajan. 1970-luvulla maassa otettiin laajasti käyttöön Son of Sam -laki, jonka kieltää rikolliselta oikeuden tienata rikoksillaan. Laki sai nimensä sarjamurhaaja David Berkowiziltä, jonka arveltiin haluavan myydä tarinansa elokuvantekijöille. 

Lakia on myöhemmin sovellettu esimerkiksi John Lennonin murhaajan kohdalla. Yhdysvaltojen korkein oikeus julisti lain perustuslain vastaiseksi vuonna 1991. Lakia on silti sovellettu eri tavoin viime vuosiin asti. 

Tranberg antaa itsestään HS:n videohaastattelussa ja puhelimessa hyvin kohteliaan ja asiallisen kuvan. Pako-sarjassa Tranbergin persoonaa käsitellään paljon. Mukana on paikallisia ystäviä, jotka kehuvat häntä vuolaasti. Yksi kehujista on espanjalaisen etsintäkuulutettuja paikantavan poliisiryhmän johtaja, joka toivottaa kiinni jääneelle Tranbergille onnea matkaan.

Instagramissa ja blogissa esiintyy röyhkeämpi Tranberg. Tänä vuonna julkaistuissa blogiteksteissä hän kiroilee ja solvaa tuohtuneena esimerkiksi omaa kustantamoaan ja ”Hesarin tekopyhiä toimittajia”.

Tranbergin brändissä yhdistyvät uhmakkuus ja herrasmiespuoli. Ne ovat molemmat osa hänen suosiotaan. 

Tranberg itse sanoo ilmaisevansa eri puolia itsestään kanavasta riippuen: sosiaalisessa mediassa vähän viihteellisemmin ja vähemmän huolitellummin.

Pian haastattelun jälkeen Tranbergin kotisivu ja blogi häviävät internetistä.

Rikolliset ja rikollisuus kiinnostavat ihmisiä, koska ne herättävät äärimmäisiä tunteita, Rami Mäkinen sanoo. Kyse on vaarasta, vallasta, sen väärinkäytöstä ja normien rikkomisesta. Hänen mielestään rikosjournalismiin kuuluu myös rikollisten oma ääni. Vain siten rikoksia voi yrittää ymmärtää. 

Eikä rikollisten kokemusten ympärille kiinnittyvä tarinateollisuus ole missään nimessä uusi ilmiö, mutta se on saanut uudenlaisia piirteitä, Pauliina Tuomi sanoo. Ennen tehtiin kirjoja vain pahamaineisimmista sarjamurhaajista. Nyt kynnys on madaltunut, ja muunkinlaisia rikollisia nostetaan esiin myymään omaa tarinaansa.

Ennen rikolliset saivat myös helpommin tilaa julkisuudesta, jos he osoittivat katumusta ja parannusta. Nyt katuminen ei ole enää ole niin tärkeää, Tuomi sanoo. Päinvastoin rikolliskertomuksissa korostuu nyt eräänlainen rehvakkuus. Etulinjassa tässäkin ovat entiset liivijengiläiset, jotka muistelevat rikollista menneisyyttään usein hyvin lennokkain sanankääntein.

Tästä hyvä esimerkki on Tranbergin Wanted-kirja. Se piirtää kuvan miehestä, joka on nuoresta asti määrätietoisesti rakentanut ammattirikollisen uraa. 

Jännityskertomuksia kirjassa riittää. Väkivallan uhka on läsnä jengien välienselvittelyissä. Jengiläisen on oltava valmis vaikka tappamaan. Hengenlähtö on lähellä, kun Tranberg kuljettaa vatsassaan huumeita lentokoneessa. Putkat ja vankisellit tulevat tutuiksi, ja vapaa-aikana juhlitaan rajusti. 

Teoksessa Tranberg kertoo myös väkivallasta. Hän sai lempinimensä Nacci riitauduttuaan päihtyneenä nakkikioskilla, minkä jälkeen hän ajoi väkijoukkoon autolla. Tranberg tuomittiin vankeuteen viidestä tapon yrityksestä.

Tranbergin teoksesta media nosti otsikoihin sekoilut ex-jääkiekkoilija Jere Karalahden kanssa.

Tranberg myöntää, että hänen ensimmäisessä teoksessaan on vähän ”pojat on poikia -menoa”. Hän sanoo siirtyneensä sellaisesta eteenpäin. Toisessa kirjassaan hän sivuaa myös vaikeita aiheita, kuten mielenterveysongelmia ja päihderiippuvuutta.

Nykyään kaikki on toisin, Tranberg vakuuttaa. Kirjoittamisen avulla hän kertoo rakentaneensa itselleen uuden identiteetin ja pystyneensä irtautumaan ”vanhoista tavoista”.

Kolmas kirja, vankilaelämästä kertova Vankilakäsikirja on tietokirjamaisempi. Tekeillä oleva uusin teos, Rami Mäkisen toimittama Suomalaiset vankilapaot taas on tekijöidensä mukaan puhdas tietokirja.

Mäkinen on ollut mukana kahdessa Tranbergin tietokirjassa ja uskoo, että tämä on tosissaan kirjailijan urallaan. Tranberg kirjoittaa tietoteoksensa itse ja tekee taustatyötkin vankilassa niin hyvin kuin ilman internetiä pystyy. 

Tranbergin kanssa puhuessa tulee selväksi, että hän haluaa tehdä pesäeroa liivijengimenneisyyteensä. Hän sanoo miettivänsä nykyään paljon brändiään. Tranberg ei haluaisi, että hänet muistetaan rikoksistaan vaan kirjoistaan.

”Haluan uusiutua ehkä enemmän henkilöksi, joka kertoo uskottavasti rikollismaailmasta, mutta ei ole enää itse rikollinen.”

Kun kysyn, katuuko hän rikoksiaan, Tranberg on pitkään hiljaa. Lopulta hän vastaa, ettei varsinaisesti kadu rikollista elämäänsä, mutta katuu sitä, miten se on vaikuttanut hänen läheisiinsä ja ystäviinsä. ”Se on asia, jota en voi antaa itselleni anteeksi.” 

Nyt hän sanoo, että aikoo tehdä asiat toisin. Vankilaan hän ei halua enää palata, kun sieltä joku päivä vapautuu. 

”Jos heittäisin hukkaan nämä mahdollisuudet, joita olen kirjoittajana saanut, niin en olisi tyhmä vaan olisin todella tyhmä.”

Tutkija Pauliina Tuomi toivoisi enemmän pohdintaa siitä, millaisia epäsuoria seurauksia entisten rikollisten siirtymisellä kovatuloisiksi sisällöntekijöiksi voi olla. Antaako se kärjistetysti mielikuvan, että entisellä ammattirikollisella voi olla edessään hieno ura sisällöntuottajana?

”Jos rikollisuus esitetään eräänlaisena ’uravalintana’ tai jopa tietynlaisena ylpeyden aiheena, se voi johtaa myös muutoksiin rikollisuutta koskevissa yleisissä ajatusmalleissa.” 

”Kun tähän vielä yhdistää uhmakkaan asenteen lakia ja lainvalvojia kohtaan, se voi johtaa tietyllä tavalla asenteiden muuttumiseen – jos ajatellaan nuorisoa ja vaikkapa roadman-ilmiötä.”

Roadman-kulttuuri on Britanniasta 2000-luvun alussa Suomeenkin rantautunut alakulttuuri ja tyyli, johon on liitetty myös rikollisen elämän ihannointia.

Entä näkeekö Ilmén mitään ristiriitaa siinä, että hän on käytännössä muuttanut rikostaustansa rahaa tuottavaksi liiketoiminnaksi? Ilmén sanoo ensin monta kertaa, ettei ymmärrä kysymystä.

”Olen varmaan vitun tyhmä jätkä.”

Lopulta hän kuitenkin vastaa.

”Olen itse ihan sinut näiden asioiden kanssa. Olen saanut tuomioni ja maksanut velkani yhteiskunnalle. En huomannut tuomiolauselmassa mitään tekstiä, että mun pitäisi hävetä, enkä saisi olla esillä mediassa.”

”Jos ajatellaan, että tuomittu ei saa tehdä enää mitään elämällään, niin sitä selliä on turha avatakaan.”

Helsingin Sanomat kuuluu Sanoma-konserniin kuten Nelonen, joka on näyttänyt Pako- ja Katiska-sarjat. Janne Tranbergin Pako- ja Vankilamyytit -podcastit julkaisi Supla, joka kuuluu myös Sanoma-konserniin.