Kirkkaimmin sitä kuvaa eräs tavallinen päivä kauppakeskus Jumbon leikkipaikalla.

Jenni Toriseva, 37, oli muuttanut noin puolitoista vuotta aiemmin Sveitsistä takaisin Suomeen. Perheen neljävuotias oli kasvanut Lausannessa, joka on Sveitsin ranskankielistä aluetta. 

Perhe oli juuri asettunut Vantaalle, mutta tytär toimi vielä kuten Sveitsissä on tapana.

”Tyttäreni lähestyi leikkipaikalla useita lapsia ja kysyi, voisiko leikkiä heidän kanssaan. Kaikkien lasten vastaus oli kieltävä”, Toriseva muistelee. 

Sama toistui lukuisia kertoja muuallakin, hän sanoo. 

”Ravintolassa tyttäreni on lähestynyt monesti viereisten pöytien lapsia ja pyytänyt heitä leikkimään. Tyypillisesti lapset tuijottavat tytärtäni hetken ja kääntyvät sitten pois.”

Torisevan mukaan tytär oli tottunut siihen, että kaikkialta löytyi aina ystäviä. 

”Sveitsissä vanhemmat kannustavat toisilleen tuntemattomia lapsia leikkimään keskenään, ja lapset vastaavat leikkipyyntöihin liki aina myöntävästi.”

HS kertoi aiemmin ulkomailla asuneiden suomalaisten kokemuksista kotimaansa tapakulttuurista. Moni kertoi HS:n kyselyssä pitävänsä suomalaisten käytöstapoja töykeinä. 

Tähän asti onkin puhuttu lähinnä aikuisten käytöksestä, mutta Toriseva haluaisi keskustella lapsista. 

Lasten ja heidän vanhempiensa tavat kiinnostavat Torisevaa, samoin ylipäätään lasten ja aikuisten välinen kommunikaatio. 

Toriseva on äitinsä puolelta puoliksi kiinalainen ja puoliksi malesialainen. Sveitsin lisäksi hän on asunut Italiassa, Ruotsissa, Norjassa ja Britanniassa. 

Hänkin vertailee suomalaisten käytöstä muunmaalaisiin, mutta näkökulma on nyt 5- ja 2-vuotiaiden lasten äidin. 

Kokemustensa perusteella hän haluaa puhua erityisesti yhdestä asiasta, johon hän toivoisi Suomessa muutosta. 

Se on suhtautuminen tuntemattomiin. 

”Kyseessä on taito, jonka jokainen voi opettaa lapselleen”, Toriseva sanoo. 

”Jo vauva imee itseensä kieltä ja kulttuuria. Suomessa lapset eivät minusta opi aitoja vuorovaikutustaitoja tuntemattomien kanssa toimimiseen – lähinnä opetetaan, että älä häiritse tai ota toisen lelua.”

Torisevan mielestä kyseessä on polku, joka alkaa lapsuudesta ja jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. 

Hän kuvailee, miten esimerkiksi Sveitsissä ja Italiassa tuntemattomat tervehtivät kaduilla. Bussipysäkeillä toisilleen vieraat ihmiset juttelevat. On paljon pieniä positiivisia kohtaamisia. 

Toriseva itse kertoo löytäneensä Sveitsissä hyviä ystäviä maauimaloista ja bussipysäkeiltä. 

”En ole hengellinen ihminen. Mutta jonkinlainen empaattinen yhteys avautuu, kun katsoo toista ihmistä silmiin ja hymyilee.”

Suomessa Toriseva on sen sijaan usein törmännyt tilanteisiin, joissa edes samasta päiväkodista lapsiaan hakevat vanhemmat eivät tervehdi toisiaan. 

Miten siis tällaisen käytöksen edessä lapset voisivat oppia kohtaamaan muita?

Torisevan mukaan lapset oppivat Sveitsissä pienestä pitäen lähestymään tuntemattomia, ja monet kulttuurin piirteet kannustavat heitä siihen. 

”Kun esikoiseni taapersi 2-vuotiaana Lausannessa vieraiden ihmisten luokse ja haki kontaktia, hänelle hymyiltiin ja juteltiin.”

Suomessa on sen sijaan harmillisen yleistä, etteivät aikuiset huomioi lasten lähestymisyrityksiä, Toriseva kertoo. 

”Sveitsiläisiin tapoihin tottuneena se on minusta pöyristyttävää.” 

Toriseva kertoo itse muistavansa edelleen elävästi, miten hän 7-vuotiaana putosi koulun pihan kiipeilytelineestä ja loukkasi itsensä pahasti. 

”Lähdin itkien ja naama veressä harhailemaan kohti kotia. Kukaan aikuinen ei pysähtynyt tai kysynyt, voisiko auttaa.”

Torisevan sveitsiläisellä miehellä oli muutamia vuosia sitten kotimaassaan varsin päinvastainen kokemus. Hän joutui auto-onnettomuuteen, ja muistaa edelleen, miten tuntemattomat riensivät apuun. 

”Hän on usein sanonut, miten hyvältä tuntui, kun joku vain piteli kädestä.”

Toriseva kertoo, että hän näki omassa tyttäressään selvän muutoksen Suomeen muuton jälkeen. 

Sosiaalinen lapsi tunsi olonsa yksinäiseksi, eikä hän enää lähesty tuntemattomia lapsia leikkitoiveineen. Onneksi päiväkodista on löytynyt ystäviä. 

Toriseva haluaa korostaa, että hänestä suomalaiset ovat aivan kuin kaikki muutkin siinä vaiheessa, kun heihin tutustuu. Ystävällisiä ja avoimia. 

Naapureihin ja heidän lapsiinsa on ollut ilo tutustua. Toriseva on löytänyt ystäviä myös lastensa päiväkodin vanhemmista. 

”Työssäni muotoilututkijana vierailen jatkuvasti tuntemattomien kodeissa. Kun jutun alkuun päästään, niin vierailut ovat poikkeuksetta olleet ihania.”

Toriseva kuvailee olleensa itse hyvin ujo ja introvertti lapsi. Hän kertoo joutuneensa opettelemaan lukuisia tapoja, jotka eivät tulleet häneltä millään tapaa luonnostaan aikoinaan Suomesta pois muuttaessa. 

Ulkomailla toisessa ympäristössä arkuus karisi. 

Hän uskoo, että Suomessa on paljon yksinäisyyttä ja masennusta siksikin, että täällä on vaikeaa tutustua ihmisiin. 

”Arkisia, elämää rikastuttavia kohtaamisia on vähemmän kuin monessa muussa maassa.” 

Niin leikkipaikoilla kuin bussipysäkeillä.