”Vähintään 14 tuntia, enimmillään vuorokausi. Ihan sama kumpaan suuntaan on menossa”, kertoo ukrainalainen Saša kokemuksistaan Venäjän Suomen-vastaisella raja-asemalla.

”Heti kun he näkevät, että olemme ukrainalaisia, auto otetaan sivuun. Ensin pitää odottaa monta tuntia autossa ensimmäisellä puomilla. Siellä ei ole edes vessaa vaan tarpeilla pitää käydä metsässä.”

Tavarat viedään tullin pengottaviksi. Koirat tutkivat auton, ja jos se on Ukrainan kilvissä, se saatetaan läpivalaista. Matkustajat ohjataan turvallisuuspalvelu FSB:n kuulusteluun. Sitä on joutunut odottamaan välillä tuntikausia lukitussa huoneessa.

”Joka kerta siellä ajattelen, etten lähde tänne enää koskaan.”

Saša kertoo vähän tunnetusta ilmiöstä: siitä kuinka miehitetyiltä alueilta paenneet ukrainalaiset matkustavat Suomesta kotiseudulleen miehittäjävaltion läpi – ja palaavat yleensä takaisinkin. Saša on käynyt kotiseudullaan useita kertoja.

Nyt matkustaminen on seisahtunut, eikä syynä ollut Suomen päätös sulkea itäraja. Mutta palataan tähän myöhemmin.

Saša voi olla sekä miehen että naisen kutsumanimi. Se ei ole haastatellun oikea nimi. Haastatellun henkilöys on Helsingin Sanomien tiedossa. Hänen kertomuksensa todenperäisyys on varmistettu siltä osin kuin se on mahdollista.

Haastatellun ja hänen läheistensä suojelemiseksi yksityiskohtia hänen kertomuksessaan on jätetty julkaisematta.

”Siellä ihminen voi kadota tuosta vain. Serkkuni oli kaksi viikkoa pidätettynä vain, koska hän oli kertonut mielipiteensä Facebookissa. Häntä hakattiin siellä. Ei siellä kukaan puhu todellisia ajatuksiaan kuin omalle vanhemmalle tai sisarukselle. Joku voi kannella”, Saša kuvaa todellisuutta miehitetyllä alueella.

Sama pätee myös Suomen-vastaisella rajalla.

”Venäläiset kysyvät kuulustelussa, tuetteko sotilaallista erityisoperaatiota. Siihen vastataan, että kyllä tuen.”

Saša on kotoisin pieneltä paikkakunnalta. Venäläiset miehittivät seudun heti sodan alussa parissa vuorokaudessa.

”Kun ensi kerran näimme venäläisten panssarivaunujen ajavan ohi, se oli šokki.”

Pari viikkoa myöhemmin Venäjän joukot ympäröivät taajaman joka suunnalta ja etenivät katu kadulta ja talo talolta etsimässä Ukrainan sotilaita ja aseita.

”He etsivät ennen muuta miehiä, jotka ovat sotineet Ukrainan puolella. Miesten on riisuuduttava, jotta nähdään, onko heillä isänmaallisia tatuointeja.”

Saša näyttää pientä paperilappua, jossa lukee ”daktyloskopoitu”. Se tarkoittaa sormenjälkien ottamista.

Lapun on myöntänyt Manhušin tarkastuspiste, ja se on elintärkeä matkustusasiakirja.

Sormenjälkien otto on osa suodatusta, jossa selvitetään myös mielipiteitä ja omia tai sukulaisten kytköksiä Ukrainan joukkoihin.

Miehityksen alussa Saša asui jonkin aikaa kotona. Sitten hän päätti yrittää pois Krimin ja Venäjän kautta.

Saša oli jo ennen Venäjän hyökkäystä tehnyt työsopimuksen Suomeen, mutta miehitys oli viivästyttänyt lähtöä.

Krimin rajalla Tšonharissa oli tarkastus, jota joutui odottamaan melkein vuorokauden. Myös Kertšinsalmen sillalle menijät tarkastettiin. Saša kuitenkin pääsi läpi, aina Suomeen asti. Häntä saattoi auttaa se, että hänen Ukrainan-passissaan oli aiempia Venäjän leimoja.

Kun Saša oli ollut töissä Suomessa puolisen vuotta, hän päätti lähteä käymään omaistensa luona kotona.

”En tiennyt yhtään mitä odottaa.”

Kaksi ensimmäistä matkaa hän teki Krimin kautta. Sen jälkeen avautui suorempi reitti Mariupolin kautta. Aikaa yhteen suuntaan kului vähintään pari vuorokautta, suurin osa erilaisiin tarkastuksiin.

Vaikka Venäjä sanoo liittäneensä miehitetyt alueet itseensä, käytännössä niiden ja todellisen Venäjän välillä on yhä raja kaikkine muodollisuuksineen. FSB etsii siellä aseita ja vakoojia, Saša kertoo.

Miehitysalueella on myös sisäisiä tarkastuspisteitä. Pahin sijaitsee Sašan mukaan Mariupolin lähellä. Tarkastuspistettä pitävät Donetskin alueen ”viranomaiset”, ja sieltä päästäkseen voi joutua antamaan lahjuksen.

Saša kertoo valmistautuvansa matkaan aina huolellisesti. Hän miettii, kuinka käyttäytyä eri tilanteissa.

Puhelimessa ei saa olla mitään ylimääräistä tietoa, koska FSB penkoo sen varmasti. Yksikin väärä viesti, kuva tai jopa tykkäys voi olla kohtalokas. Yhteystiedoista skannataan kiinnostavia henkilöitä.

Silti myös täysin uusi tai tyhjä puhelin herättää epäilyksiä.

Sašan mukaan Suomesta miehitetyille alueille matkustetaan yleensä välttämättömistä syistä. Tyypillisesti lähtijät ovat naisia, jotka matkustavat sairaiden tai vanhojen omaisten luo.

Matkaa tehdään niin omilla autoilla, järjestetyillä kyydeillä kuin julkisilla kulkuneuvoilla. Pietarista on voinut mennä junalla Rostoviin ja jatkaa sieltä bussilla Mariupoliin.

Sašan koti sijaitsee 40 kilometrin päässä rintamasta. Hän arvioi, että alueelle on jäänyt hieman yli puolet asukkaista.

Taajama on välttynyt taisteluilta, mutta sota on silti läsnä. Ukrainan ohjukset lentävät yli usein, ja välillä venäläiset ampuvat niitä alas. Tiet ovat tohjona, kun niillä on ajettu toista vuotta raskailla ajoneuvoilla ja panssarivaunuilla.

”Tuntuu, että miehitetyllä alueella on enemmän sotilaita kuin asukkaita. Ajoneuvoja ajelee sinne tänne. Heidän kuorma-autonsakin ovat panssaroituja.”

Matkoillaan Saša on pystynyt seuraamaan sodan etenemistä. Linnoitustöistä oli selviä merkkejä keväällä.

”Rintamalle vievää tietää ajoi loputtomasti betoniautoja. He kuljettivat sinne myös pyramidin muotoisia panssariesteitä ja betonilaattoja, joita he irrottivat kastelukanavista. Meidänkin lähellä he miinoittivat tela-ajoneuvoilla peltoja. Isoja miinoja laitettiin sinne monta riviä vierekkäin.”

Saša tietää tapauksen, jossa leikkuupuimuri ajoi miinaan.

Kotiseudullaan Saša oli myös Ukrainan vastahyökkäyksen alkaessa.

”Räjähdysten äänet kuuluivat etenkin yöllä. Taivas loisti jatkuvasti punaisena tai valkoisena. Päivällä kuului vain, kun Venäjän pitkän kantaman tykistö ampui läheltämme. Ukrainan joukkojen suunnasta saattoi lentää ohjus venäläisten asemaan, jolloin tykki vaikeni muutamaksi tunniksi.”

Ukrainalaiset etenivät kuitenkin vain aivan vähän.

Ongelmia Ukrainalle aiheuttivat Sašan mukaan Venäjän lentokoneet, jotka pystyivät toimimaan ilman vaaraa alasampumisesta.

”Yleensä kaksi Su-25-rynnäkkökonetta lensi päivittäin kohti rintamaa ja palasi aina kymmenen minuutin kuluttua takaisin. Kesällä pommikone kiihdytti monta kertaa päivässä rintaman suuntaan ja ilmeisesti pudotti liitopommin. Myös alligaattoreita [Ka-52-taisteluhelikoptereita] lensi sinne ryhmänä ja palasi takaisin. Koskaan en nähnyt, että kone tai helikopteri olisi jäänyt palaamatta.”

Sašan mukaan monet ovat käyneet Suomesta kotiseudullaan myös vahtiakseen omaisuuttaan. Joskus he yllättyvät, kun kotoa löytyykin uudet asukkaat.

”Jos talo tai asunto on tyhjä, Venäjän sotilaat voivat ottaa sen käyttöönsä ja asettua asumaan. He haluavat majoittua hajallaan oleviin taloihin, koska kasarmiin Ukraina voisi iskeä Himarsilla.”

Samalla asunto saattaa tyhjentyä käyttökelpoisista tavaroista. Saša kertoo nähneensä, kuinka irtaimistoa kannetaan taloista armeijan kuorma-autoihin.

Saša olettaa, että Mariupoliin on Suomesta matkustanut ihmisiä myös siksi, että Venäjä maksaa tuhoamistaan asunnoista korvauksia.

Mariupolista Venäjä tekee Sašan mukaan näyteikkunaansa.

”Se on täynnä keskiaasialaisia rakennusmiehiä, joita Venäjä on tuonut sinne kaupunkia korjaamaan. Kaupunkiin on rakennettu aivan uusi lähiö ja iso uusi sairaala. Sen viereen on tehty kaunis puisto, jossa on eläinten hahmoon leikattuja pensaita. Keskustassa on tehty paljon remonttia. Pääkadulla talojen julkisivut on korjattu, mutta jos astuu pihalle, näkee asuntoja ilman ikkunoita.”

Melitopolissa Venäjä on Sašan mukaan rakentanut teitä, taloja, kouluja ja sairaalan. Jälleenrakennus on yksi tapa, jolla Venäjä haluaa kääntää ihmiset puolelleen. Se on Sašan mukaan hiljalleen onnistumassa.

”En olisi uskonut, että niin käy, mutta siltä se vaikuttaa.”

Venäjän propaganda on Sašan mukaan massiivista.

”Kaikkialta tulee agitaatiota siitä, miten hyvä Venäjällä on elää. Heillä on propagandasta valtava kokemus Krimiltä ja Donbasista. Nyt he vain soveltavat niitä keinoja, jotka toimivat parhaiten.”

Melitopolin keskustassa on hiljattain paljastettu obeliski, jonka huipulla on Venäjän kaksipäinen kotka. Syyskuussa kaupunkiin avattiin museo, joka esittelee alueen ”historiaa Venäjän osana”.

Koulut on muutettu venäjänkielisiksi.

”Vanhemmilta on kysytty, haluavatko heidän lapsensa opiskella ukrainaksi. Tietenkään kukaan ei uskaltanut vastata niin. Nyt kouluissa opetetaan, kuinka alue on aina ollut Venäjää, mutta Ukraina miehitti sitä. Aikuiset vielä ymmärtävät, ettei asia ollut niin, mutta lapset ottavat sen todesta.”

Monet ovat menneet venäläisille töihin, koska jollain pitää elää. Miehitetyllä alueella maksetaan parempia palkkoja ja eläkkeitä kuin Venäjällä.

”Esimerkiksi opettaja tienaa 600 euroa mikä on enemmän kuin Venäjällä. Ihmiset eivät ymmärrä tätä, vaan kuvittelevat, että kaikki Venäjällä ansaitsevat näin.”

Sašan vanhempi saa sadan euron eläkettä, mikä on enemmän kuin Ukrainassa.

Sašan mielestä Venäjän onnistuu kääntää ihmisten päät sitä paremmin, mitä pitempään sota jatkuu.

”Se on jo kuin Venäjää. Siellä toimivat Venäjän lait, koulutus ja terveydenhuolto. Siksi monet ajattelevat, että se oli tässä. Minulla on siellä ystävä, joka odotti pitkään Ukrainan tuloa. Nyt hän ei enää usko siihen.”

Konkreettisin osoitus yhteiskunnan alistamisesta on Venäjän passien jako.

”Melkein kaikki on pakotettu ottamaan Venäjän passi. Ilman sitä ei voi laittaa lasta kouluun, päästä sairaalaan, saada mitään sosiaaliapua tai eläkettä tai työskennellä virallisesti”, Saša kuvaa.

Passin ottaminen on helppoa. Taajamissa käy joka viikko auto, jossa sitä voi hakea. Kolmen päivän kuluttua asiakirja on valmis.

Venäjä jakaa ihmisille kuitenkin vain niin kutsuttuja sisäisiä passeja eli henkilötodistuksia, joilla ei pääse ulkomaille. Sitä varten on erikseen haettava ulkomaanpassia.

Tässä tullaan Sašan mukaan mielenkiintoiseen kysymykseen.

Hänen mukaansa Venäjä ei anna ulkomaanpasseja 18–27-vuotiaille miehille, vaan vaatii heiltä ensin kutsuntalautakunnan puoltoa. Kutsuntalautakunnat taas eivät anna puoltoja vedoten erilaisiin tekosyihin.

Uuden säännön mukaan vanhempienkin miesten on käytävä ilmoittautumassa kutsuntalautakunnassa, kun he ottavat Venäjän kansalaisuuden.

Venäjän nimittämä kuvernööri on väittänyt, että alueen miehet on vapautettu kutsunnoista viideksi vuodeksi, mutta Saša ei usko tähän.

”Luulenpa, että he aloittavat siellä liikekannallepanon samalla tavalla kuin he toimivat Donetskissa vuoden 2014 jälkeen.”

Jotkut miehitettyjen alueiden miehistä taistelevat jo nyt palkkasotilaina toisia ukrainalaisia vastaan.

”Sitä mainostetaan kaikkialla. Sotaan lähtevälle luvataan yli 2 000 euron palkka. Lisäksi saa erilaisia etuja ja lainat anteeksi. Monet lähtevät.”

Paikallisista taistelijoista on koottu Sudoplatovin pataljoona.

Toistaiseksi viimeisen matkansa kotiseudulle Saša teki syksyllä.

Nyt matkanteko on vaikeutunut huomattavasti, eikä syynä edes ole Suomen rajasulku.

Jo sitä ennen, 16. lokakuuta, Venäjä sulki rajansa Ukrainan kansalaisille lukuun ottamatta Šeremetjevon lentokenttää Moskovassa. Käytännössä Ukrainan passilla pääsee Venäjälle myös Valko-Venäjältä.

Ihmisillä, jotka ovat ottaneet Venäjän kansalaisuuden ja saaneet ulkomaanpassin, ei ongelmaa ole. He pääsevät Venäjän ulkomaanpassilla ulos Venäjältä ja Ukrainan passilla sisään EU:hun.

Sašalla ei ole aikomusta ottaa Venäjän kansalaisuutta.

Hänen mukaansa Suomeen on tullut Venäjän kautta myös venäläismielisiä ukrainalaisia. Hän uskoo, että osa heistä voi toimia Venäjän hyväksi.

Hän kertoo tapauksesta, jossa samassa kyydissä Suomeen matkustanut tuttu nuori mies kertoi FSB:n pyytäneen tätä välittämään tietoja Suomesta. Mies näytti paperilappua, johon FSB:n edustaja oli rajalla kirjoittanut yhteystietonsa.

”Sitten hän avasi auton ikkunan ja heitti sen paperin menemään.”

Osa Suomessa olleista ihmisistä on palannut miehitetylle kotiseudulle kokonaan, Saša kertoo. Nämä ovat useimmiten vanhempia ihmisiä, joiden on vaikea sopeutua elämään uudessa maassa.

Yksi iäkäs mies palasi kotiseudulleen miehitysalueelle, kun hänen vaimonsa oli Suomessa kuollut. Mukanaan hän kuljetti vaimonsa tuhkaa.

Nyt Saša etsii Suomesta uutta työtä. Aikooko hän vielä käydä kotona?

Hän ei osaa vastata. Koti-ikävä ainakin on kova.

”Pidän Suomesta, mutta tämä ei ole minun ilmastoni. Tykkään kuumemmasta. Minulle tuottaa iloa katsella, kun viinirypäleet ja persikat kypsyvät. Lähellä on lämmin meri.”

Suunnitelmaa ei kuitenkaan ole.