Se on vähän nolo tarina, Janne sanoo mutta kertoo kuitenkin. 

Hän oli viettämässä iltaa työkavereidensa kanssa. Viina ja bentsot olivat panneet hänen päänsä jo valmiiksi sekaisin. Sitten hän keksi mielestään hyvän idean: tunnelma vaatii huumeita. 

”Nopeasti sitten olin niin sekaisin, että kontrolli meni täysin.”

Sen seurauksena Jannen salaisuus paljastui työkavereille. 

Huumeriippuvuus yhdistetään helposti vain yhteiskunnan laitamille pudonneisiin, mutta todellisuudessa myös monet työssä käyvät sinnittelevät vaikean huumeriippuvuuden kanssa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää vuosittain tietoja päihdehoidon asiakkaista, jotka käyttävät huumeita tai lääkkeitä päihtyäkseen. Vuoden 2021 luvuista käy ilmi, että seitsemän prosenttia tavoitetuista päihdehuollon huumeasiakkaista teki säännöllistä työtä. Satunnaisesti töitä teki kaksi prosenttia. 

Tiedot eivät kata kaikkia huumeiden käytön takia hoidossa tai tuen piirissä olevia, mutta ne antavat kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka suuri työssä käyvien huumeriippuvaisten ryhmä on. 

Ensimmäinen annos amfetamiinia aamulla, toinen lounaan aikoihin töissä, kolmas monesti illalla. Valvotun yön jälkeen lisää amfetamiinia ja ehkä vähän bentsoja olon tasaamiseksi. Toisinaan myös muita lääkkeitä, kannabista tai kokaiinia.

Näin huumeidenkäyttö raamitti pääkaupunkiseudulla asuvan kolmikymppisen Jannen elämää. Hän oli töissä isossa kansainvälisessä yrityksessä. Kotona odotti perhe.

Jannen kaksoiselämästä ei pitkään aikaan tiedetty työpaikalla. Eikä siitä tiedetty kotonakaan. Puoliso oli tietoinen kannabiksen polttelusta, mutta pahenevan riippuvuutensa Janne pyrki piilottamaan myös häneltä. Juttua varten on haastateltu myös Jannen entistä puolisoa.

Janne ei voinut noin vain tulla kotiin iso huumelasti mukanaan. 

”Soitin etukäteen ja kysyin, ovatko he pihalla. Jos olivat, tulin eri reittiä metsän poikki, piilotin satsin kiven alle ja hain ne sitten seuraavana aamuna. Joskus jemmasin huumeita myös häkkivarastoon.”

Janne ei esiinny artikkelissa omalla nimellään haavoittuvan asemansa vuoksi. Jannen oikea henkilöllisyys on HS:n tiedossa. HS on myös tutustunut Jannen hoitohistoriaa dokumentoiviin asiakirjoihin.

Janne oli kokeillut kannabista ensimmäisen kerran lukioaikana. Häntä oli kiusattu ala-asteelta lähtien, ja siitä oli jäänyt trauma.

”Luin jostain, että kannabis saattaisi auttaa masennukseen.”

Siitä tuntuikin olevan apua. Janne innostui. Hän tilasi siemeniä netistä ja alkoi kasvattaa kannabista.

Välissä oli hyvä vaihe, jolloin pilven polttelu jäi tauolle: Tuli armeija-aika ja opinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Alkoi seurustelu tulevan vaimon kanssa. 

Sitten Janne sai päähänsä tilata synteettisiä kannabinoideja, jotka vaikuttavat kannabiksen tavoin, mutta ovat huomattavasti kannabista voimakkaampia. Pikku hiljaa hän alkoi käyttää niitä päivittäin. Alkoholiakin kului. Oli opiskelijajuhlia, ja viikonloppuisin Janne joi myös muuten vain. 

Masennus palasi, ja Janne alkoi saada paniikkikohtauksia. Hän kärsi myös vaikeasta ahdistuksesta ja unettomuudesta.

Lopulta hän varasi ajan Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö YTHS:ään ja pääsi vuoden mittaiselle terapiajaksolle. Lääkäri kirjoitti myös reseptin: Opamox 15 mg 1–2 tablettia päivässä sosiaalisten tilanteiden pelkoon.

Opamoxin vaikuttava aine oksatsepaami kuuluu bentsodiatsepiineihin, jotka ovat keskushermostoon vaikuttavia, rauhoittavia lääkeaineita. 

Janne on itse sitä mieltä, että hänen päihteiden käytössään on kyse muustakin kuin vain pyrkimyksestä paeta psyykkistä pahoinvointia. Hän ajattelee olevansa luontaisesti addiktoituva ja taipuvainen impulsiivisuuteen ja elämyshakuisuuteen.

Hän muistaa hetken, jolloin päätti kokeilla sekaisin alkoholia ja rauhoittavia lääkkeitä. Hän oli lauantai-iltana tulossa kaupungilta kotiin. Jostain se ajatus tuli. Kotona hän huuhteli viinalla alas kourallisen pillereitä. 

Nopeasti Jannelle kehittyi riippuvuus rauhoittaviin lääkkeisiin. Kun lääkäri jossain vaiheessa lopetti Opamox-reseptin uusimisen, Janne löysi internetin keskustelupalstoilta pimeään verkkoon ja osti sieltä Rivotriliä ja Ksaloleita. Ne ovat Opamoxin kaltaisia rauhoittavia lääkkeitä.

Pimeän verkon kauppapaikoilta Janne huomasi, että siellä on tarjolla paljon myös amfetamiinia ja stimulanttilääkkeitä, kuten adhd:n hoidossa käytettäviä Concertaa ja Elvansea.

Ensin Janne kokeili stimulanttilääkkeitä. Sitten hän osti gramman amfetamiinia ja jäi kerrasta koukkuun. Oli vuosi 2020. Alkuun käyttö ei ollut päivittäistä, mutta muutamassa kuukaudessa se muuttui sellaiseksi.

Pitkään Jannella oli salattavanaan vain aineiden käyttäminen, mutta sitten hän alkoi rahoittaa riippuvuuttaan myymällä huumeita. Salailusta tuli entistä vaikeampaa.

Koko ajan piti keksiä selityksiä. Hän lähti muka pyörälenkille tai valokuvaamaan. ”Mutta samalla reissulla ostin tai myin kamaa.”

Hän värjötteli ulkona pakkasessa polttamassa hasista ja veti amfetamiiniviivoja milloin missäkin.

Kaupat hän sopi pimeässä verkossa. Myyntitreffejä oli esimerkiksi juna-asemilla. Joidenkin tutuksi käyneiden ostajien kanssa hän saattoi tavata kodin lähellä puistossa. Yksi asiakkaista tuli aina autolla. Silloin Janne saattoi istua autoon ja vaihtaa asiakkaan kanssa kuulumisia ja puhua elämästä.

Reissut venyivät, ja se aiheutti riitoja kotona.

Töissä oli siirrytty koronapandemian takia etätöihin. Kotona lääkkeitä tuli napsittua vielä matalammalla kynnyksellä kuin työpaikalla.

Vaimo saattoi löytää Jannen taskuista Minigrip-pusseja, joissa oli lääkkeitä tai amfetamiinia. 

Kesällä 2020 vaimo havahtui toden teolla. Janne valvoi useita vuorokausia yhteen menoon ja tuntui elävän omassa kuplassaan. Toisinaan hän piti pitkiä monologeja. Puhe oli sinne tänne poukkoilevaa tajunnanvirtaa. 

Puolison päihteidenkäyttö oli vaimolle järkytys, koska hän ei itse käytä päihteitä ja suhtautuu niihin kielteisesti. 

Janne oli pois kotoa yhä pidempiä aikoja, alkoholin ja kannabiksen käyttö lisääntyi, ja tekosyyt muuttuivat yhä hätäisemmiksi.

”Vedin amfetamiinia ja rauhoittavia lääkkeitä koko ajan samaan aikaan. Bentsoja meni lopulta kuin jotain pastilleja”, Janne kertoo.

Kerran elimistö hyytyi päiväkausien valvomisesta niin, että Janne nukahti sohvalle ja heräsi vasta, kun työpäivä oli ohi.

”Yksi kollega oli laittanut viestiä ja kysynyt, onko kaikki ok”, hän kertoo.

”Ihmettelen miksei töistä soitettu. Tosin se oli onni vielä siinä kohtaa, ettei soitettu. Pystyin selittämään sen jotenkin.”

Janne on käyttänyt huumeisiin tuhansia ja tuhansia euroja. Hän kertoo esimerkin siitä, miten rahan arvo huumeita käyttäessä vääristyy.

Janne on innokas valokuvauksen harrastaja, ja hän oli katsellut kameraansa uutta objektiivia, joka olisi maksanut noin 3 000 euroa.

”Mietin, että helvetin kallis, en todellakaan raaski ostaa. Saman rahan olen kuitenkin tuhlannut huumeisiin monet kerrat. Kamerasta jäisi sentään muistoksi muutakin kuin hetken euforia.”

Janne yritti lopettaa aineiden käytön useita kertoja. Yksi näistä kerroista johti epileptiseen kohtaukseen. Janne epäili sen johtuvan vieroitusoireista. Hän oli pari päivää aiemmin lopettanut bentsodiatsepiinien käytön kuin seinään.

Janne ei kertonut rauhoittavien lääkkeiden väärinkäytöstä lääkärille, joka tulkitsi kohtauksen johtuvan suuresta elämänmuutoksesta ja stressistä.

Välillä oli parempia aikoja. Perheeseen alettiin odottaa toista lasta.

Jannesta yhteiskunnan suhtautuminen huumeisiin vaikeuttaa hoitoon hakeutumista.

”En aluksi uskaltanut kertoa edes lääkärilleni leimautumisen ja työn menettämisen pelossa.”

Sellaiset pelot ovat päihderiippuvaisilla tavallisia, kertoo Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka. Huolena saattaa olla, että hoitoon hakeutuessa työnantajalle menee tieto sairauden laadusta tai sairausloman syystä.

Todellisuudessa Suomen terveydenhuollossa on todella korkea tietosuoja, eikä hoitopaikasta saa toimittaa sairaustietoja työnantajalle tai poliisille.

Toinen yleinen huolenaihe ovat oikeudelliset seuraukset.

”Monella päihderiippuvaisella on pelko, että kiinnijääminen estää elämän hamaan tappiin saakka, ja näinhän se ei ole”, Vainikka sanoo.

”Vain ehdollisissa tai ehdottomissa tuomioissa huumausainerikoksista tulee rikosrekisterimerkinnät, jotka estävät työskentelyn lasten ja nuorten kanssa. Nämäkin merkinnät vanhenevat ja poistuvat ajan kanssa.”

Vainikan mielestä Suomeen tarvittaisiin päihdehoitotakuu samalla tavalla kuin laissa on säädetty hoitotakuusta perusterveyden- tai erikoissairaanhoidossa. Hän muistuttaa, että päihderiippuvuus on hengenvaarallinen sairaus, ja hoitoon tulisi päästä sujuvasti ja nopeasti.

”Päihderiippuvuus on sairaus, johon on alttius, ja joillekin se kehittyy, toisille ei. Se ei ole valinta, mihin suuntaan ihminen lähtee ja mitä ainetta ottaa.”

Jannella kesti pitkään myöntää kunnolla edes itselleen, että on riippuvainen. Kun vaimo kysyi asiasta, Janne kielsi olevansa huumekoukussa.

Viimein vaimo sai tarpeekseen ja muutti lasten kanssa pois. Hän oli löytänyt asunnon häkkivarastosta tennispalloputkilon sisään piilotettuja rauhoittavia lääkkeitä ja amfetamiinia. 

Janne myönsi viimein olevansa riippuvainen ja tunsi helpotusta. Samaan aikaan asumusero vei loputkin pidäkkeet huume-elämältä. Käyttö luisui aivan holtittomaksi, ja rahoittaakseen sitä Janne alkoi myydä amfetamiinia.

Lopulta Janne päätti kuitenkin hakeutua vieroitukseen. Muutaman kuukauden hoidon aikana rauhoittavien lääkkeiden annokset pudotettiin nolliin, ja Janne onnistui olemaan käyttämättä muitakaan aineita. 

Avohoitovieroituksen loputtua käyttö alkoi kuitenkin taas pian uudestaan. 

Toisen kerran Janne meni katkaisuhoitoon, kun oli jäänyt huumeiden­käytöstä kiinni työpaikalla. Hänet ohjattiin hoitoon työpaikan huumeohjelman mukaisesti.

”Jotta voidaan tehdä lainsäädännön mahdollistamia huumetestejä, työpaikalla pitää olla epäily huumeidenkäytöstä tai lääkeaineiden väärinkäytöstä”, kertoo oikeuskemisti Sirpa Mykkänen THL:stä.

Testiin saatetaan ohjata esimerkiksi, jos työntekijä vaikuttaa sekavalta. Tällaisten epäilyn perusteella tehtävien testien määrät ovat Mykkäsen mukaan pieniä, ainakin jos verrataan työhöntulotestaukseen. Rekrytointien yhteydessä tehdään vuosittain kymmeniätuhansia huumetestejä.

”Periaate on se, että päihdesairaus on sairaus siinä missä muutkin sairaudet ja se vaikuttaa työkykyyn. Eli riippuvuudesta kärsivä työntekijä ohjataan työterveyshuoltoon tai päihdepalveluihin”, Mykkänen sanoo.

Siitä, miten moni palaa hoidon jälkeen työhönsä, on huonosti tutkimustietoa.

Huumevieroituksen ja -kuntoutuksen aikana Jannen kotina oli pieni huone päihdesairaalassa. Sen seinällä oli peruskoulun lukujärjestystä muistuttava paperi, johon oli kirjattu sairaalan arki: aamupala, päivälääkkeet, lounas, vertaistukiryhmä, päivälääkkeet, päivällinen, yhteisökokous, ulkoilu, ilta- ja yölääkkeet, hiljaisuus.

Hoitojakso lähti liikkeelle kangerrellen.

”Huumeet pyörivät kaiken aikaa mielessäni, valveilla ja unissakin”, Janne kertoo.

Ensimmäisellä vapaalla hän lähti käymään kotona.

”Ehdin käydä kusella ennen kuin kyhäsin kolaviivat itselleni.”

Kahden tunnin vapaansa aikana hän myös myi hasista. Ja ennen paluutaan iltalomalta hän otti yllätysseulojen riskistä huolimatta vielä 40 milligrammaa oksikodonia.

Oksikodoni on vahva kipulääke, joka on aiheuttanut Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1990-luvulla alkaneen opioidiepidemian. Sen lisäksi Janne on käyttänyt kipulääkkeistä kodeiinia ja tramadolia.

Lopulta hoito alkoi tuottaa tulosta. Katkaisu- ja vieroitushoitojakson jälkeen Janne on osallistunut tänä vuonna myös avohoitoon, johon kuuluvat huumeseulat ja säännölliset tapaamiset vertaistuki­ryhmässä.

Janne ajattelee, että hänen kohdallaan riippuvuus ei koske ainoastaan huumeiden käyttöä, vaan myös niiden myymisestä syntyvää jännityksen tunnetta ja adrenaliinihumalaa.

Siksi hän on katkaissut kaiken yhteydenpidon tahoihin, jotka liittyivät huumeidenkäyttöön ja kauppaan. Hän on myös poistanut puhelimestaan päihteisiin liittyvät sosiaalisen median sovellukset.

”Se tuntui hyvältä. En kaipaa myymistäkään. Se oli lopulta aika stressaavaa.”

Janne saa apua vertaistukiryhmästä. ”Nimettömät narkomaanit -ryhmistä saan hyvää peilipintaa omille ajatuksilleni. Muiden kokemukset menneestä ja vinkit siitä, miten itse pysyvät puhtaana, antavat hyvää ajateltavaa.”

Janne sanoo miettivänsä joka päivä addiktiotaan ja tunnustelevansa ”fiiliksiään”. Hän kertoo järkeilevänsä, ettei käytöstä ole seurannut hänelle koskaan hyvää. 

Suhde lapsiin on hyvä, Janne sanoo, mutta luottamuksen rakentaminen ex-vaimoon vie aikaa.

Janne on yhä samassa työpaikassa. Se on mahdollista, koska hän on sitoutunut päihdekuntoutukseen ja huumeseulat ovat olleet puhtaat. 

Janne ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden takia.

Teksti: Aku Charpentier ja Marjaana Varmavuori, tekstin editointi: Päivi Niemi, kuvat: Juhani Niiranen, kuvatoimittaja: Outi Neuvonen