Tunnelma luisui hyytäväksi äkkiarvaamatta. Vielä vähän aiemmin Marika oli pystynyt juttelemaan miesystävänsä kanssa monenlaisesta. Oli ollut lämpöä ja hellyyttä, kiihkoakin.

Nyt sellainen tuntui kaukaiselta. Marikasta tuntui, ettei puoliso ollut lainkaan kiinnostunut hänestä. Miehen huomio keskittyi työntekoon. Lisäksi arkea rytmittivät pikkulapsiajan kiireet.

”Minusta tuntui, ettei meillä ollut minkäänlaista yhteyttä toisiimme. Toivoin joka päivä, että hän kysyisi, mitä minulle kuuluu. Tai vaikka halaisi”, Marika sanoo.

Parisuhteen kylmäkiskoisuus voi olla rankka kokemus. HS keräsi lukijoilta kokemuksia tilanteista, joissa romanttisesta suhteesta katoaa lämpö. Noin kolmekymppinen Marika on yksi kyselyyn vastanneista. 

Marikan nimi on muutettu kolmansien osapuolien yksityisyyden suojaamiseksi. Hänen henkilöllisyytensä on Helsingin Sanomien tiedossa. 

Kyselyssä moni vastaaja kertoo, että pitkään jatkunut kireä tunnelma on luonut kotiin musertavan ilmapiirin. Osa on elänyt kylmässä liitossa vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

Psykologi ja psykoterapeutti Suvi Larulle lämmön katoaminen parisuhteesta on tuttu teema. Hän on ratkonut siihen liittyviä pulmia lukemattomia kertoja työssään paripsykoterapeuttina. Laru on myös Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja. 

”Kun kohtaaminen katoaa parisuhteesta, vaikutukset voivat olla ihmisen terveyteen ja itsetuntoon todella pitkäkestoisia ja vakavia”, hän kertoo.

Pitkään jatkunut ahdistava tai kylmäkiskoinen tunnelma arjessa vaikuttaa ihmiseen fyysisesti ja psyykkisesti. Se voi aiheuttaa unettomuutta, ahdistuneisuutta ja alakuloa. Terveys voi heikentyä pitkäaikaisen stressin vuoksi. Tämä kaikki vaikuttaa paitsi ihmisen omaan hyvinvointiin myös tämän työkykyyn ja vanhemmuuteen. 

Laru muistuttaa, että jokainen parisuhde on erilainen. Siksi ulkopuolelta ei voi arvioida, kenen suhteesta puuttuu lämpö. Yhdessä suhteessa puhutaan ja pussataan jatkuvasti. Toisessa hellyydenosoituksia ei ehkä juuri näy, ainakaan julkisesti, mutta parin välillä voi silti olla toimiva yhteys.

Oleellista onkin pariskunnan oma kokemus asiasta. Larun mukaan huolestuttavia merkkejä ovat esimerkiksi tällaiset toistuvat kokemukset:

En halua kertoa omista ajatuksistani, tunteistani ja tarpeistani puolisolleni. Tai minusta tuntuu, ettei puolisoni tahdo kertoa näistä asioista minulle. 

Minusta on vaikeaa olla puolisolleni läsnä. Olen useimmiten mieluummin jossain muualla – joko fyysisesti tai tunnetasolla. Tai minusta tuntuu, että puolisoni välttelee jatkuvasti minua.

En halua koskettaa puolisoani. Tai minusta tuntuu, että hän ei halua koskettaa minua. Fyysinen kohtaaminen puuttuu suhteesta täysin, vaikka haluaisin asian olevan toisin.

Marikan ja hänen puolisonsa suhde oli alkanut ryminällä. He olivat ihastuneet toisiinsa nopeasti, ja sitten Marika tuli yllättäen raskaaksi. 

Pari päätti pitää lapsen ja elää yhdessä perhe-elämää. Marika muutti asumaan miehen luo toiselle paikkakunnalle. Se oli suuri elämänmuutos. Uudella paikkakunnalla arki ja sosiaaliset verkostot piti luoda uudestaan.

”Olin ventovieraassa ympäristössä ja olisin tarvinnut kipeästi tukea ja läheisyyttä. Sitä, että toinen vähän tsemppaisi. Mutta kaikki alkoikin mennä ihan päinvastaiseen suuntaan. Minusta tuntui, että hän vain luikki karkuun.”

Pikkuhiljaa puheyhteys katosi lähes kokonaan. Elämästä välitettiin se informaatio, joka oli arjen sujumisen kannalta välttämätöntä. Henkilökohtaisista asioista, tunteista tai päivän kuulumisista pariskunta ei vaihtanut enää juuri sanaakaan. Ilmapiiri kiristyi päivä päivältä. Yhteisestä huumorista ei ollut tietoakaan.

”Tuntui, että olin koko ajan varuillani – kuin siili piikit pystyssä. Huomasin miettiväni, että en minäkään sitten puhu mitään, kun ei kerran toinenkaan puhu. Olin todella ärtynyt ja ahdistunut.”

Marikasta vaikutti, että mies vetäytyi ja laittoi kaiken energiansa työntekoon, jotta hankalista tunteista ei tarvitsisi puhua.

Keskusteluyhteyden mukana suhteesta katosi kosketus. 

”Seksin loppuminen tuntui siltä, että en ole enää kaunis enkä haluttava. Ylipäätään minusta tuli todella itsekriittinen ja mietin jatkuvasti, mitä teen väärin”, Marika sanoo. 

Haasteista huolimatta Marika ei halunnut luovuttaa. 

”Halusin saada suhteen toimimaan. Yritin kertoa, miltä minusta tuntuu ja ajattelin, että ehkä asiat voivat vielä korjaantua.”

Lämpö voi karata suhteesta monesta syystä. Taustalla voi olla pettymyksiä tai suruja siitä, ettei ole tullut kohdatuksi aikaisemmin kyseisessä suhteessa, aiemmissa parisuhteissa tai lapsuudessa.

”Ihmisillä on hyvin erilaiset lähtökohdat siihen, kuinka helppoa tai vaikeaa on puhua tunteista ja tarpeista toiselle. Osa joutuu opettelemaan näitä taitoja suurelta takamatkalta”, Suvi Laru kertoo.

Joskus kylmäkiskoisuudessa voi olla kyse henkisestä väkivallasta. Henkisen väkivallan tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi jatkuva väheksyntä, kontrolloiminen ja manipulointi. 

”Henkinen väkivalta ei välttämättä näyttäydy heti suhteen alussa. Syyttelevä tai ruma puhetyyli voi hiipiä suhteeseen hiljalleen. Sellaisesta parisuhteesta puuttuu perusturvallisuus.”

Koska henkisen väkivallan merkkeihin havahdutaan usein pikkuhiljaa, saattaa sen tunnistaminen ja puheeksi ottaminen olla hankalaa, Laru toteaa. 

Pelon tunne on usein tärkeä indikaattori. Jos tuntee pelkoa esimerkiksi asioiden puheeksi ottamisesta, on tärkeää pysähtyä. 

”Voi miettiä, että miksi tunnen pelkoa. Pelkäänkö mahdollisia ristiriitoja ja mikä mahdollisessa riidassa minua pelottaa? Onko pelko mahdollista ottaa turvallisesti puheeksi?”, Laru havainnollistaa.

Hän myös muistuttaa, että jos puheeksi ottaminen tuntuu pelottavalta, on tärkeää hakea apua – joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa.

Aina parisuhteen kylmeneminen ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi menetetty, Laru muistuttaa. Lämpö on mahdollista löytää uudestaan, jos molemmat ovat avoimia muutokselle.

”Haluan aina sanoa ihmisille, että ei ole mitään hätää. On normaalia, että suhteessa ajaudutaan välillä vaikeisiinkin tilanteisiin.” 

Kylmäkiskoisuuden ei kuitenkaan kannata antaa pitkittyä. Helposti nimittäin käy niin, että ajan myötä kohtaamattomuuden kierre pahenee. Silloin pariskunta menee aina vain vahvemmin puolustuskannalle. Lopputuloksena molemmat ajautuvat kauemmas toisistaan.

”Vaatii valtavasti uskallusta sanoa toiselle, että minä oikeasti tarvitsen sinun läsnäolosi ja haluan viettää aikaa kanssasi. Mutta rohkeus kannattaa.”

Laru myös muistuttaa, ettei parisuhde ole koskaan staattinen. Haastavat elämäntilanteet ja elämänmuutokset vaikuttavat väistämättä tavalla tai toisella läheisiin ihmissuhteisiin.

Larun mukaan ei ole lainkaan harvinaista, että kohtaamisen merkitys voi unohtua, jos  elämäntilanne on kuormittava. Jos arjessa on valtavasti kiirettä, huolta tai surua, on hyvin inhimillistä unohtaa kysyä, mitä puolisolle kuuluu. 

Myös moni HS:n kyselyyn vastannut lukija kertoo, kuinka kuormittava elämäntilanne on sysännyt parisuhteen lämmön syrjään:

Laru muistuttaa, että arkisiakin tilanteita aletaan tulkita herkästi puolin ja toisin väärin, jos kumpikaan ei pitkään aikaan pysähdy kuuntelemaan, millaiset asiat toisen mielessä myllertävät. 

”Olen puhunut yli 20 vuotta parien kanssa siitä, kuinka luodaan arki, jossa kohdataan toinen. Siihen ei tarvita Bahaman-matkoja tai hienoja treffejä.”

Sen sijaan kyse on arjen pienistä asioista: Katsotaanko toista silmiin, kun hän puhuu? Ollaanko oikeasti kiinnostuneita toisen asioista? Hymyilläänkö, kiitetäänkö? Pyydetäänkö anteeksi riidan jälkeen? Halataanko, annetaanko suukkoja? 

”Kannattaa miettiä, mitkä voisivat olla molempien mielestä kivoja yhteisiä juttuja. Lähdetäänkö vaikka yhdessä kävelylenkille tai ravintolaan syömään? Etukäteen voi sopia, että tänään ei puhuta arjen järjestelyistä tai lapsista, vaan oikeasti siitä, mitä meille kuuluu.”

Myös huumorilla on iso merkitys.

”Me kaikki tarvitsemme huumoria, välillä mustaakin. Kovissa kriiseissäkin huumori voi olla se, joka lopulta auttaa kaikkein eniten säilyttämään yhteyden.”

Myös seksuaalisuudessa leikkisyys on usein avainasemassa – onhan seksi aikuisten leikkiä, Laru muistuttaa.

”Ylipäätään aikuisten välinen arjen leikkisyys ylläpitää yhteyttä ja muistuttaa siitä, ettei kaikki ole aina niin vakavaa.”

Marika sai puolisonsa houkuteltua parisuhdeterapeutin vastaanotolle. Terapeutti antoi pariskunnalle vinkkejä siitä, kuinka omia tarpeita ja tunteita voisi sanoittaa toiselle. 

Pian kävi kuitenkin ilmi, että kommunikaatio-ongelmat olivat niin syvällä, etteivät ammattilaisenkaan neuvot niitä riittäneet korjaamaan. Samaan aikaan Marikan mieli mustui entisestään. 

”Suhteemme oli hirveän kylmä. Minulle tuli tunne, että en halua enää yrittää. Kuminauha on liian kireä. Ajattelin, että kohta se katkeaa.”

Marika kävi juttelemassa tilanteestaan myös yksin toiselle mielenterveyden ammattilaiselle. Lisäksi hän purki tunteitaan ystäville. Hiljalleen mielessä kypsyi päätös lähteä. 

”Oman hyvinvointini vuoksi päätin erota. Lisäksi haluan, että lapseni näkee lapsuudenkodissaan normaaleja tunteita: iloa, lämpöä ja surua. Tahdon, että hän kasvaa ilmapiirissä, jossa ei piilotella tunteita.”

Eron jälkeen Marika on miettinyt paljon sitä, millaisen parisuhteen hän haluaa tulevaisuudessa. Hänen suuri toiveensa on, että seuraava suhde voisi olla loppuelämän juttu.

”Haluan sellaisen parisuhteen, jossa pystyn keskustelemaan ihan kaikista asioista rehellisesti. Suhteen, jossa molemmat tykkäävät halia, suudella ja pitää toista kädestä. Ja välillä heittäytyä lapsellisen leikkisiksi.”

Teksti: Johanna Malinen. Tuottaminen: Hanna Syrjälä. Kuvitus: Niina Behm. Ulkoasu: Soile Saarelainen.