Ennen kaikki oli paremmin.

Tosiasiassa ei ollut. Useimmiten lausetta voidaan pitää puhtaana nostalgiana, jopa suoranaisena valheena. Ihmiskunta on kehittynyt vuosikymmenten aikana valtavasti. Moni asia on nykyaikana paljon menneitä vuosia paremmin.

Aika kultaa muistot.

Ikivihreissä sanonnoissa asuu kuitenkin totuuden siemen.

Marraskuussa Finnair ilmoitti massiivisista muutosneuvotteluista, joiden seurauksena irtisanomisvaarassa on jopa 450 kaukoreittien matkustamopalveluiden työntekijää.

Irtisanomisuhka koskee joka neljättä kaukoreittien matkustamopalveluiden työntekijää. Taustalla on yhtiön suunnitelma ulkoistaa Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reittien matkustamohenkilökunta.

Pandemian ja Ukrainan sodan seurauksista kärsivän Finnairin kohdalla lieneekin aiheellista kysyä: oliko valtiollisella lentoyhtiöllä ennen kaikki paremmin?

HS etsi vastauksia kysymykseen käymällä läpi Finnairin ja lentoemännän työn vaiheita kahden eläkkeellä olevan lentoemännän kanssa.

Kun Helena Kaartinen aloitti Finnairilla vuonna 1979, maailma oli erilainen.

Eurooppaa halkoi rautaesirippu. Kodeista ei löytynyt kaiken tietäviä tietokoneita tai taskuista matkapuhelimia. Tieto etsittiin pääosin yhä kirjoista ja kirjastoista.

Päivystävä lentoemäntä joutui vetämään jatkojohdolla kotipuhelimensa pihalle asti, mikäli halusi ulkoilla päivystysvuorollaan.

Maailma oli vielä aidosti iso. Tuttujen ja tuntemattomien reissukuvia ja -videoita pursuvia Facebookia tai Instagramia ei ollut olemassa. 

”Kyllähän se kasarilla kuulosti varmasti aika glamourilta, jos sanoi lähtevänsä San Franciscoon kun joku toinen oli lähdössä Kajaaniin”, Kaartinen muistelee.

Kaukomatkat olivat suurelle joukolle saavuttamattomia ja lentomatkustaminen ”kerran vuodessa” elämys.

Kaartinen kuvaileekin, että tuon ajan lennoilla oli ”pikkujoulumainen tunnelma”. Matkustajat lähtivät usein suoraan rommikolalla liikenteeseen.

"Koneet olivat aina täysiä, ja niissä oli paljon ensikertalaisia matkustajia. Lentomatka oli suuri tapahtuma matkustajille”, Kaartinen kertoo.

Jos maailma oli 1980-luvulla erilainen, oli myös lentoemännän työ erilaista. 

"Lentoemäntä oli pikkujulkkiksesta seuraava. Saatoimme päästä yökerhoissa jonon ohi. Jopa New Yorkissa kuuluisa yökerho Studio 54 saattoi päästää meidät jonon ohi sisään.”

”Matkustaminen oli harvinaista. Moni saattoi kuvitella, että olemme nähneet koko maailman. Vaikka todellisuudessa usein näimme vain lentokentät ja hotellin.”

Näkivät lentoemännät ja stuertit toki reissuillaan muutakin kuin vain hotellin ja kenttäalueen.

1980-luvulla lentoja oli vähemmän; moneen kohteeseen lennettiin vain kerran viikossa. Tästä johtuen myös matkustamohenkilökunta vietti pidemmän ajan kohteessa. Teneriffan-lento tarkoitti jopa viikon rantalomailua auringon alla, Tokion-lento viikon oleilua säihkyvässä metropolissa.

”Rusketus taisi olla yksi asia, josta meidät tunnisti ja joka lisäsi glamourin tuntua”, Kaartinen naurahtaa.

”1990-luvulta mieleeni ovat jääneet ruokailut Pekingissä. Siihen aikaan eläimiä pidettiin häkissä ravintolan sisällä. Sitten vain osoitettiin, minkä eläimen haluaa valmistettavan”, Kaartinen sanoo.

”Tämä tuntuu tietysti aivan käsittämättömältä tänä päivänä, mutta silloin se oli Kiinassa normaalia.”

1980-luku oli suomalaisen hyvinvointivaltion kulta-aikaa. Koko vuosikymmentä leimasi voimakas taloudellinen nousukausi. Suomesta tuli paitsi yksi maailman vauraimmista maista myös tuloeroiltaan yksi maailman tasa-arvoisimmista maista.

Kansakunnalla oli kaikki hyvin. Samoin oli Finnairilla.

”Kaikki oli kasvun aikaa. Tunnelma oli valtavan positiivinen. Koko ajan avattiin uusia reittejä ja otettiin käyttöön uusia koneita. Aikaa leimasi valtava optimismi”, kuvailee  hiljattain eläköitynyt lentoemäntä Thelma Åkers.

Åkers aloitti Finnairilla vuonna 1983. Työpaikka yhtiössä oli tuolloin valtavan haluttu ja kilpailtu. Kielivaatimuksiin kuului Suomen lisäksi ruotsi, englanti sekä vielä neljäs kieli.

Åkers läpäisi vaatimukset ja pääsi kurssille. Polku unelma-ammattiin oli avautunut.

”Kaikki oli ihmeellistä ja erilaista, jotenkin leikinomaista. Hämmästelin, että maksetaanko tästä oikeasti palkkaakin”, Åkers muistelee naureskellen ensimmäisiä työvuosiaan.

”Työksihän se rupesi muuttumaan vasta myöhemmin, kun kuormittavuus tuli aikaeromatkojen mukana kuvioihin.”

1990-luvulla maailma oli taitekohdassa. Berliinin muuri murtui, ja ikuisena pidetty Neuvostoliitto romahti. Puhuttiin historian lopusta: kapitalismi ja länsimaalainen liberaalidemokratia oli voittanut ideologioiden välisen kamppailun.

Krapula iski vapauden juhlien jälkeen nopeasti. Kasinotalouden kuumentama Suomi vajosi syvään lamaan, jonka jäljet näkyvät edelleen yhteiskunnassa.

”Pahin lamaosuus meni itseltäni onneksi ohi. Olin siirtynyt lapsen syntymän takia niin sanottuun ruuhkaryhmään, jossa lentoja ja aikaeromatkoja tehtiin vähemmän”, Kaartinen kertoo.

Laman jälkeen alkoi nousukausi, kuten talouden suhdannevaihteluihin usein kuuluu. Samalla Suomi kansainvälistyi kovaa vauhtia. Lentomatkustajien juomat vaihtuivat rommikolasta gin toniciin.

”Kasarilla lentoemäntä oli etäisempi, melkein julkkis. Ysärillä etäisyys alkoi hälvetä. Aloin itse havahtua muun muassa liikematkustamisen kasvuun. Vastaan tuli yhä useammin matkustajia, jotka ovat matkustaneet enemmän kuin lentoemäntä itse.”

Lamasta huolimatta uusi vuosikymmen tarkoitti Finnairille valtavien mahdollisuuksien avautumista. Finnairin delegaatit olivat ravanneet jo 1980-luvun lopulla tiheään tahtiin Moskovassa neuvottelemassa Venäjän ilmatilan käytöstä.

Neuvottelut onnistuivat. Finnair sai luvan lentää Aasian kohteisiin Venäjän ilmatilan halki.

2000-luvun taitteessa yhtiössä lanseerattiin pääjohtaja Keijo Suilan johdolla uusi strategia. Johdon päät kääntyivät kohti Kaukoidän valtavia markkinoita, joille Finnair pystyi nyt lentämään eurooppalaisia kilpailijoitaan nopeammin ja halvemmin.

Kun strategiaa alettiin toimeenpanna, kaikesta tuli Åkersin mukaan totisempaa. Tiiviimpää.

”Nuoren lentoemännän näkökulmasta työ oli pitkään harrasteluhommaa. Uuden strategian myötä työstä tuli ammattimaisempaa, enemmän tuotannollista.”

Uusi strategia menestyi, minkä myötä lentojen määrää kohteisiin kasvatettiin. Samalla lyhenivät niin sanotut layoverit eli aika, jonka matkustamohenkilökunta vietti kohteessa. Entinen viikon layover vaihtui usein vain yhteen tai kahteen yöhön.

”Jos kasarilla sai itse hankkia päänsäryn, niin lentofrekvenssin tiivistyttyä sitä ei enää tarvinnut itse hankkia”, Kaartinen toteaa naurahtaen.

Työtahdin tiivistymisestä huolimatta kaikki oli tuolloin edelleen Finnairilla kohtalaisen hyvin matkustamohenkilökunnan näkökulmasta.

Todellinen muutos tunnelmassa alkoi Åkersin mukaan silloin, kun yhtiössä alettiin kilpailla aasialaisten matalaa palkkatasoa vastaan. 

2000-luvun ensimmäisinä vuosina Finnair alkoi ottaa Aasian-reittilennoilleen vuokratyöhön lentoemäntiä ja stuertteja kohdemaista. Aasialaisia tuli aluksi muutamia, mutta määrää haluttiin koko ajan kasvattaa.

Finnairin johdon mukaan tämä paransi lentojen palvelutasoa, kun miehistöstä löytyi myös esimerkiksi thaimaan- tai kiinankielistä henkilökuntaa. 

Virallisen totuuden takana levisi epäilys säästöistä. Aasialaisille vuokratyöläisille maksettiin heidän kotimaansa palkkatason mukaista palkkaa. Epäilyjä ei hälventänyt julkisuuteen noussut tieto siitä, etteivät Hongkongin lennoille palkatut thaimaalaiset puhuneet mandariinikiinaa.

Alkoi pitkä työtaistelujen aikakausi, jossa Åkerskin näytteli keskeistä roolia. Hän oli mukana Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksessä (SLSY) ja toimi sen puheenjohtajana vuodesta 2009 vuoteen 2015.

Kyyti oli Finnairin matkustamo­henkilökunnalle kylmää. Työehtoja heikennettiin politiikasta tutun juustohöyläyksen tavoin.

Samoin palvelutasosta alettiin pikkuhiljaa nipistää. Ilmaiset ateriat ja juomat vaihtuivat halvempiin tai kokonaan maksullisiksi.

”Meille saatettiin sanoa, että ’teidän työnnehän helpottuu, kun ei tarvitse tarjoilla ja palvella yhtä paljon kuin ennen’. Tosiasiassa se oli todella kurjaa, kun ei voinut palvella matkustajia sillä tavalla, jolla olisi halunnut”, Kaartinen miettii.

Kaartinen lensi jo tuolloin niin sanotussa 50–50-ryhmässä. Tietyn iän myötä Finnairilla on mahdollista päästä ryhmään, jossa lennetään vain joka toinen kuukausi.

”Työehtojen heikentyminen ei osunut niin pahasti omalle kohdalle. Niin kauan kuin muistan työehtorintamalla on ollut aina tuulista.”

Vuonna 2014 tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai myös Kaartisen kavahtamaan rakkaan työnantajan nykymenoa.

Vuonna 2014 matkustamohenkilökunnan pahimmat pelot kävivät toteen. 

Finnair ulkoisti kokonaan Hongkongin ja Singaporen lennot.

”Kyllähän se syvän haavan jätti, ja haava oli auki jonkin aikaa”, Kaartinen toteaa.

Singapore ja Hongkong olivat monen lentoemännän ja stuertin lempikohteita. Eikä syyttä. Kukapa ei haluaisi siemailla singapore slingiä kuuluisan Raffles-hotellin pihalla. Tai nauttia olostaan Marina Bay -lahdella, kun musiikin tahtiin liikkuva valoshow valtaa trooppisen iltataivaan.

Kyse oli kuitenkin muustakin kuin kauniista miljööstä. Reittien täysiä ulkoistuksia oltiin SLSY:ssä pidetty pitkään johdon bluffina, johon ei oikeasti koskaan mentäisi.

Nyt kun pahin oli tapahtunut, lentoemäntien ja stuerttien kesken pelättiin, että Hongkong ja Singapore olivat vain alkusysäyksiä tuleville muutoksille.

”Pelättiin, että tähänkö tämä nyt lähtee menemään”, Kaartinen sanoo.

Kaikki haavat umpeutuvat joskus.

Finnair oli jo aikaisemmin ilmoittanut hankkivansa 19 pitkän toimintamatkan Airbus A350 XWB -lentokonetta. Niistä ensimmäiset saatiin käyttöön toimitusjohtaja Pekka Vauramon aikakaudella lokakuussa 2015.

Satsaus oli säästökuurilla eläneelle yhtiölle valtava.

Samoihin aikoihin Finnair rekrytoi ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen uusia lentoemäntiä ja stuertteja.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla taas oli aloitettu historian suurimmat laajennustyöt. Lentokentästä oli muodostumassa portti idän ja lännen välille.

Finnairin strategia alkoi kantaa hedelmää.

Yli vuosikymmenen kestänyt apeuden ja työehtojen jatkuvan heikentämisen aika päättyi.

Åkers kuvailee vaihetta ”valtavan buustin ja optimismin ajaksi”.

”Silloin oli pitkästä aikaa tulevaisuudenuskoa siihen, että asiat lähtevät menemään hyvään suuntaan”, Åkers toteaa.

”Uusien Airbus 350 -koneiden ympärille rakentui suvantovaihe. Tunnelma oli positiivinen kaikin puolin. Sisään tuli uusia tyyppejä, mistä olin iloinen. Myös ylimmän johdon ja henkilökunnan välit olivat oman kokemukseni mukaan ensimmäistä kertaa terveen avoimet”, Kaartinen puolestaan kertoo.

Valtava optimismi päättyi kevättalvella 2020. Wuhanin eläintorilta maailmalle lähtenyt koronavirus sulki ihmiset koteihinsa ja romahdutti hetkessä Finnairin lentoliikenteen lähes täydellisesti.

Finnair lomautti matkustamohenkilökuntansa melkein kokonaisuudessaan. Kaartista lomautus ei tosin enää koskenut. Hän oli jäänyt eläkkeelle elo–syyskuun taitteessa vuonna 2018.

”Pandemia oli monelle eläkesimulaattori. Minulle se oli eläkkeelle jäämisen saattohoitoa, kun vanhat kollegatkin joutuivat jäämään kotiin”, Kaartinen sanoo.

Valtio pääomitti Finnairia sadoilla miljoonilla euroilla. Akuutin kriisin jälkeen Finnairin uskottiin pääsevän takaisin ”valtavan buustin” aikaan.

24. helmikuuta Eurooppa heräsi uuteen todellisuuteen. Venäjän federaatio oli aloittanut hyökkäyssotansa Ukrainassa. Venäjä sulki ilmatilansa Finnairilta osana vastapakotteita.

Kahden vuosikymmenen ajan rakennetulta strategialta putosi pohja yhdessä yössä. Nyt työntekijöitä uhkaa samanlainen haavoittumisen kokemus kuin Kaartisella ja Åkersilla oli vuonna 2014 Aasian-lentojen ulkoistamisen seurauksena.

”Huoli”, kuvaa Kaartinen tunnelmiaan Finnairin tämän hetken tilanteesta.

”Finnair on ollut itselleni turvapaikka, jossa viihdyin 39 vuotta. Haluaisin säilytettävän ne hyvät puolet, mitä työssä ja Finnairissa oli”, Kaartinen sanoo.

”Meillä oli valtavan hyvä yhteishenki ja tunnelma, joka luotiin yhdessä matkustajien kanssa. Kun ollaan ilmassa, jäävät ikävätkin asiat maan tasalle.”

Åkers puolestaan sanoo olevansa ”valtavan surullinen” ammattikuntansa puolesta.

”Finnair on ollut meille mahtava paikka, kaikista hankaluuksista huolimatta. En toivo mitään muuta kuin että firma selviytyy.”

Oikaisu 26.12. kello 17.04: Jutun kuvatekstissä kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Johanna Babik tarjoilee ruokaa Topi Jaakolalle vuonna 2014. Tosiasiassa ruokaa tarjoilee Kati Ormala.