Lääkärin painava viesti: Hoidossa on tullut raja vastaan
Päättäjät pakoilevat keskustelua sote-palvelujen karsimisesta, sanoo lääkäri Sirkku Jyrkkiö. Tässä jutussa voit itse päättää, mitkä hoidot laittaisit etusijalle. Oletko samanlainen kuin muut?

Syöpälääkäri Sirkku Jyrkkiö istuu toimistossa Turun yliopistollisen sairaalan (Tyks) hallintorakennuksessa, ja pyytää kuvittelemaan mielessään seuraavan tilanteen.

On äiti, jolla on kaksi kouluikäistä lasta. Äidillä on parantumaton syöpä. Markkinoille on tullut uusi syöpälääke, jonka käyttö potilasta kohden maksaa puoli miljoonaa euroa.

Aika moni ajattelee, että yhteiskunnan pitää maksaa tällainen hoito, kun kyse on kuitenkin alaikäisten lasten äidistä. Eikö?

Mutta kuten syöpälääkkeiden kohdalla usein on, kyse ei ole parantavasta lääkkeestä. Äiti saattaisi saada lisää elinaikaa ehkä muutamia kuukausia. Markkinoille tulevat uudet syöpälääkkeet pidentävät elinaikaa keskimäärin 2,8 kuukautta.

Kuukausien lisäaika perheelle voi olla todella tärkeä asia. Lopulta se ei kuitenkaan muuta perheen tilannetta.

”Sen sijaan perhe tarvitsisi todella paljon tukea äidin kuoleman jälkeen. Heidän pitäisi saada kotiin tuotavaa apua, koulussa pitäisi olla tarpeeksi psykologeja ja koulukuraattoreita, puolison pitäisi saada apua surun laukaisemaan pitkittyneeseen masennukseen.”

”Sitten sanotaan, että yhteiskunnalla ei ole tällaiseen rahaa, vaikka rahaa on ollut laittaa puoli miljoonaa euroa syöpälääkkeeseen.”

Jyrkkiö on tehnyt koko työuransa Tyksissä. Tällä hetkellä hän työskentelee tulosryhmäjohtajana.

”Aloitin opiskelut 1980-luvun alussa. Silloin ihailin tätä sairaalaa ja ihmettelin, mitä kaikkea hienoa täällä tehdään. Ei tullut mieleenkään silloin, että tämä olisi ollut jotenkin alikehittynyttä. Mutta nyt kun vertaa, mitä me teimme 80-luvulla ja mitä me teemme nyt, niin onhan siinä iso ero.”

Suomalaisen sairaalahoidon kehittyminen on tietysti hieno asia. Mutta se ei ole ilmaista. Erikoissairaanhoidon reaalikustannukset ovat 2000-luvulla kaksinkertaistuneet.

Eivätkä tähänkään mennessä kaikki suomalaiset ole saaneet kaikkea mahdollista hoitoa. Julkisten varojen käyttö on aina, historian jokaisella hetkellä, niukkuuden jakamista.

yt nämä varat käyvät yhä niukemmiksi. Vanheneva väestö tarvitsee lisää hoitoa ja hoivaa. Työikäisten määrä vähenee, mikä hidastaa talouskasvua. Suomelta vaadittaneen myös miljardien vuosittaista lisäpanostusta puolustukseen.

Mitä tämän sitten pitäisi tarkoittaa terveydenhuollossa? Jyrkkiön mukaan on olemassa käytännössä yksi tie, jota pitkin pitäisi edetä järkevään priorisointiin.

”Pitäisi tunnistaa, mitkä asiat ovat niitä, joista oikeasti tulee terveyshyötyä. Ja mitä se terveyshyöty on?”

Syöpäpotilaan saama parin kuukauden lisäelinaika ei välttämättä ole terveyshyötyä, Jyrkkiö sanoo. Se on elinajan pitkittämistä parilla kuukaudella.

Jyrkkiö ottaa toisen esimerkin: ihmisillä on inhimillinen tarve jutella lääkärille, jos heitä vaivaa ajatus siitä, että kaikki ei ole kehossa hyvin.

Osa ihmisistä hakeutuu kuitenkin erittäin herkästi vastaanotolle. Suomessa käytetään myös valtavasti lääkäreiden työaikaa erilaisten sairauksien kontrollikäynteihin. Niiden terveyshyöty on Jyrkkiön mukaan ”lähes nolla”.

”Eihän se kontrollikäynti estä syövän uusiutumista. Ehkä sellaisesta, että ihmisestä nyt on vain kiva jutskata lääkärin kanssa vastaanottohuoneessa, pitäisi osata luopua.”

Jyrkkiön mukaan päättäjillä täytyy olla pokkaa ottaa kantaa siihen, mistä palveluista luovutaan. On asioita, jotka ihmiset voisivat maksaa itse, hän ajattelee.

”Olemme yhteiskunnassa esimerkiksi sopineet, että ihmiset hankkivat itse silmälasinsa, mutta kuulolaitteen maksaakin yhteiskunta. Kuulolaite on tärkeä asia, mutta pitääkö se maksaa verovaroista ihmisille, joilla on hyvä eläke?”

Toinen esimerkki on erikoissairaanhoidon kuuden kuukauden hoitotakuun toteutumisen ”maaninen kyttääminen”.

”Kaihileikkaukseen ei tarvitse päästä kuuden kuukauden kuluessa. Miksi meidän pitäisi niukkenevassa rahoituksessa laittaa paukut siihen, että leikataan kaihi kuudessa kuukaudessa, vaikka hitaasti etenevä sairaus ei sellaista vaadi?”

Kyse on arvovalinnoista, Jyrkkiö sanoo. Jos yhteiskunnassa todella halutaan laittaa satoja miljoonia euroja syöpälääkkeisiin eikä esimerkiksi perusterveydenhuoltoon tai sosiaalipalveluihin, olkoon niin.

Mutta asiasta täytyy käydä keskustelua.

Keskeisin ongelma on Jyrkkiön mukaan nyt se, että poliitikot eivät halua ottaa kantaa siihen, mistä luovutaan. Puolueiden puheenjohtajat ovat käyttäneet vaalitenteissä minuuttikaupalla aikaa kierrellen asian ympärillä.

HS:n suuressa vaalitentissä tiistaina näytettiin Jyrkkiön haastattelu. Hän totesi videolla, että on poliitikkojen täytyy päättää hoidon priorisoinnista.

Videon jälkeen puheenjohtajia pyydettiin äänestämään kyllä tai ei kysymykseen, täytyykö joistain sote-palveluista luopua, jotta kaikkein tärkeimpiin palveluihin on varaa.

Vain Petteri Orpo (kok), Riikka Purra (ps) ja Anders Adlercreutz (r) olivat sitä mieltä, että pitää karsia.

Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen puhui asiasta sinnikkäästi ”jos”-muodossa.

”Jos priorisointikeskusteluun joudutaan, täytyy ilman muuta kuunnella asiantuntijoiden näkemyksiä”, Kaikkonen sanoi.

Tällainen ajattelu on Jyrkkiön mukaan täysin harhaista ja todellisuuspakoista.

Terveyspalvelujen karsiminen ei ole mikään mahdollinen tulevaisuuden ilmiö, vaan päätösten kanssa alkaa olla kiire.

”Tämä pitää alkaa nyt ottamaan vakavasti.”

Jyrkkiö muistuttaa, että sote-palveluissa puhutaan aivan valtavista rahoista. Tänä vuonna hyvinvointialueille annettiin 26,2 miljardia euroa.

Tätä summaa ohjataan hyvin usein niin, että aluepolitikointi menee todellisen terveyden edistämisen edelle.

Siitä on päästävä eroon, Jyrkkiö sanoo. Ainakin jos halutaan, että järjestelmä pysyy pystyssä.

”Täytyy alkaa kantaa vastuuta, ja ottaa asioista selvää. Ei riitä enää, että tullaan aluevaltuustoon tappelemaan, että minun kunnastani loppuu näytteenotto, että sitä ei saa tapahtua.”

Esimerkiksi keskustelu yöpäivystysten lopettamisesta on ollut Jyrkkiön mielestä turhauttavaa kuunneltavaa.

Hallitus päätti lakkauttaa pienten sairaaloiden yöpäivystyksiä. Opposition mielestä mitään päivystyksiä ei olisi saanut lakkauttaa.

Jyrkkiö pitää päivänselvänä asiana, että jos yöpäivystyksessä hoidetaan yön aikana muutama ihminen, kyse ei ole kustannustehokkaasta toiminnasta.

Yöpäivystyksiä on puolustettu sillä, että ne ovat alueen asukkaille tärkeitä ja tuovat turvallisuuden tunnetta. Jyrkkiö huomauttaa, että tässä argumentissa on perustavanlaatuinen ongelma.

”Pienten sairaaloiden yöpäivystyksissä ei tehdä merkittävää hengenpelastusta. Jos ihmisellä on oikeasti hätä, tulee varsinainen apu isoista sairaaloista.”

Priorisointia tehdään toki jo nyt.

Jyrkkiö istuu itse terveydenhuollon palveluvalikoima­neuvosto Palkossa. Ennen kuin uusi lääke otetaan käyttöön, sen kustannusvaikuttavuutta arvioidaan tässä elimessä.

”Lääketeollisuus on nostanut hintoja selkeästi, ja yhteiskunnat ovat ostaneet ja ostaneet. Mutta nyt selvästi alkaa olla liikehdintää länsimaissa siihen, että raja tulee vastaan.”

Esimerkiksi monissa Euroopan maissa talouskasvu ei kerta kaikkiaan riitä siihen, että terveydenhuollon kustannukset voisivat yhä kasvaa useita prosentteja vuodessa, Jyrkkiö sanoo.

Kaikesta syövän hoitoon käytettävästä rahasta 40 prosenttia menee lääkkeisiin, ja osuus kasvaa koko ajan, koska uudet lääkkeet ovat toinen toistaan kalliimpia. Muu osuus jää käytettäväksi kaikkeen muuhun: kirurgiaan, ennaltaehkäisyyn ja muun muassa seulontoihin.

”Parantavasta syövän hoidosta kuitenkin merkittävin osa on kirurgiaa.”

Linjanveto siitä, miten kalliita lääkkeitä voidaan käyttää, täytyy Jyrkkiön mukaan tulla poliitikoilta. Palkon antamat linjaukset ovat joka tapauksessa vain suosituksia.

Asiaan liittyy myös juridiikka: jos ihminen ei ole saanut hoitoa, jonka hän olisi mielestään tarvinnut, asian voi viedä hallinto-oikeuteen.

”Juridinen käytäntö on muodostunut sellaiseksi, että jos hoidosta olisi vähäinenkin hyöty, oikeus katsoo, että yksilöllä on siihen oi keus. Siinä unohtuu terveydenhuoltolain toinen puoli, joka sanoo, että palvelut tuotetaan resurssien puitteissa.”

Niukkenevat resurssit eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Suomi voisi yhä turvata kansalaisilleen hyviä sote-palveluja, Jyrkkiö sanoo.

Jyrkkiön mukaan terveydenhuolto saadaan kyllä pidettyä laadukkaana. Päättäjiltä pitää löytyä rohkeutta päättää, mistä palveluista luovutaan, ja mitkä sairaalat suljetaan.

Hoidon kriteerinä pitäisi olla myös yhä useammin terveyden edistäminen, hän sanoo. Tähän liittyy mittaamisen ongelma.

”Oikeastaan ainoa, millä terveydenhuollon vaikuttavuutta voidaan mitata, on elämän pituus. Olemme fiksautuneita siihen, että elämän pitää olla mahdollisimman pitkä. Mutta elämä päättyy kuolemaan. Meillä nykyihmisillä on sen asian tunnustamisessa oikeasti opeteltavaa.”

Pitkän linjan syöpälääkärinä Jyrkkiö on käynyt potilaidensa kanssa lukemattomia vaikeita keskusteluja siitä, annetaanko jotakin hoitoa vai ei.

”Haluan heille hyvää, enkä tarkoita, että haluaisin potilaille huonompaa hoitoa. Mutta näen sen, että laittamalla vain lisää ja lisää rahaa siihen, että lääketeollisuus vääntää uusia lääkkeitä, tämä ei ole kestävää.”