Ajan hermolla

Kun ”maallikot” ovat innostuneet hermostosta, väärin­käsitykset ovat alkaneet leviämään, kirjoittaa toimittaja Saga Sinisalo analyysissään.

Saga Sinisalo HS, teksti

Boris Stefanov HS, kuvitus

Julkaistu 15.7.2025

Tilaajille
Analyysi


Kuuntele juttu
Instagram-videolla nainen pesee hiuksia nopeasti, havahtuu ja hidastaa tahtia. Kävelee nopeasti ja hidastaa. Imuroi nopeasti ja sitten hitaammin.

When you remember that slowing down is the easiest way to regulate your nervous system, videon päällä lukee. Kun muistat, että hidastaminen on helpoin tapa säädellä hermostoa.

Kuvavirrassa tulee vastaan lisää vinkkejä: viisi parasta tapaa rauhoittaa hermosto alle kahdessa minuutissa ja NOPEIN tapa rauhoittaa hermosto.

Eräässä Instagram-päivityksessä väitetään, että jos ei pysty nielaisemaan kolmea kertaa peräjälkeen, vagushermo on epätasapainossa. Vagushermo on merkittävä autonomisen hermoston säätelijä.

Nieleskeleminen saa minut hermostuneeksi.

Miten olemme päätyneet tilanteeseen, jossa on hieno asia imuroida mahdollisimman hitaasti ja jossa testaamme hyvinvointimme tilaa nielemällä? Miksi hermosto tuntuu olevan nyt kaikkialla?

Helsinkiläisen joogastudion seiniä kiertää kultaköynnös. Vessassa on pieniä muistilappuja ja kyniä viestien kirjoittamista varten. Niitä on kiinnitetty korkkitauluun nuppineuloilla.

”Täällä raukeus asettuu kehoon”, yhdessä lapussa lukee.

Tunnit ovat usein niin täynnä, että ihmisten pitää asettua lomittain aurinko­tervehdystä varten. Tämän kaltaisille harjoituksille riittää kysyntää.

Mindfulness on tuotu työpaikoille.

Äänikirja­sovelluksista löytyy pitkä lista meditaatioita, jotka lupaavat helpottaa unensaantia, stressiä ja ahdistusta.

Oireet nimetään usein merkeiksi hermoston epätasapainosta esimerkiksi masennuksen, ärsytysherkkyyden ja aisti­yliherkkyyden lisäksi. Epätasapainolla viitataan integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian emeritus­professori Hasse Karlssonin mukaan yleensä siihen, että sympaattinen hermosto on ikään kuin ”niskan päällä”.

Tahdosta riippumaton eli autonominen hermosto jakautuu kahteen osaan, para­sympaattiseen ja sympaattiseen hermostoon.

Sympaattinen kohottaa vireystilaa, nostaa verenpainetta, sykettä ja hengitystiheyttä. Se aktivoituu, kun ihminen kokee olevansa vaarassa. Parasympaattinen toimii sympaattisen hermoston vastavoimana ja aktivoituu levossa.

Lähes jokainen pystyy luultavasti tunnistamaan itsessään ainakin stressin oireita, ajoittaista ärsyyntyneisyyttä tai unettomuutta.

”Ihmiset ainakin kokevat elävänsä sellaista aikaa, jossa on hirveästi vaatimuksia. Meidän pitää olla paras versio itsestämme aina ja kaikkialla, ja tämä paras versio on sellainen, mikä aiheuttaa ihmisille stressiä”, sanoo Helsingin yliopiston uskontotieteen dosentti ja työelämän tutkija Mira Karjalainen.

Stressi liittyy kyllä hermoston toimintaan. Mutta ei niin yksi­selitteisesti kuin usein annetaan ymmärtää.


Koska autonominen hermosto on yhteydessä esimerkiksi verenpaineeseen, sydämen sykkeeseen ja hengitys­elimiin, sen toimintaa tulkitaan lähinnä niiden kautta, Karlsson kertoo. Ne ovat epäsuoria mittareita.

”Toisin kuin joistain muista ihmisen elimistön osista, autonomisen hermoston toiminnasta saadaan usein vain toisen käden tietoa.”

Karlssonin mukaan on selvää, että autonominen hermosto on tekemisissä ihmisen hyvinvoinnin kanssa. Mutta esimerkiksi hermoston epätasa­paino­tilasta on vaikea sanoa mitään itse.

Karlssonin mukaan sydämen syke­väli­vaihtelun perusteella voi tehdä joitakin johtopäätöksiä. Syke­väli­vaihtelulla tarkoitetaan sydämen lyöntien välisen ajan vaihtelua. Esimerkiksi masentuneilla sykevälivaihtelu vähenee ja verenpaine voi olla koholla.

On totta, että suuressa osassa mielen­terveys­häiriöitä autonominen hermosto on yliaktiivinen. Mutta eivät ahdistus tai uniongelmat johdu suoraan hermoston epätasapainosta, Karlsson sanoo.

Eikä epä­tasapaino­tilasta voi missään nimessä saada tietoa kotona nieleskelemällä.

Oikomista tapahtuu aina, kun tieteelliset termit ja teoriat alkavat leviämään laajemman yleisön tietoisuuteen. Niin saattaa tapahtua jopa vuosikymmenien viiveellä.

1980- ja 1990-lukujen taitteessa Yhdysvalloissa elettiin aivo- ja hermosto­tutkimuksen kulta-aikaa.

”Siihen laitettiin paljon rahaa. Ajatus oli, että keskus­hermostosta löytyy vastauksia monenlaisiin asioihin”, Karlsson sanoo.

Tuolloin psykologi Steven Porges kehitti niin sanotun polyvagaali­teorian, joka jakaa hermoston kolmeen hierarkkiseen osaan, jotka aktivoituvat erilaisissa tilanteissa. Eri osien aktivoituessa ihminen joko kokee yhteyttä toisiin, taistelee tai pakenee, tai lamaantuu.

Teoria perustuu vagushermon eli kiertäjähermon toimintaan. Ajatus on, että sitä aktivoimalla ihminen voi vaikuttaa hermostonsa tilaan. Ehkä yleisin keino on syvään hengittäminen.

Pitkään aikaan polyvagaalisesta teoriasta tai vagushermosta ei oltu kovin kiinnostuneita tiede­piirien ulkopuolella. 2020-luvulla molempia on kuitenkin haettu Googlesta todella ahkerasti. Hakutilastojen perusteella näyttää siltä, että nyt eletään vagushermon huippuvuotta.

”Polyvagaali­teoriasta on tullut suosittu psyko­terapeuttien ja muidenkin hyvinvointia promoavien ihmisten keskuudessa”, Karlsson sanoo.

Kaikista teorian väitteistä ei ole Karlssonin mukaan riittävästi näyttöä. Esimerkiksi siitä, että tiettyä vagus­hermon haaraa stimuloimalla ihminen voisi muuttua rauhallisemmaksi ja sosiaalisemmaksi.

Teorian suosio perustuu Karlssonin mukaan sen yksin­kertaisuuteen. Lisäksi aika on luultavasti ollut sille otollinen.

”Ihmiset haluavat ulkoistaa ongelmia.”

Hyvinvointialan ammattilaisten kautta Porgesin opit ovat jatkaneet leviämistään. Myös monet tavantallaajat ovat ottaneet ne omikseen.

”Paljon näkee, että suurin piirtein kaikki ihmisen vaikeudet selitetään sillä, että autonominen hermosto on epä­tasa­paino­tilassa”, Karlsson sanoo.

Selitykset ovat tosin vaihdelleet. Milloin syypäänä on suolisto, milloin hormonit.

Karlssonin on lääkärinä vaikea sulattaa ajatusta siitä, että yksittäinen hermo voisi olla hyvinvoinnin kannalta niin keskeinen. Mutta hän ymmärtää, miksi tällaisille selityksille on tarve.

”Ihmiset haluavat ulkoistaa ongelmia. On helpompi puhua autonomisesta hermostosta kuin aika vaikeista ihmiselämään liittyvistä asioista kuten turvallisuuden­tunteesta, rahasta tai ihmissuhteista.”

Vaikka kyllähän ihmiset miettivät myös rahaa ja ihmissuhteitaan. Ylipäätään itseä ajatellaan paljon. Mira Karjalaisen mukaan elämme ”minän aikaa”.

Se näkyy myös joogastudion vessassa: ”opettelen valitsemaan täällä itseni” ja ”kiitos itselle harjoituksesta”, lapuissa lukee.

Kun 1950-luvulla oli pakko keskittyä yhteiskunnan rakentamiseen, nyt olosuhteet ovat sellaiset, että keskitytään enemmän itseen. Hyvinvoinnista on tullut aikamme keskeinen käsite. Sellainen, jonka kautta ymmärrämme maailmaa ja jonka ympärille rakennamme arkeamme.

Hyvinvointi kytkeytyy myös terapia­kulttuuriin, joka ilmenee esimerkiksi jatkuvana hyvinvointi- ja terapiapuheena. Hermostopuhetta voi pitää sen osana.

Ero entiseen on huomattava.

”Kun lukee vanhoja romaaneja, niissähän ihmiset pyrkivät sivistämään itseään ja kilvoittelevat hyvästä ihmisyydestä. Sellaisia ajatuksia ei nykyään juurikaan kuule”, Karjalainen sanoo.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa hyvinvointi on myös kaupan. Wellness on nouseva kulutustrendi.

Hyvinvointi­alan toimijat voivat Karjalaisen mukaan pyrkiä oikeuttamaan omaa juttuaan hermostolla. Sekä itselleen että muille.

”Suomalaiset ovat keski­määrin rationaalisia ja korkeasti koulutettuja. Tieteelliset tai tieteellisen kuuloiset argumentit ovat meille uskottavia.”


Jooga­opettaja neuvoo täyttämään ilmalla ensin vatsan, sitten rinta­kehän. Lopuksi hartiat vedetään korviin ja hengitystä pidätetään hetki.

Kun ihmiset tyhjentävät keuhkonsa suun kautta huokaisemalla, kuulostaa kuin meri kohisisi. Raukeus asettuu kehoon.

Wellness-kulttuuri ei Karjalaisen mukaan tarkoita pelkästään sitä, että liikkuu ja syö oikein. Siihen liittyy usein ajatus laajemmasta mielen ja sielun hyvinvoinnista.

”Esimerkiksi monet hengitys­tekniikat tulevat eri henkisistä perinteistä. Myös itse­myötä­tunto­harjoituksiin törmää paljon. Niillä on juuret ainakin buddha­laisuudessa.”

Länsimaissa olemme 1600-luvulla eläneen filosofi René Descartesin ajattelun seurauksena mieltäneet mielen ja kehon erillisiksi jo vuosisatojen ajan. Karlssonin mukaan tämä heijastuu lääketieteeseen, jossa on keskitytty kehoon, ja psykologiaan, jossa on keskitytty mieleen.

Kun joogaa ja muita vastaavia harjoituksia on tutkittu, on selvinnyt, että niillä on positiivinen yhteys mielenterveyteen. Tätä selittää muun muassa hermosto.

Uushenkisyyden nousun myötä Descartesin peruja oleva ajattelu on alkanut ehkä hieman murtua. Esimerkiksi joogan filosofiassa ja buddha­laisuudessa ihminen nähdään kokonaisuutena.

Hermosto on ikään kuin mielen ja kehon väliltä puuttunut linkki. Selitys, joka on länsimaissa helppo hyväksyä.

Kaikkea ei tarvitse perustella tieteellä. On varmasti hyvä ajatus käydä joogassa tai tavata ystävää, rauhoittaa se hermostoa tai ei.

Sen sijaan puhelimen selaaminen ja neuvojen vastaanottaminen tuntemattomilta Instagramissa ei luultavasti tee pidemmän päälle hyvää.

Kukaan ei varmaan ajattele, että on huono asia, jos ihmiset voivat hyvin, Karjalainen sanoo.

Voi kuitenkin pohtia, milloin joku ilmiö kasvaa niin suureksi, että se vaikuttaa ihmisten elämään ja yhteiskuntaan. Mikä on korkein päämäärä elämässä? Mihin laitamme paukkumme?

”Kaikella on seurauksensa.”