Laura Anttinen, 21, haki töihin leffa­teatterin kassalle ja järkyttyi rekrytoinnin moni­mutkaisuudesta

Nuorten työnhaku Helsingissä on vaikeaa. Laura Anttisen, 21, olisi Finnkinon asiakaspalvelijaksi päästäkseen pitänyt läpäistä nelivaiheinen rekrytointiprosessi ja peitota jopa 800 muuta hakijaa.

HELSINKILÄINEN opiskelija Laura Anttinen, 21, halusi viime syksynä kovasti löytää opintojen ohelle töitä.

Yksi hänen hakemistaan työpaikoista oli Itiksessä sijaitseva Finnkinon elokuvateatteri. Siellä tarjolla oli hänen mukaansa osa-aikaista työtä alle kymmenen euron tuntipalkalla.

Hän järkeili, että kyseessä on juuri sellainen ”entry level” -työpaikka, jossa nuorikin ihminen voi alkaa rakentaa työuraansa ilman maailman mittavinta työkokemusta.

Yllätyksenä tuli, että työn saadakseen olisi ensin pitänyt läpäistä nelivaiheinen rekrytointiprosessi. Siihen kuului hakemuskirjeen ja ansioluettelon lähettäminen, videokysymyksiin vastaaminen, henkilökohtainen puhelin­haastattelu ja lopulta vielä ryhmähaastattelu.

Anttinen eteni kolmanteen vaiheeseen mutta ei päässyt ryhmähaastatteluun asti. Rekrytointiprosessi kesti useamman viikon.

”Olin valmis menemään töihin lähes minne vaan, mutta en päässyt yhteenkään hakemaani paikkaan”, Anttinen sanoo.

Elokuvateatterin lisäksi hän pyrki netin kautta lukuisiin muihinkin työpaikkoihin: kioskiin, kahvilaan, kirpputorille, ravintolaan ja ruokakauppoihin. Useammassa paikassa hän kävi myös paikan päällä esittäytymässä. Hän teki työhakemuksensa huolellisesti.

Lopulta hän onnistui saamaan keikkatöitä naulakkotyöntekijänä kahdesta eri kulttuurikeskuksesta Espoossa. Tämä työ löytyi suhteilla.

”Isäni laittoi omalle Facebook-seinälleen, että tytär tarvitsisi töitä. Hänen kavereidensa kautta niitä sitten löytyi.”

ANTTINEN pitää erikoisena ja nuorten kannalta lannistavana, että jo tavalliseen asiakaspalvelutyöhön päästäkseen on usein läpäistävä monivaiheinen rekrytointiviidakko.

Hänen mukaansa enää ei todellakaan riitä, että käy reippaasti paikan päällä kättelemässä kaupan omistajaa. Näinhän joku vielä saattaa kuvitella.

Anttista ihmetyttää kovasti, millaisia ominaisuuksia rekrytoijat oikein etsivät ja millaiset ihmiset tavallisiin työpaikkoihin lopulta pääsevät.

Hän on aiemmalta koulutukseltaan kosmetologi ja kosmetiikkaneuvoja. Hän on tehnyt paljon töitä ihmisten kanssa apteekissa, koulussa ja päiväkodeissa. Anttinen on myös intohimoisen kiinnostunut elokuvista.

Paperilla hän siis on varsin sopiva esimerkiksi elokuvateatterin työntekijäksi.

”Tuntuu, että rekryprosessissa monesti karsitaan ihmisiä, jotka olisivat täydellisiä työhön. Se turhauttaa hakijana, kun ei tiedä, mitä voisi enää tehdä paremmin”, hän sanoo.

FINNKINON kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila ei voi ottaa kantaa yksittäisen työntekijän rekrytointiin. Hän toteaa, että heidän työpaikkoihinsa tulee paljon hyviä hakijoita. Kaikille ei luonnollisesti pystytä tarjoamaan töitä.

”On tietenkin kurjaa, jos ihminen on kokenut prosessin epämiellyttäväksi”, hän sanoo.

Wolf-Mannilan mukaan yhteen avoimeen teatterityöntekijän paikkaan saattaa tulla jopa 800 hakemusta. Siksi rekrytointi on ulkoistettu Baronalle.

Finnkino tavoittelee Wolf-Mannilan mukaan pitkäaikaisia työntekijöitä, jotka haluavat kehittyä ja edistyä työtehtävissään. Suuri osa työntekijöistä on hänen mukaansa osa-aikaisia tai opiskelijoita.

Wolf-Mannila pitää hyvänä sitä, että Finnkino työnantajana kiinnostaa hakijoita ja työhakemuksia tulee runsaasti. Hän vinkkaa hakijoille, että positiivinen asenne sekä valmius tehdä monentyyppisiä työtehtäviä ja -vuoroja kantaa jo pitkälle.

”Itse kahden nuoren vanhempana tiedän, ettei varsinkaan ensimmäisen työpaikan löytäminen ole ihan helppoa. Hyvilläkin tyypeillä voi mennä siihen aikaa, joten ei kannata lannistua”, hän sanoo.

LAURA ANTTINEN ymmärtää, että moniin työpaikkoihin on rutkasti päteviä hakijoita. Silti hänestä olisi reilua, että nuori saisi lähetettyihin hakemuksiin edes vastauksen.

”Eräs K-kauppias ei ikinä vastannut viestiini, vaikka kävin paikan päälläkin kyselemässä. Toisesta kaupasta taas sain kieltävän vastauksen vasta kahden kuukauden jälkeen”, hän kertoo.

Anttisen ystäväpiirissä monella on täysin vastaava tilanne ja ”älytön stressi” työnhausta. Hän kertoo erään kaverinsa hakeneen viime syksystä noin 30 eri paikkaan ilman tulosta.

”Ikuinen sanonta kuuluu, että ainahan voi mennä töihin kaupan kassalle. Mutta ei sinnekään noin vain mennä.”