He-Man, Arnold Schwarzenegger, David Beckham ja Channing Tatum. Toinen toistaan lihaksikkaampia miehiä tuuheine hiuksineen ja jykevine leukoineen. He kaikki ovat esikuvia, joihin perinteinen käsitys miehisyydestä kiteytyy. 

Sukupuolentutkija Arto Jokisen mukaan maskuliinisuus liitetään länsimaissa toiminnallisuuteen, suorituskeskeisyyteen, fyysiseen vahvuuteen ja tunteiden kontrolliin.   Supersankarimyytti on luonut miehille ulkonäköpaineita, joista on alettu puhumaan vasta viime vuosina. Mistä pinttyneet käsitykset ovat peräisin?

Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen lehtorin Hanna Ojalan mielestä ulkonäkönormit ovat hyvin keskiluokkaisia. Sitä vastoin rasvaiset hiukset ja likaiset farkut nähdään työväenluokkaisina piirteinä, jotka aiheuttavat vinoja katseita. Normit ovat voimassa myös työelämässä, jossa työntekijöiden ulkonäön toivotaan tukevan yrityksen brändiä. Miesjohtajien pitäisi näyttää meneviltä alexanderstubbeilta.

Ulkonäköpaineet liittyvät Ojalan mukaan myös ikääntymisen peittelyyn. Pakenevaa hiusrajaa peitellään hiustupoilla ja pömppövatsaa ehkäistään dieeteillä ja liikunnalla.

Myös sosiaalinen media luo ulkonäköpaineita, mutta se on toisaalta rikkonut kauneusihanteita esimerkiksi kehopositiivisuusliikkeen kautta. Miesten ulkonäkönormien murtaminen on kuitenkin haastavaa, koska sen katsotaan uhkaavan miesten valta-asemaa yhteiskunnassa. 

Ilai Elias Lehto, 35

Nuorena ajattelin, että olen ruma ja ällöttävä. Kouluaikoina olin hintelä nörtti, jolla oli akne. Pituus on ainut ’miehuuden mittari’, josta olen saanut hyväksyntää. Silti toivoin ennemmin olevani pieni, söpö ja pörröinen. Herkkyydelle ei kuitenkaan ollut sijaa nuoruudessani. Löysin lopulta turvallisen ympäristön animekerhosta ja cosplay-harrastuksesta.

Kehohäpeä on siirtynyt lapsuudesta nykypäivään. Ehdoton inhokkini kehossani on silmäpussit. Yritän ottaa valokuvat aina semmoisesta kulmasta, että ne eivät korostuisi kamalasti. Krooninen unettomuus on tummentanut niitä entisestään. Toisinaan välttelen peiliin katsomista, mutta katson sinne silti päivittäin, ettei kuola roiku poskella.

Joonas Pesonen, 35

Vertailin nuorempana itseäni isokokoisempiin veljiini ja lentopallojoukkueeni pelaajiin ja yritin kompensoida lyhyyttäni teknisyydellä. Jätin koulun punttisaleilut usein välistä, koska mua hävetti, kun en tiennyt, jaksanko nostaa edes tankoa. Päävalmentaja sanoi kerran, että ’Joonas susta ei tuu koskaan sellaista ihmistä, joka ei mahdu noista ovenkarmeista sisään. Ja se on ihan ok.’ Se oli ensimmäinen hetki, kun joku antoi minulle luvan olla tällainen kehossani.

Nuorena etsin peilin edessä kehostani vain vikoja, mutta pikkuhiljaa oman vartalon tunnustelu sen edessä on auttanut mua hyväksymään itseni. Silti huomaan peittäväni kädellä rintakehäni uimahallissa vaikkei tarvitsisi. Julkisessa työssä joudun myötäilemään ulkonäkönormeja tavoittavuuden vuoksi. Mun piti oikein opetella näissä kuvauksissa, etten vedä vatsaa sisään.

Juhani Mistola, 38

Nuorena mua kiusattiin hymystäni, joten lopetin hymyilemisen moneksi vuodeksi. Ystävieni tuella sain lopulta hymyni takaisin. Olin myös muiden mielestä liian hoikka ja lapsenkasvoinen. Vanhemmiten piirteet ovat kääntyneet edukseni.

Parikymppisenä aloin soittamaan glam rockia ja pukeutumaan kiiltopaitoihin ja PVC-buutseihin. Minulla oli myös pitkät hiukset, jotka olin kasvattanut peittämään suuria korviani. Suurimmat esikuvani David Bowie ja Freddie Mercury olivat myös hoikkia, joten heihin oli helppo samaistua.

Koin esiintyessä vähemmän ulkonäköpaineita kuin sen ulkopuolella, koska kummalliset vaatteet olivat osa alter egoani. Nykyään olen alkanut muistuttamaan omaa itseäni lavalla.

Willjam Tigerstedt, 22

Mua pelottaa, että mua ei oteta tosissaan ulkonäköni perusteella. Ala-asteella koettu kiusaaminen jätti jälkeensä sen, että kyseenalaistan itseäni päivittäin. Minulle on kehittynyt pakonomainen tarve hymyillä kuvauksissa, koska haluan näyttää vastaanottavalta tai mieluisalta. Näyttelijöiden keskuudessa vallitsee edelleen käsitys siitä, että pitäis näyttää tietynlaiselta ja pitäis pystyä tekemään keholla vähän kaikkea. Vaikka todellisuudessa se ei ole näin.

Myös homopiireissä on tarkat preferenssit siitä, miltä tulee näyttää, mikä on ruokkinut omia epävarmuuksia. Yritän kuitenkin olla armollisempi itselleni ja päästää irti ylimääräisestä sopeutumisesta. Tätä provosoidakseni käytän meikkiä silloin kuin huvittaa.

Chico Muya, 31

Rastat olivat nuorena keskeisin persoonallisuuttani ja kehoani määrittävä piirre. Koin elämäni suurimman kehokriisin, kun jouduin leikkaamaan ne pois hiusrajan vetäytymisen vuoksi. Silloin oivalsin, että elämänasenteeni välittäminen muille on ulkonäköäni tärkeämpää. Kehoni tulee rapistumaan joka tapauksessa.

Vertasin itseäni nuorempana mainoskuvaston miehiin ja ajattelin, etten näytä hyvältä. En kuitenkaan lähtenyt tavoittelemaan vastaavaa, koska tiesin, että standardit olivat epätodellisia. Pelasin nuorempana rugbya ja olin joukkueeni pienin, mutta en kokenut siitä paineita, koska olin heitä parempi kentällä. Vihasin nuorempana isoja jalkateriäni, mutta tunsin ylpeyttä suurista kämmenistäni. Joskus harvoin ihmiset ovat kysyneet erikoisen kiinnostuneesti penikseni koosta, johon olen vastannut nauramalla ja pyytämällä heitä ystävällisesti lopettamaan oudon ja typerän käytöksen.

Tuomo Kasanen, 35

Koin totaalisen muodonmuutoksen lukion alussa, jolloin aloin harrastamaan kamppailulajeja, ajoin pääni kaljuksi ja tiputin hurjasti painoa, koska halusin kunnioitusta kavereiltani ja tuntea oloni turvalliseksi. Tähtäsin myöhemmin vapaaottelukehiin työskennellessäni personal trainerina ja fysioterapeuttina, mutta suorituskeskeinen arki johti lopulta burnoutiin.

Samalla tunsin menettäväni osan mieheydestäni, koska rakentamani haarniska alkoi rapistua. Välttelin vaakaa kuin ruttoa, koska tiesin painoni olevan eri sfääreissä, missä se on tottunut olemaan. Työkyvyttömänä yritin turhaan etsiä vertaistukea netistä. Silloin päätin perustaa aiheesta blogin ja muut somekanavat, joiden kautta löysin myös nykyisen työni. Toipumisen myötä pystyn nykyään suhtautumaan kepeästi kehoni muutoksiin.

Teemu Kivekäs, 36

Mua kiusattiin peruskoulussa pyöreydestäni, ja koin sen takia ulkonäköpaineita yli kolmekymppiseksi. Koulussa liikuntatunnit olivat kamalia, koska en ollut liikunnallinen ja tunneilla loistivat ainoastaan jo valmiiksi urheilulliset oppilaat. Löysin liikunnan riemun vasta parikymppisenä. Aluksi tavoittelin hoikkuutta ja kävin vaa’alla, mutta en lopulta nähnyt painon mittaamisessa mitään mieltä. Nykyään urheilen ilon ja nautinnon vuoksi.

Ulkonäkö ei ole mitenkään keskiössä elämässäni. Pukeutumisessa panostan käytännöllisyyteen ja mukavuuteen. Feminismi on auttanut mua kohti lempeää kehosuhdetta. Leipurina olen antanut itselleni luvan syödä herkkuja, jos siltä tuntuu.