Vasuriin, vasuriin...

Kun näytölle ilmaantuu kuva ilkikurisesti hymyilevästä, ikäisekseen poikamaisesta komeasta miehestä, pysähdyn muutamaksi sekunniksi ja harkitsen pyyhkäisisinkö oikealle. Ulkoisesti tyyppiäni, mutta hän saisi helposti paljon nuoremmankin, mietin.

Menköön vasuriin: ei siis jatkoon.

Hetkeä aiemmin olen ladannut puhelimeeni deittisovellus Tinderin. Olen ollut vuosikymmenen sinkkuna, mutta nyt pian kuusikymppisenä huomaan kaipaavani jälleen pysyvää parisuhdetta.

Jospa se ”viimeinen rasti” löytyisi Tinderistä?

Haussani on 55–65-vuotias mies. Pariutumisessa uskon mantraan ”lika barn leka bäst”, eli hiekkalaatikolla leikkivät parhaiten keskenään samanlaiset kakarat. Potentiaalisen kumppanin iällä, elämäntilanteella, koulutustasolla ja kiinnostuksen kohteilla on ainakin minulle väliä.

Selailen kuvia, joiden perusteella kaikilla herroilla näyttää olevan kuljettuja kilometrejä takanaan.

Noinko vanhoilta me näytetään?

Tajuan, että omat uurteeni näkyvät samalla tavalla kuvaani arvioiville miehille, vaikken ulkoisesti mikään mörkökeiju heistä olisikaan.

Ensimmäisen puolen tunnin selailulla kymmenistä tarjotuista ehdokkaista pyyhkäisen oikealle vain pari. En ole kranttu, mutta pelkästään se, että kumppani on eri sukupuolta, ei minulle heteronaisena riitä.

Siispä valitsematta jäävät selkeästi oman kuplani ulkopuolelta tulevat tyypit. En ole eränkävijä, himourheilija enkä motoristi. Isot tatuoinnit, huulilla roikkuva tupakka sekä kuvien promillepitoinen rairai-meininki siirtävät ehdokkaan välittömästi hylättyjen pinoon.

Kuulen korvissani naispuolisen luottopakkini osuvan kuvailun internet-ajan deittailusta:

”Tarjolla on vain nuutuneita cocktailpaloja elämän buffapöydästä.”

Tinder rantautui älypuhelimiimme vuonna 2012. Alussa sovellus paikkasi nuorten kaupunkilaisten ihmissuhdekaipuuta, ja Tinderistä onkin löydetty ja löydetään vieläkin pysyviä parisuhteita.

Mutta erityisesti viime vuosina Tinder on alettu yhä useammin mieltää lähinnä pikatukuksi, josta haetaan pelkkää seksiä. Tinderiä pidetään myös ihmissuhdepelinä, jossa korttipakasta nousevia käyttäjiä swaippaillaan lähinnä huvikseen.

Kaikki tämä miellettiin pitkään vain nuorten ihmisten touhuksi. Nykyään Tinderissä ovat kaikki – myös me yli kuusikymppiset, joita oli Suomessa viime vuosikymmen vaihteessa lähes 1,6 miljoonaa. Ikäiseni suomalaiset hoitavat kaikki muutkin asiansa verkossa, miksei siis myös seuranhaun?

Tampereen yliopiston gerontologian professori Anu Siren pitää vanhentuneena ajatusta siitä, että jo kuusikymppiset olisivat iäkkäitä. Ikäryhmä on yhä työelämässä ja elää muutenkin aktiivista elämää, jota parhaassa tapauksessa on vielä kolmasosa jäljellä.

”Vaikka loppunäytöksestä ei olekaan vielä kuusikymppisenä kyse, kasvaa tietoisuus elämän rajallisuudesta. Tässä elämänvaiheessa eletään jo mieluimmin tässä ja nyt, sen sijaan, että katsottaisiin pitkälle tulevaisuuteen”, Siren sanoo.

Olinkin toiveikas Tinderin ladatessani. Väestöliiton mukaan Suomessa 53–59-vuotiaat miehet ovat tilastollisesti suurin avioeroihin päätyvä ikäryhmä, ja vaikka ihmisten parisuhdestatukset eivät olekaan suoraan verrannollisia asumismuotoon, jostain kertoo se, että yksinasuvien määrät ovat kasvaneet tasaisesti viime vuosina – eniten alle 30-vuotiaiden sekä eläkeikäisten parissa.

Tapasin aviomieheni lukion vanhojentansseissa. Kun olin miltei viisikymppinen, erosimme, ja minusta tuli 30 vuotta kestäneen parisuhteen jälkeen sinkku.

Vuosikymmenten kuluessa nuoruusaikojeni ”käytkö usein täällä” -klassikkorepliikistä oli tullut mennyttä maailmaa. Ei viisikymppisenä ollut enää haluja norkoilla baareissa ja yökerhoissa – eikä tosin sen ikäisille sellaisia ole edes tarjolla.

Niinpä avioeron jälkeen minäkin sukelsin internetin deittimaailmaan.

Surffailin ahkerasti Match.com- ja Suomi24-deittisivustoilla. Tapailin ikäisiäni miehiä ja etsin samalla kadotettua nuoruuttani. Koska olin pariutunut jo teini-ikäisenä, seksikumppaneita ei mainittavasti ollut. Nyt otin sitä vahinkoa takaisin.

Ikätoverini Kaija Koon Kaunis, rietas, onnellinen oli voimabiisini, mutta noudatin kuitenkin amerikkalaista deittailuetikettiä. Vasta kolmannet treffit johtivat makuhuoneen puolelle.

Viidenkympin villitykseni ei kestänyt kovin pitkään. Livetapaamiset julkisilla paikoilla sujuivat aina ongelmitta, sillä viestittely karsi pois pahimmat hörhöt, mutta itsensä markkinoiminen ja myyminen kävi pidemmän päälle raskaaksi.

Nettideittailu jäi vuosiksi, kun elämä maistui hyvältä myös soolona. Vain fyysinen läheisyys puuttui, ja siihenkin vaihdevuosissa rimpuilevana naisena totuin nopeasti. Vähän kuin karkkilakossa olisi ollut – sokeristakin vieroittuu parissa viikossa.

Vasta kun 60-vuotissyntymäpäivät alkoivat lähestyä, jokin muuttui.

”Haluaisin syödä aamiaista yhdessä ja mennä yhdessä nukkumaan jonkun kanssa. Haluaisin nukkua jonkun vieressä.”

Huhtikuussa 2013 mediassa kohahti, kun amerikkalainen lifestyle-moguli Martha Stewart kertoi Today show -tv-ohjelmassa aikeistaan aloittaa seuranhaku 71-vuotiaana deittisivuston kautta.

Sinäpä sen sanoit, Martha, mietin! Juuri tuollaista kumppanuutta minäkin elämäni takakaarteessa rinnalleni kaipaan ja juuri siksi sukellan nyt Tinderin virtuaaliseen ihmiskatalogiin.

Harmaantuvan prinssin sijaan saan lauantaiaamuna lehteä lukiessani jo ennen kymmentä pari ”tuu tänne pantavaksi” -viestiä täysin vierailta ihmisiltä. Ei paljon naurata.

Alan myös pohtia, millaisena arkeni tulevaisuudessa näen. Harvalla yli 60-vuotiaalla naisella on enää pieniä lapsia, mutta miehillä niitä voi hyvin olla. Joudun miettimään, haluaisiko kaltaiseni pesänsä tyhjäksi saanut sinkkunainen palata enää takaisin hektiseen lapsiperhearkeen edes vuoroviikoin. Tajuan, että en halua.

Selaan liudoittain kuusikymppisten miesten kuvia, joissa vilahtelevat golfkentät ja laskettelurinteet sekä isot moottoripyörät. Hymyilyttää: ”Hankit sitten sen harrikan, kun puoli vuosisataa kilahti mittariin.”

Ja ”kalamiehiä”, heitä riittää! Uskomattoman monissa kuvissa miehet esittelevät vedestä nostettua saalistaan ”minä Tarzan, sinä Jane” -tyyliin.

Ikäiseni miehet puolestaan näkevät Tinderissä kertomansa mukaan kuvia naisista, jotka harrastavat aktiivisesti liikuntaa, hellivät lemmikkejään ja kilistelevät skumppalaseja kesäfestareilla. Halutaan osoittaa, että vierivä kivi ei sammaloidu!

Herroilla pitäisi olla, mistä valita. Yli 60-vuotiaita yksinasuvia miehiä oli Suomessa vuonna 2020 yli 190 000 ja naisia hieman alle 368 000. Seniori-ikäisille sinkkumiehille pitäisi siis helposti löytyä kumppani oman ikäluokkansa naisista. Näin ei kuitenkaan tunnu olevan. Kysyntä ja tarjonta eivät välttämättä kohtaa.

”Myöhäisemmällä iällä miehet ja naiset saattavat etsiä parisuhteelta erilaisia asioita. Kumppanuutta ja läheisyyttä kaipaavat naiset eivät välttämättä halua asua enää yhdessä ja olla huoltosuhteessa. Tositarkoituksella liikkeellä olevat miehet puolestaan jakavat mielellään yhteisen osoitteen. Tämä voi liittyä siihen tutkimuksissa havaittuun seikkaan, että yksinolevat ikääntyvät miehet voivat naisia huonommin”, huomauttaa professori Anu Siren.

Ja mitä vanhemmista ikäluokista puhutaan, naisten osuus ikäluokasta vain kasvaa, koska naiset elävät miehiä pitempään.

”Senioritansseissa käydään harvalukuisista leskimiehistä kovaa kilpailua”, Siren toteaa.

Huomaan kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan itsekin, kun saan ensimmäisen viestin poikani ikäiseltä, hieman yli 30-vuotiaalta puumanmetsästäjältä. Viestissä hehkutetaan nuorekkuuttani ja seksikkyyttäni.

Poikalapsen äitinä olo on kuin pedofiilillä, vaikka kyse on jo aikuisesta miehestä. Nostan aiheen keskusteluun somen deittiryhmässä, jossa on paljon kaltaisiani sinkkuja.

”Olen hirveän hämmästynyt siitä, kuinka nuoret kollit lähestyvät minua, 60 ikävuotta lähestyvää naista”, eräs ryhmän naisista kirjoittaa. ”Itseäni kun ei yhtään kiinnosta poikani ikäinen seura, vaan lähellä omaa ikääni oleva aikuinen mies. Nyt olen 58 ja täytyy todeta, että itseäni viehättävä miestarjonta supistuu koko ajan. Etsimäni henkilö on aktiivinen ja ajassa kiinni oleva, jaksaa lähteä tapahtumiin ja haluaa naisystävältään aitoa kumppanuutta eikä vain piikapalveluja.”

Nuori mies ja reilusti vanhempi nainen on yhä vahvasti mielipiteitä jakava yhdistelmä, mutta kun keskustelen Tinderistä eri ihmisten kanssa, huomaan nopeasti, että toisinpäin iso ikäero ei tunnu miltään: moni eläkeikää lähestyvä mies pitää itseään hyvänä saaliina parikymmentä vuotta nuoremmille naisille. Samat miehet naureskelevat kuumille puumille, mutta eivät kuitenkaan koe itseään sugardaddyiksi.

Samalla kun moni mies haluaisi tapailla nuorempia naisia, aika harva nainen on kiinnostunut huomattavasti vanhemmista miehistä. Niinpä miehet valehtelevat Tinderissä ikänsä, jotta heidän profiiliaan näytettäisiin nuoremmille naisille.

Näissä tapauksissa ei ole kyse muutamasta vuodesta. Tinderissä tulee melko usein vastaan ”36–40-vuotiaita”, jotka ovat selvästi yli 60-vuotiaita – jopa tuttuja, joiden iän tiedän varmuudella. Juttelen deittiryhmässä asiasta nelikymppisen naisen kanssa:

”Kuusikymppiset miehet mielellään pariutuisivat itseään nuorempien, vielä hedelmällisessä iässä olevien naisten kanssa, ja ihmettelevät, kun matchejä ei Tinderissä synny”, nainen sanoo. ”Nelikymppiset naiset etsivät kumppania ensisijaisesti omasta ikäluokastaan. Vanhenevalla miehellä pitää olla tarjottavanaan jotakin sellaista, joka kompensoi fyysistä ikääntymistä. Se bonus voi olla niin sivistyneisyys, kunnossa oleva talous kuin yhteiskunnallinen asema.”

Siinä vaiheessa, kun takanani on vuosi Tinderissä, poistan sovelluksen puhelimestani.

Vuoteni näyttää paperille kirjattuna tältä: kävin 42 treffeillä. Tapasin fiksuja, miellyttäviä ja keskustelutaitoisia ikäisiäni miehiä. Eronneita, karanneita ja leskiä. He edustivat myös eri ammattiryhmiä laajalla skaalalla tohtoreista asfalttimiehiin.

Pääsääntöisesti treffit kestivät kahvikupillisen ajan, satunnaisesti jopa viikonlopun verran. Kykenin nopeasti aistimaan, onko puolin ja toisin sitä kuuluisaa kemiaa vai ei. Oli turha tuhlata kummankaan aikaa.

Tavallista oli, että kummallakin oli samanaikaisesti monta rautaa tulessa eli harrastettiin sarjadeittailua. Niinpä Tinder-pelissä saattoi hyvinkin käteen jäädä Musta Pekka. Vierestä vietiin.

Törmäsin myös siihen, miten eri tavalla ikä naisia ja miehiä kohtelee. Toisin kuin naisilla, miesten vaihdevuodet voivat kehittyä hyvin hiljalleen ja kestää kauan, ja moni eläkeiän ylittänyt mies tuskailee, kun testosteronin tuotanto hiipuu ja erektio-ongelmat lisääntyvät. Naisten mummokuumeilulle naureskellaan yleisesti, mutta miesten erektio-ongelmat ovat yhä tabu.

Seksi uuden partnerin kanssa on kummallekin jännittävää. Hyvin harvoin ensimmäisellä kerralla sinkoudutaan Linnunradalle. Mutta makuuhuoneessa miehelle ”näin ei ole koskaan ennen käynyt” -tilanne voi olla tiukka paikka. Jos siitä ei päästä luontevasti ja yhteisymmärryksessä yli, seurauksena voi olla ghostaus eli katoaminen. Puolin tai toisin.

Itse tajusin 42 treffieni aikana, että pariutuminen on arpapeliä lähes joka iässä – ja oman erityispiirteensä siihen tuo tieto siitä, että lähtölaskenta hautaan on jo mahdollisesti alkanut.

Toiset löytävät sielunkumppaninsa jo lastentarhassa, toiset etsivät sitä koko ikänsä. Monilla on takana useita karille karahtaneita parisuhteita ja uskomattomia uusperhekuvioita.

Siksi ei ole yhtä ohjenuoraa, jonka avulla onnellinen parisuhde löytyisi. Ja onnikin tarkoittaa ihmisille hyvin erilaisia asioita. Jollekin riittää yhteinen kauppareissu, toinen unelmoi vielä tandemhypystä taivaalta.

Itse toivon Martha Stewartin tavoin edelleenkin löytäväni sen kainalon, johon illalla käpertyä ja josta voin aamulla herätä yhdessä kommentoimaan päivän uutisia televisiosta tai sanomalehden paperiversiosta.

Minun onneni löytyy hyvästä arjesta.