Aamupäivällä pyrytti. Näkyvyys viitostiellä Varkauden pohjoispuolella oli heikko.

Oli 16. tammikuuta vuonna 1987.

Mikkeliläisen Vuokko Rehnin ajama henkilöauto meni lukkojarrutukseen ja ajautui päin vastaan tullutta hiekoitusautoa. Kyydissä ollut 21-vuotias tytär Sirpa ei enää tullut tajuihinsa ja kuoli 11 päivää myöhemmin.

Sirpa oli seitsemän laudaturin ylioppilas ja SM-tason kilpahiihtäjä. Rehnien perheessä oli ajateltu, että poika Olli lähtee politiikkaan ja tytär alkaa johtaa perheen autotarvikeyritystä.

24-vuotias Olli Rehn toimi tuolloin keskustanuorten puheenjohtajana. Hän on itse kertonut kirjassaan Onnellisten tasavalta (2022), että tragedian jälkeen hänen persoonansa jäi pysyvästi asiallisen puolelle.

”Olli vakavoitui. Hän ei osallistunut enää rientoihin”, sanoo yksi Rehnin pitkäaikaisimmista ystävistä, toimittaja Pekka Virolainen.

Toinen luottoystävistä, mikkeliläinen maakuntaneuvos Markku Kakriainen sanoo, että Rehn oli pitänyt itseään rokkipoikana, mutta ”kyllä se rokkipoikapuoli hänestä tuolloin pieneni”.

Tämä on se Olli Rehn, jonka suomalaiset tunnistavat: A-Studion tuolilla otsa rypyssä madonlukuja lateleva talouspoliitikko. Sillä reseptillä Rehnistä on tullut 2000-luvun menestyneimpiä suomalaispoliitikkoja.

Lähes teatraaliseksi paikoitellen yltyvä asiallisuus on toisaalta ollut este sille, että Rehnistä tulisi kansansuosikki.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi työskenteli vuosina 2012–2014 Rehnin avustajana Brysselissä. Hän muistuttaa, että yksityinen Rehn on seuramies, joka laukoo brittiläistyyppistä rutikuivaa huumoria.

”Julkisissa tilanteissa hän on paljon pidättyväisempi.”

Rehnin jo vuosikymmenien takaa tunteva europarlamentin varapuheenjohtaja, vihreiden Heidi Hautala sanoo, että ”harmaudesta on tullut Ollille vähän turhankin vahva tavaramerkki”.

Kaksitoista vuotta on pieni iäisyys, jos odottaa hetkeään.

Ajatus Suomen tasavallan presidenttiydestä on ollut Olli Rehnin mielessä viimeistään elokuusta 2011. Rehn paljasti korttinsa tuolloin tiedotteessaan.

Hetki vain oli väärä.

Välimeren maissa kyti syvä talouskriisi, joka uhkasi kaataa Euroopan koko pankkijärjestelmän. Rehn sammutti palopesäkkeitä EU:n talouskomissaarina ja kieltäytyi keskustan esivaalista.

Rehnillä oli tiettävästi halu ehdokkaaksi myös tammikuun 2018 presidentinvaaleihin, mutta puoluejohto nimitti Matti Vanhasen pikakäsittelyllä jo kesällä 2016.

Syksyllä 2023 aika on viimein kypsä. Mutta Rehnillä on jyrkkä ylämäki kuljettavanaan. HS:n kyselyssä lokakuussa hän sai 10 prosentin kannatuksen ja jäi hyvin kauas Pekka Haavistosta (28 %) ja aika kauas Alexander Stubbistakin (17 %).

Puoluekoneiston avulla Rehn sai kuitenkin jo syyskuussa täyteen 20 000 kannatuskorttia, jotka tarvitaan, kun pyrkii kansanliikkeen kautta ehdolle.

Korttikampanja herätti pahaa verta keskustaveteraani Paavo Väyrysessä. Myös hän pyrkii kansanliikkeen kautta ehdolle. Väyrynen sai heinäkuussa 2023 tekstiviestin keskustan Lapin aluevaltuustolta. Puolue patisteli Väyrystä keräämään kortteja Rehnille.

Se oli suoranainen loukkaus. Väyrynen inhoaa Rehnin keskustaliberaalia ja länteen nojaavaa linjaa.

Olli Rehniä määrittää syvämikkeliläisyys. Hän syntyi maaliskuussa 1962 englanninopettaja-äidin ja autojen varaosayrittäjä-isän perheeseen. Äiti Vuokko Rehn toimi keskustan kansanedustajana vuosina 1995–1999, ja isä Tauno eli Tanu oli kaupunginvaltuutettuna ensin liberaalisessa kansanpuolueessa ja sitten keskustassa.

Kampanja-avauksessaan Rehn mainitsi myös sen, että hänen isoisänsä Einar Rehn oli köyhä torppari ja tannerilainen sosiaalidemokraatti.

Helsingin Sanomissa Rehn on mainittu ensimmäisen kerran toukokuussa 1981. Tuolloin 19-vuotias Rehn oli ”tuiskahtanut nurin” jalkapallon SM-sarjan paikallisottelussa Mikkelin Palloilijoiden (MP) ja Mikkelin Pallo-Kissojen välillä. MP sai rangaistuspotkun.

Rehn on rakentanut jalkapallolla poliittista brändiään ja pelannut esimerkiksi Turkin itsevaltiaan Recep Tayyip Erdoğanin kanssa.

CV:ssään hän kertoo pelanneensa MP:n edustusjoukkueessa vuodet 1979–1982. Se on totta, paitsi että Palloliiton vuosikirjan mukaan Rehn ei saanut ensimmäisellä kaudellaan minuuttiakaan peliaikaa.

Hän oli hyökkääjä, joka teki lyhyellä pääsarjaurallaan yhden maalin. Se tapahtui 17. elokuuta 1981 Oulun Palloseuraa vastaan.

Rehn pelaa edelleen, nälkäisesti. Joukkuetoveri ja entinen maajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen luonnehtii, että Rehnillä on laadukas kosketus palloon ja painava laukaus.

Pelitovereiden mukaan Rehnin naamasta näkee toisinaan ohitse kiitävän ärsytyksen joukkuetoverin heikosta suorituksesta.

Samaa sanotaan Rehnistä myös komissaarina, ministerinä ja Suomen pankin johtajana.

Huutoa ei kuulu. Mutta naamasta näkee.

Varhaista johtajuusoppia Rehn sai reserviupseerikoulussa kylmänä talvena 1981–1982.

Marraskuussa 2022 Rehn muisteli kurssitovereilleen RUK-aikoja nostalgisella puheella, joka oli otsikoitu: Homeperseensuolta on pitkä matka Natoon. Homeperseensuo on RUK:n harjoitusalue Haminassa.

RUK:n oppilaskunnassa hän toimitti tiedotuslehti Sohloa, johon hän kirjoitti tekstin John Lennonin pasifismista.

Rehnit eivät ole sotilassuku, mutta Rehn on leuhkinut, että hänen isoisänsä isoisän isoisä Mikko Rehn soti Porrassalmen taistelussa Mikkelissä vuonna 1789, haavoittui Parkumäen taistelussa ja sai luokituksen ruotuvaivainen.

Rehn on reservin luutnantti eli ehdokkaista ainoa upseeri. Häntä ylempi reservin upseeri, kapteeni Paavo Väyrynen, menee hierarkiassa ohitse, jos saa kannattajakortit kasaan.

Asialla on sikäli merkitystä, että presidentti on myös puolustusvoimien ylipäällikkö.

Poliittisen uransa Rehn aloitti keskustanuorissa 1980-luvun puolivälissä. Takana oli vain kesätöitä varaosamyyjänä perheen autovaraosaliikkeessä sekä lyhyesti toimittajana Länsi-Savossa.

Rehn oli sukupolvelleen tyypillinen nuorisopoliitikko. Hän oli suomalaisvaltuuskunnan puheenjohtajana Tallinnassa huhtikuussa 1986, kun Neuvostoliitossa järjestettiin nuorisofestivaali Rauhan raja. Pääesiintyjänä oli rockyhtye Sielun Veljet.

24-vuotias Rehn lateli Paasikiven–Kekkosen linjan liturgian kuin idänpolitiikan veteraani.

”Tällaiset 
tapahtumat osoittavat 
Neuvostoliiton
ja 
Suomen 
nuorison 
väkevää 
tahtoa 
toimia 
rauhan
 puolesta”, Rehn lausui Suomi–Neuvostoliitto-seuran Maailma
 ja 
me -lehdessä kesäkuussa 1986.

Nousu puolueessa noudatti normireittiä: nuorisojärjestön puheenjohtajasta puolueen varapuheenjohtajaksi ja keväällä 1991 kansanedustajaksi sekä pääministeri Esko Ahon erityisavustajaksi lama-ajan kriisitunnelmiin.

Kunnes puolue näpäytti Rehniä.

Hän oli puoluekentän mielestä ylitsevuotavan EU-mielinen ja ehdotti vielä huhtikuussa 1994, että Suomen pitäisi harkita Nato-jäsenyyttä.

”Epävakaan suuren naapurin varjossa elävän pienen valtion on varauduttava myös kielteisimpiin kehityskulkuihin”, Rehn ennusti hämmästyttävän tarkasti.

Kaksi kuukautta myöhemmin Rehn pudotettiin varapuheenjohtajan paikalta. Se oli hänen ensimmäinen poliittinen tappionsa. Seuraava tuli jo EU-vaaleissa vuonna 1996. 

Edellisvuonna Rehn oli valittu pätkäeuroparlamentaarikoksi Suomen liityttyä unioniin. 

Rehn putosi Brysselin parlamentista noin 30 000 äänellään.

Jo 28 vuotta Rehn on ollut naimissa Merja Rehnin kanssa.

Kun Rehnit alkoivat tapailla vuonna 1993, silloinen Merja Mäenpää työskenteli Helsingin Sanomien toimittajaharjoittelijana. Rehn oli ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Alku ei ollut pulmaton. Mäenpää oli avioliitossa, ja pariskunnalla oli kaksi poikaa. Rehn taas oli kihloissa meksikolaisen tutkijan kanssa. Nämä liitot jäivät taakse, ja Rehnit menivät naimisiin heinäkuussa 1995.

Rehneillä on yhteinen aikuinen tytär, joka työskentelee toimittajana talouslehdessä.

Merja Rehn on yhteiskuntatieteiden maisteri, ja hän on toiminut syyskuusta 2021 Metropolia-ammattikorkeakoulussa yhden innovaatiokeskittymän johtajana. 

Merja Rehn on persoonaltaan miehensä vastakohta: räiskyvä ja äkkipikainen. Olli Rehniä kerrotaan ärsyttävän, jos joku vihjaa, että pariskunnasta kovempi hinku Mäntyniemeen on nimenomaan Merja Rehnillä. Aamulehden pakinoitsija Matti Sihto muotoili asian tammikuussa 2022 näin: Jos Suomessa valittaisiin presidentti pyrkyryyden perusteella, Mäntyniemessä asuisivat kaksistaan Paavo Väyrynen ja Merja Rehn.

Rehnit ovat vauraita.

Olli Rehnin virat EU-komissaarina ja Suomen pankin pääjohtajana ovat olleet kovapalkkaisia. Pankkipestissä kuukausipalkka on ollut 24 682 euroa, päälle autoetu ja hammashoito.

Pariskunta omistaa puoliksi hulppean omakotitalon itäisessä Helsingissä. Sen lisäksi Rehn omistaa puolet kerrostalokolmiosta Helsingissä.

Puulan 150-neliöisen kesähuvilan Rehn omistaa puoliksi tyttärensä kanssa. 

Rehnillä on noin 12 000 euron salkku kotimaisten yhtiöiden osakkeita. Rasitteenaan hänellä on noin 160 000 euroa asuntovelkaa.

Yksi takavuosien asuntokauppa vei Rehnit käräjäoikeuteen. Pariskunta oli myynyt 139-neliöisen asunnon Kruununhaassa 823 000 eurolla. Ostajalle oli tullut yllätyksenä asuntoon kuuluva 12 000 euron ikkunaremonttivelka.

Rehnit hävisivät kiistan. Tammikuussa 2017 oikeus tuomitsi heidät maksamaan vastapuolelle noin 21 000 euroa remonttivelkaa ja oikeudenkäyntikuluja. Oikeuden mukaan Rehnien asunnonvälittäjä oli laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan.

Bisneksestä Rehn näyttää pysytelleen etäällä. Verkisto Oy:n hallituksen jäsenenä hän on ollut vuodesta 2013 alkaen. Muutaman tuhannen euron liikevaihtoa pyörittävä yritys liittyy Rehnin kirjoittamiin tietokirjoihin.

Kansanvillitseminen on politiikassa harvojen bravuuri.

Rehnillä ei ole siitä hajuakaan. Siksi hänen on täytynyt rakentaa uransa tähtihetket vaalivoittojen sijaan virkanimityksillä.

Oikeastaan hänellä on vain yksi iso vaalimenestys eli vuoden 2014 eurovaalien 70 398 ääntä. Tulosta himmensi vain se, että samoissa vaaleissa Alexander Stubb keräsi yli 148 000 ääntä ja Jussi Halla-ahokin Rehniä enemmän.

Koko kolmikko on nyt ehdolla presidentiksi.

Eduskuntavaaleissa Rehn on saanut parhaimmillaan 6 837 ääntä keväällä 2015. Saavutuksen arvoa nostaa se, että potti kerättiin keskustalle vaikeassa Helsingissä.

Karvain tappio on vuodelta 2002, jolloin Rehn hävisi Anneli Jäätteenmäelle keskustan puheenjohtajavaalissa. Käytännössä tuolloin äänestettiin myös seuraavasta pääministeristä, sillä keskusta voitti kevään 2003 eduskuntavaalit.

Tappio Jäätteenmäelle oli Rehnille ankara pettymys. Hän oli sentään Oxfordin tohtori, jolla oli kokemusta puolueen varapuheenjohtajuudesta ja europarlamentista. 

Jäätteenmäen pääministeriys katkesi muutamassa kuukaudessa niin kutsutun Irak-vuodon seurauksena. Pääministeriksi nostettiin Matti Vanhanen, joka monen yllätykseksi teki Rehnistä pian Suomen EU-komissaarin.

Sitä tosin edelsi Rehnin uran jyrkin juonenkäänne.

Syyskuussa 2002 julkisuuteen vuoti, että suojelupoliisi epäili kansainvälisten suhteiden professoria Alpo Rusia vakoilusta 1970-luvulla DDR:n salaisen poliisin Stasin hyväksi.

Olli Rehn toimi viransijaisena valtio-opin professorina. Hän oli aikeissa asettua ehdolle kevään 2003 eduskuntavaaleissa.

Hän hylkäsi suunnitelmat ja ilmoitti keskittyvänsä ystävänsä puolustamiseen. Rinnalleen hän sai Suomen Kuvalehden päätoimittajan Tapani Ruokasen.

Miehet lähtivät täysimittaiseen vastahyökkäykseen ja kutsuivat itseään – tiettävästi vailla ironiaa – kolmeksi muskettisoturiksi. He aloittivat omat tutkimuksensa suojelupoliisista erillään ja suhtautuivat tilanteeseen kuin aseelliseen konfliktiin. Sotatilan ahdistavuus levisi kolmeen perheeseen, Rehn ja Rusi kirjoittivat vihaisessa yhteiskirjassaan Kylmä tasavalta (2003).

Syyskuussa 2002 Rehn ja Rusi ajoivat Helsingistä Jyväskylään tapaamaan Rusin alkoholisoitunutta veljeä Jukka Rusia.

Entinen Metsäteollisuuden keskusliiton tiedottaja tunnusti vakoilleensa Stasille ja kertoi suojelupoliisin kuulustelleen häntä jo toukokuussa 2002. Rehn kirjoitti tapaamisesta salaisen muistion, jonka hän toimitti yhdelletoista valtakunnan ykkösvaikuttajalle, muun muassa kolmelle elossa olleelle presidentille, keskeisille ministereille ja korkeimmille oikeusviranomaisille. 

Muistiossa Rehn vaati, että suojelupoliisin pitäisi voida välittömästi lopettaa esitutkinta Alpo Rusin osalta ja todeta myös julkisuuteen, että Alpo Rusi on syytön epäilyihin.

Se oli hyppy harmaalle alueelle: entinen kansanedustaja painosti valtiojohdon kautta suojelupoliisia lopettamaan esitutkinnan.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio katsoo, ettei Rehnin painostusmuistio ollut juridisesti kovin ongelmallinen, koska Rehn toimi tuolloin tutkijana, ei esimerkiksi kansanedustajana tai ministerinä. 

Silti Nuotiota huvittaa Rehnin toimintatapa: salainen muistio ylimmän vallan kulisseissa. 

”Siinä on tuoksahdus Kekkosen ajan maailmasta. Että on isoja tappeja, jotka voivat kulisseissa vaikuttaa asioihin. Tapaus osoittaa, että Rehn on valmis lähtemään sotaan – ja nimenomaan kabinettien kautta. Se kertoo tietynlaisesta oikeudentunteesta mutta myös vallankäyttäjän roolista, että on valmis käyttämään suhteitaan ja painostaa.” 

Professoria mietityttää, toimisiko Rehn presidenttinä samoin – yksityiskirjeillä kulisseissa.

Rehn itse sanoo HS:lle, että hän yritti muistiollaan ”puhua järkeä järkensä silloin menettäneelle kansakunnan eliitille”.

Rehn olikin syksyllä 2002 poikkeuksellisen vihainen. Hän kirjoitti muistivihkoonsa 14. lokakuuta 2002: Enää ei ole pitkään aikaan etsitty syyllistä rikokselle, vaan nyt haetaan rikosta valmiille syylliselle. Poliisivaltio.

Termillä on tavattu viitata Neuvostoliiton ja DDR:n kaltaisiin epädemokraattisiin valtioihin, joissa salaisella poliisilla on laajat oikeudet kurittaa kansaa.

Oikeusvaltio oli todella Rehnin mukaan murenemassa. 

”Kyllä siinä happi oli loppua”, hän sanoo edelleen.

Tutkinta on Rehnille edelleen arka aihe. Vielä syyskuussa 2023 – keskellä vaalikampanjaansa – hän totesi Helsingin Sanomien tutkivalle toimittajalle Tuomo Pietiläiselle, ettei tämä saisi kirjoittaa Rusi-tapaukseen liittyvistä asioista. Pietiläinen oli Rehnin mielestä ollut liian lähellä suojelupoliisia.

Se oli yllättävä viesti presidenttiehdokkaalta ja kertoo, kuinka pitkä häntä vaikealla tapauksella on. Toimitukset päättävät itse, mistä kukin toimittaja kirjoittaa.

Vaikka Rehn kävi Rusi-puolustuksessaan kovilla kierroksilla, jälkikäteen katsottuna hän selviytyi kuivin jaloin. Moni taustahaastateltava pitää Rusin puolustamista todisteena Rehnin moraalisesti vahvimmasta hetkestä: hän osoitti politiikan kentällä harvinaista uhrautuvuutta.

Rehn tiesi, että hänen poliittinen uransa olisi voinut loppua Rusi-operaatioon.

”Jos sellainen ei mene ihon alle, niin täytyy olla tosi karski kaveri – ja karski Olli ei ole”, sanoo Rehnin ystävä Markku Kakriainen.

Juho Romakkaniemi puhuu Rehnin ”vahvasta oikeudentajusta”, joka voi ryöpsähtää tunnemyräkän puolelle. Näin tapahtui muutaman kerran Brysselissä talouskomissaarin kabinetissa.

”Kyllä hän joskus suuttui, jos joku oli pettänyt lupauksensa.”

Tuhansien mielenosoittajien huuto Ateenan Syntagma-aukiolla oli raivokas. Ääni vyöryi ikkunoiden läpi valtiovarainministerin huoneeseen.

Rehn oli 49-vuotias EU-komissaari ja johti 500 miljoonan asukkaan EU:n talouspolitiikkaa. Hän kävi maaliskuun alussa 2010 armottomia kriisineuvotteluja Kreikan valtionvarainministerin Giorgos Papakonstantinoun kanssa, mutta mielenosoituksen pauhussa miesten oli luikittava ministeriön sisäpihan puolelle.

Eurooppa oli talouskriisin partaalla. Holtittomasti taloutta hoitanut Kreikka oli maksukyvytön, ja pelättiin, että Kreikasta kriisi vyöryisi kuin dominopalikat ja lamauttaisi Euroopan pankkijärjestelmän.

Rehn vaati, että Kreikan hallitus tekee valtavia menoleikkauksia, jotta maan budjettivaje ja velkavuori saataisiin kuriin. Kreikan vasemmistojohto joutui nöyryyttävästi leikkaamaan julkisen sektorin palkkoja, nostamaan eläkeikää ja tekemään rajuja budjettileikkauksia.

Rehniä inhottiin Kreikassa ja Italiassa. Markku Kakriainen muistelee Rooman-reissua eurokriisin aikaan.

”Taksikuskikin sanoi, ettei täällä Rehnistä välitetä. Kun mentiin Roomassa kuppilaan, oltiin siinä porukalla Ollin ympärillä, ja sanoin, että me olemme hänen turvamiehiään.”

Heidi Hautala uskoo, että eurokriisi oli Rehnille todella rankka kokemus. ”Siitä on keskusteltu paljon, mentiinkö Kreikan kohdalla niin pitkälle, että loukattiin ihmisten perusoikeuksia.”

Juho Romakkaniemen mukaan Rehn ei ollut talouskomissaarina suuri linjanvetäjä eikä erityisen kova neuvottelija, mutta hän oli ”kylmähermoinen ja analyyttinen ammattireiska”.

”Kaikkien kannalta erittäin solidi [vakaa, luotettava].”

Perussuomalaisten silloinen puheenjohtaja Timo Soini törkkäsi Rehnin ihon alle kutsumalla tätä A-Studiossa helmikuussa 2012 Brysselin Bobrikoviksi. Venäläinen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov piti Suomea kurissa 1900-luvun alussa ja tuli murhatuksi. 

Rehniltä paloi pinna. Hän vaati anteeksipyyntöä.

”Ei tipu eikä lirise”, voimansa tunnossa ollut Soini mutisi.

Eurokriisivuosina nähtiin kahden isokenkäisen talousvaikuttajan pitkä pystypaini: Paul Krugmanin ja Olli Rehnin.

Yhdysvaltalainen Krugman oli saanut vuonna 2008 taloustieteen Nobel-palkinnon. Hän löi Rehniä toistuvasti kuin mätää kukkoa. Krugman vaati euromailta elvyttävämpää talouspolitiikkaa. Hän kutsui Rehnin linjaa termillä Rehn of terror, joka oli sanaleikki reign of terrorista. 

Jälkimmäisellä viitataan Ranskan vallankumousta seuranneeseen teloitusten kauteen.

Oliko Krugman oikeassa?

Taloustieteen professori Niku Määttänen sanoo, että Rehnin henkilökohtaista vastuuta lopputuloksesta on vaikea arvioida, sillä eurokriisin hallintaan vaikutti monta valtakeskusta, kuten Saksa ja Ranska.

”Mutta eihän se täysin putkeen mennyt. Jälkeenpäin on helppo nähdä, että vaikkapa Kreikan iso velkajärjestely olisi pitänyt tehdä aiemmin.”

Vaikka miljoonat kreikkalaiset joutuivat kärsimään enemmän kuin olisi ollut välttämätöntä, Määttänen katsoo, että myös Krugman oli kritiikissään kohtuuton.

”Se oli eksistentiaalinen kriisi, jonka hoitamiseen ei ollut valmiita työkaluja. Rehn oli todella isojen asioiden edessä.”

Keväällä 2015 Rehnistä tehtiin Juha Sipilän hallituksen elinkeinoministeri.

Rehn oli toivonut ulkoministerin paikkaa, mutta sen nappasi Timo Soini, jolle oli pedattu valtiovarainministerin pestiä.

Pian Rehn joutui epämiellyttävälle reissulle Moskovaan, ajamaan ydinvoimalahanketta, josta hän ei pitänyt.

”Jouduin paskarakoon”, Rehn sanoo.

Vielä syksyllä 2014 Rehn oli europarlamentaarikkona blogissaan haukkunut Fennovoiman venäläistä ydinvoimalaprojektia ”poliittisesti rujoksi” investoinniksi: Tätä menoa Suomesta uhkaa tulla epäonnistuneiden ydinvoimahankkeiden ulkomuseo, joka samalla putoaa kelkasta vihreän talouden kehittämisen saralla.

Rehn sen sijaan kannatti sitä, että Fortumille myönnettäisiin uusi ydinvoimalupa.

Heinäkuussa 2015 ministeri Rehn lähetettiin neuvottelemaan Venäjän varapääministerin Arkadi Dvorkovitšin kanssa. Matkasta oli sovittu presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Juha Sipilän kanssa.

Eduskunta oli hyväksynyt ydinvoimalan edellisen hallituksen esityksestä, mutta hankkeen läntinen rahoitus oli vaikeuksissa. Mukaan haluttiin valtionyhtiö Fortum.

Pian Rehnin palattua Moskovasta vastentahtoinen Fortum ilmoitti yllättäen, että se osallistuu Fennovoiman rahoitukseen 120 miljoonalla eurolla. Sipilän ja Rehnin on epäilty varmistaneen, että Fortum lähtee osakkaaksi ydinvoimalaprojektiin. 

Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi dokumentoi kirjassaan Suomen salattu tie Natoon salaisen tapaamisen pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa elokuussa 2015. Mukana olivat Sipilä, Fortumin hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf ja Outokummun hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. 

Tuolloin Nurmen mukaan sinetöitiin, että Baldauf antaa Fortumin johdolle ohjeet Fennovoiman pelastamisesta.

Entä oliko Rehn painostamassa Fortumin johtoa venäläiseen ydinvoimalaprojektiin? Se olisi ministeriltä asiatonta sotkeutumista pörssiyhtiön päätöksentekoon.

Rehn kiistää asian, mutta myöntää käyneensä Baldaufin ja monen muun kanssa keskusteluja. 

”Fortum teki itsenäisen päätöksen”, hän sanoo.

Pörssiyhtiön hallituksessa tuolloin toiminut ruotsalainen Eva Hamilton sanoo, ettei hänen tiedossaan ole Sipilän hallituksen painostusta. Hän kuitenkin sanoo HS:lle, että Baldauf ja ”joku Sipilän hallituksen edustaja” ovat voineet ”vaihtaa ajatuksia juuri tuosta asiasta”.

Rehn on Manner-Euroopassa marinoitu elitisti, mutta hän näkee itsensä eteläsavolaisena kansanmiehenä, jonka yksi intohimo ovat autojen varaosat.

Rehn on kuvaillut itseään ”Veikko Huovisen ja Juice Leskisen hengessä enemmän korpiliberaaliksi kuin cityliberaaliksi". Korpien kuiskintaa Brysselissä, Helsingissä ja Oxfordissa 1980-luvulta lähtien asuneesta Rehnistä löytyy kuitenkin niukasti.

Hän on connoisseur eli taiteen ja kulinarismin tuntija, joka luottoystävä Pekka Virolaisen mukaan grillaa lihan Puulan-mökillä medium-miinukseksi eli puoliraa’aksi sekuntikellon avulla. Rehn hölskäyttää lihat kurkkuun punaviinillä, joka on mielellään sekoitus Cabernet Sauvignon-, Merlot- ja Cabernet Frank -rypäleistä.

Suomen pankin HS:lle luovuttamista tiedoista selviää, että pääjohtajana Rehn on ollut ahkera edustamaan ja tarjoamaan ruokaa tai vaikkapa lohisafaria sidosryhmille.

Ce n’est pas fromage et dessert, mais soit fromage soit dessert, Rehn kirjoittaa suomalaisille lukijoilleen suomenkielisessä kirjassaan Onnellisten tasavalta. (Tarjolla ei ole sekä juustoja että jälkiruokaa vaan juustoja tai jälkiruokaa.)

Rehnin maku on kaksijakoinen. Elitismin rinnalla rehottavat tasapaksut suosikit: 1970- ja 1980-lukujen Suomi-rock, Manchester United ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kakkososa, jossa Suomi syöksyy sisällissotaan.

Rehn oli jo parikymppisenä himolukija. Pekka Virolainen muistelee nuoruuden reissua Rehnien mökille, jossa Olli makasi auringossa ja luki tuntikausia. Äiti Vuokko kuskasi halkoja kottikärryIllä.

”Me vieraat olimme vähän kiusaantuneita emmekä tienneet, mitä meidän pitäisi tehdä.”

Rehnin vaalikirja Onnellisten tasavalta (2022) tiivistää hänen ajattelunsa suurmiesten historiaksi. Naiset ovat sivurooleissa. Erityisihailun saavat valistusajattelija Anders Chydenius, tasavallan rakentajat K. J. Ståhlberg ja Santeri Alkio, marsalkka C. G. E. Mannerheim – ja Väinö Linna.

Heihin tiivistyy Rehnille tärkeitä teemoja: sivistys, tasavalta, elinkeinoelämä, itsenäisyys ja kansan yhtenäisyys. Rehn julistaa voimakkaasti kansainvälisyyden puolesta, mutta muistuttaa myös maahanmuuton ongelmista.

Kirkkopäivillä Rehn on puhunut uskosta ja kertonut, että sisarensa kuoleman jälkeen Jeesuksen Vuorisaarnasta tuli hänelle tärkeä. 

Keskustan patriarkka, 75-vuotias ministeri Seppo Kääriäinen vastaa kotoaan Iisalmen Kirmankylästä. Kääriäisen kerrotaan olleen Rehnin tärkein poliittinen mentori 1980-luvulla. Hän mutisee myöntävästi.

Kääriäinen sanoo, että Rehnin vahvuudet presidentinvaalissa ovat ulkopoliittinen osaaminen, harkintakyky sekä yhteistyöhalut niin poliittisen vasemmiston kuin oikeiston kanssa. Kääriäinen näkee Rehnissä vakaan tasavaltalaisen K. J. Ståhlbergin hengessä.

Entä heikkoudet?

Kääriäinen pohtii, minkälaiset asiat äänestäjiä nyt sytyttävät. Hän pelkää, että moni syttyy pintajulkisuudesta, ei Rehnin edustamasta asiantuntijuudesta.

Ajanhenki ei ehkä ole Rehnin puolella. Ei, vaikka Suomessa ja maailmalla eletään kriisiaikoja.

”Häntä pidetään harmaana. Mutta voisiko harmauden kääntää magneetiksi”, Kääriäinen kiepsauttaa asian.

Voi olla, että ylihillitty Rehn tarvitsisi ripauksen jopa kekkosmaisuutta itseensä, sanoo ystävä Markku Kakriainen. Ehkä hän voisi joskus lyödä hieman nyrkkiäkin pöytään.

Oletko koskaan nähnyt, että hän lyö nyrkin pöytään?

”Kyllä hän on viimeisen sanan joskus sanonut”, Kakriainen sanoo.

Selvä. Mutta onko hän lyönyt nyrkkiä pöytään?

”Ei. Hän ei ole nyrkkiä pöytään lyönyt.”

Teksti: Tommi Nieminen, tekstin editointi: Salla Vuorikoski, kuvatoimittaminen: Outi Neuvonen