Ensin oli perinteinen perheidylli: vanha rintamamiestalo ja sitä asuttamassa tuore vauvaperhe. Oli sauna ja ihana puutarha keskellä rauhallista maalaismaisemaa.

Todellisuus oli kuitenkin vähemmän harmoninen. Talon seinien sisäpuolella kuohui, ja toistuvat riidat repivät perheen vanhempia Mia Johanssonia ja Michael Schmitzia erilleen.

”Riitelimme pienimmistäkin asioista. Välillä meni hyvin, sitten erimielisyydet taas alkoivat. Luulen, että perimmäinen syy riidoille oli se, että olimme liian kiinni toisissamme”, Schmitz, 34, kertaa parin vuoden takaisia tapahtumia.

Schmitz ja Johansson uskovat, että konflikteihin vaikuttivat myös lähimenneisyyden painolastit.

Lyhyessä ajassa oli nimittäin tapahtunut paljon: intensiivinen rakastuminen ja nopeasti syttynyt toive yhteisestä lapsesta. Sitten keskenmeno raskauden puolivälissä ja lopulta uusi raskaus, lapsen syntymä sekä kuormittava vauva-aika.

”Vauva heräili jatkuvasti, ja olimme koko ajan väsyneitä. Konfliktit syntyivät herkkyyksistä ja väärinymmärryksistä, joita emme väsyneenä pystyneet käsittelemään ilman tunteiden kuumenemista”, muistelee Johansson, 34.

Lopulta molemmat voivat huonosti. Johansson tajusi, ettei pystyisi jatkamaan entiseen tapaan, koska arki ei hänen mielestään enää toiminut. Hän oli väsynyt yrittämään ja pohti ajoittain eroa.

Mia Johansson alkoi katsella spontaanisti asuntoilmoituksia ja huomasi, että Kirkkonummen keskustassa oli vapaana luhtitalon kaksi vierekkäistä asuntoa.

Johanssonin mieleen pälkähti uudenlainen ratkaisu: entä jos pariskunta muuttaisi noihin kahteen asuntoon, toistensa naapureiksi? He olisivat edelleen perhe mutta asuisivat erillään.

Hän otti asian puheeksi miehensä kanssa, mutta tämä ei ollut vakuuttunut.

Ajatusta perinteisestä maaseudun perheidyllistä luopumisesta ei ollut aluksi helppo hyväksyä, vaikka arjessa olikin ongelmia, Schmitz kertoo.

Michael Schmitz on kotoisin Saksasta, ja hänen sosiaalinen piirinsä oli Suomessa vielä pieni. Maaseudulla eläessään hän tunsi itsensä sosiaalisesti eristäytyneeksi. Puoliso olikin hänen kiintopisteensä; muita läheisiä kontakteja ei ollut.

”Tuntui, että tuttu perhe-elämä on kaikki, mitä minulla on. Ajattelin, että jos se muuttuu, miten sitten käy”, Schmitz sanoo.

Keskustelut ja riidat siis jatkuivat. Monta kertaa pariskunta totesi, että jokin yhteisessä elämässä ei toimi. Lopulta Michael Schmitz alkoi lämmetä Mia Johanssonin ehdotukselle.

”Minulla ei oikeastaan ollut odotuksia tai pelkoja. Olin epävarma, mutta päätin katsoa, miten kaikki sujuisi.”

Kaikki kävi nopeasti. Pariskunta kävi katsomassa Kirkkonummen asuntoja ja päätti allekirjoittaa vuokrasopimukset samalta istumalta. Kolmen viikon päästä he jo asuivat uusissa kodeissaan, joita erottaa kaksi ulko-ovea ja kahdeksan metriä.

Nyt muutosta on kulunut vuosi. 

Mia Johansson, Michael Schmitz  ja 2,5-vuotias Roihu istuvat Johanssonin kodin olohuoneessa. Johanssonin 12-vuotias lapsi Aino asuu äitinsä luona joka toinen viikko eikä ole tällä hetkellä kotona.

Puutaloidyllin vaihtaminen kahteen erilliseen asuntoon oli oikea päätös, se vaikuttaa olevan molemmille selvää. He kertovat, että mahdollisuus omaan rauhaan on tuonut selkeyttä. Koko perhe voi nyt paremmin.

Johansson ja Schmitz ovat huomanneet, että monesti on tapana ajatella, että perhe on ”ehjä” silloin, kun kaikki asuvat yhdessä.

Tilastokeskuksenkin määritelmä perheestä kuuluu seuraavasti: Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.

Schmitzin ja Johanssonin perhe ei tähän määritelmään mahdu. Se tuntuu heistä hassulta, sillä erillisistä ulko-ovista huolimatta he ovat perhe.

Johanssonista vallitseva perhenormi onkin turhan ahdas. Hän toivoo, että useammat perheet voisivat löytää juuri heille toimivan tavan elää ja olla perhe. Pariskunta haluaa muutenkin ravistella perhe- ja parisuhdenormeja. He ovat esimerkiksi sopineet, että heillä voi olla toistensa lisäksi myös muita romanttisia ihmissuhteita.

”Me emme koe olevamme minkäänlaisessa ihmissuhdelokerossa. Kutsun itseäni ihmissuhdeanarkistiksi”, Johansson sanoo.

Johanssonin mielestä on surullista, että ihmiset kokevat painetta elää perinteisten perhe- ja parisuhdenormien mukaisesti silloinkin, kun se ei omalla kohdalla toimi.

”Perinteistä perhemallia saatetaan yrittää väkisin vuosikausia, ja lopulta tulee ehkä ero ja ihmissuhteet tuhoutuvat. Kunpa ihmiset voisivat jo aiemmin miettiä, miten elämän voisi järjestää siten, että kaikilla on hyvä olla”, hän pohtii.

Mia Johanssonin ja Michael Schmitzin kohdalla rohkea hyppy normista poikkeavaan asumismuotoon on muuttanut arkea monin tavoin sujuvammaksi. Positiivisin seuraus on ollut riitojen väheneminen, he kertovat.

Toki riidat eivät ole hetkessä tyystin kadonneet, ja työsarkaa on edelleen. Kommunikaatio on kuitenkin helpompaa, kun välissä on tilaa, pariskunta pohtii.

”On eri asia olla eri asunnossa kuin vain toisessa huoneessa. En usko, että voisimme rentoutua samalla tavalla, jos sisäkautta pääsisi asunnosta toiseen”, Schmitz sanoo.

Myös se on osoittautunut hyödylliseksi, että pariskunnalla on omat keittiöt, joissa voi tehdä itselle mieluista ruokaa. Aiemmin erilaiset mieltymykset ja Johanssonin aistiyliherkkyydet aiheuttivat ongelmia yhteisessä keittiössä.

”Ehkä suurin ongelma oli aistiyliherkkyyteni erityisesti hajujen suhteen. Nyt meillä on omat keittiöt, ja voimme kokata mitä ikinä haluamme. Välillä syömme silti yhdessä”, Johansson kertoo.

Parin arjessa on eroavaisuuksia myös keittiön ulkopuolella. 

Johansson keräilee kauniita esineitä, suhtautuu siivoamiseen suurpiirteisesti ja viihtyy luovan kaaoksen keskellä. Schmitz puolestaan on järjestelmällinen ja suosii minimalistista tyyliä.

”Michaelin ei tarvitse enää ahdistua minun sotkuistani, eikä meidän tarvitse kiistellä kotitöistä tai tehdä jatkuvasti kompromisseja. Nyt voimme tehdä asiat omalla tavallamme”, Johansson tiivistää.

Vanhempien mukaan 2,5-vuotiasta Roihua ei kahden kodin malli tunnu ihmetyttävän, vaan hän sukkuloi sujuvasti kahden asunnon välillä. 

Roihun leluja ja muita tavaroita löytyy molemmista kodeista – tosin usein kaivattu esine on aina toisessa kodissa juuri silloin, kun sitä tarvittaisiin.

”Mutta niin se oli omakotitalossakin. Tavarat olivat aina väärässä kerroksessa”, Johansson naurahtaa.

Pariskunnalla on avaimet toistensa kotiin, ja avaimia myös käytetään ahkerasti. Niin on pakkokin toimia esimerkiksi juuri siksi, jotta kaivatun tavaran voi noutaa helposti, he kertovat.

Toisen kotiin voi mennä omalla avaimella, mutta tilanteen huomioiden. Jos kumppani on vaikkapa nukkumassa, ei toisen sovi pelmahtaa paikalle varoittamatta. Myös riitatilanteissa on erityisen tärkeää muistaa kunnioittaa toisen tilaa.

”Kun tulee konfliktitilanteita, on pakko kunnioittaa sitä, että toinen saa mennä omaan kotiinsa rauhoittumaan. Sinne ei pidä seurata perässä”, Johansson sanoo.

Pariskunnan mukaan heidän lähipiirinsä on avarakatseinen eikä siksi ole vaikuttanut siltä, että kukaan olisi järkyttynyt pariskunnan ratkaisusta. 

”Sen sijaan moni on sanonut, että kunpa voisivat itsekin keksiä jotain vastaavaa”, Johansson sanoo hymyillen.

Perhe viettää aikaa yhdessä välillä enemmän, välillä vähemmän. Yhdessäolo tapahtuu pääasiassa spontaanisti ja tilanteen mukaan. Sama pätee Roihun hoitojärjestelyihin.

Rakennusalalla työskentelevä Schmitz käy tällä hetkellä töissä Helsingissä. Käytännön syistä on siksi helpompaa, että Roihu viettää arkiyöt äitinsä luona ja nukkuu isänsä kodissa viikonloppuisin.

”Työpäiväni jälkeen saatamme viettää iltoja yhdessä. Autan Roihun iltatoimissa ja vetäydyn sitten omaan rauhaani ennen seuraavaa työpäivää”, Schmitz kertoo.

Johansson ja Schmitz nukkuvat omissa asunnoissaan, yksin tai Roihun kanssa – sekä Johansson vuoroviikoin myös Aino-tyttären.

”Yksin nukkumisesta on tullut minulle tärkeää. Olen elänyt koko aikuisikäni jonkun kanssa: ensin avioliitossa ja sitten muissa suhteissa. Ennen muuttoa en ollut koskaan nukkunut yksin, joten nyt on ihanaa, että saan nukkua omassa rauhassani”, Johansson sanoo.

Omassa kodissa asuminen on avannut myös Schmitzin silmiä oman ajan tarpeelleen. Hän kertoo, ettei ollut ymmärtänyt ennen muuttoa, miten paljon oli kaivannut omaa tilaa ja aikaa.

”Kun sain itselleni fyysistä tilaa, ennen arjessa tutuksi tullut ärtymys hälveni. Tajusin olleeni liian kiinni Miassa.”

Vanha koti oli myös täynnä Johanssonin tavaroita, eikä Saksasta Suomeen muuttaneen Schmitzin kädenjälki juuri näkynyt yhteisessä kodissa.

”Muuton jälkeen Michael sai miettiä, millaisista asioista pitää ja luoda omannäköistään elämää”, Mia tuumaa.

Kysyttäessä asumisratkaisun huonoja puolia pariskunta vaikenee. Ensin mitään ei tule mieleen, mutta sitten:

”Onhan tämä jonkin verran kalliimpaa kuin yhdessä asuminen. Ennen muuttoa mietimme, miten pärjäisimme, kun pitäisi maksaa kahta vuokraa yhden sijaan”, Johansson sanoo.

Toisaalta enää ei tarvitse murehtia omakotitalon lämmityskuluista. Lisäksi pariskunta kertoo elävänsä muuten melko yksinkertaista elämää ja tekevänsä esimerkiksi vaatehankinnat kirpputorilta.

”Omat kodit ovat meidän luksuksemme. Ne tekevät meistä onnellisempia, ja se on rahaa tärkeämpää. Ymmärrämme toki, että tällainen ratkaisu ole kaikille taloudellisesti mahdollinen”, toteaa Schmitz.

Huonona puolena voisi pitää myös sitä, että pariskunta joutui luopumaan ihannekodistaan maalla.

Heidän haaveensa on, että jossain vaiheessa perhe voisi palata maaseudulle. Täysin entiseen tapaan saman katon alle pariskunta ei tosin usko enää muuttavansa.

”Jonkinlaiset erilliset tilat pitää olla. Meillä voisi olla esimerkiksi minitalo isomman talon pihalla”, Mia Johansson miettii.