Rauli Juutila oli parikymppinen nuorimies, kun hänen äitinsä katosi.

Elettiin 1990-luvun lamaa. 44-vuotias Raija Juutila oli kertonut aikuisille lapsilleen, että hän lähtee viikon työmatkalle Viroon torstaina 15. heinäkuuta 1993.

Pikkuhiljaa Rauli ja hänen isosiskonsa alkoivat ihmetellä, miksi äidistä ei kuulunut mitään. Minkä vuoksi Raija ei lähettänyt matkalta kirjettä, niin kuin hänellä oli aina tapana?

Miesystävä Tauno Luukkala oli tiettävästi viimeinen, joka oli kuullut Raijasta. Hän vakuutti lapsille, että äiti palaisi varmasti pian kotiin. 

Lopulta Raulin isosisko päätti tehdä äidistä katoamisilmoituksen 11. elokuuta. Tuolloin Raija oli ollut lastensa tavoittamattomissa jo lähes kuukauden.

”Äitini oli organisoija, ja minusta kasvoi samanlainen. Järjestän esimerkiksi vuosittain useita lentopalloturnauksia kavereiden kesken”, kertoo viisikymppinen Rauli Juutila pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa asunnossaan ja silittää sylissään olevaa Minni-koiraa.

Koulutukseltaan hän on liikunta- ja terveystiedon opettaja. Rauli toteaa urheilun olleen erottamaton osa hänen elämäänsä lapsesta lähtien.

Raija Juutila työskenteli perhepäivähoitajana ja järjesti lapsille usein kaikenlaista ohjelmaa partion, urheilun ja seurakunnan parissa. Esimerkiksi Islannista Raulilla on lämpimiä muistoja: äidin järjestämällä partioreissulla kierrettiin bussilla ympäri maan.

Yhdellä ulkomaille tehdyllä partiomatkalla bussinkuljettajana toimi Tauno Luukkala. Vuosia myöhemmin äiti erosi Raulin isästä ja alkoi seurustella Luukkalan kanssa.

Raija olisi halunnut, että Rauli muuttaisi heidän kanssaan Kangasalle. Poika jäi kuitenkin asumaan isänsä luokse Forssaan, koska siellä olivat hänen kaverinsa ja harrastuksensa. Äidin kanssa säilyi silti läheinen yhteys.

Kun äiti oli kadonnut, aluksi Rauli uskoi hänen tulevan vielä takaisin. 

Vai olisiko Raija voinut aloittaa uuden elämän Virossa? 

Ei äiti ollut voinut lähteä hyvästejä jättämättä. Rauli odotti, milloin kirje kolahtaisi postiluukusta. 

”Nuorella miehellä oli työ ja tuska lukea kirjeet loppuun asti – niin pitkiä kirjeitä äiti tapasi kirjoittaa.”

Rauli purjehti toivon ja epätietoisuuden aallokossa. Äidin kirjettä ei kuitenkaan ikinä saapunut.

Katoamistutkinnassa poliisi selvitti myös henkirikoksen mahdollisuutta, mutta Raijan ruumista ei löydetty.

Poliisi kuulusteli Tauno Luukkalaa asianomistajana kaksi kertaa vuonna 1993. Hän kertoi arvelevansa, että avovaimo oli kadonnut vapaaehtoisesti ja lähtenyt seikkailulle ulkomaille, ehkä toisen miehen matkaan.

Ajan kuluessa äidin avopuolison touhu alkoi ihmetyttää Raulia yhä enemmän. Raijan katoamisesta oli kulunut vain pari kuukautta, kun Luukkala aloitti jo uuden parisuhteen.

”Jos puolisoni katoaisi, en pystyisi heti ottamaan rinnalleni toista naista hänen tilalleen. Kuka voi tehdä niin?”

Raija Juutila ja Luukkala olivat ostaneet yhdessä omakotitalon Kangasalta. Raija oli työskennellyt sihteerinä Luukkalan kahdessa yrityksessä, ja lisäksi hän oli ollut niissä äänettömänä yhtiömiehenä.

Raulin mukaan Luukkala ei suostunut antamaan Raijan lapsille tämän kaikkia henkilökohtaisia tavaroita.

”Avopuolison selitykset alkoivat tuntua uskomattomilta, ja epäselviä asioita nousi esiin.” 

Vuosien mittaan läheisille tuli vinkkejä Raijasta saaduista havainnoista. Toivo äidin jäljille pääsemisestä kuitenkin hiipui. Lapset alkoivat yhä enemmän epäillä, että äiti oli joutunut henkirikoksen uhriksi.

Kun Äidin katoamisesta oli kulunut 15 vuotta, Rauli marssi Kangasalan poliisiasemalle ja vaati poliisia tutkimaan Raijan katoamista rikoksena.

Vuonna 2008 poliisi aloitti esitutkinnan ja kuulusteli Luukkalaa taposta epäiltynä.

Poliisi oli löytänyt Aamulehdessä heinäkuussa 1993 julkaistun työpaikkailmoituksen, jossa Raijan avomies haki yrityksiinsä työtä pelkäämätöntä ”monitoiminaista”. Ilmoituksessa mainitut tehtävät olivat kuuluneet Raijalle, mutta ilmoitus oli julkaistu jo ennen hänen katoamistaan.

Luukkalan omakotitaloon tehdyssä kotietsinnässä poliisi löysi Raijan päiväkirjan, jonka sivuille hän oli purkanut pettymystään parisuhteeseensa.

Raija avautui päiväkirjassaan myös ikävästä toisen ihmisen luo. Hän kirjoitti ymmärtäneensä, ettei ollutkaan miesystävälleen niin merkityksellinen kuin oli luullut.

Raijan viimeisimmät, juuri ennen katoamista kirjoitetut päiväkirjat olivat kadonneet.

Tutkinnan yhteydessä Luukkalan omakotitalokin tutkittiin ruumiskoiran avulla. Koira merkitsi kohdan olohuoneen lattialta takan edustalta. Vaikutti siltä, että siinä oli maannut vainaja.

Poliisi ei kuitenkaan löytänyt ruumista, eikä näyttö riittänyt Luukkalan vangitsemiseen.

Raijan kohtalo pysyi selvittämättä kaikkiaan 18 vuotta.

Vuonna 2011 poliisi aloitti esitutkinnan uudelleen, ja loppuvuonna Luukkala pidätettiin todennäköisin syin Raijan murhasta epäiltynä. 

Tutkinnassa oli käynyt ilmi, että kesällä 1993 Aamulehdessä oli julkaistu nimimerkin ”Emännätön talo” seuranhakuilmoitus. Tämänkin ilmoituksen oli jättänyt Luukkala.

Ilmoitus oli julkaistu vain kolme päivää Raijan katoamisen jälkeen.

Kuukauden pidätettynä ollut Luukkala suostui viimein kertomaan poliiseille, missä Raijan ruumis oli. Joulun alla poliisi löysi Raijan jäännökset maahan haudattuina Luukkalan yrityksen puisen varastokatoksen perältä.

Raija ei ollut koskaan päässyt lähtemään Viron-matkalleen.

Rauli Juutila muistaa elävästi sen hetken, kun hänelle soitettiin äidin löytymisestä. Hän oli välituntia valvovana opettajana salolaisessa peruskoulussa.

”Koska soitto tuli kesken työpäivän, en voinut lyyhistyä. Sinnittelin työpäivän loppuun saakka”, Rauli kertoo.

”Olin iloinen, että vuosien epätietoisuus oli viimein päättynyt. Toisaalta olin surullinen, koska kaikki toivo äidin elossa löytymisestä oli kadonnut.”

Oikeuslääketieteellinen kuolemansyynselvitys paljasti, että Raijan kuolema oli todennäköisesti aiheutettu lyömällä häntä kovaa pitkällä astalolla.

Kuukausien kuluttua Rauli ajoi isänsä kanssa katsomaan viimeisen kerran äidin maallisia jäännöksiä Kalevankankaan kappeliin Tampereelle. Automatkalla hän punnitsi, avaako äidin arkun vai ei.

”Kun pääsimme perille, päätin olla katsomatta arkkuun. En halunnut, että äiti jäisi mieleeni kasana luita.”

Äidin muistotilaisuus oli pidetty jo vuosia aiemmin, joten hautajaisia ei järjestetty enää uudestaan. Raija polttohaudattiin, ja hänen uurnansa on Koijärven kirkon hautausmaalla Forssassa.

Rauli on helpottunut siitä, että äidin kohtalo selvisi. Hänellä on paikka, missä sytyttää kynttilä äidin muistoksi.

”Lähes jokainen meistä hautaa joskus vanhempansa. Harva kuitenkaan joutuu odottamaan tietoa äitinsä kuolemasta 18 vuotta. Ajanjakso oli piinaava.”

Raulin kokema piina ei ollut kuitenkaan vielä päättynyt. Koitti oikeudenkäynnin aika.

Rauli olisi kaivannut tukea muun muassa asianajajan valintaan ja hänen kanssaan toimimiseen. Ajoittain Rauli toivoi, ettei olisi käynytkään poliisilaitoksella vaatimassa äitinsä katoamisen tutkintaa.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi, että Luukkalalla oli ollut taloudellinen motiivi Raijan surmaamiseen. Oikeuden mukaan hän oli vuonna 1993 kokenut taloudellisen tilanteensa uhatuksi: Raija oli Luukkalan mielestä käyttänyt holtittomasti heidän yhteisiä rahojaan ja halunnut erota.

Monet todistajat kertoivat, että pariskunta oli riidellyt rahasta ja heidän välinsä olivat olleet huonot.

”Jos Tauno Luukkalan teon motiivina ei ollut raha, en tiedä, mikä muu se olisi voinut olla”, Rauli ajattelee yhä.

Käräjäoikeuden mukaan muun muassa teon salaaminen, seuranhakuilmoituksen jättäminen ja Raijan halventaminen läheisille osoittivat, että Luukkala oli toiminut ennalta mietityn suunnitelman mukaan.

”Mietin, onko hän koskaan katunut sitä, mitä teki meille. Hän ei koskaan pyytänyt meiltä anteeksi tekoaan”, Rauli toteaa.

Kesäkuussa 2012 käräjäoikeus tuomitsi Raijan avomiehen elinkautiseen vankeuteen murhasta.

Helmikuussa 2013 Turun hovioikeus hylkäsi syytteen murhasta ja tuomitsi Luukkalan taposta kymmenen vuoden vankeuteen.

Hovioikeuden mukaan Luukkalan tekemä sopimus omaisuuden jakamisesta ei ollut hänen kannaltaan erityisen edullinen. Hän oli ottanut vastattavakseen asuntolainan, joka oli määrältään ylittänyt talon puolikkaan arvon.

Hovioikeus katsoi, että taloudellinen motiivi murhaan jäi näyttämättä.

Rauli ja hänen siskonsa hakivat valituslupaa korkeimpaan oikeuteen, mutta heille ei myönnetty sitä. Hovioikeuden tuomio taposta jäi voimaan.

Rauli Juutilaa harmittaa yhä taloudellinen häviö oikeudessa. 

Raijan lapset vaativat oikeudessa Luukkalalta vahingonkorvauksia heidän äitinsä omaisuuden viemisestä. Raulin isosisko oli sopinut Luukkalan kanssa avoparin omaisuuden jaosta pari vuotta äidin katoamisen jälkeen. Oikeudessa Raijan lapset vaativat, että tuo sopimus julistettaisiin pätemättömäksi.

Raulin ja hänen isosiskonsa oikeudenkäyntikulut syntyivät pitkälti vahingonkorvausvaatimusten ajamisesta. Hautajaiskuluja lukuun ottamatta käräjäoikeus hylkäsi vaatimukset, koska niillä ei ollut syy-yhteyttä käsiteltyyn henkirikokseen. Asianomistajat hävisivät vahingon­korvaus­asian pääosin.

Siksi käräjäoikeus katsoi myös, ettei Raijan lapsilla ollut oikeutta saada täyttä korvausta kuluistaan. Hovioikeus oli samaa mieltä. Luukkala velvoitettiin korvaamaan heille vain puolet heidän käräjäoikeuskuluistaan ja puolet hovioikeuskuluistaan.

”Olen pettynyt oikeusvaltiomme toimintaan”, Rauli toteaa.

Kun Luukkala oli vapautunut vankilasta, Rauli tapasi hänet sattumalta venemessuilla. Vakuutusmyyjänä työskentelevä Rauli oli jakamassa ihmisille osallistumislomakkeita matka-arpajaisiin.

”Oli lähellä, että jätin lomakkeen ojentamatta Luukkalalle. Mutta annoin sen hänelle.”

Rauli ei ole varma, tunnistiko Luukkala häntä vuosien jälkeen. Mutta äidin taposta tuomitun miehen näkeminen sai Raulin jälleen kuohuksiin.

Kotimatkalla hänet valtasi tuttu tunne epäoikeudenmukaisuudesta. Mielessä alkoi soida Anna-Mari Kaskisen sanoittama, Pekka Simojoen säveltämä virsi Herra, kädelläsi. Se oli ollut äidin lempikappale. 

Virressä Raulia puhuttelee säe ”kohonnut ei käsi kostamaan”. Se muistuttaa häntä siitä, että kosto ei kannata. 

”Mikään määrä rahaa tai väkivaltaa ei voi tuoda äitiäni takaisin.”

Jutun lähteinä on käytetty Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden julkisia tuomioasiakirjoja.