Aamulehti

Jussi Korhosella on ongelma. Hänellä on käsissään rullalauta, jonka päälle skeittaaja on kiinnittänyt gripin eli karkean santapaperin oloisen pitopinnan. Se estää jalkoja luistamasta.

Ylimääräiset vain pitäisi saada veisteltyä ympäriltä pois. Ensin Korhonen hankaa laudan reunoja Hiedanrannan Kuivaamon pitkän käytävän uunituoreeseen betonilattiaan, mutta lopettaa nopeasti. Hän ei halua jättää siistiin betonipintaan turhia jälkiä.

Puukkoa ei löydy mistään, mutta välinevarastosta käsiin osuu kirves. Sen hamarapuolella rullalaudan viimeistely onnistuu viimein.

Nyt Korhonen on valmis ottamaan alkulämpöä Kuivaamon skeittirampissa.

Jussi Korhonen hyppää ramppiin ja muistelee alkuaikojaan Tampereella:

Annetaan hänelle lämmittelyrauha. Sillä välin me muut voimme valmistautua Kärä-lempinimellä tunnetun Korhosen kohtaamiseen muutamalla tosiasialla:

Yksi: Tampereella syntynyt ja Lontoossa liki vuosikymmenen asunut 44-vuotias kahden lapsen isä on skeittauksen elävä legenda.

Kaksi: Hän on yksinään pitänyt leipälajinsa eli verttiskeittauksen hengissä Suomen karuissa ja kylmissä oloissa 1980-luvulta näihin päiviin.

Kolme: Hän on ainoa suomalainen ja ensimmäinen Euroopassa syntynyt skeittaaja, joka on saanut armon osallistua tarunhohtoisen X Games -tapahtuman megaramppikisaan.

Neljä: Nyt hän on valmis jakamaan osaamisensa ja tietotaitonsa nuorille tamperelaisille skeittaajille.

Ja viisi: Korhonen on skeitannut pitkään maailman ehdottomalla huipulla, mutta hyvin harva Suomessa on edes vahingossa kuullut hänen nimeään, eikä hän ole koskaan voinut näyttää kotikaupungissaan oikeasti sitä, mitä parhaiten osaa.

Hyvä. Nyt Korhosen syke on sen verran noussut, että voimme hoitaa heti kohdan neljä alta pois eli perinnetiedon siirtämisen uusille polville.

Uuden Tampereen skeittikoulun opettajakunnalla on todellakin kokemusta ja lajiauktoriteettia, mistä ammentaa. Korhosen ohella Penna Salisma ja Tommi Matalamäki ovat syntyneet 1970-luvulla, ja Ahto Sorvali  edustaa kolmekymppisten sukupolvea.

Marraskuun oppitunnit täyttyivät silmänräpäyksessä ilman erityistä mainontaa, mutta jatkoa on luvassa.

– Koulusta on tarkoitus tehdä niin pysyvä ja jatkuva kuin mahdollista, Korhonen sanoo.

Tällä hetkellä Lontoossa asuvalla skeittaajalla on kirkas motiivi sille, miksi juuri nyt hän haluaa opettaa Tampereella.

– Minua on jopa ahdistanutkin se, että elämässäni on ollut liian kiire. Nyt minulla on sellainen vaihe, että ehdin ja minun kuuluukin jakaa tietoa.

Voisiko tässä olla Jussi Korhosen eläkevirka?

– Jos haluaa noin värittää, niin miksi ei. En tosin tiedä, onko opettaminen viimeinen asia, mitä skeittauksessa teen, mutta olen innostunut ja minulla on annettavaa.

Lontoosta on melkoinen matka käydä Tampereella opetushommissa...

– Olen itse asiassa ollut Tampereella varsin tasaisella tahdilla. Minulla on esimerkiksi oma ramppiprojekti, jota olen yksin vääntänyt. Lapsetkin ovat olleet täällä niin paljon kuin mahdollista, tosin parina viime vuotena vanhemman pojan koulunkäynti on sitä hankaloittanut. 

Korhosen mukaan koko perheen on tarkoitus muuttaa Suomeen vuoden tai kahden sisällä.

Päästetään Korhonen takaisin ramppiin rullaamaan edestakaisin ja pöyhitään hetki historiaa.

Korhosen elämän ja uran kannalta yksi vuosi on ylitse muiden. Se on monella tavalla hohdokas ja tietyissä piireissä väristyksiä aiheuttava 1995.

Tammikuun ensimmäisenä Suomesta tuli EU:n jäsenmaa. Toukokuussa Leijonat itketti kansakuntaa maailmanmestaruudella, lama alkoi taittua, ja Jussi Korhonen pääsi armeijasta.

Viittä vuotta aikaisemmin 15-vuotiaasta Korhosesta oli tullut ainakin skeittaavan Suomen tähti, kun menestystä tuli lajin SM-kisoissa Helsingissä.

Hän jopa pääsi omalla nimellään Jorma Ranivaaran kirjaan Skeittaajan kesäloma. Se oli kova juttu viattomuuden aikana ennen internetiä.

Verttiskeittauksen hypeä kesti vielä vuoden tai puolitoista. Sitten virtaukset vaihtuivat, ja Korhonenkin menetti suurimman intonsa.

Kunnes tuli vuosi 1995. Armeijan jälkeen Korhonen hyppäsi taas laudan päälle.

– Saatan hyvinkin olla ensimmäisiä, joka sotilaspassin saatuaan on hypännyt takaisin rullalaudalle.  En usko, että vastaavaa oli suomalaisessa mieskulttuurissa aiemmin nähty. Lastenleikit oli tapana lopettaa, kun armeija alkaa.

Samaan aikaan Suomessa tapahtui EU:n ja jääkiekon MM-kullan myötä suuri ajatusmaailman muutos.

– Yhtäkkiä iski se ajatus, että voin jatkaa skeittaamista, vaikka olen aikuinen mies. Olen vapaa tekemään, mitä haluan.

Ja mikä tärkeintä: armeija oli tehnyt pojasta skeittaajan.

– Olin syönyt hyvin, kokenut fyysistä kuritusta ja elänyt 11 kuukautta läpi tarkasti rakennettujen viikko-ohjelmien.

Ennen armeijaa Korhonen oli ollut innokas, energinen ja lahjakas skeittaaja, mutta voimiltaan heikko.

Armeijan jälkeen kehitys oli nopeaa, ja jokainen treenikerta vei yhden askeleen sijaan 14 askelta eteenpäin. Videoista saattoi opetella niitä temppuja, jotka maailmalla olivat kuumaa tavaraa.

– Kuuden kuukauden sisällä huomasin olevani samalla tasolla maailman huippujen kanssa. Se oli käsittämätön yhtälö.

Samaan aikaan verttiskeittaus oli taas nousussa maailmalla.

Armeijan jälkeen Korhosen oli kuitenkin tehtävä harrastuksestaan aikuisten asia eli hänen oli ryhdyttävä kiertämään ammattilaiskisoja, joissa jaettiin rahapalkintoja.

– Minulle kiertäminen oli vain välttämätön työkalu siihen, että pystyin harrastamaan sitä, mitä halusin. 

Täysammattilainen Korhosesta tuli vuonna 2000 ja sitä kesti kymmenen vuotta.

– Skeittauksessani se oli kaikkein vaikein ja vähiten hedelmällisin vuosikymmen, koska keskityin vain taloudelliseen selviytymiseen. Tämä vuosikymmen on ollut mahtava, koska olen voinut keskittyä taas itseni kehittämiseen.

Korhonen on saanut lajiltaan likipitäen kaiken haluamansa. Yksi asia kuitenkin ansiolistalta uupuu ja se selvästi surettaa miestä.

Nimittäin hän ei ole koskaan voinut esiintyä ja kilpailla synnynkaupungissaan verttiskeittauksen ammattilaisena. Syy on sangen yksinkertainen: Tampereella ei ole koskaan ollut kunnollista verttiramppia.

– Muistan ajan, jolloin minua pidettiin vain jonkin sortin haaveilijana ja suhtauduttiin niin, että poikaparka on tainnut lyödä päänsä. Onneksi tuo on Youtuben ja Instagramin aikakaudella helpottanut, ja ihmiset ovat nähneet minua tositoimissa.

Tai jos tarkkoja ollaan, niin tällä hetkellä Tampereella on yksi verttiramppi, joka on Euroopan korkein. Sijainti tosin on enemmän kuin haasteellinen. Se sijaitsee – Korhosen perheen kesäpaikan pihassa.

Se on alussa mainittu ramppiprojekti. Siihen kiteytyy Korhosta jo vuodesta 1995 piinannut ajatus rakkaan lajinsa elämästä ja kuolemasta.

Häntä on painanut se, että vastuu kokonaisen urheilulajin jatkumisesta Tampereella ja Suomessa on yksin Korhosen harteilla.

Lähellä kuolema on kuitenkin käynyt, mutta lopullista armolaukausta ei ole kuultu, kiitos sellaisten kotimaisen skeittikulttuurin tukipylväiden kuin Ritva Salisma sekä Riitta ja Olli Korhonen.

Ensimmäinen on tamperelaisen pitkän linjaan skeittaajan Penna Salisman äiti ja jälkimmäiset Jussi Korhosen vanhempia. 

Salisman ja Olli Korhosen ansiosta Kaukajärvelle nousi vuonna 1991 sisäverttiramppi. He hankkivat tilan, hoitivat paperisodan ja maksoivat kaiken omasta pussistaan.

Laji oli taas hetkeksi pelastettu.

Kaukajärven verttiramppi kuitenkin purettiin Korhosen kiertäessä maailmaa ammattilaisena. Tampereen seuraavalle verttirampille Lakalaivan SkateCenterissä kävi samoin vuonna 2006.

Korhonen ei halua puhua kateudesta tai sen sukuisista tuntemuksista, mutta yhtä kaikki, verttiramppeja alettiin pitää eräänlaisina Korhosen yksityisinä suorituspaikkoina. 

Sitten hätiin tuli yhden naisen pelastuspartio eli äiti Riitta Korhonen.

Skeittaava poika oli jo aloittanut sooloprojektinsa eli oman verttirampin rakentamisen suvun kesäpaikan pihaan. Se ei Korhosen perheen ulkopuolella herättänyt pelkästään iloa.

– Äitini joutui ostamaan omalta äidiltään ja sisaruksiltaan kesäpaikan suojellakseen rakentamaani ramppia. Sukulaiset alkoivat jo kääntyä häntä vastaan ja se oli hyvin vaikea paikka. Hän joutui tekemään suuria uhrauksia. Silti äitini halusi mahdollistaa sen, että verttiskeittaus säilyi saumattomasti 1980-luvulta tähän päivään.

Entä tuleeko vielä kolmas sukupolvi Korhosia, joka pitää huolta verttiskeittauksen perinnöstä? 

Kenties, sillä molemmat Korhosen pojista ovat – kuinkas muuten – sinut rullalaudan kanssa. Tosin scoottaus eli temppupotkulautailu on yhtä kovassa huudossa. Korhosen mukaan se on Englannissa jopa suositumpaa kuin Suomessa.

– Vanhempi pojista skeittaa jo sujuvasti. Aika paljon hommaa hänellä on, jos haluaa tehdä isänmurhan tässä lajissa. Toki hän saa tehdä sen, ja minä kyllä tuen kaikin tavoin.