Keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentokentän terminaalista asteli ulos kolme kaukaa tullutta miestä. Miehet ovat entisiä vihollisia. Nyt he saapuivat Suomeen yhdessä, samalla lennolla.

Vieraat tulivat Kaakkois-Aasian suurmaasta Indonesiasta. He ovat:

Malik Mahmud, entinen Vapaa Aceh -kapinaliikkeen johtaja.

Hamid Awaludin, joka toimi Indonesian hallituksen pääneuvottelijana rauhanteossa.

Jusuf Kalla, entinen Indonesian varapresidentti.

Kolmikko saapui Suomeen kunnioittaakseen miestä, joka auttoi heidät rauhaan. Presidentti Martti Ahtisaari haudataan maan lepoon perjantaina 10. marraskuuta Helsingissä.

Entinen kapinallisjohtaja Malik Mahmud on 84-vuotias. Hän matkusti Acehista toista vuorokautta osallistuakseen hautajaisiin.

”Halusin tulla, koska meille Ahtisaari on hyvin erityinen mies. Suuri johtaja. Hän auttoi meitä ratkaisemaan konfliktin”, Mahmud sanoo HS:n haastattelussa. ”Ahtisaari on osa Acehin historiaa. Hänet kirjoitetaan historiaamme kultaisin kirjaimin.”

Rauhan välittäminen Acehin kapinallisten ja Indonesian hallituksen välille 18 vuotta sitten oli yksi Ahtisaaren uran merkittävimpiä saavutuksia. Rauha tarkoitti, että Indonesia – väestöltään maailman neljänneksi suurin valtio – säilyi yhtenäisenä. Ja että Acehin asukkaat – lähes Suomen verran ihmisiä – pääsivät eroon 30 vuotta piinanneesta konfliktista.

Presidentti Ahtisaaren muiston kunnioittamiseksi HS kertoo, miten rauha Acehiin saatiin aikaan.

Tielle rauhaan oli monta alkupistettä. Yksi niistä oli Albyn lähiö Tukholman laidalla. Siellä asuivat Vapaa Aceh -itsenäisyysliikkeen johtajat. Heidän taistelunsa oli kuitenkin maailman toisella puolen, Indonesian suurimman saaren Sumatran pohjoiskärjessä. Siellä sijaitsi Acehin maakunta, jonka kapinalliset halusivat itsenäiseksi.

Vapaa Aceh -liike, lyhenteeltään GAM, tarttui aseisiin vuonna 1976. Kapinalliset kokivat, että Indonesian keskushallitus alistaa heitä. Riistää öljyä ja kaasua antamatta mitään.

Indonesian asevoimat iski vastaan. Kapinaliikkeen johtajia tapettiin ja vangittiin. Loput pakenivat maasta. Monet päätyivät eri vaiheiden kautta hakemaan turvapaikkaa Ruotsista. Vuodet ja vuosikymmenet kuluivat.

Acehin viidakoissa piilotelleet sissit hyökkäsivät Indonesian sotilaita vastaan, tekivät sabotaaseja, sieppasivat ja kiristivät. Tukholman lähiökerrostalossa Tukholmassa johtajat antoivat ohjeita viidakon komentajille faksien, satelliittipuhelinten ja sanansaattajien välityksellä. 1990-luvun puolivälissä uusi keksintö, kännykkä, helpotti yhteydenpitoa. 

Vuonna 2002 Malik Mahmud tunsi olevansa umpikujassa. Hän oli Vapaa Aceh -liikkeen julistaman maanpakolaishallituksen ”pääministeri”.

”Konflikti oli jatkunut jo lähes 30 vuotta. Niin moni oli kuollut. Näytti siltä, että se ei tule koskaan loppumaan”, Mahmud sanoo.

Vuonna 2000 oli ensi kertaa saatu aikaan neuvottelut Indonesian hallituksen kanssa. Sveitsissä aloitetut neuvottelut kaatuivat heti, samoin seuraava yritys Japanissa. Sen jälkeen Indonesian asejoukot olivat aloittaneet suurhyökkäyksen Acehissa ja parituhatta GAM:n sissiä oli tapettu.

Hankalassa tilanteessa Malik Mahmud sai Tukholmaan yllättävän vieraan. Puheille pyrki lahtelainen liikemies ja kielitieteilijä Juha Christensen. Hän oli asunut Indonesiassa ja opetellut saarivaltion yleiskielen indonesian. Christensen oli harrastuksenaan alkanut perehtyä Acehin konfliktiin. Nyt hän halusi esittää analyysinsä kapinallisjohdolle.

”Juha tuli luoksemme yllättäen. Mutta kiinnostuin hänen ajatuksistaan. Kysyin Juhalta, että olisiko Suomessa joku, joka voisi toimia meille välittäjänä”, Mahmud muistelee.

Christensen mainitsi Ahtisaaren. Mahmud innostui. Suomen entinen presidentti oli kokenut ja kansainvälisesti arvostettu rauhandiplomaatti, joka oli ratkonut kriisejä muun muassa Namibiassa ja Balkanilla.

Kun Christensen ensimmäisen kerran pyysi Ahtisaarta välittäjäksi vuonna 2003, tämä kieltäytyi. Ahtisaari oli presidenttikautensa jälkeen perustanut CMI-rauhanvälitystoimiston. Apupyyntöjä sateli enemmän kuin hän pystyi hoitamaan.

Christensen kuitenkin jatkoi. Vuotta myöhemmin hän tapasi Ahtisaaren tämän kotona Etu-Töölössä. Christensen selitti luoneensa yhteydet sekä Indonesian hallitukseen että kapinallisiin, ja että molemmilla olisi halua neuvotella.

Ahtisaari kiinnostui mutta ei luvannut vielä mitään.

Yhteydenpitoa jatkettiin salassa. Lopulta Ahtisaari lähetti kutsun Vapaa Acehin johdolle ja toivotti heidät tervetulleeksi Suomeen keskustelemaan. Oli jouluaatto vuonna 2004.

Kaksi päivää myöhemmin tapaninpäivänä suuri maanjäristys Intian valtameren alla syöksi liikkeelle tsunamin. Järistyksen keskipiste oli Acehin rannikolla. Kokonaisia kyliä ja pikkukaupunkeja katosi. Lopulta Acehissa kuolleiden ja kadonneiden määräksi arvioitiin peräti 170 000 ihmistä. Thaimaassa tsunamissa kuoli noin 5 000 ihmistä.

Rauhanneuvotteluille tsunami loi uuden tilanteen. Monet viidakkosissit kokivat, että täystuhon keskellä ei ollut enää mitään, minkä puolesta taistella. Aceh myös tarvitsi apua maailmalta. Siksi tarvittiin rauha. Sen ymmärsi myös Indonesian hallitus.

Neuvottelijat saapuivat Vantaalle tammikuussa 2005.

Heidät kuljetettiin Seutulaan Königstedtin kartanoon, joka toimii valtioneuvoston edustustilana. Portti suljettiin, ulkopuolisia ei haluttu.

Neuvotteluiden alku oli uutinen maailman mediassa. Moni kommentoija epäili mahdollisuuksia. Suomessa oltiin vielä happamampia. Julkisuudessa päiviteltiin, miten Ahtisaaren ja CMI:n itsenäinen rooli oikein sopii Suomen viralliseen ulkopolitiikkaan.

Indonesiassa moni oli jyrkästi neuvotteluita vastaan. Hallitus oli käymässä samaan pöytään ”terroristien” kanssa.

Indonesian hallituksen pääneuvottelija Hamid Awaludin muistaa saapumisensa Köningstediin. Kun hän käveli kartanon aulaan, vastassa oli mies, joka tunnisti hänet – mutta jota hän ei heti tunnistanut.

”En tajunnut, että se oli presidentti Ahtisaari itse, joka otti minut vastaan. Olin todella noloissani”, Awaludin sanoo.

Vapaa Aceh -liikkeen pääneuvottelija oli ”pääministeri” Malik Mahmud. Häneen teki vaikutuksen, että Ahtisaarella oli alusta lähtien selvä näkemys  etenemistavasta.

”Hän kertoi, että aloitamme helpoimmista asioista ja etenemme askel askeleelta kysymyksiin, jotka vaativat enemmän keskustelua”, Mahmud sanoo.

Tässä yhteydessä Ahtisaari esitti neuvottelijoille periaatteen: ”Mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu.”

Neuvotteluita käytiin Königstedtin kartanon ruokasalissa kattokruunujen alla. Puitteet olivat juhlalliset, tunnelma aluksi epäluuloinen.

Konfliktissa oli kuollut paljon ihmisiä. Ehkä 15 000, ehkä kaksi kertaa enemmän. 

Ahtisaari ilmoitti, että neuvottelut pitää saada loppuun syksyyn mennessä. Aikaa oli vain 7–8 kuukautta. Monien mielestä aikataulu tuntui mahdottomalta. Ahtisaaren näkemys oli, että ilman takarajaa ei synny valmista.

Samaan aikaan Acehissa ihmiset surivat jopa 170 000:ta kuollutta. Tsunamista selvinneet elivät teltoissa ja sinnittelivät kanisteriveden ja ruoka-avun varassa.

Väkivalta jatkui viidakossa. Indonesian armeija jahtasi yhä GAM:n sissejä ja ahdisteli heitä tukevia siviileitä.

Silti Ahtisaari sai neuvottelijat palaamaan Vantaalle. Se kertoi siitä, että osapuolet luottivat häneen. Kaikkiaan tapaamisia oli kevään ja kesän 2005 aikana viisi.

Joissain asioissa päästiin pian yhteisymmärrykseen. Indonesia tarjosi sotilaidensa poisvetoa. Kapinalliset lupasivat luopua aseista. 

Usein keskustelu kuitenkin jämähti. Hamid Awaludin muistaa, että silloin Ahtisaari katsoi pääneuvottelijoita ja ehdotti: ”Ehkäpä herrat haluaisivat haukata hieman raitista ulkoilmaa.”

”Hänellä oli paljon keinoja. Aina kun jumituimme, hän löysi tavan jatkaa keskustelua”, Awaludin sanoo.

Välittäjänä Ahtisaari ei kuitenkaan aina ollut lempeä. Itse asiassa neuvottelijoiden mukaan hän oli välillä niin tiukka ja kovisteleva, että Königstedtin kartanossa alettiin kuiskien käyttää hänestä lempinimeä ”Ajatollah Ahtisaari”.

Toisella neuvottelukerralla kaikki oli kaatua.

Ahtisaari oli jo etukäteen tehnyt selväksi kapinallisille, että neuvotteluiden aiheena ei ole Acehin itsenäisyys. Siihen Indonesian hallitus ei olisi koskaan suostunut. Indonesiassa elää noin 270 miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat yli 700 kieltä ja kuuluvat 1300 etniseen ryhmään. Keskushallinto pelkäsi, että koko valtio alkaa hajota, jos yhdelle separatistiryhmälle antaa periksi.

Ahtisaari oli ehdottanut itsenäisyyden vaihtoehdoksi esimerkkiä Suomesta.

”Hän kertoi meille Ahvenanmaasta”, Malim Mahmud sanoo. ”Että asukkaat siellä ovat ruotsinkielisiä, mutta he ovat osa Suomea, koska heillä on erityisiä oikeuksia.”

Mutta kun kartanon ruokasalissa oli tarkoitus puhua itsehallinnosta, Vapaa Aceh -liikkeen edustajat ottivatkin taas esille itsenäisyyden.

Ahtisaari suuttui.

”Hän otti kynänsä ja iski sen pöytään. Sitten hän kivahti, että me vain tuhlaamme aikaa”, muistaa keskushallitusta edustanut Awaludin. ”Kaikki salissa olivat ihan hiljaa.”

Ahtisaaren purkaus hämmensi indonesialaisia. Heidän tapakulttuurissaan avoin suuttumisen näyttäminen oli vierasta. Sen Ahtisaari ymmärsi varsin hyvin. Kiivastuminen oli hänen tapansa panna neuvottelijat ojennukseen.

”Sillä tavalla hän pelasi peliä”, Awaludin sanoo hymähtäen.

Acehin kapinaliikkeen vaatimus itsenäisyydestä johtui siitä, miten he näkivät alueen historian. Aceh oli ollut oma sulttaanikuntansa. Acehilaisten näkemys oli, että he olivat taistelleet ensin hollantilaisia siirtomaavalloittajia, sitten japanilaisia miehittäjiä vastaan mutta tulleet toisen maailmansodan jälkeen liitetyksi vastoin tahtoaan Indonesiaan.

Kapinaliikkeen isä Hasan Di Tiro julisti Acehin itsenäiseksi vuonna 1976., Vaikka itsenäisyys ei koskaan saanut merkittävää kansainvälistä tukea, sen puolesta liikkeen sissit taistelivat, kuolivat, joutuivat vankilaan ja lähtivät maanpakoon.

Huhtikuussa 2005 Vantaalla Malik Mahmud kuitenkin kertoi uutisen: Vapaa Aceh -liike luopuu itsenäisyyden tavoittelusta.

Königstedtin neuvotteluille se oli merkittävä hetki. Kun tieto asiasta vuoti julkisuuteen, sademetsien sissit tyrmistyivät.

Nyt vuosia myöhemmin Malik Mahmud sanoo itsenäisyyshaaveesta luopumisesta: ”Se oli todella vaikeaa.”

Ratkaisuun pääsyä helpotti Ahtisaaren valitsema taktiikka. Ennen neuvotteluita Ahtisaari oli pohtinut etenemistapoja Juha Christensenin ja muiden neuvonantajien kanssa.

Ahtisaari ei ollut vaatinut kapinallisilta ennakkoehtona julistusta itsenäisyyden hylkäämisestä – homma olisi tyssännyt siihen. Sen sijaan hän oli ehdottanut kapinallisille, että yritetään neuvotella hyvä kokonaisuus ja sitten voitte päättää, hyväksyttekö sen.

Juuri niin kävi.

Kapinalliset huomasivat, että itsehallinnon ympärille muodostuva kokonaisuus oli houkutteleva. Omaa päätösvalta, sissien armahdukset, oikeudet omiin luonnonvarojen tuottoihin ja monet muut seikat olivat yhdessä enemmän kuin heille koskaan oli ollut tarjolla.

”Neuvotteluissa me voitimme monia oikeuksiamme. Useat vaatimuksemme hyväksyttiin”, Malik Mahmud sanoo.

Sen jälkeen itsenäisyystoiveesta saattoi luopua.

Aina neuvotteluiden jälkeen Vapaa Aceh -liikkeen johto palasi Tukholmaan. Indonesian hallituksen edustajat matkustivat Jakartaan. Faksit alkoivat liikkua myös suoraan heidän välillään.

Heinäkuussa 2005 rauhansopimuksesta oli jo olemassa luonnos.

Neuvottelijat kokoontuivat vielä kerran Vantaalle. Kaikki ymmärsivät, että tämä oli heidän hetkensä. Parempaa tilaisuutta rauhaan ei tulisi.

Oikeastaan kaikki muu oli sovittu, mutta avoimena oli kysymys paikallisten puolueiden perustamisesta. Se oli Indonesian hallitukselle punainen vaate. Laki salli vain valtakunnalliset puolueet. Keskushallinto suitsi paikallista politikointia valtion hajoamisen pelossa. 

Acehilaiset taas perustelivat, että jos he kerran luopuvat aseellisesta taistelusta, heidän pitää saada demokraattiset keinot ajaa oikeuksiaan.

Kiista jumittui. Kaikki oli kaatumassa viime hetkellä.

”Silloin Ahtisaari suoraan sanottuna valitsi puolensa”, sanoo keskushallinnon pääneuvottelija Awaludin. ”Se oli ainoa kerta.”

Awaludin muistaa, että Ahtisaari vei hänet sivummalle. ”Hän sanoi, että kuule, yritä nyt asettaa jalkasi heidän kenkiinsä. Huomaat, että tämä asia hiertää heidän kengissään pahasti.”

Awaludin lupasi kysyä ohjeita Jakartasta. Aikaa olisi tarvittu lisää. Ahtisaari vaati päätöstä nyt.

Indonesiassa oli jo aamuyö. Varapresidentti Jusuf Kalla tiesi, että oikeastaan kantaa pitäisi kysyä muiltakin, mutta muut nukkuivat.

”Presidentillekään ei voinut puhua. Jäi minun vastuulleni päättää. Lähetin Suomeen viestin, että hyväksyn ehdotuksen”, Kalla kertoo.

Kompromissiehdotus oli, että hallitus lupasi lähitulevaisuudessa tehdä lakimuutoksen, jolla paikallispuolue Acehiin sallitaan. Viimeinen kiista oli ratkaistu.

Neuvottelija Hamid Awaludin vetäytyi Königstedtin kartanon toiseen kerrokseen huokaisemaan. Tiukka rauhanvälittäjä oli pannut hänen vaikeaan tilanteeseen.

Sitten Ahtisaari yllätti vielä kerran.

”Hän tuli minun luokseni. Siellä olivat vain minä ja hän. Ja sitten hän halasi minua!” Awaludin huudahtaa. ”Hän halasi minua!”

Rauhansopimuksen allekirjoitusseremonia pidettiin Smolnassa eli valtioneuvoston juhlahuoneessa Eteläesplanadilla. Oli elokuun 15. päivä vuonna 2005. Neuvotteluissa oli hämmästyttävästi saatu valmista aikaan alle puolessa vuodessa.

Paikalla oli maailman mediaa ja kunniavieraita niin Indonesiasta kuin EU:sta. Sopimuksen allekirjoittivat pääneuvottelijat, Acehin kapinaliikkeen Malik Mahmud ja Indonesian hallituksen Hamid Awaludin, sekä presidentti Ahtisaari todistajana.

Ahtisaari piti huolta, että tilaisuudessa saatiin symbolinen rauhan valokuva. Ahtisaari seisoi sovinnon tekijöiden, Mahmudin ja Awaludinin, välissä. Sitten hän tarttui heidän käsiinsä ja veti ne yhteen.

Sopimus oli vasta alku rauhalle. Suunnitelma piti panna täytäntöön.

Kaikki eteni vauhdilla. Acehiin matkusti runsaat 200 aseetonta rauhantarkkailijaa, joukossa kuusitoista suomalaista. Ahtisaari oli alkanut hankkia EU-maista tukea operaatiolle jo edellistalvena, jolloin juuri mitään ei ollut neuvotteluissa sovittu. Nyt kun sopimus oli tehty, operaatio pääsi alkuun liukkaasti.

Aseriisuntaa johti kriisinhallinnan konkari, eversti Kalle Liesinen. Kapinalliset luovuttivat syksyn 2005 aikana 1081 asetta. Acehilaiset kerääntyivät toreille katsomaan, kun kivääreitä sahattiin poikki. Viidakon tukikohdista 3 000 kapinallistaistelijaa palasi koteihinsa.

Indonesian asevoimat veti Acehista lähes 26 000 sotilasta.

Vuosi 2005 oli Acehissa alkanut tsunamituhon ja sodan nollapisteessä. Kun vuosi loppui, aseet olivat vaienneet.

Rauha edesauttoi jälleenrakennusta. Hyökyaallon autioittamille rannoille alkoi palata elämä.

Tukholman lähiössä Malik Mahmud ja muita Vapaa Acehin johtajia pakkasi laukkunsa. Vuosikymmenten maanpakolaisuuden jälkeen he saivat palata kotiinsa.

Indonesian hallitus piti sanansa ja uusi puoluelakia. Entiset kapinalliset muodostivat Acehin puolueen ja nousivat paikallisvaaleissa johtotehtäviin.

Ahtisaari pysyi vielä vuosia sovinnon takuumiehenä. Kun Acehissa tuli ongelmia, joita ei saatu ratkaistua, päätöstä kysyttiin Ahtisaarelta. Niin oli rauhansopimukseen kirjattu.

Rauhan solmimisesta on 18 vuotta. Acehissa on paljon ongelmia. Työtä ja toimeentuloa on yhä niukasti. Acehissa on voimassa sharia-laki. Ruoskittavaksi voi joutua esimerkiksi homoseksuaalisuudesta.

Investointeja ei ole tullut toivotusti, vaikka alueella on öljyä ja kaasua ja muita bisnesmahdollisuuksia. Korruptio riivaa. Aceh sai miljardeja tsunamiapua ulkomailta. Rauhan jälkeen myös Indonesian keskushallinnolta on tullut runsaasti tukea. Rahaa on mennyt vääriin taskuihin, tai sitä on käytetty tehottomasti.

Siinä mielessä entiset kapinalliset eivät ole olleet valtaan päästyään edeltäjiään hyveellisempiä.

Mutta jo yksi sukupolvi acehilaisia on kasvanut aikuiseksi rauhan aikana. Enää sota ei tuota leskiä, eikä orpoja. Se on suuri saavutus. Samana aikana moni rauha maailmassa on rikottu. 

Tsunamissa Acehin väkiluku romahti alle neljään miljoonaan, nyt se on noussut yli viiteen miljoonaan.

Malik Mahmud toimii nyt Acehin seremoniallisena johtajana, josta käytetään nimitystä Wali Nanggroë. 

Ahtisaari ja Juha Christensen ovat yhä tunnettuja Acehissa. On maailmanpolitiikan oikkuja, että kaukaisesta Suomesta tuli osa Acehin historiaa.

”Olemme kaukana toisistamme”, Malik Mahmud sanoo. ”Mutta sydämissämme pidämme suomalaisia siskoinamme ja veljinämme.”

Perjantaina iltapäivällä kutsuvieraat kokoontuvat Hietaniemen hautausmaalle. Heidän joukossaan on kolme miestä Indonesiasta. 

Hamid Awaludin kertoo, että viimeisessä tervehdyksessään presidentti Ahtisaarelle hän ajattelee sitä, mitä tämä elämässään sai aikaan. Rauhaa.

Tervehdys kuuluu näin:

Rakas ystävä, presidentti Ahtisaari.

Sinä pelastit tuhansia ja tuhansia ihmishenkiä.

Olkoon heidän elämänsä enkelit seuranasi taivaassa.

Lepää rauhassa.

Kirjoitusta varten on haastateltu myös rauhanvälittäjä Juha Christenseniä. Lähteenä käytetty myös Katri Merikallion ja Tapani Ruokasen kirjaa Matkalla – Martti Ahtisaaren tarina. Kirjoittaja Sami Sillanpää raportoi HS:n Aasian-kirjeenvaihtajana Acehin tsunamista ja rauhanprosessista vuosina 2004–2008.

Teksti: Sami Sillanpää, Kuvatoimittaja: Matti Pietola, tekstin editointi: Anssi Miettinen.

Oikaisu 9.11. kello 20.40: Toisin kuin jutussa aiemmin virheellisesti luki, Hamid Awalud, Martti Ahtisaari ja Malik Mahmud allekirjoittivat rauhansopimuksen Smolnassa elokuussa 2005, ei elokuussa 2015.