Postin joukossa oli kirjekuori, jonka sisällön Juuli Kiiskinen tiesi jo ennen avaamista. Ahdistus alkoi hiipiä mieleen. Ei voi olla totta, ei taas tätä samaa, hän ajatteli.

Kirjeessä oli maksumuistutus. Se ei todellakaan ollut Kiiskisen ensimmäinen, eikä jäisi viimeiseksi. Ei, vaikka hän kuinka yritti huolehtia asioistaan.

Päässä alkoi pyöriä synkkiä ajatuksia. Miten voit olla noin typerä ja huono, ettei noin yksinkertainen tehtävä onnistu? Olet laiska ja saamaton.

Kiiskinen uskoi ajatuksiaan, olihan hänellä kädessä todiste kelvottomuudestaan.

Lamaannuttavia ajatuksia vyöryi lisää. Mitä muuta hän oli unohtanut tai unohtaisi? Mieleen palasi samalla loputtomasti menneitä epäonnistumisia.

Tilillä oli rahaa, mutta Kiiskinen ei kyennyt maksamaan laskua. Hän tunsi paniikkikohtauksen tulevan.

Nyt Kiiskinen, 34, jo vähän naurahtaa miettiessään niitä satoja ellei tuhansia euroja, jotka häneltä aikuisiällä on palanut erääntyneiden laskujen takia.

Edellä kuvatun tilanteen hän on kokenut lukemattomia kertoja.

”Laskujen maksaminen ei onnistu. Myöhästyn tai unohdan ne kokonaan. Kyvyttömyydestä huolehtia arjen rutiineista on kasvanut osa identiteettiäni, ja uusi moka vahvistaa sitä.”

Kiiskisellä todettiin 20-vuotiaana paniikkihäiriö. Sen seurauksena hän sai masennuslääkkeet. Reilun kymmenen vuoden ajan Kiiskinen on käynyt vaihtelevalla syklillä myös psykoterapiassa ahdistuksen ja masennuksen takia.

Kiiskinen sanoo, ettei hänen elämänsä ole ollut sen kummallisempaa kuin muillakaan, eli oireilua eivät ole selittäneet mitkään sen traumaattisemmat syyt.

Kun lääkkeet ja terapia eivät vuosien saatossa tuoneet helpotusta paniikkikohtauksiin, ahdistukseen ja masennukseen, Kiiskinen alkoi miettiä, hoidettiinko väärää asiaa. Voisiko hänellä olla adhd?

”Kannoin vastuuta omasta hyvinvoinnistani ja koin tehneeni paljon. Olin lopettanut nuuskan käytön enkä juo alkoholia. Liikun säännöllisesti ja syön ja nukun hyvin. Silti paha olo vaivasi.”

Kiiskinen otti yhteyttä lääkäriin. Ensimmäinen sanoi, että adhd on muotidiagnoosi, mutta toinen aloitti perusteelliset tutkimukset.

Vuosi sitten Kiiskinen sai diagnoosin: aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö eli adhd.  HS on nähnyt diagnoosin. Tämän vuoden alussa Kiiskinen aloitti adhd-lääkityksen.

Helsingin Sanomat keräsi syyskuussa kyselyllä adhd-diagnoosin saaneiden ja adhd:ta itsellään epäilevien lukijoiden kokemuksia. Kyselyyn vastasi 270 ihmistä, joista enemmistö kertoi, että heillä oli diagnosoitu adhd.

Joukossa oli kymmeniä vastaajia, jotka kertoivat, että he olivat ennen adhd-diagnoosiaan saaneet hoitoa johonkin mielenterveyden häiriöön, tyypillisesti masennukseen tai ahdistukseen. 

Kyselyssä ei kysytty mielenterveyden häiriöistä, vaan lukijat kertoivat kokemuksistaan spontaanisti. Monet vastaajat kokivat, että lääkitys tai psykoterapia ei ollut tehonnut oireisiin. Lopulta heillä oli vuosien oireilun jälkeen diagnosoitu adhd. 

Moni koki, että se selitti psyykkisen pahoinvoinnin. Jotkut uskoivat, että alkuperäinen diagnoosi oli ollut väärä, osa taas koki, että hoitamaton adhd oli vaikuttanut mielenterveysongelmien syntyyn.

Juuli Kiiskinen on yksi kyselyyn vastanneista. Vasta adhd-diagnoosin jälkeen hänelle löytyi ensimmäistä kertaa lääke, joka auttoi ahdistukseen. Alkuun hän epäili senkin toimivuutta, koska kymmeneen vuoteen mikään ei ollut auttanut.

”Lääke on rauhoittanut oloani ja tuonut mielenrauhan. Sen ansiosta pystyn nyt paremmin suoriutumaan jokapäiväisistä asioista.”

Diagnoosin saaminen ei silti tuntunut heti helpottavalta. Kiiskinen oli surullinen, pettynyt ja vihainen.

”Ajattelin, mitä elämäni olisi voinut olla, jos adhd olisi huomattu lapsena. Olisiko nuoria aivojani voitu koulia ja kehittää jo paljon aiemmin?”

Adhd on kehityksellinen häiriö, joka alkaa nykytiedon mukaan lapsuudessa. Aikuisilla esiintyvyys vaihtelee 2,5 ja 3,4 prosentin välillä.

”Oirekuva on hyvin yksilöllinen ja vaihteleva. Vaikka diagnoosin nimi on adhd, käytän itse termiä tarkkaavuushäiriö, koska tarkkaavuuden toiminnanohjauksen vaikeudet ovat häiriön pysyvin ydinpiirre läpi elämän”, sanoo psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Sami Leppämäki.

Hän on tutkinut adhd:ta ja ollut mukana tekemässä adhd:n Käypä hoito -suositusta.

Leppämäen mukaan on yleinen väärinkäsitys, ettei adhd:sta kärsivä pysty keskittymään mihinkään ja on koko ajan motorisesti levoton ja liikkeessä.

Todellisuudessa itselleen mielekkäisiin asioihin pystyy keskittymään hyvinkin syvällisesti.

”Sisäinen mielenkiinto ohjaa tekemään itselle mielekkäitä asioita eikä niitä, mitä pitäisi tehdä. Opettajan tai pomon antamiin tehtäviin tarkkaavuus taas voi lopahtaa nopeasti”, Leppämäki sanoo.

Muita keskeisiä oireita ovat impulsiivisuus ja yliaktiivisuus. Tavallisesti Leppämäen vastaanotolle tuleva aikuinen kärsii vitkastelusta ja priorisoinnin ongelmista.

”Se johtaa kovaan kuormitukseen työelämässä. Ihminen joutuu pinnistelemään pärjätäkseen.”

Monen aikuisen adhd on jäänyt piiloon yksinkertaisesti siksi, että aiemmin neuropsykiatrisia häiriöitä ei osattu tunnistaa yhtä hyvin kuin nykyisin. Lisäksi niiden ajateltiin kuuluvan ensisijaisesti lapsuuteen.

”Vielä 20 vuotta sitten ajateltiin, että häiriöiden oireet ovat tyypillisiä lapsille ja nuorille ja niistä kasvetaan ulos”, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja adhd:n Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja Anita Puustjärvi.

Hänen mukaansa aikuisten terveyden­huollossa ei ole edelleenkään aina rutiinia tehdä perusteellista arviointia oireiden syistä.

Adhd-tutkimusten myötä Juuli Kiiskinen löysi peruskouluaikaisen terveystodistuksen ja mieleen palautui kiinnostavia – ja melko selviä – merkkejä lapsuudesta.

Peruskoulun toisella luokalla hänen kuulonsa testattiin. Äiti oli näet epäillyt, että tyttären kuulossa on jotain vikaa, ja ajatteli, että tämän olisi hyvä päästä eturiviin istumaan.

”Opettajan mukaan olin ’usein omissa maailmoissa’”, Kiiskinen kertoo.

Myös kouluterveydenhuollon papereissa lukee, että ”ei muista kuunnella”.

”Minua tutkineen psykiatrin mukaan se oli hyvin selkeä merkki adhd:sta.”

Lisäksi perheen mökillä oli äidin tekemä juliste, eräänlainen huoneentaulu, jossa tytärtä muistutettiin ottamaan astmalääkkeet, käyttämään irrotettavia hammasrautoja sekä juomaan vettä.

”Nyt tuollainen huomioiminen tuntuu liikuttavalta. Veljeäni ei tarvinnut muistuttaa mistään, mutta minä saatoin uppoutua piirtämiseen tuntikausiksi niin, että todella unohdin syödä ja juoda.”

Kiinnostavat asiat veivät Kiiskisen kaiken huomion. Jos taas opettajan kertomat asiat eivät kiinnostaneet, Kiiskinen touhusi kaikkea muuta – ja unohti kuunnella.

Kiiskinen oli siitä huolimatta lukuaineissa tasainen kahdeksan oppilas, eikä koulumenestys herättänyt kummempaa huomiota.

On tavallista, että Sami Leppämäen luokse tuleva ihminen on käynyt pitkään psykoterapiassa. Kun ongelman ytimeen ei päästä, terapeutti ehdottaa adhd-tutkimuksia.

Samanaikaiset häiriöt ovat varsin tavallisia: jopa neljällä viidestä adhd-diagnoosin saaneesta on samaan aikaan myös jokin psykiatrinen tai neurologinen häiriö.

Adhd:n yhteys esimerkiksi masennukseen syntyy Leppämäen mukaan mielensisäisten ristiriitojen kautta.

”Impulsiivinen ja keskittymisen puutteesta kärsivä ihminen kokee, ettei hän pärjää kuten muut. Eikä kyse ole vain omasta kokemuksesta, vaan myös ympäristö vahvistaa sitä. Se vaikuttaa itsetuntoon ja altistaa masennukselle.”

Ihmiselle on Leppämäen mukaan saatettu toistaa läpi hänen elämänsä, että kyllä sinä pystyt, jos vain yrität. Vastaanotolla ihminen murtuu ja sanoo, ettei hän ole muuta tehnytkään kuin yrittänyt.

”Jos töissä ei pysty kuuntelemaan toisia ja kysyy jatkuvasti samoja asioita, ihminen saa helposti tyhmän maineen, vaikka kuinka yrittäisi parhaansa.”

Leppämäen mukaan älykkyys voi kompensoida haasteita mutta samalla myös vaikeuttaa häiriön tunnistamista. Älykkyyden ja vanhempien tuen turvin voi esimerkiksi selviytyä peruskoulusta ja lukiosta ilman, että ydinongelma paljastuu.

Romahdus voi tapahtua vasta, kun muuttaa opiskelemaan tai aloittaa työelämän.

Muiden neurokehityksellisten häiriöiden ja psykiatristen sairauksien oireet voivat olla samankaltaisia kuin adhd:n, mikä vaikeuttaa adhd:n tunnistamista.

Adhd:lla uskotaan olevan yhteistä geneettistä taustaa muun muassa masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.

”Aikuisella adhd:n kaltaiset oireet voivat olla kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyviä. Yksi häiriö voi piilottaa toisen, ja siksi erotusdiagnostiikka on tärkein asia”, Puustjärvi sanoo.

Adhd altistaa myös päihteiden käytölle ja toiminnallisille riippuvuuksille. Liikunta, pelaaminen tai seksi voivat hetkeksi rauhoittaa mieltä.

Adhd:n hoito on yksilöllistä. Usein siihen kuuluvat lääkkeet ja esimerkiksi neuropsykologinen kuntoutus tai nepsy-valmennus, joskus myös psykoterapia. 

”Usein arjessa tapahtuva ja elämänhallintaan painottuva kuntoutus parantaa parhaiten elämänlaatua”, Puustjärvi sanoo.

Samanaikaisten häiriöiden kanssa on kuitenkin mietittävä tärkeysjärjestystä.

”Vakavampi ja akuutti häiriö, kuten vaikea masennus tai itsetuhoisuus, pitää hoitaa ensin. Joskus taas adhd:n hoito lievittää ensin masennusta, koska vastoinkäymiset vähenevät.”

Kiiskisen vilkkaus on ollut aina enemmän mielensisäistä kuin motorista. Kun ”ajatuskela” alkaa rullata, sitä ei meinaa saada rauhoittumaan.

Kiiskinen muistaa havahtuneensa, kun hänen ystävänsä kertoi käyttäneensä yhden rauhallisen illan omien ajatustensa miettimiseen.

”Minusta se oli hurjaa. Pitääkö omiin ajatuksiin oikein keskittyä? Omassa päässäni on koko ajan ihan liikaa ajatuksia. Itse haluaisin sanoa aivoilleni ’turpa kiinni!’ ja viettää edes yhden päivän ilman niitä.”

Kiiskinen muistaa, kuinka puoliso suunnitteli kauppareissua ja kysyi, oliko Kiiskisellä mitään mielessä.

”En jaksanut keskittyä voipaketteihin vaan mietin, mahtaako Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel käydä salilla.”

Välillä mielen harhailu voi luoda kitkaa parisuhteessa. Kiiskistä ärsyttää, jos puoliso muistuttaa vaikkapa suihkuverhon käyttämisestä.

”Lapsena minulle on jouduttu hokemaan koko ajan samoista asioista, joten nykyään en voi sietää käskemistä.”

Jos rutiineista ja kotiruoasta tykkäävä puoliso on reissussa, Kiiskinen saattaa syödä vain kalkkunaleikkeleitä. Kokkaamiseen tai kaupassa käymiseen hän ei jaksa keskittyä.

Kiiskinen on luovassa työssä, ja se sopii hänelle. Ideoita riittää eikä hänellä ole vaikeuksia aloittaa piirtämistä tai kirjoittamista.

Vaikka työ on palkitsevaa, se myös kuormittaa.

”Sisäinen maailmani on koko ajan käynnissä ja tuottaa ajatuksia suurella volyymilla. Työssäni se on hyvä asia. Mutta kun ajatuksia ja tekemistä on liikaa ja oma fiilis on huono, katastrofiajattelu käynnistyy yhtä helposti.”

Silloin Kiiskinen miettii kaikkea, mikä voi mennä tai on jo mennyt pieleen.

”Tänä vuonna polveani on kuntoutettu. Välillä minussa herää kovaa ahdistusta ja pelkään, ettei jalka parane. Entä jos toisellekin käy jotain, enkä kävele enää koskaan.”

Kun kauhukuvia piirtyy mieleen intensiivisesti, Kiiskisen on vaikea kestää niitä – ja itseään.

Hän ei näe adhd:ta yksiselitteisesti supervoimana, vaikka sellainen puhetapa onkin nykyään yleistynyt.

Tutkimustenkin mukaan adhd on haaste, josta huolimatta voi pärjätä, mutta joka lisää esimerkiksi tapaturmien, opintojen keskeyttämisen ja heikon tulotason riskiä.

”Vilkas mielikuvitus ja kyky uppoutua omiin ajatuksiin ovat joskus hyvästä, mutta usein  ne hankaloittavat arkea”, Kiiskinen sanoo.

Ruoho on Kiiskisen mukaan vihreämpää aidan toisella puolella: kaverit kadehtivat hänen luovuuttaan, ja hän kadehtii sitä, että he tekevät asiat loppuun asti ja muistavat vaihtaa talvirenkaat.

Viimeisen vuoden ajan Kiiskinen on voinut lääkityksen ansiosta kokea sen maailman, josta hänen kaverinsa ovat puhuneet.

Lääkehoidon ansiosta adhd-oireet ovat rauhoittuneet ja ahdistus vähentynyt.

”Mielialani on ihan toisella tasolla kuin vuosi sitten. Sisäinen rauha on kasvanut. Ilman toistuvaa ahdistusta pystyn ajattelemaan selkeästi, ja se luo itsevarmuutta.”

Ennen mahdottomat asiat ovat muuttuneet mahdollisiksi.

”Jos päätän siivota ja maksaa laskut, pystyn tekemään sen. Siitä tulee voittajafiilis.”

Juttuun on haastateltu myös neuropsykiatrisiin häiriöihin erikoistunutta psykoterapeuttia Kaisa Humaljokea.