Hysteria. Sillä sanalla järjestyksenvalvoja kuvaili bändille tilannetta salissa.

Helsinkiläisyhtye Kuumaa oli kolmisen viikkoa aiemmin esiintynyt Uuden musiikin kilpailun finaalissa, mutta 16. maaliskuuta 2023 se oli saapunut pistokeikalle Ylivieskaan Pohjois-Pohjanmaalle.

Keväälle suunniteltu Loputon moottoritie -kiertue oli pääosin loppuunmyyty. Niin myös esiintyminen Ylivieskassa. Liikuntakeskuksen sali oli ääriään myöten täynnä. Yleisö tungeksi ja hikoili. Enimmäkseen he olivat nuoria tyttöjä.

Bändi odotteli kärsimättömänä, että saisi astua yleisömassan eteen, kun järjestyksenvalvojien esihenkilö marssi oranssissa liivissään heidän luokseen. Hän oli hätääntynyt.

”Hän toisteli, että teidän on pakko sanoa lavalla jotain ihmisten rauhoittamiseksi. Järjestyksenvalvojat eivät kuulemma voineet tehdä mitään”, yhtyeen rumpali Jonttu Luhtavaara muistelee nyt, runsas vuosi myöhemmin.

Lavalla laulaja Johannes Brotherus tarttui mikrofoniin ja kehotti jokaista yleisössä ottamaan askeleen taaksepäin, jotta salin etuosassa olevien olisi helpompi hengittää.

”Kiertuemanagerimme puisteli päätään, että tämä homma on nyt ihan Dingoa”, Luhtavaara sanoo.

Dingo-hysteria 1980-luvun puolivälissä oli Suomessa jotain ennennäkemätöntä. Teinitytöt pyörtyilivät, repivät idoleiltaan vaatteita ja juoksivat kiljuen keikkabussin perässä.

Ilmiö oli tietysti omaa luokkaansa, mutta jotain samaa on yleisön tavassa tunkea Kuumaan keikoilla eturiviin ja laulaa mukana niin kovaa, että se on peittää alleen bändin soiton.

Kuumaa on tällä hetkellä Suomen suosituimpia yhtyeitä. Helmikuun puolivälissä järjestetyssä Emma-gaalassa se palkittiin toista vuotta peräkkäin Vuoden yhtye -kategoriassa. Lisäksi sen viimevuotinen Hyvikset ja pahikset -levy sai Vuoden albumi-, Vuoden pop- ja Vuoden myydyin albumi -palkinnot.

Yhtyeen keikat myyvät usein loppuun, ja sen suosituimpia kappaleita on kuunneltu suoratoistopalvelu Spotifyssa yli 20 miljoonaa kertaa.

Osittain Kuumaan suosiota selittää varmasti se, että yhtye on soittanut runsaasti ikärajattomia keikkoja.

”Parhaimmilla keikoilla tulee fiilis, että me emme ole esiintymässä yleisölle eikä yleisö ole katsomassa meitä, vaan me muodostamme jonkinlaisen yhteisen kuplan, jossa voimme kellua puolitoista tuntia. Ei ole mitään, mikä vastaisi tuota kokemusta”, Brotherus sanoo.

Syksyllä 2015 Johannes Brotherus näytteli yhtä pääroolia Oskari Sipolan ohjaamassa musiikkielokuvassa Ollaan vapaita. Elokuvan ensi-iltabileiden jatkoja oli suunniteltu Kaivohuoneelle. Puuttui bilebändi, joka soittaisi covereita.

Brotherus lupasi tuotantoyhtiölle järjestää asian. Hän etsi muusikot kaveripiiristään. Taiteilijaperheessä kasvanut ja Kallion lukiossa opiskellut Brotherus tunsi runsaasti soitto- ja esiintymistaitoisia ihmisiä.

Hän pyysi basistiksi Aarni Soivion, johon oli tutustunut jo alakouluikäisenä. Rumpaliksi valikoitui Jonttu Luhtavaara, jonka Brotherus oli tavannut aiemmin yhteisten tuttavien kautta. Kitaristiksi tuli Aapo Närhi, koskettimiin Antti Heiskala.

Lavalla vieraili myös muita muusikoita Brotheruksen tuttavapiiristä. Siinä oli tavallaan kasassa bändi Kuumaa, vaikka ei sitä tässä vaiheessa kukaan vielä arvannutkaan.

Yhden illan bilebändi alkoi muovautua Kuumaaksi noin puoli vuotta myöhemmin, kun Brotherus ja Luhtavaara istuivat iltaa Helsingissä ravintola Ilveksessä. Brotherus oli miettinyt, että haluaisi opetella tekemään suomenkielisiä poplauluja. Hän kertoi ajatuksestaan Luhtavaaralle, joka vastasi kysymällä koska on ensimmäiset bänditreenit?

”Jonttu [Luhtavaara] edustaa edelleen minulle päättäväisyyttä. Jos hänelle ehdottaa jotain, niin sitten se myös tehdään. Ei ole mitään turhia heittoja”, Brotherus sanoo.

Ensimmäisissä treeneissä oli paikalla sama viisikko kuin bileissä Kaivohuoneella. Brotherus toi sovitusti treeneihin kitaristi Närhen kanssa tekemänsä Hulluista runoista -kappaleen.

Yhtye oli niin itsevarma, että jo pian ensimmäisten treenien jälkeen se varasi levytysstudion äänittääkseen Hulluista runoista demon. Siinä vaiheessa bändillä ei ollut vielä nimeäkään.

Mutta suhteita sillä oli.

Luhtavaara oli aiemmin tutustunut äitinsä kautta Fullsteam Managementin toimitusjohtajaan Virpi Immoseen. Koska artistien ja bändien managerina toimiva Immonen on vaikutusvaltainen hahmo suomalaisessa musiikkibisneksessä, eikö häntä kannattaisi lähestyä suoraan, he miettivät.

Pian yhtye istui Immosen työhuoneessa soittamassa hänelle tuoretta demoaan. Immonen vaikuttui. Hän lupasi lähetellä demoa levy-yhtiöille, jos bändi niin haluaisi.

Totta kai halusi. Olihan ihan eri asia saada postissa demo yhdeltä Suomen tunnetuimmalta managerilta sen sijaan, että sen lähettäisi joku nimetön bändi.

Levy-yhtiöt innostuivat demosta. Ja kun neuvottelut levytyssopimuksesta sitten alkoivat, Immonen lupautui bändin manageriksi. Lopulta bändi päätyi tekemään sopimuksen Universal Musicin kanssa.

Brotherus miettii sekunnin tai kaksi, miten kuvaisi tilannetta, joka kieltämättä vaikutti aika absurdilta. Heillä oli bändi, levytyssopimus ja manageri, mutta vain yksi kappale. Eikä vieläkään nimeä.

”Kaikki tapahtui todella nopeasti”, Brotherus sanoo.

Heidän tuttavapiirissään oli paljon muusikoita, mutta kukaan ei ollut tuolloin saanut levytyssopimusta. Siksi kellään ei aluksi ollut käsitystä, mitä se tarkoittaa.

”Vasta sen diilin jälkeen tuli ymmärrystä siitä, että nyt tämä homma vasta alkaa. Pitää tehdä biisejä, ja niiden pitää olla maailman parhaimpia biisejä”, Luhtavaara sanoo.

Kuumaan alkuaikoina levy-yhtiö tarjosi heille valmiita kappaleita, mutta yhtye kieltäytyi. He halusivat osallistua omien kappaleidensa säveltämiseen ja sanoittamiseen.

Tuohon aikaan heillä oli toisinaan tapana viettää iltaa Tavastian Lauantaidiskossa valomerkkiin saakka. Jatkoille he menivät silloisen kosketinsoittajan Heiskalan luo.

Sunnuntaisin he torkkuivat sohvalla, söivät lähikaupan paistopisteen croissantteja ja yrittivät tehdä musiikkia. Yhteisiä aamupäiviään he alkoivat kutsua ”demobrunsseiksi”.

Mitä esimerkiksi Michael Monroen ja Von Hertzen Brothersin asioita hoitanut Virpi Immonen näki ja kuuli Kuumaassa? Miksi hän suostui yhteistyöhön aloittelevan yhtyeen kanssa?

”Minä oikeasti yllätyin, että se biisi [Hulluista runoista] oli oikeasti ihan mieletön ollakseen heidän ensimmäinen demonsa”, hän vastaa.

Yhtyeen manageriksi Immonen suostui, koska hänen kalenteristaan oli vapautunut tilaa. Immonen oli jo pohtinut, mikä voisi olla hänen seuraava pitkäaikainen projektinsa.

”Päätökseeni vaikutti myös bändin sinnikkyys. Joka kerta tavatessamme he kysyivät, lähdenkö manageriksi. Heillä oli ihan selkeästi vahvoja päämääriä.”

Vuonna 2016 Kuumaa oli omalaatuinen ilmestys suuren levy-yhtiön listoilla. Se oli popyhtye, joka soitti niin kutsuttuja perinteisiä instrumentteja. Bändissä oli siis kitaristi, kosketinsoittaja, basisti ja rumpali. Se kiinnitti myös Immosen huomion.

Tuolloin hittilistoja hallitsivat JVG:n, Sannin, Ellinooran ja Vesalan kaltaiset kotimaiset nimet. Kuumaan tapaisilla sähkökitaraa soittavilla poikaporukoilla ei ollut niille asiaa.

”Bändimusa ei ollut millään muotoa olemassa oleva asia. Kuumaa tuntui uudelta ja freesiltä”, Immonen sanoo.

Toukokuussa 2017 Helsingin Tavastialle oli kutsuttu toimittajia ja tubettajia. Universal Music halusi esitellä Kuumaan suurieleisesti järjestämällä sille oman lanseeraustilaisuuden, vähän kuin markkinoille tulleelle uudelle kännykkämallille. Esimerkiksi Universal Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen ylisti yhtyettä New Yorkista lähettämällään videotervehdyksellä.

Tavastialla Kuumaa soitti kutsuvierasyleisölle kaikki kappaleensa. Niitä oli viisi.

Brotherusta jännitti niin, että hän ei uskaltanut esiintyä suoraan yleisölle, vaan vilkuili selkänsä taakse ja haki katseellaan tukea bändikavereistaan.

”Olin kyllä ihan todella kipsissä. Väitän, että kaikkia muitakin jännitti.”

Vastaanotto ei ollut varauksettoman innostunut. Esimerkiksi Iltalehti julkaisi tilaisuudesta jutun, jonka otsikko oli: ”Suomeen kasattiin uusi poikabändi ysärityyliin.”

”Me olimme tietenkin vähän närkästyneitä”, Brotherus sanoo.

”Että tässä me nyt olemme: ysärityyliin kasattu poikabändi.”

Nyt se jo naurattaa.

Silti Brotherus sanoo tiedostavansa, että erityisesti uransa alkuaikoina Kuumaa hyötyi kontakteistaan. Monet aloittelevat yhtyeet saattavat keikkailla vuosikausia ja lähetellä demojaan levy-yhtiöihin saamatta vastauksia. Kuumaa sai oikeastaan saman tien kaiken, minkä halusi.

”Ymmärrämme, että tämä on poikkeuksellista. Naapuritreeniksen bändillä ei välttämättä ole samanlaisia yhteyksiä kuin meillä. Olemme olleet hirvittävän onnekkaita”, Brotherus sanoo.

Myös tuottaja Jonas Olsson auttoi yhtyettä merkittävästi. Hän istui pitkiä päiviä Kuumaan treenikämpällä ja neuvoi, millä tavalla kappaleet saisi toimimaan livenä. Ja kävi katsomassa keikkoja ja antoi palautetta.

Jo ensimmäinen albumi Kuumaa vuonna 2019 vakiinnutti bändin aseman. Luhtavaara muistelee, että keikoilla alkoi näkyä ihmisiä, jotka olivat opetelleet sanat ulkoa ja lauloivat mukana. Brotherus puolestaan kiinnitti huomiota siihen, että yleisömäärät kasvoivat. Jos ei ihan keikka keikalta, niin ainakin melkein.

”Jotkut tulivat ensin kahdestaan, ja seuraavalla kerralla heillä oli kolme uutta kaveria mukanaan. Se oli tosi siistiä ja jotenkin old schoolia”, hän kuvailee.

Kuumaa myös esiintyi aktiivisesti ympäri Suomea saadakseen näkyvyyttä. Monet keikoista olivat sellaisia, joille pääsivät alaikäisetkin.

”Me ollaan since day one tehty kaikki keikat mitä vaan voidaan”, Brotherus sanoo.

Sitten alkoi koronapandemia. Isot yleisökokoontumiset kiellettiin, keikat elävän yleisön edessä peruttiin. Osa muusikoista alkoi esiintyä suorissa lähetyksissä sosiaalisessa mediassa.

Myös Kuumaa joutui keikkatauolle. Kukaan ei tiennyt, kauanko se kestäisi. Bändi eristäytyi studioon tuottajansa Jonas Olssonin kanssa ja teki yhdessä musiikkia, viikosta toiseen.

Vielä debyyttilevyllä yhtyettä olivat auttaneet esimerkiksi Olavi Uusivirta, Tuure Kilpeläinen, Mariska ja Vilma Alina -nimellä musiikkia julkaiseva Vilma Lähteenmäki.

Nyt he halusivat saada aiempaa suuremman roolin kappaleidensa säveltämisessä ja sanoittamisessa.

Yhteistyössä Olssonin kanssa syntyi vuonna 2022 kappale Tulipalo, josta tuli hitti. Samoin kävi viime vuonna julkaistulle kappaleelle Ylivoimainen, jolla Kuumaa osallistui Uuden musiikin kilpailuun (UMK). Sitäkin Olsson oli synnyttämässä.

Brotherus sanoo, että Ylivoimainen on kasvanut jo ”jättimäiseksi biisiksi”.

”Yhdellä pistokeikalla tuli jännä ulkopuolisuuden tunne suhteessa siihen. Sekunnin ajan tuntui, että vetäisimme jotain coveria, vaikka se on meidän oma, sydämestä tehty kappale.”

Kuumaa on nyt suomalaisen musiikkimaailman huipulla. Uusi levy ilmestyy huhtikuun puolivälin jälkeen. Kuun lopussa Kuumaa esiintyy Helsingin jäähallissa, ja syksyllä se lähtee maan kattavalle areenakiertueelle.

Alun perin viisihenkisenä aloittanut bändi on vuosien aikana kutistunut trioksi, sillä Aapo Närhi ja Antti Heiskala ovat jättäneet yhtyeen.

”Tämä [bändi] vaatii tosi paljon panostamista ja sitoutumista. Heidän intressinsä muuttuivat jossain kohtaa”, Brotherus sanoo.

Haastattelussa bändin dynamiikan näkee selkeästi. Eniten ottaa tilaa Brotherus, joka vastailee kysymyksiin kuin muun yhtyeen puolesta. Luhtavaara täydentää Brotheruksen puheita ja ottaa toisinaan suunvuoron ennen häntä.

Vähäsanaisin on Aarni Soivio. Hän seuraa keskustelua sivusta ja nyökyttelee.

Välillä kaikki kolme puhkeavat yhdessä äänekkääseen nauruun.

Julkisuudessa yhtye henkilöityy laulajana toimivaan Brotherukseen. Miltä se muista tuntuu?

”En minä kaipaa yhtään enempää huomiota”, Luhtavaara vastaa.

”Kaikki on hyvin. Eli aika sama fiilis kuin Jontulla [Luhtavaaralla]”, sanoo Soivio.

Kun Kuumaa aloitti, kaikki bändin jäsenet eivät olleet edes täysi-ikäisiä. He ovat siis aikuistuneet yhdessä bändin uran edetessä ja suosion kasvaessa. Samalla yhtye on muuttunut hauskanpidosta työyhteisöksi. Viime vuonna bändi teki noin 120 keikkaa.

Brotherus, Luhtavaara ja Soivio laskeskelevat viettävänsä aikaa yhdessä noin viitenä päivänä viikossa. He eivät kuitenkaan saa tarpeekseen toistensa seurasta. Hiljattain he pitivät lyhyen loman ja käyttivät sen matkustaakseen Brysseliin brittibändi The 1975:n keikalle.

”Ihmeteltiin kaupunkia ja käytiin kivoissa ravintoloissa syömässä”, Luhtavaara kuvailee.

Kolmikkoa pitää kasassa ystävyys, mutta myös pyrkimys avoimuuteen. Bänditreeneissä ja keikkamatkoilla yhtye järjestää fiilisringeiksi kutsumiaan keskusteluhetkiä, joissa jokainen saa kertoa, mitä haluaa. Voi jutella vaikkapa vain kuulumisistaan, jos mielen päällä ei ole mitään erityistä.

”Pyrimme keskustelukulttuuriin, jossa asiat saisi puhuttua auki nopeasti, eikä mikään jäisi mietityttämään tai kiristämään”, Luhtavaara kuvaa.

”Pahinta myrkkyä on, kun luulee tietävänsä, mitä toinen ajattelee ja alkaa tulkita toisen käytöstä sen perusteella. Sen takia puhuminen on tärkeää”, Brotherus jatkaa.

Mitä Kuumaa aikoo tehdä ensi syksyn areenakiertueen jälkeen? Brotherus hengittää syvään ja miettii.

”Suomi on sen kokoinen maa, että joskus tulee päivä, kun olemme soittaneet about kaikkialla. Sehän olisi aika surullista, jos peli olisi sitten jollain tavalla pelattu läpi.”

”En näe mitenkään mahdottomana, että jonain päivänä soittaisimme Olympiastadionilla, mutta en ajattelisi sitäkään minään päätepisteenä.”

Brotherus ja Luhtavaara alkavat jutella keskenään jatkuvuudesta. He haluavat, että voivat soittaa Kuumaassa vielä vuosia. Soivio nyökyttelee.

Tärkeintä on nauttia hetkestä ja säilyttää innostus, Brotherus sanoo.

Sitten hän kuvaa hetkeä, joka ehkä ulkopuolisen korvin kuulostaa arkipäiväiseltä, mutta joka on bändille merkityksellinen.

He ovat studiolla. Joku soittaa e-mollin. Ja taas alkaa syntyä jotain uutta.