Pahamaineinen palkkasotilasyhtiö Wagner yritti kesäkuussa 2023 kaapata vallan Venäjällä. Sitä ennen Venäjän varustama palkka-armeija oli usean vuoden ajan sotinut Syyriassa, eri puolilla Afrikkaa ja lopulta Venäjän helmikuussa 2022 aloittamassa hyökkäyssodassa Ukrainassa.

Wagner on ehkä tunnetuin, muttei suinkaan ainoa lajiaan. Maailman valtiot ovat käyttäneet palkkasotureita valloitushankkeissa ja puolustautumisessa niin kauan kuin on ollut sotiakin.

Silti Wagnerin näkyvä rooli on merkki huolestuttavasta suuntauksesta: palkkasoturien ammattikunta on parinsadan vuoden hiljaiselon jälkeen vahvistunut. Vain muutamassa vuosikymmenessä siitä on tullut suurempi, ammattimaisempi ja vaarallisempi kuin koskaan aiemmin, useat sodankäynnin asiantuntijat varoittavat.

Alkujaan palkka ei tehnyt eroa sotilaiden välille

Kansainväliset Geneven sopimukset määrittelevät palkkasoturin henkilöksi, joka on erityisesti värvätty taistelemaan aseellisessa selkkauksessa ja joka osallistuu vihollisuuksiin henkilökohtaisen hyödyn vuoksi. Palkkasoturi ei siis kuulu selkkauksen osapuolten virallisiin asevoimiin.

Sotimisen ensimmäisinä vuosituhansina palkkasoturien ja tavallisten sotilaiden välille ei juuri tehty eroa. Palkkasoturin englanninkielinen nimitys mercenary tulee latinan kielen sanasta merces, joka tarkoittaa palkkaa tai maksua. Myös sotilas-sanan alkujuuri perustuu samaan ajatukseen: soldier tarkoittaa henkilöä, joka sai sotimisesta maksun, ranskaksi solde.

Jo Egyptin faraot käyttivät palkkasotureja, ja antiikin sodat suorastaan vilisivät heitä. Aikakauden tehokkaimman ja järjestäytyneimmän valtiollisen armeijan luonut Rooma värväsi palkkasotureja omien legiooniensa tueksi tarpeen tullen.

Rooman luhistuttua sen perinteitä jatkanut Bysantti eli Itä-Rooma tarjosi vuosisatojen ajan ansion myös pohjoismaisille palkkasotureille. Viikingit eli varangit muodostivat Konstantinopolissa, siis nykyisessä Istanbulissa, hallinneiden keisarien henkivartiokaartin ja sotivat Bysantin sodissa naapureita vastaan.

Harva tietää, että palkkasotureista juontaa juurensa myös termi freelancer, jolla kutsutaan vapaita ammatinharjoittajia. Myöhäiskeskiajan Englannissa free lance, vapaa keihäs, tarkoitti miestä, jonka keihäskäsi oli aina ostettavissa parhaiten maksavan palvelukseen.

Freelancet muodostivat ammattimaisia taisteluyksikköjä, joita kutsuttiin vapaiksi komppanioiksi. Ne olivat nykyisten palkkasotilasyhtiöiden kaltaisia liikeyrityksiä, jotka vuokrasivat kokonaisia joukko-osastoja miesvoimaa sitä tarvitseville valtioille.

Vapaiden komppanioiden miehet pitivät yllä taistelutaitojaan harjoittelemalla milloin eivät sotineet. Monet komppanioista erikoistuivat johonkin sodankäyntimuotoon: oli piiritysjoukkoja, jousimiesosastoja, ratsuväkeä ja avoimella taistelukentällä tarvittavia keihäs- ja miekkamiehiä.

Juuri tällaisilla joukoilla ratkottiin käytännössä kaikki Euroopan myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun sodat. Hallitsijoilla ei ollut halua tai varaa ylläpitää suuria rauhan ajan armeijoita, tai niihin ei riittänyt miehiä omasta takaa. Armeijan ostaminen käyttöön tarpeen tullen oli halvempaa.

Saattoivat vaihtaa puolta vaikka kesken sodan

Tappion tullen vangiksi jääneitä palkkasotureita ei useinkaan surmattu. Voittaja tiesi, että saattoi seuraavan kerran joutua itse turvautumaan heidän apuunsa. Yleinen tapa oli, että soturit siirtyivät voittajan puolelle tai ostivat vapautensa puolella palkkiostaan.

”Eihän heillä koskaan ollut mitään riitaa kenenkään kanssa eivätkä he siten voineet olla voittajan vihollisia”, kuvailee ruotsalaiskirjailija Jan Guillou käytäntöä historiallisessa romaanissaan Arnin perintö.

Palkkasoturit saattoivat vaihtaa puolta myös kesken sodan, mikä teki sotien ennusteet erittäin epävarmoiksi.

Oma haasteensa oli se, että vihollista oli taistelukentällä usein vaikea erottaa omista. Kummallakin puolella soti samaa kieltä puhuvia miehiä, asepuvut olivat kirjavia eikä yhtenäisiä tunnuksia ollut. Oheistappioita syntyikin runsaasti, kun miekaniskujen tai musketinkuulien kohteeksi joutui samalla puolella taistelevia.

Vaikeaa oli myös sodanjohdolla. Palkkasoturijoukot tottelivat vain komentajiaan, ja kun nämä usein toimivat omin päin, huolellisestikin laadittu taistelusuunnitelma saattoi romahtaa hetkessä.

quote: Sodan päätyttyä palkkasoturit muodostuivat usein riesaksi. Jos joukot eivät saaneet uutta sopimusta, ne ryhtyivät ryöstelemään.

Sodan päätyttyä palkkasoturit muodostuivat usein riesaksi sekä voittajille että häviäjille. Jos joukot eivät saaneet uutta sopimusta, ne ryhtyivät ryöstelemään. Kuten mafia perii suojelurahaa, palkkasoturit piirittivät kaupungin ja vaativat suuret lunnaat, etteivät tuhoaisi kaupunkia ja ryöstäisi ja raiskaisi asukkaita. Vauras toscanalainen Sienan kaupunki joutui maksamaan vuosien 1342 ja 1399 välisenä aikana peräti 37 kertaa siitä, ettei sitä tuhottaisi.

Voittoisa palkkasoturiarmeija saattoi käydä vaaralliseksi myös työnantajalleen tätä vahvempana, muistutti kuuluisa valtapoliittinen ajattelija Niccolò Machiavelli 1500-luvun alussa. Hän tiesi mistä puhui, koska oli itse ollut aikansa julmimman palkkasoturipäällikön Cesare Borgian leivissä.

Machiavelli neuvoikin oman valtionsa Firenzen johtoa luomaan turvakseen kansallisarmeijan. Se taistelisi isänmaan ja kotiseudun puolesta, joten sen sotilaat olisivat luotettavampia.

Firenze perustikin puolustusvoimansa, mutta Machiavelli oli oikeassa vain teoriassa. Uskollisuus isänmaalle ei korvannut sotilastaitoja. Rooman paavin varustamat palkkasoturijoukot valtasivat Firenzen helposti kaupunkivaltiota puolustaneilta kansalaisilta vuonna 1512.

Syntyi tarve paremmin suitsissa pysyville kansallisarmeijoille

Lopulta eurooppalaisen palkkasoturitoiminnan joutsenlauluksi muodostui katolisten ja protestanttien ristiriidoista käynnistynyt kolmikymmenvuotinen sota. Vuosina 1618–1648 pääasiassa Saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella käyty sota oli Keski-Euroopan asukkaille yhtä tuhoisa kuin ensimmäinen tai toinen maailmansota. Lähes kolmasosa nykyisen Saksan ja Tšekin väestöstä menehtyi. Suuri osa niiden kaupungeista ja kylistä tuhottiin autioiksi raunioiksi ja asukkaat ryöstettiin, raiskattiin ja tapettiin. Jälleenrakennus ja talouden toipuminen sotaa edeltäneelle tasolle veivät yli sata vuotta.

Valtaosa tuhosta oli rankaisematta riehuneiden palkkasotilasarmeijoiden aiheuttamaa. Kun sota päättyi vuonna 1648 Westfalenin rauhaan, johtopäätös oli, että palkkasoturien tilalle tarvittaisiin vastedes omia, paremmin suitsissa pysyviä joukkoja. Euroopan valtiot ottivat itselleen yksinoikeuden asevoimiin, ja sodankäynnin luonteeksi vakiintuivat valtioiden omilla armeijoillaan käymät sodat, eli konventionaalinen sodankäynti.

Omilla kansallisarmeijoilla oli kustannuksista huolimatta etunsa. Ensinnäkin ne nostivat vihollisen kynnystä aloittaa sota. Toisekseen ne vahvistivat valtion käskyvaltaa suhteessa kotimaan rikkaisiin kirkkoruhtinaisiin ja aatelissukuihin, jotka menettivät aiemmat joukkonsa.

Kansallisarmeijat yhtenäistivät asepuvut, varustuksen, aseistuksen, koulutuksen ja sodankäyntitavan. Niiden sotilailla oli suurempi motivaatio taistella maansa puolesta, ja niitä oli helpompi johtaa kuin palkkasotureita.

Vaikka monet valtiot tukeutuivat palkkasotureihin yhä tilanteen niin vaatiessa, heitä alettiin kohdella välttämättömänä pahana – epäluotettavina ja halveksittavina miehinä, jotka eivät taistelleet puhtain asein puhtaan asian puolesta, vaan pelkästään rahan takia.

Sotilasvala nousi yleiseksi käytännöksi lujittamaan suhteen isänmaan johdon ja kansallisarmeijan välillä. Se teki selvän eron palkkasotureihin – nämä kun tekivät valan sijaan työsopimuksia, joissa määriteltiin heidän ansionsa.

Ero näkyy vielä nykyäänkin muun muassa Geneven sopimuksissa. Sodassa haavoittuneiden sekä sotavankien ja siviiliväestön kohtelua säätävät sopimukset eivät takaa palkkasotureille samanlaista suojelua kuin sotilaille. Palkkasoturit eivät ole sodan laillisia osapuolia, eikä heillä ole oikeutta taistelijan tai sotavangin asemaan.

quote: Maailmansodat käytiin lähes tyystin kansallisarmeijoilla. Monet valtiot kielsivät palkkasoturien toiminnan maaperällään.

Palkkasotureiden markkinat Euroopassa tyrehtyivät lähes kokonaan 1800-luvun alussa, kun Ranskan itsevaltiaan Napoleonin valloituspyrkimykset katkaistiin vuonna 1814. Voittajavaltioiden muodostama Pyhä allianssi takasi mantereelle lähes vuosisadan mittaisen rauhantilan, jota rikkoi oikeastaan vain Krimin sota vuosina 1853–1856.

Molemmat maailmansodat sodittiin lähes tyystin kansallisarmeijoilla. Monet valtiot kielsivät palkkasoturien toiminnan maaperällään ja tekivät rangaistavaksi myös kansalaistensa värväytymisen palkkasotureiksi ulkomaisiin kriiseihin ja konflikteihin.

Palkkasoturien markkinat siirtyivät Afrikkaan

1900-luvun jälkipuoliskolla palkkasoturien mellastuskentäksi nousi siirtomaavallasta itsenäistyvä Afrikka. Aluksi kyse oli lähinnä irrallisista joukkioista, joita johtivat pelkoa ja tuhoa kylvävät legendaariset palkkasoturihahmot.

Vaikka nämä joukkiot saivat aikaan vain vähän sotilaallisesti merkittäviä tuloksia, niiden mainetta nostattivat alan lehdet, jotka olivat palkkasoturien juorukanavia ennen internetaikaa. Esimerkiksi Soldier of Fortunen sivuilla riehuivat niin britti ”Mad Mike” Hoare kuin ranskalainen Bob Denard. Joukkoineen he auttoivat paikallisia diktaattoreita tai sellaisiksi pyrkiviä nitistämään vastustajiaan jo Kongon sodasta 1960–1965 lähtien.

Kylmän sodan päättyminen 1990-luvun alussa lisäsi bensaa liekkeihin. Afrikassa useat diktatuurit olivat hyötyneet kylmästä sodasta menemällä joko Neuvostoliiton tai Yhdysvaltain puolelle tai taiteilemalla välimaastossa molempia lypsäen.

Kun diktatuurien tulolähteet kuivuivat, syntyi levottomuuksia, ja monet valtiot menettivät kykynsä hallita alueitaan. Kapinaliikkeet kasvoivat, sisällissodat yltyivät, ja eräät valtiot, kuten Somalia, Liberia ja Sierra Leone, romahtivat.

Ensimmäinen nykyaikainen, hyvin varustettu palkkasotilasyhtiö syntyi Etelä-Afrikassa vuonna 1989. Rotuerotteluvallan sortuessa sitä tylysti valvoneista turvallisuusjoukoista erotettiin runsaasti väkeä. Monet virkaheitot sotilaat ja poliisit löysivät uuden kodin Executive Outcomes -yhtiöstä.

Executive Outcomes soti sekä Angolan että Sierra Leonen sisällissodissa hallituksen palkkaamana kapinallisia vastaan. Kuvaavaa on, että Angolassa sen joukkojen vastustaja oli Etelä-Afrikan apartheidhallituksen aiemmin tukema Unita-sissiliike. Alan ikivanhojen perinteiden tapaan moni palkkasoturi tappoi nyt sotureita, joiden rinnalla oli aiemmin taistellut ja joita oli kouluttanut.

quote: Vuonna 1994 palkkasotilasyhtiö teki YK:lle tarjouksen Ruandan kansanmurhan pysäyttämisestä, mutta Kofi Annan torjui sen.

Ruandan kansanmurhan käynnistyttyä vuonna 1994 Executive Outcomes teki YK:lle tarjouksen. Se sitoutui 1 500 palkkasoturillaan pysäyttämään kansanmurhan ja murskaamaan maata terrorisoineet hutujoukot puolessa vuodessa 150 miljoonalla dollarilla. YK:n rauhanturvatoimia tuolloin johtanut tuleva pääsihteeri Kofi Annan torjui tarjouksen, koska ”rauhanturvaamista ei voi yksityistää”. YK oli silti itse täysin kyvytön toimimaan, ja 800 000 tutsia ja heitä suojellutta hutua murhattiin sadan päivän verilöylyn aikana.

Ruandan hutut tappoivat uhrejaan pääasiassa viidakkoveitsin ja kirvein. Heistä tuskin olisi ollut vastusta Executive Outcomesille. Arvion puolesta puhuu tapa, jolla yhtiö kukisti vuosina 1995–1997 RUF:n kapinallisjoukot, jotka silpoivat ja murhasivat pöyristyttävän raa’asti siviilejä Sierra Leonessa. Valtavia inhimillisiä kärsimyksiä aiheuttanut sisällissota laantui yhtiön tultua mukaan.

Executive Outcomes lopetti toimintansa vuonna 1998, kun Etelä-Afrikka kielsi palkkasoturibisneksen. Siihen mennessä se oli kuitenkin jo koulinut suuren joukon palkkasotureita, jotka ryhtyivät käynnistämään omia yhtiöitään opittuaan taistelutaitojen lisäksi liiketoiminnan perusteet.

Yhdysvallat minimoi tähtilippuun käärittyjen arkkujen määrän

Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton sortuminen 1990-luvun taitteessa herätti palkkasoturibisneksen henkiin myös Euroopassa. Toden teolla palkkasoturien uusi nousu alkoi kuitenkin vuonna 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Ensin Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja miehitti sen. Vuoden 2003 keväällä oli vuorossa Irak, jossa Yhdysvallat liittolaisineen kaatoi diktaattori Saddam Husseinin hallinnon ja asetti oman miehityshallintonsa.

Molemmissa maissa Yhdysvallat ulkoisti nopeasti sodankäynnin ja miehityksensä ylläpidon. Näistä uuden ajan palkkasotureista se alkoi käyttää nimitystä ”military contractor”, sotilastyöntekijä tai ”civil contractor”, siviilityöntekijä. Kiertoilmaukset kehitettiin P-sanaan yhdistyvien ikävien mielikuvien takia.

Periaatteessa Yhdysvallat ei olisi tarvinnut palkkasotureita. Sillä on maailman vahvimmat asevoimat ja eniten tehokasta asekalustoa, sotateknologiaa ja varoja.

quote: Palkkasotureiden avulla kaatuneiden amerikkalaissotilaiden tilastoluvut pysyisivät siistimpinä eikä kansan usko sotaan horjuisi.

Mutta sisäpoliittiset seikat painoivat enemmän. Kun etukäteislaskelmat helpoista ja lähes verettömistä voitoista osoittautuivat täysin vääriksi, Valkoinen talo huolestui. Se ei halunnut jatkuvaa tähtilippuun käärittyjen sinkkiarkkujen virtaa kotimaahan. Palkkasotureita käyttämällä kuolleiden ja haavoittuneiden amerikkalaissotilaiden tilastoluvut pysyisivät siistimpinä eivätkä horjuttaisi kansalaisten uskoa sotien oikeutukseen ja Yhdysvaltain kykyyn ratkaista ne edukseen.

”Palkkasoturit ovat kainalosauva, johon oman verensä vuodattamista kaihtavat valtiot tarttuvat”, ironisoi yhdysvaltalainen Harvardin ja Lontoon School of Economicsin sotatieteisiin perehtynyt tutkijatohtori Sean McFate.

Palkkasoturit korvasivat vakinaisen armeijan sotilaat kokkeina, korjaamovarikoilla tai muissa huoltotehtävissä. Heidät värvättiin aseellisina turvamiehinä tai ”siviilityöntekijöinä”, mutta käytännössä moni heistä osallistui sotatoimiin.

Yhdysvaltain puolustusministeriön sisäiset ohjeet laajensivat vuonna 2006 yksityisten sopimustyöntekijöiden eli ”private contractorien” oikeuksia käyttää ”tappavaa voimaa puolustaessaan asiakkaittensa omaisuutta ja henkeä”.

Se merkitsi vertauskuvallisestikin paluuta keskiajan käytäntöihin: contractor tarkoittaa samaa kuin condottiero, keskiajan italialainen palkkasoturi. Condotta oli sopimus, kontrahti, jonka hän teki värvääjänsä kanssa.

”Kuumimpien sotavaiheiden aikana yksityisiä sotilas- ja siviilityöntekijöitä oli amerikkalaisjoukoista Irakissa yli 50 prosenttia ja Afganistanissa yli 70 prosenttia”, toteaa McFate.

Palkkasoturien käyttö on nykyaikanakin valtioille kustannuskysymys. Suuri osa Yhdysvaltain värväämistä palkkasotureista on köyhemmistä kehitysmaista. Vuonna 2018 Yhdysvaltain puolustusministeriö laski, että sen noin 50 000 sotilas- ja siviilityöntekijästä peräti 30 000 oli muita kuin Yhdysvaltain kansalaisia. Yhdysvallat on tullut riippuvaiseksi heistä, ja käyttöä tukevat niin demokraatit kuin republikaanit. Jo vuosina 2007–2012 Yhdysvaltain asevoimat maksoi noin 160 miljardia dollaria yksityisten turvallisuusalan yhtiöiden palveluista. Viime vuosikymmenen aikana kulut ovat kasvaneet ainakin neljänneksellä.

Nykykehitys saattaa johtaa siihen, että Yhdysvallat ulkoistaa jopa 80–90 prosenttia tulevista sodistaan, McFate ennustaa.

Uuden ajan palkkasoturien symboliksi on kohonnut Irakissa ja Afganistanissa jatkuvasti lakien rajamailla toiminut ja useisiin siviilien surmiin syyllistynyt Blackwater-yhtiö. Sen perustivat Yhdysvaltain laivaston eliittijoukkojen Navy Sealsin veteraanit. Nimi viittaa pimeällä suoritettuihin salaisiin vedenalaisiin operaatioihin. Blackwaterin perustaja Erik Prince yritti vuonna 2017 saada kaikki amerikkalaisjoukot Afganistanissa korvatuiksi yksityisillä sotilastyöntekijöillä. Hän katsoi sen olevan ainoa tehokas tapa islamistiliike Talibanin nujertamiseksi.

Prince oli oikeassa ainakin siinä mielessä, että Yhdysvallat hävisi kaksikymmentä vuotta käymänsä sodan. Se joutui katsomaan sivusta, miten Taliban marssi Kabuliin ja perusti uuden sortohallintonsa. Onkin mahdollista, että tulevissa konflikteissa vastaavia ehdotuksia kuunnellaan herkemmällä korvalla.

Venäjällä on useita rikkaiden oligarkkien varustamia joukkoja

Yhdysvaltojen toimia palkkasotureittensa kanssa seurasi erityisen kiinnostuneena Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallinto. Se ei halunnut jäädä jälkeen.

Syntyi Wagner, jonka olemassaolosta tai toiminnasta Kreml kiisti pitkään tietävänsä mitään. Tunnuksettomat ”pienet vihreät miehet” marssivat kuitenkin vuonna 2014 valtaamaan Krimin niemimaata ja Itä-Ukrainan separatistien havittelemia alueita Ukrainalta Venäjälle.

Syksyllä 2015 Wagnerin palkkasoturit lähetettiin pelastamaan sisällissodan riivaamaa Syyriaa, joka oli Venäjän ainoa merkittävä strateginen liittolainen Lähi-idässä.

Kaksi vuotta Syyriaan lähdön jälkeen Wagner pantiin töihin eri puolille Afrikkaa. Wagner on toiminut ainakin tusinassa valtiossa, kuten Malissa, Keski-Afrikan tasavallassa, Mosambikissa, Libyassa ja Sudanissa. Se on hakeutunut epävakaisiin ja köyhiin maihin, joiden luonnonrikkaudet tai strateginen sijainti ovat tärkeitä Venäjälle. Tukemalla korruptoituja diktaattoreita Venäjä on ostanut heiltä tukea ulkopolitiikalleen, hankkinut geopoliittisia etuja ja taloudellista hyötyä. Elintärkeiden mineraalien, energian ja muiden luonnonvarojen merkitys Venäjälle on Ukrainan sodan talouspakotteiden takia kasvanut entisestään.

Wagner on varsinkin Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa tehnyt useita raakoja ja tuhoisia hyökkäyksiä siviilejä vastaan. Joukkomurhia ovat dokumentoineet sekä YK että Afrikan aseistettuja konflikteja seuraava tietoverkosto ACLED.

quote: Putin elätti kyytä povellaan. Wagnerin aiheuttama vaara isännälleen selvisi vasta

kun se kolkutti ovella.

Kuten niin monesti palkkasoturien historiassa, myös Putin sai huomata elättäneensä kyytä povellaan. Wagnerin aiheuttama vaara isännälleen selvisi vasta kun se kolkutti ovella.

Käärmeen pää katkaistiin nopeasti. Vain kaksi kuukautta sen jälkeen kun Jevgeni Prigožinin palkkasoturit olivat yrittäneet vallankaappausta, Wagner-pomon yksityiskone räjähti kappaleiksi lennolla Moskovasta Pietariin.

Wagneria odottaa hajottaminen ja sulauttaminen Venäjän armeijan yksiköihin ja käskyvaltaan. Vaikka se onnistuisikin, Kremlin ongelmat eivät lopu. Venäjälle on ehtinyt kasvaa jo useita muita rikkaiden oligarkkien varustamia palkkasoturijoukkoja.

Sotien yksityistäminen voi mullistaa maailmanjärjestyksen

Uusia palkkasotilasyhtiöitä on syntynyt myös työllistämään Irakin ja Afganistanin sotien hiipuessa toimettomiksi jääneitä sotilaita. Toimintaa on syntynyt nopeasti Jemeniin, Nigeriaan, Ukrainaan, Syyriaan ja Irakiin sekä eri puolille Afrikkaa. Kerran jo lopettanut Executive Outcomeskin käynnisti vuonna 2020 uudelleen toimintansa alkuperäisen perustajansa johdolla.

Paluuta keskiaikaiseen palkkasoturikäytäntöön edistää sijaissotien yleistyminen. Sijaissodat, joissa valtiot sotivat vihollistaan vastaan oman alueensa ulkopuolella varustamillaan vierailla joukoilla, ovat jo nyt suurelta osin korvanneet perinteiset sodat. Syyrian ja Jemenin pitkät kulutussodat ovat niistä katkeria esimerkkejä. Ukrainan sota uhkaa muodostua samanlaiseksi.

Monet nykyistä palkkasoturijoukoista ovat selvästi kyvykkäämpiä kuin asevoimat, joiden tehtävät ne korvaavat tai joita vastaan ne toimivat, McFate arvioi. Jemenin sodassa palkkasoturit vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että Arabiemiraatit sai vallatuksi strategisesti tärkeitä alueita tukijoillensa. Arabiemiraatit vuokrasi soturinsa Blackwaterin perustajalta Erik Princeltä. Suuri osa heistä oli kolumbialaisia huumepoliiseja ja pitkän sisällissodan koulimia taistelijoita, joita vapautui palkkasoturimarkkinoille sisällissodan päätyttyä vuonna 2014.

quote: Sodat muuttunevat entistä likaisemmiksi, koska palkkasoturit voivat suorittaa

tehtäviä, joihin valtiot eivät halua itseään liitettävän.

Sotien yksityistäminen on vaarallinen ilmiö monestakin syystä. Se madaltaa kynnystä aloittaa sota, koska palkkasoturit värvännyt valtio ei muodollisesti kärsi henkilömenetyksiä tai ole sodan osapuoli. Tämä muuttaa syitä, miksi ja milloin soditaan ja ketkä ryhtyvät sotimaan.

Erityisen hanakasti palkkasotureihin turvautuvat köyhien valtioiden ahneet itsevaltiaat. Vauraille valtioille taas palkkasotureita on sitä houkuttelevampaa käyttää, mitä arveluttavampi ja epäsuositumpi sotimisen tavoite on.

Samalla mullistuu nykyinen maailmanjärjestys ja sotien ennustettavuus.

”Jos tämä suuntaus jatkaa kasvuaan, voidaan päätyä siihen, että kuka tahansa riittävän varakas voi käynnistää sodan. Silloin supervaltoja korvaavat sodissa superrikkaat tai jättiyhtiöt, ja sotia käydään ilman valtioiden mukanaoloa. Valtioista saattaa tulla voittajien palkintoja, eivätkä ne enää ohjaa omaa kohtaloaan”, McFate varoittaa.

Toisekseen sodat muuttuvat entistä likaisemmiksi, koska palkkasoturit voivat suorittaa tehtäviä, joihin valtiot eivät halua itseään liitettävän. Niihin kuuluu ihmisoikeusrikoksia, vallankaappauksia sekä vastustajien ja siviiliväestön armotonta kohtelua.

Oikeutusta voidaan hakea siitä, että vastustaja on vielä pahempi. Esimerkiksi Nigeria on ostanut eteläafrikkalaisten palkkasoturien palveluja kukistaakseen raa’an ääri-islamilaisen Boko Haram -terroristijärjestön maan pohjoisosien muslimialueilla.

Kolmanneksi palkkasoturien käyttö voi pitkittää levottomuuksia. Palkkasoturien tavoite ei ole tehdä itseään työttömiksi lopettamalla sota. Ani harva palkkasoturi voi vetäytyä eläkkeelle ansioillaan, koska halpatyövoiman käyttö kukoistaa. Heiltä puuttuvat eläke- ja sosiaaliedut, ja he joutuvat yleensä maksamaan vammojensa hoidon itse. Lisäksi jos operaatio epäonnistuu, palkan maksajaa ei usein enää löydy – eikä oikeuslaitosta, jonka kautta periä saatavia.

Kun sota loppuu tai tilaaja lopettaa maksamisen, palkkasoturit muodostavat paikallisväestöä terrorisoivia asejoukkoja, vastaavasti kuin jo rosvoritarit keskiajalla. On siis monta syytä toivoa, etteivät konventionaaliseen sodankäyntiin tottuneet valtiot ole täysin unohtaneet palkkasoturien käytön lainalaisuuksia.

 Ostajina muutkin kuin valtiot

 Paine kasvaa myös rauhanturvaamisessa.

Palkkasoturien palveluita ovat 2010-luvulta lähtien käyttäneet entistä useammin myös yksityiset toimijat.

Laivanvarustajat värväävät palkkasotureita aluksilleen pahamaineisilla merirosvovesillä, kuten Adeninlahdella. Soturit lentävät alueella sijaitsevasta yhtiönsä emäaluksesta helikopterilla rahtialukselle tai öljytankkerille ja suojaavat sitä tulivoimallaan pahan paikan yli.

Myös riskialueilla toimivat monikansalliset suuryhtiöt ja kansainväliset avustusjärjestöt ostavat entistä enemmän suojapalveluja yksityisiltä turvallisuusalan yrityksiltä, jotka toimivat palkkasotilasyhtiöinä.

Jopa terroristit ostavat palkkasoturipalveluja. Sunnimuslimien perustama ja vain heitä värväävä Malhama Tactical vuokraa miehiään ja palvelujaan vain ”pyhää sotaa” käyville ääri-islamilaisille jihadisteille. Suuri osa heistä sotii Syyriassa al-Qaidan liittolaisiin kuuluvien asejärjestöjen joukoissa, osa tarjoaa tukea myös Kiinan islamilaisten uiguurialueiden vapauttamiseen tähtäävälle Turkestanin islamilaiselle puolueelle.

Myös paine YK:n rauhanturvatoiminnan ulkoistamiseksi kasvaa. YK:n rauhanturvajoukot värvätään perinteisesti jäsenvaltioiden vapaaehtoisesti lähettämistä joukko-osastoista. Palkkasoturien värvääminen saattaisi kuitenkin tulla edullisemmaksi, totesi Britannian ulkoministeriön laatima raportti vuonna 2002. Pääsihteeri Kofi Annan tyrmäsi silloin alkuunsa raportin ehdotukset.

Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. Vauraat teollisuusmaat lähettävät jatkuvasti vähemmän joukkojaan rauhanturvatehtäviin. Uusien operaatioiden runko muodostuu yhä useammin kehnosti koulutetuista, häthätää värvätyistä köyhimpien kehitysmaiden joukko-osastoista, jotka on määrätty tehtäviinsä osana asepalvelustaan. Niiden läsnäolo jää usein lähinnä vertauskuvalliseksi osoitukseksi maailmanjärjestön huolesta tilannetta kohtaan.

Hannu Pesonen

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2023

Sotilaan oikeudet puuttuvat

Geneven sopimusten ensimmäisen lisäpöytäkirjan 47. artikla määrittelee palkka-soturin seuraavasti:

–  Erityisesti värvätty paikalta tai ulkomailta.

–  Tosiasiassa osallistuu varsinaisiin vihollisuuksiin.

–  Osallistuu vihollisuuksiin pääasiassa henkilökohtaisen hyödyn vuoksi. Selkkauksen osapuoli tai sen edustaja on luvannut värvätylle huomattavasti korkeamman palkkion kuin mitä vastaavassa asemassa ja tehtävässä olevalle asevoimissa palvelevalle henkilölle on luvattu maksaa.

–  Ei ole selkkauksen osapuolen kansalainen eikä vakinaisesti asu selkkauksen osapuolen hallinnassa olevalla alueella.

–  Ei kuulu selkkauksen osapuolen asevoimiin.

–  Ei ole selkkauksen ulkopuolisen valtion viralliseen tehtävään lähettämä asevoimien edustaja.

–  Palkkasoturilla ei ole oikeutta taistelijan tai sotavangin asemaan.

Palkkasoturia voidaan siis kohdella tavanomaisena rikollisena ja hänet voidaan tuomita siviilioikeudessa. Häntä ei tarvitse kotiuttaa kotimaahansa konfliktin jälkeen, toisin kuin sotavanki.

Geneven sopimuksen määritelmää tulkitaan nykyään usein siten, että myös selkkauksen osapuolen kansalaisia voidaan katsoa palkkasotureiksi.

Palkka-armeija Wagner kapinoi kesäkuussa 2023 Venäjän sotilasjohtoa vastaan. 

1400-luvulla eaa. maalattuun kivitauluun ikuistettiin nuubialaisia palkkasotureita.

Hollantilaiset palkkasoturit luopuivat aseistaan Utrechtissa 31.7.1618, ja Alankomaiden armeija sai yliotteen itsenäisistä asejoukoista. 

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan armeijan rungon muodostivat palkkasoturit.

Sierra Leonen armeija tarvitsi Executive Outcomesin apua taistelussa RUF:n joukkoja vastaan

Irakissa sotatoimiin ovat osallistuneet monet yksityiset turva-alan yhtiöt. 

Tienvarsimainos Moskovan Krasnogorskissa julisti hutikuussa 2023: ”Liity Wagneriin. Näytä maailmalle, minkä arvoinen olet.” 

Taiteilija ilmaisi kesällä 2023 kantansa Venäjän toimiin tuhotun syyrialaistalon seinässä.

YK:n johtaman UNIFIL-operaation tarkoitus on luoda vakautta Etelä-Libanoniin. Suomesta mukana on noin 200 rauhanturvaajaa.