Unabomberina tunnetun Theodore Kaczynskin kuolemasta uutisoitiin lauantaina 10. kesäkuuta 2023. Tämä juttu on julkaistu alun perin maaliskuussa 2015. 


Posti tuo nelikulmaisen, siistin paketin.

Se päätyy Kalifornian metsäteollisuuden lobbausjärjestön johtajan Gilbert Murrayn käteen. Paketti on osoitettu hänen edeltäjälleen, jota ympäristöaktivistit vihaavat.

On huhtikuun 24. päivä vuonna 1995 ja lounasaika. Järjestön työntekijät keskustele-vat pienestä ruskeasta paketista.

"Se on varmaan pommi", vitsailee talousjohtaja Jeannette Grimm. Paketti on parasta lähettää saman tien entiselle pomolle, hän ehdottaa.

Murray alkaa kuitenkin avata pakettia. Hän pysähtyy ja pyytää saksia. Niillä hän leikkaa vahvan teipin, jolla paketti on sidottu tiukasti. Murray alkaa repiä pakettia auki kaksin käsin.

Viereisessä huoneessa soi puhelin. Talousjohtaja Grimm lähtee vastaamaan.

Myös järjestön biologi Bob Taylor lähtee huoneesta. Hän vitsailee Grimmin tapaan: "Minäkin lähden, ennen kuin se pommi räjähtää."

Puolta minuuttia myöhemmin naapurihuoneisiin kuuluu vaimea pamaus, jota seuraa voimakas paineaalto.

Kirjepommi on repinyt Murrayn kappaleiksi. Hän on kuollut välittömästi.

Se oli pommi numero 16. Vuodesta 1978 alkaen joku oli lähettänyt ja asettanut pommeja eri puolille Yhdysvaltoja. Murray oli kolmas kuollut, haavoittuneita oli yli 20.

Pommeja oli monta, mutta ne olivat paljastaneet tekijästä hyvin vähän. Kymmenet tuhannet yleisövihjeet eivät olleet johtaneet mihinkään. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI oli edelleen autuaan tietämätön, kuka pommeja lähetti ja miksi.

Kaksi ensimmäistä pommia räjähti Northwestern-yliopiston kampuksella Chicagossa. Kolmannen oli tarkoitus pudottaa American Airlinesin lento 444 Chicagosta Washingtoniin, mutta lentokoneen ruumassa ollut kirjepommi ei lauennut kunnolla. Toistakymmentä matkustajaa sai lievän savumyrkytyksen.

Koska yliopistot (universities) ja lentoyhtiö (airline) olivat ensimmäisten pommien kohteina, FBI antoi pommimiehelle koodinimen UNABOM. Myöhemmin se vakiintui Unabomberiksi.

Aluksi FBI:n psykologiset profiloijat arvioivat, että pommimies työskenteli erilaisissa hanttihommissa ja matkusti paljon. Kun Kaliforniasta lähetettiin vuonna 1993 peräjälkeen kaksi pommia, viranomaiset alkoivat uskoa, että tekijä asuu Pohjois-Kaliforniassa. FBI lähetti 45 agentin lisämiehityksen San Franciscoon. Uskottiin, ettei kyse ole yksittäisestä ihmisestä vaan vallankumouksellisesta ryhmittymästä.

FBI oli lähes kaikessa väärässä. Pommimies olikin matemaattinen nero, joka asui erakkona pienessä metsämökissä.

Toisin kuin Hollywood-elokuvien perustella voisi luulla, sarjamurhaajien älykkyysosamäärä on yleensä muuta väestöä alhaisempi. Theodore John Kaczynski on sen sijaan huippuälykäs rikollinen.

Kaczynski syntyi vuonna 1942 Chicagon esikaupunkialueella työväenluokkaiseen perheeseen. Poika pärjäsi koulussa erinomaisesti. Viidennellä luokalla hänen älykkyysosamääräkseen mitattiin hyvin korkea luku: 167.

Ted oli perheen esikoinen. Pikkuveli David oli seitsemän vuotta nuorempi. Ted koki olevansa vanhempiensa suosikkilapsi, häneen luotettiin ja hänestä odotettiin paljon. Hänen piti myös ottaa vastuu pikkuveljen tekemisistä.

Kun pojan annettiin lahjakkuutensa vuoksi jättää kuudes luokka väliin, hän vieraantui vanhoista luokkakavereistaan. Uudet, häntä vanhemmat luokkatoverit eivät hyväksyneet häntä joukkoonsa.

16-vuotiaana Kaczynski pääsi opiskelemaan kuuluisaan Harvardin yliopistoon. Hänen elämänsä ei siellä juuri kohentunut: itärannikon snobit halveksivat Chicagon poikaa.

Silti Harvard oli hänelle jotain, jota "olin tietämättäni tarvinnut koko ikäni: kovaa työtä, itsekuria ja kykyjeni rankkaa testaamista", Kaczynski kirjoitti julkaisemattomassa elämäkerrassaan, jota säilytetään Michiganin yliopiston kirjaston kokoelmassa.

Michiganin yliopistossa hän opiskeli lisää matematiikkaa ja valmistui tohtoriksi rajayhtälöitä käsittelevällä väitöskirjallaan. 25-vuotiaana hänestä tuli matematiikan apulaisprofessori Kalifornian Berkeleyn huippuyliopistoon.

Akateemisesta menestyksestään huolimatta Kaczynski koki olevansa ulkopuolinen. Hän haaveili jättävänsä kaiken ja muuttavansa metsään. Hän ihannoi koskematonta luontoa, jota teknologinen yhteiskunta ei ollut pilannut.

Kaczynski jättikin professorin tehtävän ja vetäytyi Lincolnin kylän kupeeseen, Montanan osavaltioon, lähes kaksituhatta kilometriä Berkeleystä koilliseen. Hänen kotinaan oli vuodesta 1971 lähtien sähkötön, kymmenen neliön vuoristomökki, jonka hän oli itse rakentanut.

Kaczynski oli katkera. Hän oli pettynyt ylimielisiin opiskelu- ja työtovereihinsa. Hänen naismenestyksensä oli käytännössä nolla. Hän oli vihainen ja hautoi kostoa yhteiskunnalle.

Kaczynski perusteli pommikampanjaansa filosofis-poliittisilla näkemyksillään.

Hän uskoi, että teknologia vähentää merkityksen tunnetta elämästä, hävittää yksilönvapauden ja vaarantaa koko ihmiskunnan olemassaolon. Hän kirjoitti teknologianvastaisia esseitä pöytälaatikkoon.

Lincolnissa monet tunsivat Kaczynskin outona mutta kohteliaana miehenä, joka eli omissa oloissaan. Yksi tuttavista kuvaili tätä "erittäin kiltiksi ja ystävälliseksi". Eräs kirjastonhoitaja muisteli Kaczynskin olleen "ihana mies", joka auttoi hänen poikaansa matematiikassa.

Kaczynskin suhde isäänsä ja äitiinsä oli ristiriitainen. Hän syytti vanhempiaan ankarasti siitä, että he olivat painostaneet häntä menestymään. Toisaalta hän asui lyhyitä jaksoja vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenä. Välit katkesivat 1980-luvulla, mutta vanhemmat jatkoivat rahan lähettämistä pojalleen Montanaan – ja tukivat tietämättään pommikampanjaa.

Kun räjähdykset aiheuttivat kauhua eri puolilla Yhdysvaltoja, Kaczynski piti syrjäisessä ja hämärässä mökissään kirjaa pommeistaan, joita hän kutsui "kokeiksi".

Uhreiksi hän valitsi esimerkiksi tietotekniikan professorin, genetiikan tutkijan ja lentoyhtiön johtajan.

Aluksi hän oli turhautunut siitä, ettei pystynyt tekemään tappavia pommeja, mutta kun pommien tuhovoima kasvoi, hän tunsi joskus syyllisyyttä. Toukokuussa 1985 pommi silpoi erään tietotekniikan jatko-opiskelijan käden. Kaczynski kirjoitti päiväkirjaansa: "Tuntuu pahalta, että olen vammauttanut tämän miehen käden. Se on vaivannut minua paljon."

Mutta sota teknologiaa vastaan oikeutti hänen mielestään uhrit. Kaczynski jatkoi.

Pommit tulivat tavallisesti huolellisesti käsin tehdyissä, pienissä puisissa laatikoissa. Kaczynski keräsi materiaalit pommeihinsa kaatopaikoilta ja hylätyistä autoista. Koska hän ei ostanut osia, kiinnijäämisen riski oli pienempi.

Hän jätti vääriä johtolankoja, jotka olivat usein täysin absurdeja.

Esimerkiksi yhden pommin mukana olleessa lapussa luki: "Wu – se toimii! Sanoinhan että näin kävisi. – RV." Kerran hän laittoi kaksi linja-autoasemalta löytämäänsä hiusta pommipakettiin hämätäkseen tutkijoita.

Kaczynski lähetti kirjeitä sanomalehdille. Niille hän väitti, että pommien takana on "anarkistiryhmä, joka kutsuu itseään FC:ksi" (Freedom Club).

Yhteen New York Timesiin lähetettyyn viestilappuun oli muka vahingossa jäänyt himmeä lyijykynänjälki, jonka pystyi juuri lukemaan. Siinä luki: "Soita Nathan R.– keskiviikkona klo 19." FBI kampasi läpi maan kaikki Nathan-nimiset, joiden sukunimi alkaa R-kirjaimella. Turhaan.

Kaczynski sai tyydytystä siitä, että viranomaiset eivät pysyneet hänen perässään. Huhtikuussa 1995 hän kirjoitti: "FBI on pelkkä vitsi."

Mutta Kaczynskin hauskanpito FBI:n kustannuksella oli loppumassa.

Kesäkuussa 1995 hän lähetti New York Timesiin, Washington Postiin ja Penthouse-miestenlehteen pitkän esseen ja vaati sen julkaisua. Muuten uhreja tulisi lisää.

Oikeusministeri Janet Reno suositteli sen julkaisemista. Hän uskoi, että siten tekijästä saataisiin ratkaisevia vihjeitä.

Kaczynskin vanhalla Smith-Corona-kirjoituskoneellaan kirjoittama essee julkaistiin syyskuun 19. päivänä. Jo aamuyöllä länsirannikolla jonotettiin itärannikon lehtiä, joissa oli mystisen sarjamurhaaja-filosofin kirjoitus Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus.

Esseessään Kaczynski väittää, että teknologia on tehnyt perustarpeiden tyydyttämisestä liian helppoa. Siksi moderni elämä tuntuu päämäärättömältä ja epätyydyttävältä. Jaksamme modernia, merkityksetöntä elämää mielialalääkkeiden, huumeiden ja henkisesti tyhjän viihteen ansiosta. Teknologia mahdollistaa kehittyneen kontrollin, ja sivilisaatio on tehnyt meistä kesytettyjä systeemin osasia. Tulevaisuus on nykyisyyttäkin synkempi. Tulemme kehittämään ihmistä älykkäämpiä koneita, jotka pystyisivät tekemään kaiken ihmistä paremmin. Lopulta järjestelmän pyörittäminen on niin monimutkaista, ettei ihminen siihen enää pysty.

"Tässä vaiheessa koneet ovat käytännössä ottaneet vallan", Kaczynski kirjoitti.

Manifestin julkaisun jälkeen vihjeitä alkoi tulvia. Monet naiset ilmiantoivat ex-miehensä, jota epäilivät Unabomberiksi. FBI:llä oli jo lähes 12 miljoonaa sivua Unabomber-aineistoa.

Mutta yksi vihjeistä osui, ja huhtikuun kolmantena päivänä vuonna 1996 FBI ratsasi Kaczynskin mökin. Sieltä löytyi todisteita, kuten pommikampanjasta kertova päiväkirja.

Unabomber oli jäänyt kiinni.

Nyt Theodore Kaczynski on ollut vankilassa lähes kaksi vuosikymmentä. Sinä aikana teknologia on kehittynyt valtavasti. Hän ei ole nähnyt, kuinka nykyihminen elää älypuhelin silmiensä edessä. Robotit ja tietokoneet hoitavat yhä suuremman osan töistä, jotka ihmiset tekivät aikaisemmin. Elektroniset tiedustelupalvelut ja internet-yritykset kaventavat yksityisyyttämme.

Mitä Kaczynski mahtaa ajatella nykymaailmasta, jossa teknologialla on paljon suurempi rooli kuin siinä maailmassa, jota hän pakeni mökkiin vuonna 1971?

Kaczynski herättää ristiriitaisia ajatuksia. Hänen terroritekojaan ei voi tietenkään hyväksyä tai ymmärtää. Mutta hänen teknologiakritiikkinsä herätti paljon keskustelua jo silloin, kun manifesti julkaistiin. Haluaisiko Kaczynski ehkä nyt antaa haastattelun?

Päätän kirjoittaa hänelle vankilaan ja kysyä.

Kaczynski istuu elinkautistaan Florencen kaupungissa Coloradossa. Vankila tunnetaan nimellä Supermax. Se on ainut liittovaltion korkeimman turvallisuusluokituksen vankila, nykypäivän Alcatraz.

Vankilan entinen johtaja Robert Hood on kutsunut Supermaxia "vankilasysteemin Harvardiksi". Harvardin yliopistoon tosin pääsee helpommin. Sinne otetaan joka vuosi parisentuhatta perustutkinto-opiskelijaa; Supermaxissa on alle 500 asukasta. Kaczynski lienee ainut, joka on läpäissyt molempien pääsyvaatimukset.

Vangit pidetään eristyksissä selleissään yleensä 23 tuntia vuorokaudessa. Kontaktit vartijoihin ja muihin vankeihin ovat vähäisiä muutenkin. Vain osa vangeista saa ulkoilla. Eristyksissä oleminen ei ole Kaczynskille mitään uutta. Asuihan hän mökissään 25 vuotta. Yksinäisyys on ollut hänelle valinta ja kohtalo.

Kaczynskin lisäksi Supermaxissa istuu kymmeniä terroristeja. Heidän joukossaan on Ramzi Yousef, joka on tuomittu vuoden 1993 WTC-iskuista elinkautiseen, samoin vuoden 2001 iskuista tuomittu Zacarias Moussaoui. Vankilassa on myös yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä vakoojista, entinen FBI-agentti Robert Hanssen, joka myi salaisuuksia Neuvostoliitolle ja Venäjälle ja sai 15 elinkautista.

Monen mielestä Unabomberille kirjoittaminen on varmasti huono idea. Hänhän on vastenmielinen sarjamurhaaja, jonka julmat teot ovat aiheuttaneet paljon kärsimystä. Siksi hänen ajatuksilleen ei pidä antaa painoarvoa.

Yllättäen Kaczynski on saanut myös tunnustusta tietotekniikan tulevaisuutta koskevista näkemyksistään. Esimerkiksi Sun Microsystems -tietokoneyrityksen perustaja Bill Joy on kirjoittanut, että vaikka sitä on vaikeaa myöntää, osa Kaczynskin argumenteista on ansiokkaita.

Pienempi kysymys on se, onko viisasta pyrkiä kirjeenvaihtoon kirjepommien lähettäjän kanssa. Kaczynskin kanssa samassa vankilassa istunut Rodney Curtis Hamrick onnistui lähettämään pommin vankilasta Yhdysvaltain vetoomustuomioistuimeen kymmenen vuotta sitten.

Kesäkuussa 2013 kirjoitan Kaczysnkille kirjeen. Kirjoitan kirjeen käsin.

Tiistai-iltana, kuudestoista heinäkuuta 2013 pyöräilen Jyväskylään Kortepohjan-asunnolleni lähikaupan kautta.

Lattialla odottaa kirje. Se on korkean turvallisuuden vankilasta Yhdysvaltain Florencesta: vangilta numero 04475-046.

Kirjepommien lähettäjä Unabomber on lähettänyt minulle kirjeen.

Avaan kuoren hyvin varovasti. Se ei räjähdä.

"Hyvä Pekka Vahvanen", Kaczynski aloittaa. "Kiitos kirjeestäsi, jonka lähetit 13.6.2013 ja jonka vastaanotin 24.6. En yleensä vastaa journalisteille, mutta sinun kirjeesi on erilainen kuin kaikki muut kirjeet, joita olen saanut toimittajilta."

Kaczynskin kirje on nelisivuinen ja kirjoitettu virheettömän tarkalla käsialalla.

Hän vastaa kysymyksiini lyhyesti. Olen kysellyt hänen näkemyksiään tieteen ja teknologian tulevaisuudesta ja ihmiskunnan mahdollisuuksista.

Hän kirjoittaa, että tiedemiesten pyrkimykset tieteen ja teknologian rajoittamiseksi ovat turhia. Kaczynski haluaa täydellistä vallankumousta. Hänen mukaansa ihmiskunnalla on toivoa vain "siinä tapauksessa, että koko teknologinen järjestelmä romahdutetaan". Hänen mukaansa ei ole mahdollista päästä eroon teknologian "huonoista" osista päästämättä irti myös "hyvistä".

Teknologian vastustaminen on lisääntymässä, hän uskoo. "Raakamateriaali vastarinnalle on olemassa: yhä useammat ihmiset ovat vakavasti huolissaan siitä, mitä teknologia tekee maailmallemme. Tämä näkyy muun muassa kirjeissä, joita saan. Mutta huolestuneet ihmiset eivät ole sama asia kuin poliittinen vastarinta. Poliittinen vastarinta lisääntyy vain, jos huolestuneet ihmiset järjestäytyvät tehokkaasti käytännön toimintaan."

Hiukan yllättäen Kaczynski kysyy sähköpostiosoitettani. Myöhemmistä kirjeistä ilmenee, että hän haluaa minun olevan sähköpostiyhteydessä avustajiinsa vankilan ulkopuolella. Heihin kuuluu esimerkiksi taiteilija ja dokumentaristi Lydia Eccles, joka järjesti vuonna 1996 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kampanjan "Unabomber presidentiksi".

Kaczynski päättää kirjeensä imartelevasti: "Lopuksi minun on syytä kehua sinun englannin kielen taitoasi. Se on lähes täydellinen. Sinun, Ted."

Viime vuosina Unabomberista on kuultu julkisuudessa harvoin. Neljä vuotta sitten Yhdysvaltain viranomaiset halusivat selvittää, olisiko Kaczynskilla osuutta niin sanottuihin Tylenol-murhiin. Seitsemän ihmistä kuoli Chicagossa syksyllä 1982, kun Tylenol-särkylääkkeisiin oli lisätty syanidia. Tekijää ei saatu selville. Nyt viranomaiset halusivat Kaczynskilta DNA-näytteen. Kaczynski ilmoitti, ettei anna sitä vapaaehtoisesti.

Vangitsemisensa jälkeen Kaczynskia oli epäilty myös Zodiacina tunnetuksi sarjamurhaajaksi. 1960-luvun lopulla Zodiac surmasi ainakin viisi ihmistä San Franciscon lahden alueella, jossa Kaczynski silloin asui. Zodiacia ei ole saatu kiinni.

Toukokuussa 2012 uutisoitiin, että Kaczynski oli päivittänyt tietojaan Harvardista valmistuneiden matrikkeliin juuri ennen vuosikurssinsa kokoontumista. Kaczynski kirjoitti opiskelutovereilleen, että hänen nykyinen ammattinsa on "vanki". Kohtaan "Stipendejä ja palkintoja" hän oli täyttänyt: "Kahdeksan elinkautisrangaistusta Kalifornian itäisen piirikunnan myöntämänä vuonna 1998."

Kaczynski on vankeusaikanaan myös julkaissut kirjan, sillä Yhdysvalloissa elinkautisvangillakin on sananvapaus. Viisi vuotta sitten ilmestynyt Technological Slavery (Teknologinen orjuus) alkaa sitaatilla Luukkaan evankeliumin 22. luvusta: "Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan." Pamfletissa on vaaralliselta kuulostavia lukujen otsikoita: "Tuleva vallankumous", "Tie vallankumoukseen" ja "Iske arkaan paikkaan".

Kirjassa Kaczynski selittää, miksi väkivalta on hänen mielestään oikeutettua, kun yritetään kumota teknologinen yhteiskunta. Hän vertaa sitä taisteluun natseja vastaan toisessa maailmansodassa, mutta tämä kamppailu on vielä jalompi, sillä tulevaisuus on karmea, jos mitään ei tehdä.

"Meidän täytyy kysyä, tuottaako ydinsota, biologinen katastrofi tai ekologinen romahdus monta kertaa enemmän uhreja kuin toinen maailmansota?" Kaczynski kirjoittaa. "Häviävätkö ihmisen arvokkuuden rippeet, ei vain jonkin totalitaarisen hallinnon valtakauden ajaksi, vaan ikuisiksi ajoiksi? Onko maapallo edes asumiskelpoinen parinsadan vuoden päästä?"

Vaikka Kaczynski inhoaa vasemmistolaisia, hänen esikuvansa ovat bolševikit, jotka kaappasivat vallan Venäjällä vuonna 1917. Bolševikit oli yhtenäinen liike, jonka jäsenet olivat sitoutuneita eivätkä piitanneet massojen suosiosta.

Jatkan kirjeenvaihtoa Kaczynskin kanssa. Hänen käsityksensä vallankumouksesta on mielestäni kovin romanttinen. Muistutan, että kylmän sodankin ratkaisi lopulta se, mitä tavalliset ihmiset ajattelivat lännen ja idän järjestelmien vetovoimaisuudesta.

Kaczynski aloittaa vastauksensa kirjeenvaihtokumppaniaan kunnioittaen: "Kirjeesi sisältää jälleen huomattavasti älykkäämpää kommentointia kuin valtaosa kirjeistä, joita saan." Hän kertoo, että täydellisempi vastaus kirjeeni argumentteihin tulee hänen tulevassa kirjassaan nimeltä Anti-Tech Revolution: Why and How.

Mutta Kaczynski on yllättynyt siitä, "että otat vakavasti argumentin, että 'tavalliset ihmiset päättivät kylmän sodan lopputuloksen'".

"Länsi voitti kylmän sodan, koska se oli teknologisesti ylivoimainen. Yksi tärkeimmistä teknologisen ylivoiman piirteistä on tehokkuus ihmisten hallitsemisessa. Systeemi voi hallita ihmisiä tehokkaasti, kun se saa ihmiset haluamaan jotain, mitä systeemin on helppoa antaa."

Kirjeen lopussa Kaczynski ottaa kantaa teknologiaan käytännössä: "Voit muuten kirjoittaa kirjeesi myös koneella. Koneella kirjoitettuja kirjeitä on paljon helpompi lukea kuin käsin kirjoitettuja."

Todellisuudessa Kaczynski ei tietenkään ole vallankumousjohtaja. Enää häntä ei pidetä edes mystisenä erakkoajattelijana.

Tähän on vaikuttanut se, että oikeudessa hänet arvioitiin mielenvikaiseksi.

Kaczynskin asianajajat halusivat vedota mielenvikaisuuteen, koska katsoivat sen olevan ainut keino välttää kuolemantuomio. Kaczynski itse olisi mieluummin valinnut teloituksen.

Puolustuksen neljä psykiatrista asiantuntijaa diagnosoivat hänellä paranoidisen skitsofrenian. Syyttäjän molemmat asiantuntijat puolestaan uskoivat, että Kaczynski ei ole skitsofreenikko. New York Timesin William Glaberson kirjoitti myöhemmin, että median kuva Unabomberista muuttui äkkijyrkästi mielenvikaisuuskeskustelun myötä. Aikaisemmin hän oli ollut "mystinen filosofi: vaarallinen, silti houkutteleva, huippuälykäs, kiehtova". Vuonna 1995 People-lehti jopa valitsi hänet yhdeksi vuoden mielenkiintoisimmista ihmisistä. Mutta oikeudenkäynnin aikaan Los Angeles Times otsikoi He must be nuts, right? (Hänen täytyy olla kahjo, eikö niin?)

Kaczynksin puolustuksen psykiatrit pitivät Kaczynskin teknologianvastaista filosofiaa näyttönä hänen mielenvikaisuudestaan.

Tosin Kaczynzki ei ole lainkaan ainoa, joka on perustellut terroritekoja teknologianvastaisuudella. Jo 1800-luvun alun Britanniassa niin sanonut luddiitit pelkäsivät, että heidän työpanoksensa tulisi tarpeettomaksi teollisuuden automatisoituessa. Luddiitit tuhosivat koneita ja käyttivät myös väkivaltaa, mutta teknologian kehitykselle hekään eivät voineet mitään.

Vuosi vaihtuu. Muutan Helsingin Lauttasaareen ja ilmoitan Kaczynskille uuden osoitteeni.

Esitän Kaczynskille vihdoin ajatuksen, joka on ollut mielessäni kirjeenvaihdon alusta alkaen: pääsisinkö haastattelemaan häntä?

Kerron haastatelleeni ympäristöfilosofi Pentti Linkolaa, joka aikanaan puolusteli Kaczynskin pommikampanjaa suomalaismediassa.

Kaczynski kysyy Linkolan yhteystietoja. Hän haluaisi suositella Linkolalle teostaan Technological Slavery, mutta kielimuuri osoittautuu ongelmaksi. Linkola osaa saksaa muttei englantia, ja Kaczynskin kirjasta ei ole käännöstä saksaksi.

Olen luvannut lähettää Kaczynskille jonkin kirjan, ja nyt hän tarttuu tarjoukseen. Hän pyytää portugalin kielioppikirjaa: "Mieluiten sellainen, joka on suunnattu englanninkielisille, mutta myös espanjan ja saksankielinen versio käy". Kaczynski toivoo, että oppikirja olisi mahdollisimman vanha, sillä hän ei pidä viime vuosikymmeninä kirjoitetuista kielioppaista.

Kaczynski päättää usein kirjeensä sanomalla, että vastaamatta jääneet kysymykset "saa-vat odottaa myöhempään ajankohtaan". Usein hän vetoaa kiireisiinsä tulevan kirjansa kanssa. Kerran hän valittelee, kuinka "minulla on niin paljon tekemättömiä töitä, etten tiedä, kuinka saan koskaan niitä kaikkia tehdyksi".

Kerran yksi kirjeeni lähetetään minulle takaisin "kiellettyjen esineiden" takia. Kyse on yhdysvaltalaisista postimerkeistä, jotka olen laittanut mukaan vastauslähetystä varten.

Kaczynski valittaa siitä vankilaviranomaisille. Myöhemmin hän raportoi minulle:

"Sain vastauksen laatimaani valitukseen: postihuoneesta vastaava nainen tuli pyytämään minulta anteeksi sitä, että lähetti kirjeesi takaisin. Hänen olisi pitänyt lähettää vain postimerkit. Hän selitti, ettei ollut työskennellyt pitkään postihuoneessa, ja hänen virheensä johtui kokemattomuudesta."

Syksyllä 2014, yli vuoden kestäneen kirjeenvaihdon jälkeen, Kaczynski ottaa kantaa pyyntööni tehdä haastattelu kasvotusten.

"Minun täytyy nyt puhua hyvin suoraan", hän kirjoittaa. "En ole koskaan tavannut edes yhtä ammattijournalistia, joka olisi osoittautunut luotettavaksi."

Kaczynskin kokemuksen mukaan toimittajat johtavat harhaan ja manipuloivat, jotta saavat haastateltavien luottamuksen. Lopulliset artikkelit ovat usein haastateltaville epäedullisia.

Hän kirjoittaa olevansa valmis harkitsemaan haastattelun myöntämistä.

Se on Kaczynskin tapauksessa hyvä alku, mutta vain alku. Hänen epäluulonsa eivät katoa mihinkään.

"En luota sinuun niin paljon, että antaisin haastattelun ennen kuin saan riittävän varmistuksen ehdottomasta luotettavuudestasi."

Sitten en kuule Kaczynskistä pitkään aikaan. Kirjoitan hänelle kaksi kirjettä. Hän ei vastaa.

Yksi teknologianvastaisen liikkeen johtohahmoista, filosofi John Zerzan, on käynyt tapaamassa Kaczynskia vankilassa muutamia kertoja.

Zerzan vastaa puhelimeen Eugenen kaupungissa Oregonin osavaltiossa. Hän kertoo, että hänellä oli Kaczynskin kanssa hyviä keskusteluja vankilassa.

"Tutkintavankeuden aikana Kaczynskin asianajajat suhtautuivat minuun epäilevästi ja kielsivät ensimmäisen vuoden ajaksi tapaamisemme. He pelkäsivät, että halusin kannustaa Kaczynskia tekemään oikeudenkäynnistä poliittisen näytelmän."

Zerzan ja Kaczynski jakavat sen äärimmäisen käsityksen, että ihmisen olisi parasta palata ajassa kymmenentuhatta vuotta taaksepäin. He uskovat, että metsästäjä-keräilijät olivat onnellisempia kuin moderni ihminen. Mutta toisin kuin Kaczynski, Zerzan ei kannata väkivaltaa.

Soitan myös toiselle ihmiselle, joka tuntee Kaczynskin. Adam Parfrey kustansi Kaczynskin vankeusaikana julkaiseman kirjan.

Parfrey kertoo, että Kaczynskin kanssa oli helppoa työskennellä.

"Pidän hänen ajatteluaan mielenkiintoisena, provokatiivisena ja julkaisemisen arvoisena."

Nykyisin Kaczynski ei ole enää väleissä sen enempää filosofi Zerzanin kuin kustantaja Parfreynkaan kanssa.

Parfeyn kanssa välit tulehtuivat Kaczynskin kirjan kansikuvan vuoksi. Parfreyn valitsemassa kuvassa oli rekonstruktio yhdestä Unabomberin pommista. Lopullisesti Kaczynski katkaisi välit kuulemma siksi, että Parfrey oli luonnehtinut häntä lehtihaastattelussa sosiopaatiksi.

"Kaczynski kertoi noin vuosi sitten, ettei halua olla enää missään tekemisissä kanssani", Parfrey sanoo. "Minä olisin valmis kustantamaan hänen kirjojaan jatkossakin."

Zerzanin ja Kaczynskin välille taas syntyi tulkintaerimielisyys siitä, miten metsästäjä-keräilijät elivät. Zerzanin mielestä Kaczynskin käsitys näiden elämäntavasta oli liian kielteinen.

Zerzan arvioi, että Kaczynskin kirjoitukset ovat tärkeitä teknologian vastustajille, mutta "autistisena" ja eristäytyneenä ihmisenä Kaczynski ei voisi olla tärkeässä roolissa missään poliittisessa liikkeessä.

"Hän ei ikinä myönnä olevansa väärässä", Zerzan sanoo. "Hän ei koskaan muuta mieltään. Siksi välejämme voi tuskin koskaan korjata."

Ihminen, joka vapaaehtoisesti eristäytyy vuosikymmeniksi metsämökkiin, ei ehkä suhtaudu toisiin ihmisiin lähtökohtaisesti kovin luottavaisesti. Mutta on Kaczynskillä epäluuloisuuteensa myös syynsä.

Kun Unabomberin manifesti oli julkaistu lehdissä syyskuussa 1995, sitä luki ahdistuneena eräs 46-vuotias sosiaalityöntekijä Schenectadyn kaupungissa New Yorkin osavaltiossa. Miehen vaimo oli painostanut hänet lukemaan sen.

Vaimo oli filosofian professori, nimeltään Linda Patrik. Mies oli David Kaczynski, Theodoren pikkuveli. David ei halunnut uskoa vaimonsa teoriaa. Vaimon mielestä Theodore oli Unabomber.

Molemmat veljet, Ted ja Dave, kuten he toisiaan kutsuivat, olivat nuorina sosiaalisesti kömpelöjä. Kumpikin rakasti luontoa ja vihasi teknologiaa. Myös Dave valmistui eliittikoulusta, New Yorkin Columbian yliopistosta. Myös hänen oli vaikeaa sopeutua moderniin maailmaan. Valmistumisensa jälkeen Dave teki pätkätöitä lähinnä teollisuuslaitoksissa.

Dave ihaili isoveljeään. Hän seurasi tämän esimerkkiä ja muutti askeettisiin oloihin luonnon keskelle 1980-luvulla. Erämaassa Länsi-Teksasissa hän kaivoi itselleen asuinkuopan ja asettui taloksi.

Aikuisina veljekset olivat toistensa lähimpiä ystäviä vaikka asuivatkin kaukana toisistaan. Vielä syyskuussa 1988 Ted lähetti kirjeen, jossa hän muisteli lämmöllä, miten hellyttävä pikkuveli oli ollut lapsena. Hän kertoi myös unestaan, jossa veljekset olivat jälleen yhdessä, kopittelemassa baseball-pallolla.

Seuraavana vuonna kaikki muuttui. Dave sai vihdoin tunteilleen vastakaikua nuoruutensa ihastukselta Linda Patrikilta. He päättivät mennä naimisiin. Tedin mielestä Dave otti askeleen keskiluokkaiseen elämään. Tedin mielestä pikkuveli myi periaatteensa.

Kirjeessään hän haukkui veljeään "yököttäväksi" ja "ärsyttäväksi". Ted ilmoitti, että heidän välinsä olivat nyt poikki. Hän lupautui vastaamaan veljensä kirjeisiin tästä lähtien vain siinä tapauksessa, jos tämä olisi pahassa pulassa. "Olet yhä pikkuveljeni (vaikka et ole sen kunnian arvoinen)", Ted kirjoitti.

Kun Unabomberin manifesti julkaistiin, välirikosta oli jo vuosia.

Silti Dave ei halunnut uskoa vaimonsa väitettä, että hänen veljensä olisi murhaaja. Hän luki manifestia uudelleen ja uudelleen ja vertasi sitä Tedin kirjeisiin ja esseisiin. Ne olivat ajatuksiltaan ja lauserakenteiltaan hyvin samanlaisia. Pitkän jaakopinpainin jälkeen, sydän särkyneenä, hän päätti ilmiantaa isoveljensä.

"En voi sanoa hänen tekoaan täysin perusteettomaksi", kirjoitti Ted julkaisemattomassa elämäkerrassaan.

"Kun nuorena kiusasin häntä sanallisesti, en vielä oikein ymmärtänyt mitä tein. Mutta ilkeät sanat, joita sanoin hänelle aikuisena, ovat eri asia. Vaikka en tiennyt, miten pahasti häntä loukkasin, tiesin silti että loukkasin."

Toisaalta hän suhtautui pikkuveljen ratkaisuun armottomasti. Hän vertasi veljeään Raamatun Juudakseen: "Mutta toisin kuin alkuperäinen Juudas, hänellä ei ole edes rohkeutta hirttää itseään."

Helmikuussa Kaczynskiltä tulee pitkästä aikaa kirje. 

Se saapuu Kuukausiliitteen toimitukseen eikä kotiini. Kaczynski on nimittäin kysynyt, voisiko hän kirjoittaa minulle jonkin tiedotusvälineen osoitteeseen. Silloin vankilaviranomaiset eivät lukisi hänen kirjettään, sillä Yhdysvalloissa vangeilla on oikeus olla yhteydessä mediaan kenenkään valvomatta.

Kirjeen aluksi Kaczynski pahoittelee, ettei ole kirjoittanut pitkään aikaan. Hänen mahdollisuuksiaan kommunikoida ulkomaailman kanssa on alettu vaikeuttaa, hän väittää. Kaczynski kertoo esimerkkejä: hänen kirjeitään ei aina toimiteta eteenpäin, hän ei saa kaikkia hänelle lähetettyjä kirjeitä, eräs teknologianvastainen aikakauslehti on kielletty häneltä, hänen oikeuttaan puheluihin on rajattu ja hänen valituksensa tästä kaikesta katoavat byrokratiaan.

Kaczynski pohtii, miksi Denverin yliopiston lakitieteen professori ei tullut tapaamaan häntä, vaikka siitä oli jo sovittu. Eikö professori Laura Rovner saanut hänen kirjettään?

Hän on huolissaan, mitä tapahtuu, kun Yhdysvaltain oikeusministeri pian vaihtuu.

"Olen todella huolissani siitä, että lähitulevaisuudessa mahdollisuuteni kommunikoida saatetaan katkaista täysin."

Kirjeen lopuksi Kaczynskillä on kolme pointtia –to conclude, 3 points.

Ensiksi hän kehottaa olemaan varovainen, kun kirjoitan hänelle. Vaikka viranomaiset eivät lue hänen minulle lähettämiään kirjeitä, koska olen median edustaja, minun kirjeeni hänelle kyllä luetaan.

Toiseksi hän ilmoittaa, että suostuu haastattelupyyntööni:

"Jos vain pääset tänne tapaamaan minua. Mutta vankilaviranomaiset eivät päästä sinua."

Kaczynski arvioi, että päästäkseni haastattelemaan häntä minun pitäisi viedä asia oikeuteen. Se taas maksaa paljon, ellen sitten löytäisi asianajajaa, joka olisi valmis auttamaan ilmaiseksi. Siinä asiassa hän kehottaa kääntymään professori Rovnerin puoleen.

Kolmanneksi hän haluaa korjata englannin kielen oikeinkirjoitustani.

Olen nimittäin tavoitellut kirjeissäni kohteliasta sävyä kirjoittamalla isolla puhuttelusanan you eli sinä.

"Sinun ei pidä kirjoittaa isolla alkukirjaimella sanaa you. Englannissa you-sanaa ei koskaan kirjoiteta isolla kirjaimella, ellei se ole virkkeen alussa."