hs.fi - 2000010156819 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2024-03-10T16:21:58.369Z
- 👁️ 168 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Eksoottisuutta, sitruksista raikkautta ja banaanin aromeita aisti Helsingin Sanomien makuraati tammikuisen testin parhaat pisteet keränneestä tuotteesta.
Sokkotestin aiheena olivat alkoholittomat sekä saksalaista weisse- että belgialaista wit-vehnäolutperinnettä seurailevat juomat. Helsingin keskustan kaupoista näitä löytyi testin ajankohtana 11 erilaista.
Alkoholijuomia jäljittelevien alkoholittomien versioiden kulutuksen kasvu näyttää jatkuvan vuodesta toiseen niin maailmalla kuin Suomessakin. Taloustutkimuksen elokuussa 2023 julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes kolmannes suomalaisista aikoo lisätä alkoholittomien vaihtoehtojen käyttöään.
Kyselyssä kävi myös ilmi, että yleensä olutta nauttivista puolet juo myös alkoholitonta versiota ainakin joskus ja neljännes vähintään kerran kuukaudessa.
Testin selvästi parhaat yhteispisteet ja samalla neljän tähden arvion raadilta sai hollantilainen Bavaria 0,0 % Wit. Tuote keräsi kehuja etenkin siitä, että sen kevyen kesäinen suutuntuma ei sorru velttoon ja vetiseen makeuteen, joka tuntui vaivaavan useita testatuista oluista. Raikas juoma sopii hyvin vaikkapa brunssipöydän ääreen alkoholittomaksi vaihtoehdoksi.
Kakkossijalle nousi saksalaista vehnäperinnettä edustava Maisels Weisse Alkoholfrei. Sille antaa ryhtiä vienosti neilikkainen mausteisuus, joka tasapainottaa muuten hedelmäistä ja banaanisen makeaa olemusta. Hyvin viilennettynä se on mainio juotava kesän terasseille.
Yleisenä huomiona raati totesi, että tällaiset juomat ovat parhaimmillaan viilennettyinä. Lämmetessään ne muuttuvat tunkkaisen makeiksi ja latteiksi.
Testin juomat ostettiin Helsingin keskustan ruokakaupoista tammikuun lopulla. Sokkotestin järjestelyistä vastasi ravintola Bruuverin apulaisravintolapäällikkö Tuomas Puhakka. Raadissa olivat pastori Henna Ahlfors, ravintoloitsija Thomas Aschan, kv. oluttuomari André Brunnsberg ja toimittaja Jussi Rokka.
HS- testin pisteytys:
***** Huippu, ei jätä toivomisen varaa
**** Erinomainen, luonteikas
*** Hyvä, laadukas ja tasapainoinen
** Tyydyttävä, helppo arkituote
* Välttävä, laadullisesti vaatimaton